Miksi työläiset äänestivät omaa etuaan vastaan?

tuntemattomatsotilaat

Mitä perussuomalaiset tarjosi ihmisille enemmän kuin vasemmisto? Valtio-opin professori Mika Ojakangas vastaa: identiteettiä.

Puolue tarjosi isänmaallisuutta. Se tarjoaa myös viholliskuvan. Vihollinen on kaupunkilainen, koulutettu, vihervassari, suvakkinainen ja toisaalta maahanmuuttaja. Perussuomalaisten äänestäjät ovat vähemmän koulutettuja – on hyvätuloisiakin, mutta vähemmän koulutettuja – ja niitä joilla saattaa mennä huonosti.

– Huono olo tai pettymys vaatii purkautumiskanavaa. He ovat luoneet keskenään määrätynlaista junttisolidaarisuutta, ja Soini ruokkii tietoisesti tätä ja on siinä onnistunut.

Jokainen ihminen tarvitsee identiteetin ja mahdollisesti myös poliittisen identiteetin. Ojakankaan mukaan työväenliike ei ole enää kyennyt sitä antamaan. Ihmiset, jotka ovat työläisiä, etsivät identiteettiä muualta tai kansallinen identiteetti on noussut työläisidentiteetin rinnalle.

Oikeiston vahvistumisen ja vasemmistolaisuuden heikkenemisen taustalla on monenlaisia aatevirtauksia. Vasemmiston ja työläisten identiteetti on tuhottu, ja talouspolitiikka on oikeistolaistunut. Ojakangas näkeekin tässä oivan maaperän nationalistisen populismin nousulle. Työväenluokan on helpompi identifioitua tähän kuin ”neoliberaaliin kilpailueetokseen tai kokoomuksen hypetykseen, jossa ollaan makeita ja kukoistetaan”.
Äärioikeiston hegemonia

Ojakangas muistuttaa äärioikeiston pitkästä historiasta. Oikeistolaistuminen lähti liikkeelle globaalilla tasolla ja länsimaissa 80-luvulla. Yhdysvalloissa puhuttiin ”hiljaisesta enemmistöstä” ennen kuin Ronald Reagan tuli valtaan vuonna 1981. Isossa-Britanniassa Margaret Thatcherin johdolla konservatiivit ottivat murskavoiton pari vuotta ennen Reaganin valtaantuloa.

– Tästä alkoi työväenliikkeen parjauskampanja.
Thatcher oli siinä oikein mestari, ja konservatiivit onnistuivat tuhoamaan työläisten työläisidentiteettiin perustuvaa solidaarisuutta, joka näkee omistavan luokan ja pääoman vastustajana. Nykyään omistava luokka on korvattu ulkomaalaisella, Ojakangas toteaa.

Hän muistuttaa, että moni maahanmuuttajista on aivan yhtä huonossa asemassa ja pahemmassakin kuin suomalaiset työläiset itse.

Poliittinen ilmapiiri siirtyi 80-luvulla hurjaa vauhtia oikealle – manner-Eurooppa ja Suomikin – seurasi mukana 90-luvulla. Oikeisto on käyttänyt kaikki taantumat hyväkseen. Julkisen sektorin pienentäminen ja yksityistäminen on ollut tietoista ideologista politiikkaa.

– Koko poliittinen kenttä siirtyi vasemmalta oikealle. Kokoomuksen julkilausumat 70-luvulta muistuttavat vasemmiston 90-luvun julkilausumia.

Ojakangas arvioi vasemmiston menneen 90-luvulla mukaan uusliberaaliin talousintoiluun. Harri Holkerin (kok.) 80 – 90-luvun molemmin puolin toimineen ja sen jälkeen jatkaneiden Esko Ahon (kesk.) ja Paavo Lipposen (sd.) hallitusten hän arvioi olleen yhden Suomen oikeistolaisempia 60-luvun jälkeen. Tuolloin alkoi systemaattinen varallisuuden siirto köyhiltä ja keskiluokalta rikkaille.

– Tämä on tietoista politiikkaa. On uskottu käsittämättömään valumateoriaan, että rikkaat olisivat yhteiskunnan moottori. Kuitenkin Aristoteleestä lähtien on tiedetty, että jos varallisuus keskittyy pelkästään rikkaille, se on varmin merkki yhteiskunnan rappeutumisesta.

Hän arvioi oikeistolaisen puhetyylin lyöneen itsensä läpi ja valtamedian tukevan tätä. Suomalainen mediajulkisuus – iltapäivälehdistä Yleisradioon – on siirtynyt 20 – 30 vuoden aikana oikealle. Ojakankaan mukaan suomalainen media on varsin oikeistolainen verrattuna vaikkapa Iso-Britannian, Ranskan, Italian tai puhumattakaan Ruotsin mediasta. Näissä maissa talouspoliittinen keskustelu on suomalaista monipuolisempaa.

