Mä oon miettiny ja ihmetelly, et miten sitä ihminen oikeen muuttuu ahmimiskohtauksen aikana. Kuinka oikein pystyy sillailla vetään vaikka kokonaisen leivän, litran jäätelöä, puuroa ja vielä tekee mieli jotain. Onko se ihan puhtaasti psyykkinen juttu?
On kai, koska jälkeen päin kyllä tajuaa miten paljon siinä oli liikaa... Mitä te muut ajattelette ahmimisen aikana? Tunnetteko syyllisyyttä vai pelkkää pohjatonta syömisentarvetta, vai tyhjeneekö pää kokonaan? Mulla koko juttu alkaa joko ahmimisen halusta tai pelkästä pahasta olosta, joka on koko ajan jossain lähellä. Syöminen tuntuu pakotieltä tai helpotukselta, vaikka ahdistus alkaakin nopeesti syödessä kasvaa. Mut sit sitä ei voi enää lopettaa, koska kaikkein pahimmalta tuntuu sillä hetkellä, kun lopettaa ahmimisen.
Mä oon huomannut, että ainoo tie ulos on juuri se, että antaa KAIKEN anteeksi itselleen. Siis kaiken. Ilman ahdistusta on jo toivoa.
On kai, koska jälkeen päin kyllä tajuaa miten paljon siinä oli liikaa... Mitä te muut ajattelette ahmimisen aikana? Tunnetteko syyllisyyttä vai pelkkää pohjatonta syömisentarvetta, vai tyhjeneekö pää kokonaan? Mulla koko juttu alkaa joko ahmimisen halusta tai pelkästä pahasta olosta, joka on koko ajan jossain lähellä. Syöminen tuntuu pakotieltä tai helpotukselta, vaikka ahdistus alkaakin nopeesti syödessä kasvaa. Mut sit sitä ei voi enää lopettaa, koska kaikkein pahimmalta tuntuu sillä hetkellä, kun lopettaa ahmimisen.
Mä oon huomannut, että ainoo tie ulos on juuri se, että antaa KAIKEN anteeksi itselleen. Siis kaiken. Ilman ahdistusta on jo toivoa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
kai se on sitä pahan olon pakoilua..järkyttävää,koska siitähän se vasta paha olo tuleekin:( haluaisin niin päästä irti tästä..
voin kertoa että siitä on mahdollisuus päästä irti =) helppoa se ei ole mutta onko se tosiaan sen arvosta että pilaa sisäelimensä ja tulevaisuutensa vain sen takia että pysyis hoikkana tai normaalipainoisena??? mulla alko prosessi irti siitä kun päätin laihduttaa urakalla,söin tosi vähän eli mulla ei sillon ollu tarvetta enää mennä oksentaan...(ehkä joskus) sitten kun sain painoni siihen mihin halusin opin laihdutuksen aikana että kaikkea, jopa hyvää voi syödä mutta kohtuudella eli kerta kaikkiaan olin tosi tiukka itselleni ja söin vaan puolet siitä mitä olis tehny mieli. ajatelkaa, bulimia on vaan siitä syystä olemassa ettei ihmisillä ole tarpeeksi luonteenlujuutta...tietenkin siihen vaikuttaa monet muutkin asiat, yleinsä huonommuuden ja eritoten turvattomuuden tunne. Rohkasen teitä vaan yrittään eroon oksentelusta ja ahmimisesta, se tekee koko ajan teiän kropallenne haittaa ja kuinka hyvä olo onkaan kun huomaa ettei enää ole tarvinut oksentaa =) p.s mitä sitten vaikka välillä sortuis ahmiin, se on elämää ja siitä jatkaa taas.
tosta oon erimieltä, luonteenlujuudesta ei oo kysymys. Bulimikko tai ahmija ei oo enää normaalissa tilassa oleva ihminen, jolla olis normaali itsekuri ja normaalit ajatukset. Ensin tulee siis syömishäiriö, ja se sitten muuttaa ihmistä ja sen toimintaa niin, että syömisen lopettaminen normaalin itsekurin avulla on mahdotonta.
Ei todellakaan oo luonteenlujuudesta kysymys, vaan mielen sairaudesta. Se on psyykkistä nälkää ja pahoinvointia vuoron perään. Ja se että bulimia muuttuu anoreksiaksi, ei oo mitään parantumista, eikä ratkaisu ihmisten ongelmiin, kuten sä taidat luulla. Huhhuh.
