suomessa, on yksinhuoltajia? Tällainen ei somaliassa olisi mahdollista.
"Suomessa asuvista somalitaustaisista äideistä jopa 46 prosenttia on Tilastokeskuksen tietojen mukaan yksinhuoltajia. Määrä on suuri, sillä suomalaistaustaisista naisista noin 18 prosenttia elää yksinhuoltajana. Irakista ja Iranista tulevien kohdalla yksinhuoltajanaisia oli viime vuonna parikymmentä prosenttia."
"Somaliassa miehellä saa olla neljä vaimoa. Suomessa tämä onnistuu, jos yksi suhde on rekisteröity virallisesti ja uudet vaimot on naitu islamilaisen lain mukaan."
Somalit huijaavat tässäkin, monilla on useita vaimoja mutta vain yksi virallinen. Parilla muulla vaimolla on sitten omat asunnot muualla, eli yksi "perhe" vie useita asuntoja.
Miksi viranomaiset eivät puutu asiaan?
Miksi lähes puolet somaliäideistä
26
51
Vastaukset
- äänistäjä
- rillaaja
rahaa ropisee tilille pirtti viljelys kannattaa........
- raha.automaatti
Miksi vain pieni osa Suomen somaleista on naisia? Aluksihan kaikki loisijat olivat miehiä, tulivat kyselemään, kuka ajaa teitän pussit, kuka hoitaa teitän vanhukset, vasta vuosien päästä alkoivat valtamerilaivat rantautua. Heitä on vieläkin miehiin nähden vähän.
Irakilaisetkin ovat lähes järjestään miehiä, miehet haluavat pelastaa oman nahkansa, viis veisataan akoista ja kersoista, mummoista puhumattakaan.
Pirttiviljely on ainut viljely, joka sopii kaikille, ei tarvitse osata lukea eikä laskea eikä kielitaitokaan ole esteenä. Siitä maksetaan vielä ruhtinaallisesti, se antaa oikeuden isoon asuntoon ja juurikasvun voi hinata ilmaiseen hoitoon joka päivä, että iskä ja äiskä voivat keskittyä uuteen satoon. Ja raha ja tavara vaihtaa omistajaa, pitäähän lapsiperheellä olla kaikkea vimpan päälle.
- gfgrgh
Äijät on sotimassa väärä uskoisia vastaan!
Ja kun saavat siipeen,tulevat tänne parantelemaan haavojaan.- oidoo
Niinhän se on.
- hiekkakengät
Pikku lepo eri maissa helpottaa. Perhana jaksa rynkyn kanssa pitkin heikkaa tai viidakkoo rämpiä helteessä , merkelin muori ja sipilä järjestää pikku breikit sopivasti !!! Ja suvakit paapoo ku vähän tuhertaa itkua väliin ja valokuvia vilauttelee . Kuhan ei näytä kännykkäkuvia , on ihan eri maailma siellä!!!
- åååppssaan
hiekkakengät kirjoitti:
Pikku lepo eri maissa helpottaa. Perhana jaksa rynkyn kanssa pitkin heikkaa tai viidakkoo rämpiä helteessä , merkelin muori ja sipilä järjestää pikku breikit sopivasti !!! Ja suvakit paapoo ku vähän tuhertaa itkua väliin ja valokuvia vilauttelee . Kuhan ei näytä kännykkäkuvia , on ihan eri maailma siellä!!!
Hehehheee juu...
- jiiihaaadd
Pohjoismaat ovat terroristien lepokoteja.
- vitullapäähänjalujaa
Raiskattuja akkoja, ja suomi maksaa äpärinen elätyksen!
- mnjhbgvfghjkjhgfds
No, onhan se varmaan ihan aiheellista antaa ylläpidollekin työllistävää vaikutusta.
Tällä palstalla on tyyli kuitenkin niin ala-arvoista että uskon ylläpidon olevan ajantasoton.
Olen iloisen kanssa iloisesti samaa mieltä siitä, että kusipäitä ei pidä ymmärtää, niille pitää nauraa.
En toki ilmiantoa paheksu, tuntuu vain siltä, että ei se mihinkään ketään velvoita, ei edes todelliseen vastuunkantoon.
Yrittänyttä ei laiteta.
PS. mnjhbgvfghjkjhgfds. Sinulta murskaisin vain näppiksesi, jos siihen pääsisin käsiksi. ;) - ykssheriffi
Itse itseäni puhutellen ;)
Katsoin peiliin ;) - ykssheriffi
Kyllä teitä on kiva hassuttaa;)
- ykssheriffi
Ja hieman pirullista ajateltavaa "viisaille"
https://www.youtube.com/watch?v=DYY8Hb-nQCQ - Meneekö-perille
Jos joku ei vielä tiedä miksi sotaa käyvissä maissa jää paljon äitejä yksinhuoltajiksi, niin kysykää sitä vaikka joiltakin aikuisilta jotka tietävät, tai katsokaa tuo lyhytelokuva! http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/02/15/sotalesket-olivat-sodan-hiljaisia-jalkitaistelijoita
- pässipääää
Suomessa ei käydä sotaa.
- ykssheriffi
Ja tosi mielenkiinnolla haluaisin kommentteja agentuurista.
Olettehan äänessä ja kirjoitatte. Kiinnostavaa olisi saada enemmän todellista tietoa missä oikean ajan tai elon kaunan kanssa mennään?
PS. Vaari naurahtaa ja menee kohta nukkumaan, toki kovan panonsa jälkeen.
Kunniaa naiselleni. https://www.youtube.com/watch?v=5sMULGWlFQg - ykssheriffi
Menee perille. Kiitos tuosta linkistä. Avarsi taas ajassamme mieltäni. Ja Vaimo tykkää. sain suukon.
- ykssheriffi
Ryhdyimme muistelemaan rippikouluaikoja, vaimoni kanssa. ;)
- 3737575
Somput harrastavat moniavioisuutta suomessakin, viranomaisia kusetetaan.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/useat-suomen-muslimiaidit-yksinhuoltajia-peitellaanko-moniavioisuutta/1901516- yeeuikttkr
Viranomaiset tutkii asiat jos on aihetta. Ei sinun tarvii siitä hikeentyä.
- todellisuudessa
yeeuikttkr kirjoitti:
Viranomaiset tutkii asiat jos on aihetta. Ei sinun tarvii siitä hikeentyä.
Katsotaan siis sormien läpi.
- KovaRasismi
Vai aihetta? Eihän sitä voi tutkia ja tuomita, koska se on muuten rasismia!
- Kuuminainen
Uskonto kieltää naimisiin menemisen ennen aviolittoa !
- outouskonto
Kieltääkö sama uskonto panemisen ennen raiskausta!
- ählämsähläm
Siksi että ovat kusettajia.
- eimullamuuta
Mamun euro on kaksi euroa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418