Ojakangas pitää mediaa kameleonttina, joka menee virtausten mukana. Se tyrmäsi Syrizan ja Podemosin. Hän näkee suomalaisessa mediassa olevan myös rasistisia piirteitä. Puhutaan pakolaistulvista ja pyritään luomaan uhkakuvia rikollisuuden lisääntymisestä, vaikka rikollisuus on pysynyt suurin piirtein samalla tasolla 80-luvun lopusta lähtien.

– Naisilla on kotona vaarallisempaa kuin kaduilla, Ojakangas huomauttaa.
Vasemmiston vastavoima

Vasemmistolaisuuden voimistuminen on tapahtunut 2008 finanssikriisin jälkeen, Ojakangas arvioi. Vasemmistolaiset liikkeet ovat nousseet eri puolilla etenkin 2012 – 2013, mutta vain määrätyissä paikoissa. Iso vedenjakaja menee itä- ja länsi-Euroopan välissä.

– Vasemmisto on alamaissa Itä-Euroopassa, ja Puola on tästä viimeisin esimerkki. Paras esimerkki vasemmiston noususta on taas ison kannatuksen Kreikassa viime vaaleissa kerännyt Syriza, joka on lähellä vasemmistoliittoa ellei jopa vasemmistolaisempi. Espanjassa Podemos ja myös vasemmisto Italiassa ovat vahvoilla.

Ojakangas pitää vasemmistolaisuuden kasvun indikaattorina myös Jeremy Corbynin nousemista Iso-Britannian työväenpuolueen Labourin puheenjohtajaksi ja aattien Bernie Sandersin menestymistä Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaiden esivaalissa.

Lisää: http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3520045-miksi-tyolaiset-aanestavat-omaa-etuaan-vastaan

42

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dsaffds
      • Edellä

        Pätevää analyysia. Vasemmistoliiton eräs ongelma on ollut korkeimmassa johdossa. 15 vuoden ajan kolme peräkkäistä puoluesihteeriä, jotka ymmärsivät loputtomasti eivätkä asettuneet ketään vastaan. Lisäksi Korhonen puheenjohtajana samanlainen ja Siimes vielä omahyväisyyttään antoi korruptoida itsensä. Eli huonoa johtamista.

      • adfasdgf
        Edellä kirjoitti:

        "Itseään korskeasti Vasemmistoksi tituleeraava Vasemmistoliitto on hapuillut viimeiset vuosikymmenet ideologisessa hämärässä sinne tänne täysin linjattomasti. Puhetta, pamfletteja ja kannanottoja tietenkin piisaa myös nuoremman polven "punavihreiltä" demagogeilta, mutta hallituksissa vasemmistoliitto on toteuttanut raakaa oikeistolaista politiikkaa. Näin oli jo 90-luvulla suuryritysten lobbarina sittemmin kunnostautuneen Suvi-Anne Siimeksen valtakaudella ja niin on ollut Paavo Arhinmäenkin kaudella. Vasemmistoliiton ongelma on se, ettei se ole edes vasemmistolainen. Se on jonkinlainen yleislöperö hipsteri-humanisti joukkio, jolla ei ole mitään vasemmistolaista politiikkaa, käytännössä."

        http://rayhablogi.blogspot.fi/2016/04/aanesta-oikeasti-toisin.html

        "Ehdokkaisiinsa kyllästyneet tai pettyneet äänestäjät ovat yleensä valinneet uuden ehdokkaan saman puolueen listalta, kuvitellen että tämä toimii toisin. Kuitenkin puolueohjelma, puoleen eduskuntaryhmän johto ja puoluejohto ovat ne, jotka päättävät pitkälti yksittäisen ehdokkaan toiminnan eduskunnassa ja sen miten tämä äänestää. Ehdokasta vaihtamalla mikään ei siis muutu, eikä ole muuttunutkaan.

        Äänestämällä vaikuttamisen salaisuus onkin tässä: vaihda puoluetta."

      • PersuPetti

        Iso osa persujen äänistä tuli ennen sdp:tä ja vasemmistoa äänestäneiltä työläisiltä, jotka kiroavat nyt työläisen polkupolitiikkaa, jota SSS-miehet EKokoomusmafia-politiikallaan tekevät. Timo Soini on kuin Pekka Vennamo joka vallankahvaan päästyään muuttui rötösherrat kuriin -huutelijasta itse rötösherraksi. Sanat olivat toista kuin teot ja hallituspaikasta myytiin periaatteet tai sitten otetaan vaan ahteriin kaikki mitä sinne työnnetään. NO ainakaan tämä suuri joukko ei persuja tule enää äänestämään. Toinen juttu sitten kuinka paljon pahaa ja Suomen alasajoa täysporvarihallitus ehtii kautensa aikana toteuttaa, ja onko mitään enää pelastettavissa.