ensinnäkin, ei mulla ole eikä ole koskaan ollutkaan anoreksiaa,se että oppii syömään vähemmän yleinsä auttoi mua koska ei ollu enää tarvetta oksentaa...ihan normaalipainoinen oon. on se siinä määrin kiinni lujuudesta että miten muuten luulet koskaan ite omin avuin pääseväs siitä eroon??et millään. kyllä se vaatii kovaa ponnistelua ja tahtoa eli lujuutta. kukaan toinen ei voi parantaa jos itse ei sitä halua! tottakai siihen vaikuttaa psyykkiset tekijät yms.mutta on vaan niin helppo "luistaa" ja oksentaa... en haluu syyllistää ketään,päivastoin rohkasta että sillä lujuudella ja avulla siitä eroon pääsee =)
Monet bulimikot saavat lopetettua ahmimisen aloitettuaan täsmäsyömisen. Ja sillä oikeesti laihtuu!! Vaikkakin hieman hitaammin kuin paastoamisella, mut hyvä puoli on siinä että ne kilot ei tuu heti takas. Eli MALTTI on tässä valttia! Itselleni täsmäsyöminen oli tosi vaikeaa alussa, koska halusin läskeistä eroon hetipaikalla. Mutta tiesin että jos taas rupeen syömään liian vähän, niin siitä ei hyvää seuraa ja tiesin että tää oli tavallaan mun ainut keino päästä siitä kierteestä eroon. Kun syö normaalit ateriat, niin ei edes tee mieli mitään muuta! Mulle se oli täys yllätys! Eli jos ootte ollu koko päivän syömättä ja illalla ahmitte, niin on aika selvää missä vika..
Tietenkin joillakin voi bulimia johtua jostain muusta. Mutta toi on luultavasti yleisin syy.
Heipä hei.Puhut silkkaa totta.
Minä olen ollut sunnuntaista asti paastolla,tähän päivään,tiistaihin asti.Kävin lenkillä joka päivä,kaksikin kertaa,kävelin koulumatkat,hiihdin,tein jumppaa omassa huoneessani - kunnes äsken TAAS retkahdin.Juoksin keittiöön,ahmin ruokaa,ahmin ja ahmin,en ajatellut muuta kuin ahmimista.Sitten kun olin saanut itseni täyteen,oli kuin olisin taas palannut todellisuuteen.Itkettää ja on paha olla,mitä menin tekemään.En pääse oksentamaan,perheenjäsen kotona.Keittiö on sekaisin.Kamala omatunto kalvaa,enkä pääse tästä tunteesta eroon,pitäisi lähteä juoksemaan,mutta en jaksa enää.Miten pystyt antamaan itsellesi anteeksi?
Koska mä kävin terapiassa ja ne sai mut tajuamaan, että muuten ei parannu. Onhan se vaikeeta, mut usko pois, jos antaa itselleen luvan ahmia, siitä lähtee se kielletyn hedelmän maku... Se ei enää pelota joka hetki, kummittele koko ajan siinä, ja kun sortuu, on helpompi katkaista kierre. Vähitellen se jää pois.
Koska eihän bulimiassa oo itseasiassa kyse siitä syömisestä... jonkinlaisesta mielenhäiriöstä ennemminkin. Kaikki ihmiset kun syö joskus liikaa, mutta ne ei ahdistu ja osaa lopettaa. Kuuntele säkin hyvää neuvoa! Mä uskallan toivoa, että se auttais sua. Ja syödä sun pitää joka tapauksessa, toi katumuksen ja paastoamisen vaihe vaan pohjustaa uutta ahmimiskohtausta. Kaikkein vaikeinta oikeestaan onkin syödä sopivasti, niin että tulee täyteen ja on hyvä olo... kun "paremman" vaiheen ollessa päällä haluaa aina korvata, muuttua superlaihduttajaksi... Älä yritä laihduttaa, ei sun tarvii nyt.
Sait kyllä iltaani pientä positiivisyyttä,kiitos siitä.Jos sitä alkais ymmärtää,kun toiset kertoo omakohtaisia kokemuksia.Vai oppiiko sitä taas vaan kantapään kautta.Se on vaan niin vaikeaa lopettaa,itseään ei pysty hallitsemaan tietyissä tilanteissa.Siis oliko sinulla bulimia?Oletko nyt kuitenkin normaalimitoissa?
Huoh,ja mie olen vielä pienen pieni murto-osa niistä kaikista ihmisistä,joilla on syömishäiriö :|
Hyvä, jos yhtään osaan auttaa tai edes piristää.
Mulla on ollut sanoisinko lähinnä BED, joka lähti parista epätoivoisesta "anoreksia-yrityksestä"... Oksentamaan en ikinä oikein oppinut, vaikka pari kertaa sen onnistuinkin tekemään. Se oli kuitenkin niin työn ja tuskan takana, että yleensä mulla vain vuorotteli ahmimisviikot ja "superterveelliset" laihariviikot.
Kamalaa. Mä lihoin jonkun verran, mutta nykyään olen siinä missä ennenkin. Ainakin melkein. Mutta tämä riittää mulle!!! Mä en aio enää sortua muokkaamaan itsestäni barbia, se on mulle vain tie masennuksen kautta syömishäiriöiden helvettiin. Mutta välillä on tosi vaikeaa katsella sairaan laihoja malleja ja muita naisia, joilta se onnistuu, olla alipainoinen...=) tulee suuri halu alkaa leikkiä taas laihduttamisen kanssa.
Mä en koe olevani normaali=) Syöminen on mulle yhä enemmän tai vähemmän tabu, ja mun pitää keskittyä, ettei se hallitsis mun elämää.