      • HuijatutÄänet

        "Miksi työläiset äänestivät omaa etuaan vastaan?"

        Äänestävätkö? Osa työläisistä jättää kokonaan äänestämättä(huijaamalla että äänestämättä jättäminen on kannanotto, vaikka se on mitä suurinta typeryyttä ja sataa suoraan porvarien laariin), ja osa huijattiin äänestämään persuja Timo Soinin kansantajuisen sujuvan satustelun takia. Persupolitiikan luultiin olevan uusi työläisvaihtoehto, vaikka se paljastuikin porvaripuolen apupuolueeksi. NO nimittäähän Timo Soini itseään Suomen kolmanneksi republikaaniksi, kokoomuksen Kimmo Sasin ja Matti "Bilderberg" Apusen ollessa kaksi muuta. Hälytyskellojen olisi pitänyt soida.

        Timo Soini samastuu USA:n oikeistoon: Olen Suomen harvoja republikaaneja
        http://www.hs.fi/kotimaa/a1440993423873

        Jos siis luottaa edes vaalitulokseen, koska eräs rikkaiden asiaa ajava puolue saa kohderyhmänsä määrään nähden yllättävän paljon ääniä ja kannatusta gallupeissa. Puolue lupasi Wikileak-paljastuksen mukaan 2009 vievänsä Suomen Natoon, jos olisi suurin puolue, ja olihan se seuraavissa eduskuntavaaleissa 2011 ja on ollut yllättävän suosittu sen jälkeenkin ajamaansa politiikkaan nähden.

    • cvxc

      Vasurien eduskuntaryhmän puheenjohtaja oli huolissaan, kun Sveitsi halusi rajoittaa ylimääräisen väen tunkua maahan.

      http://annikalapintie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160403-sveitsin-rajat-sulkeva-kansanaanestys-on-pelottava-viesti

      Vasurit ovat kyllä ihan pihalla, uusliberaalit vedättäneet niitä kunnolla. Juuri rajojen poistaminen, vapaa liikkuvuus ja vapaakauppa ovat olleet olennaisin tekijä eurooppalaisten ammattiliittojen murtamisessa. Työpaikat viedään vapaakaupan nimissä ihmisoikeuksia polkeviin halpamaihin ja länsimaihin tuodaan halpatyöläisiä palkkoja sekä työehtoja polkemaan.

      • Edellä

        Monta asiaa. Juttu on kahden vuoden takaa. Eurokurin haastamiseen ei kenelläkään ollut rohkeutta ennen SYRIZAA. Sveitsin motiiveja määrittää, että se on veroparatiisi. Varoufakisin liikkeessä olennaista on vuosiluku 2025. Siinä on asetettu takaraja sille, kuinka kauan euroa voidaan yrittää demokratisoida. Tämä voi olla 10 vuotta liikaa, mutta muutamassa vuodessa ei vastakohtakaan toteudu.

        Olemassaolevassa tilanteessa on nousevia ja laskevia suuria voimavirtoja. Niiden suuntautumista pitää kyetä ohjaamaan oikeaan suuntaan. Tarvitaan nopeasti ja laajasti näkeviä strategisia poikkeustaitoja. Niitä saadaan sekä akateemisista piireistä että ammattiyhdistyksistä ja mielenosoituksia organisoiden.

        Tavallisten ihmisten asialla olevan liikkeen on kuunneltava heitä ja vietettävä aikaa heidän kanssaan vuorovaikutuksessa, jotta kykenee aistimaan mitä tulee tehdä. Tämä muuttaa kaiken.

        "Varoufakisin liikkeessä olennaista on vuosiluku 2025. Siinä on asetettu takaraja sille, kuinka kauan euroa voidaan yrittää demokratisoida. Tämä voi olla 10 vuotta liikaa"

        Kun olisi kaikille pitänyt olla jo alusta lähtien selvää, että euroa ei voida demokratisoida, myös suomalaisille.

        "mutta muutamassa vuodessa ei vastakohtakaan toteudu."

        Se toteutuu vauhdilla ja lisäksi:

        "USA:n ja EU:n välille solmittava TTIP-sopimus, johon sitoutuminen edellyttäisi Kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimusten irtisanomista Suomelta ja muilta EU-mailta. Useista YK:n ihmisoikeussopimuksista olisi samoin irtauduttava, jotta TTIP:n vaatimat syrjinnän salliminen voitontavoittelun nimissä, ympäristönormien höllentäminen ja tuotantoeläinten kohtelun raaistaminen tulisivat mahdollisiksi EU:ssa."

        http://marjattalaiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/213940-sotaan-tai-ttiphin-yhta-surmaava-tulevaisuus

        "Juttu on kahden vuoden takaa"

        Niin on, mutta mikä vasemmistossa on muuttunut? Ei mikään.

      • Edellä
        cvxc kirjoitti:

        >> Kun olisi kaikille pitänyt olla jo alusta lähtien selvää, että euroa ei voida demokratisoida, myös suomalaisille.

        - Olihan meitä vastustajia silloinkin, mutta eipä sen muistelemisesta ole nyt hyötyä.

        >> "mutta muutamassa vuodessa ei vastakohtakaan toteudu."
        Se toteutuu vauhdilla

        - Viitattiin että muutamassa vuodessa tuskin saadaan enemmistöä euromaista eroamaankaan eurosta. Yhteisvaluutan purkua voidaan edistää yhtäaikaisesti sen demokratisoimispyrkimysten kanssa. Pääpaino jompaan kumpaan oikeana hetkenä.

        >> "USA:n ja EU:n välille solmittava TTIP-sopimus, johon sitoutuminen edellyttäisi Kansainvälisen työjärjestö ILOn sopimusten irtisanomista Suomelta ja muilta EU-mailta. Useista YK:n ihmisoikeussopimuksista olisi samoin irtauduttava, jotta TTIP:n vaatimat syrjinnän salliminen voitontavoittelun nimissä, ympäristönormien höllentäminen ja tuotantoeläinten kohtelun raaistaminen tulisivat mahdollisiksi EU:ssa."

        - Juuri näin. Suomen ammattiyhdistysliikkeen hampaattomuus haaste maallemme juuri tässä asiassa. Poiketen suurimmasta osasta muuta sivistynyttä maailmaa.

        >> "Juttu on kahden vuoden takaa"
        Niin on, mutta mikä vasemmistossa on muuttunut? Ei mikään.

        - Kohta vaihtuvat puheenjohtaja ja puoluesihteeri.

        " Yhteisvaluutan purkua voidaan edistää yhtäaikaisesti sen demokratisoimispyrkimysten kanssa. "

        Ei voi demokratisoida, se on asia jota ei voi muuttaa, koko homma on siellä eu-perussopimuksessa jota myös unionin perustuslaiksi sanotaan. Kuten jo demarikin myöntää:

        " EU:n purkamatta jättäminen on vaarallista. Pysyminen EU:ssa ja eurossa on vaarallista."

        http://thomaswallgren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/165252-euroopassa-rajat-ovat-lahteneet-liikkeelle

        "Poiketen suurimmasta osasta muuta sivistynyttä maailmaa."

        Lähes kaikkialla ammattiyhdistysliikkeisiin on tunkeutunut "troijan hevosia".

      • asdfdsg

        "- Kohta vaihtuvat puheenjohtaja ja puoluesihteeri."

        Ei meinaa mitään, ovat yhtä lailla EU-uskovaisia ja ja haluavat kärrätä tänne halpatyövoimaa, vaikka eivät sitä sillä nimellä sanokaan.

      • tuntemattomatsotilaat

        Mainitsemasi Thomas Wallgren on tehnyt kaksi vuosikymmentä arvokasta työtä EU:n vastaisessa kansanliikkeessä. Soisi häntä kuunneltavan demareissa enemmänkin.

      • tuntemattomatsotilaat
        asdfdsg kirjoitti:

        "- Kohta vaihtuvat puheenjohtaja ja puoluesihteeri."

        Ei meinaa mitään, ovat yhtä lailla EU-uskovaisia ja ja haluavat kärrätä tänne halpatyövoimaa, vaikka eivät sitä sillä nimellä sanokaan.

        Jaha. Ja nimetkin ovat jo tiedossasi?

      • tässätotuuss

        Sanoit totuuden. Lapintie on helvetin tyhmä, kusipää, homotta paska, työläisen viholliinen ja terroristien rahoittaja. Euroopan on aika laittaa rajat kiinni. Yhtään muslimia ei saa Eurooppaan päästää. Muslimeiden kusipäisyys on jo nähty. Murhaavaa roskaväkeä alusta loppuun. Kiväärinperää leukaan. Muuta niille ei pidä antaa.

      • tuntemattomatsotilaat
        tässätotuuss kirjoitti:

        Olipa sekavaa puhetta.

      • cvbbcvb
        Edellä kirjoitti:

        Monta asiaa. Juttu on kahden vuoden takaa. Eurokurin haastamiseen ei kenelläkään ollut rohkeutta ennen SYRIZAA. Sveitsin motiiveja määrittää, että se on veroparatiisi. Varoufakisin liikkeessä olennaista on vuosiluku 2025. Siinä on asetettu takaraja sille, kuinka kauan euroa voidaan yrittää demokratisoida. Tämä voi olla 10 vuotta liikaa, mutta muutamassa vuodessa ei vastakohtakaan toteudu.

        Olemassaolevassa tilanteessa on nousevia ja laskevia suuria voimavirtoja. Niiden suuntautumista pitää kyetä ohjaamaan oikeaan suuntaan. Tarvitaan nopeasti ja laajasti näkeviä strategisia poikkeustaitoja. Niitä saadaan sekä akateemisista piireistä että ammattiyhdistyksistä ja mielenosoituksia organisoiden.

        Tavallisten ihmisten asialla olevan liikkeen on kuunneltava heitä ja vietettävä aikaa heidän kanssaan vuorovaikutuksessa, jotta kykenee aistimaan mitä tulee tehdä. Tämä muuttaa kaiken.

        "Monta asiaa. Juttu on kahden vuoden takaa. Eurokurin haastamiseen ei kenelläkään ollut rohkeutta ennen SYRIZAA. "

        Miten siellä sitten kävi? Tässä ihmettelyä hieman aiemmin:

        "Vinkkinä vastaava tapaus, eli miten EU junailee Kreikan pääministerin pois tieltään,"

        http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/168075-eu-virkamiehet-valitsevat-jasenvaltioiden-johtajat#comment-2610392

      • asdsfg
        Edellä kirjoitti:

        Monta asiaa. Juttu on kahden vuoden takaa. Eurokurin haastamiseen ei kenelläkään ollut rohkeutta ennen SYRIZAA. Sveitsin motiiveja määrittää, että se on veroparatiisi. Varoufakisin liikkeessä olennaista on vuosiluku 2025. Siinä on asetettu takaraja sille, kuinka kauan euroa voidaan yrittää demokratisoida. Tämä voi olla 10 vuotta liikaa, mutta muutamassa vuodessa ei vastakohtakaan toteudu.

        Olemassaolevassa tilanteessa on nousevia ja laskevia suuria voimavirtoja. Niiden suuntautumista pitää kyetä ohjaamaan oikeaan suuntaan. Tarvitaan nopeasti ja laajasti näkeviä strategisia poikkeustaitoja. Niitä saadaan sekä akateemisista piireistä että ammattiyhdistyksistä ja mielenosoituksia organisoiden.

        Tavallisten ihmisten asialla olevan liikkeen on kuunneltava heitä ja vietettävä aikaa heidän kanssaan vuorovaikutuksessa, jotta kykenee aistimaan mitä tulee tehdä. Tämä muuttaa kaiken.

        "Varoufakis"

        Hän on aivan yhtä pihalla kuin Patomäkikin EU:n demokratisoitumishaaveineen, ja kenkäähän se sai todellisuudessa, kun kehtasi asiaa puhua.

    • Yhdistykää

      Oikeiston rahavalta omistamansa valtamedian avustuksella hajottaa tavallisen kansan keskenään tappeleviin klikkeihin eli persuihin ja vihervasemmistoon, jotta porvaripuolueet saavat vallan. Ei tarvita enää kuin yksi uusi tavallista kansaa hajottava puolue niin eliitti ja omistajat päättävät tulevaisuuden suunnan. Todellisuudessa kansalla on yksi yhteinen vihollinen.

      • KenenÄäniKuuluu

        Joka sadas kadulla vastaan tuleva suomalainen on miljonääri 1% suomalaisista. Suomessa on nyt vuoden 2016 alussa 50.000 miljonääriä. 2011 heitä oli vain 25.000. Miljonäärien määrä siis kaksinkertaistunut runsaassa neljässä vuodessa.
        Valtamediassa uudistuksia, kilpailukykyleikkauksia ym. vaativat Hese Salmelat, Hjallis Harkimot, Erkki Liikaset, Jyha Sipilät, Björn Wahlroosit, Antti Herlinit, Siilasmaat, Ollilat ym. ovat näitä samoja miljonäärejä 1 sadasta.

        EKokoomuksen ääni on miljonäärin ääni, ei 99%:n ääni.

      • YHTEISTYÖMUUTTAAKAIKEN

      • HÄPEÄOPETTAAPARHAITEN

        Oppimatonkin oppii. Joskus tarvitaan pohjakosketus. Monelle se oli Persujen äänestäminen.

      • KöyhätKyykkyyn
        HÄPEÄOPETTAAPARHAITEN kirjoitti:

        Oppimatonkin oppii. Joskus tarvitaan pohjakosketus. Monelle se oli Persujen äänestäminen.

        Ja tyhmimmät jättää sen virheen jälkeen kokonaan äänestämättä, joka on periaatteessa ääni kokoomuspolitiikalle ja EKokoomusmafialle.

    • katoavavasemmisto

      Vassareista ei ole koskaan ollut muuhun , kuin lakkoja järjestämään , ja aina on tullut työkäiselle lunta tupaan , joka kerta.

      • jaha-aha

        "Vasemmistoenemmistö 1958 ja työläisten joukkovoima synnyttivät sosiaaliturvan

        - Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio.

        Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.
        Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla...

        1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.

        - porvarien tavoitteena oli palauttaa sodan jälkeen menettämänsä asemat ja 1930-lukulainen ”yövartijavaltio”, jossa julkisen vallan rooli rajataan mahdollisimman suppeasti järjestyksen turvaamiseen ja omaisuuden suojelemiseen.

        Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Suomi oli silloin maa, jossa oma perunapalsta, lehmä ja suku toimivat vakuutuksina sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalta. Silti oikeiston mielestä valtio oli kasvanut liian suureksi. Kokoomus vaati valtion menojen supistamista, jotta veroja voitaisiin alentaa. Samaa mieltä oli SDP:n vahva mies Väinö Tanner."

        http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html

      • tuntemattomatsotilaat
        jaha-aha kirjoitti:

        Kiitos linkistä. Hyvä kirjoitus. Suosittelen lukemaan ja pitämään kiinni jokaiselle meille taistelujen avulla ansaitusta neljännesmiljoonastaan. Köyhimmillekin.

      • Hyvinvointisuomi
        tuntemattomatsotilaat kirjoitti:

        Kiitos linkistä. Hyvä kirjoitus. Suosittelen lukemaan ja pitämään kiinni jokaiselle meille taistelujen avulla ansaitusta neljännesmiljoonastaan. Köyhimmillekin.

        Vasemmisto, sdp ja työväenliike synnyttivät Suomen pohjoismaisen hyvinvointivaltion, sen peruspalvelut ja toimivan infran, työehtojärjestelmän sekä yleisen hyvinvoinnin, porvaripuolueiden yrittäessä elinkeinoelämän kanssa tätä kehitystä vain jarruttaa. Tässä on yksi syy äänestää muuta kuin Suomen hyvinvointia, hyvinvointipalveluita, infraa, koulutusta, terveydenhuoltoa, sosiaaliturvaa, työehtoja ja palkkoja ym. alas ajavaa oikeistoa, joka kaiken lisäksi on 12 vuotta kestäneellä porvarihallituspolitiikalla tehnyt Suomelle 103 mrd euroa valtionvelkaa, josta kokoomuksen osuus 80%. Tämä samalla kun hyvinvointia on ajettua alas, no syykin on selvä. Valtionvelalla on kustannettu varakkaiden, omistajien, pääomapiirien ja elinkeinoelämän veroaleita.
        Pitää muistaa myös se etteivät apupuolueet päätä hallituspolitiikan suuntaa, kuten persujen p..iinotto kertoo karua kieltään. Turha siis syyttää apupuolueita hallituspolitiikasta. Nyt vaan sattuu olemaan niin että suurimman puolueen oikeistosiiven edustaja Juha Sipilä taustapiruineen Esko Aho ja Matti Vanhanen ovat itsekin EKokoomuslaisia kepulien riveissä, joten täysporvarihallituksen hallituspolitiikka on kokoomuspolitiikkaa.
        .
        Kannattaa siis muistaa:
        .
        "Vasemmistoenemmistö 1958 ja työläisten joukkovoima synnyttivät sosiaaliturvan
        - Eduskunnan ensimmäinen vasemmistoenemmistö tuotti uuden hegemonian, jonka tuloksena syntyi hyvinvointivaltio.

        Nyt itsestään selviltä tuntuvat uudistukset, kuten työttömyysvakuutus, viisipäiväinen työviikko ja työeläkejärjestelmä pantiin silloin alulle.

        Mutta ilman kansalaisten joukkoliikettä se ei olisi onnistunut. Kerta toisensa jälkeen työläiset osoittivat joukkovoimaansa kaupunkien kaduilla ja eduskuntatalon edustalla...

        1950-luvun kamppailujen taustana oli työläisten elintason nousu sodan jälkeen. Palkkoja ja ostovoimaa kasvattivat niin lakot kuin hallitusten toimetkin. Velaksi ei silti eletty, päinvastoin. Suomen julkinen talous oli ylijäämäinen koko ajanjakson 1948-1990 ja valtion velka aleni 1950-luvulla.

        - porvarien tavoitteena oli palauttaa sodan jälkeen menettämänsä asemat ja 1930-lukulainen ”yövartijavaltio”, jossa julkisen vallan rooli rajataan mahdollisimman suppeasti järjestyksen turvaamiseen ja omaisuuden suojelemiseen.

        Hyvinvointivaltio vai yövartijavaltio? Suomi oli silloin maa, jossa oma perunapalsta, lehmä ja suku toimivat vakuutuksina sairauden, työttömyyden ja vanhuuden varalta. Silti oikeiston mielestä valtio oli kasvanut liian suureksi. Kokoomus vaati valtion menojen supistamista, jotta veroja voitaisiin alentaa. Samaa mieltä oli SDP:n vahva mies Väinö Tanner."

        http://hirvasnoro.blogspot.fi/2008/05/vasemmistoenemmist-1958-ja-tylisten.html

    • 4021

      SIPILÄ-SOINI YHTEISTYÖLLÄ HARHAUTETTIIN JA PETETTIIN PIENITULOISET VERONMAKSAJAT KOSKA NÄIN VALTAAPITÄVÄN ELIITIN SUUNNITELMA SAATIIN TOTEUTETTUA KÄYTÄNNÖSSÄ ! .

      • dasddfa

        Ei mitään harhautettu, kun äänestää porvareita saa porvaripolitiikkaa, se on aivan loogista.

    • 4021

      SIPILÄ JA SOINI VALEHTELIVAT ÄÄNESTÄJILLE JA NYT ÄÄNESTÄJÄT OVAT VIHAISIA SEN TAKIA ! .

      • dasddfa

        Vain yksinkertaisia vähällä tietämyksellä ja vähällä ymmärryksellä varustettuja ihmisiä voisi kusettaa kuvaamallasi tavalla.

      • tuntemattomatsotilaat

        Jos äänestää esimerkiksi Teuvo Hakkaraista niin lienee edellä kuvaamasi kaltainen. Perussuomalaisten kannatuksen puoliintumisajaksi ilmeni 3,5 kuukautta. Hallitus nimitettiin 29.5. jolloin kannatus oli 19,2 %. Kysely 7.9.-6.10. kertoi enää 10,7 %.

      • bcvbcv
        dasddfa kirjoitti:

        Vain yksinkertaisia vähällä tietämyksellä ja vähällä ymmärryksellä varustettuja ihmisiä voisi kusettaa kuvaamallasi tavalla.

        "600 000 suomalaista
        pihalla politiikasta

        Pohjoismaissa ei eletä yhtä syvässä tietämättömyydessä. Kun Yhdysvalloissa on laskettu, että suurin piirtein kolmannes kansasta ei ymmärrä politiikasta käytännössä mitään, Suomessa päädytään vastaavin laskelmin 14 prosenttiin. Sekin on iso joukko: 600 000 äänioikeutettua yli 18-vuotiasta kansalaista.

        – Yleiskuva on synkempi kuin yleensä annetaan julkisessa keskustelussa ymmärtää, Uschanov sanoo."

        http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/2424700-tietamattomyys-heikentaa-demokratiaa

      • 65476547
        bcvbcv kirjoitti:

        "600 000 suomalaista pihalla politiikasta"= nukkuvien puolue.

      • bcvbncv
        65476547 kirjoitti:

        "600 000 suomalaista pihalla politiikasta"= nukkuvien puolue.

        Noinkin voisi ajatella, mutta ongelma on siinä, että osa noista äänestää kuten linkin Amerikan punaniskat, itseään ja tavoitteitaan vastaan täysin älyttömin perustein.

      • TyönUuvuttamaKansa
        dasddfa kirjoitti:

        Vain yksinkertaisia vähällä tietämyksellä ja vähällä ymmärryksellä varustettuja ihmisiä voisi kusettaa kuvaamallasi tavalla.

        "Vain yksinkertaisia vähällä tietämyksellä ja vähällä ymmärryksellä varustettuja ihmisiä voisi kusettaa kuvaamallasi tavalla".

        Liialla työllä ja rahapulalla stressattuja ihmisiä, joilla ei ole aikaa tai energiaa tarpeeksi perehtyä politikoiden taustoihin, vaan näkevät vain mediapelin. Tällöin kusetus onnistuu populismilla ja hyvällä supliikilla (Timo Soini). Sama juttu työttömien ja Suomen lähes miljoonan köyhän kohdalla (köyhyysraja 1100€/kk) joille elämä 480€/kk käteen jäävällä minimiturvalla ja kitkuttelu on stressaavaa kokopäivätyötä, joka uuvuttaa liikaa näkemään huijarien kusetukset.

      • saamattomuus
        bcvbncv kirjoitti:

        Noinkin voisi ajatella, mutta ongelma on siinä, että osa noista äänestää kuten linkin Amerikan punaniskat, itseään ja tavoitteitaan vastaan täysin älyttömin perustein.

        Ja suurin osa ei saa aikaiseksi mennä edes äänestämään, itse asiassa keppipolitiikalla tähän juuri pyritäänkin, sillä kepityspolitiikan isännät eivät halua potkittavia vaaliuurnille, joka tietää heille äänisaaliin kaventumista.

        Ikävää että tyhmät kuvittelevat äänestämättä jättämisen olevan kannanotto, vaikka se on suoraan ääni EKokoomusmafialle ja rahavallalle. Tyhmin mahdollinen teko. Tekisi mieli huutaa "Äänestä henkesi edestä".

    • Vaihtoehdottomuus

      Mitä sitä vasemmistoa kannattaa äänestä ,eikö nuo kannata tasapäistämistä .Sosialisoivat vielä työntuloksen ja tekevät työllä yrittämisen tyhjäksi tai käy niin että käydään sosiaaliturvaa vastaa ntöissä osallistueen työntekoon ,ilman että edes mukamas tehtäisiin töitä.Eikös se SDP:kin tuota osallsistuvaa kannattanut?Jos vielä vasemalle siirtyy menee lopukki.PS oli vaihtoehto tuossa suhteessa,kuten siinäkin että sen piti käsittääkseni huomioida vähempiosaisten asioitakin(huom: piti).

      Työläiset kun ovat työläisiä työttömänäkin,jota nyky puolueet eivät näytä muistavan tai sanotaanko ole huomioivan..on työllänsä itesensä elättävien poliittinen edustus on käynyt ohueksi.Näin koska työtätekevät ovat heikoimillaan kun ei ole työtä saatavilla ja juuri tuolloin heidän olonsa olisikin turvattava .Työ toimii kyllä turvana silloin kun työtä on,kun vain huolehditaan,että työnantaja puoli ei pääse murentamaan tuoehtosopimuksia ja harjoittamaan sanelupolitiikkaa.Sitävarten on ammattiyhdistystoiminta siihen ei politiikkoja tarvita.

      Perusturvan takaamiseen kyllä.

      aiheesta:

      http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3323865-euroopan-neuvosto-moittii-suomea-minimitoimeentulon-taso-riittamaton

      http://www.uta.fi/ajankohtaista/yliopistouutiset/ilmoitus.html?id=103873

      http://uutismaailma.com/suomen-perusturva-ei-ole-riittava-suomi-vakavalle-tarkkailulistalle/

      • dsfddfsf

        ".PS oli vaihtoehto tuossa suhteessa"

        On sulla ihme vaihtoehtoja.

        "Perussuomalaisten raju esitys – ”Orjatyötä”

        Perussuomalaiset esittää Teuvo Hakkaraisen johdolla pakkotyötä työttömille nuorille. Talousarvioaloitteen on allekirjoittanut suuri joukko perussuomalaisten kansanedustajia, muun muassa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner..."

        http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/117216-perussuomalaisten-raju-esitys-–-”orjatyota”

    • tuntemattomatsotilaat

      Pakkotyö on Yhdistyneiden Kansakuntien Työjärjestön orjatyötä koskevan yleissopimuksen vastaista. Ruohonen-Lerner näyttää aikovan Zimbabwen presidentiksi.

      • vcbvcb

        " Zimbabwe teki IMF:n tahtomat talousuudistukset, niitä sanotaan rakennesopeutusohjelmiksi, maa yksityisti kaiken ja poisti valuuttasääntelyn...lyhyt lainaus toisaalta:

        Mugabe jopa siirsi taloutta huomattavasti oikealle, kun joutui kuivuuden johdosta menetetyn sadon takia ottamaan maailmanpankilta lainaa ja teki samalla uuslibraalit rakenneuudistukset maassa, kaikki mahdollinen valtiollinen ja kunnallinen yksityistettiin ja hinnoiteltiin uudelleen (vähän kuten Suomessakin ollaan tekemässä). Samanlaiset rakennesopeutusohjelmat ovat romahduttaneet monta Afrikkalaista ja Etelä-Amerikkalaista maata ja myös Balkanin maita melkoiseen talouslamaan ja kurjuuteen, Venäjälläkin niitä alettiin toteuttaa.

        Siitä alkoi myös Zimbawen talouskierre yhä alemmaksi, samaan aikaan kun liberalisoinnin aiheuttama työttömyys kasvoi, Mugaben veteraanit halusivat maita itsellen, koska muualla ei ollut työtä eikä toimeentuloa, tämä aiheutti lisää ongelmia, valkoisia piti alkaa karkoittamaan tiloiltaan ja kokemattomat ja osaamattomat entiset sotilaat eivät osanneet hoitaa uusia tilojaan, Afrikan vilja-aitta lakkasi toimimasta. Se taas lisäsi ongelmia edelleen.

        Joka tapauksessa ongelmien alku on hyvin ajoitettavissa kuivuuteen ja sitä seuranneisiin uusliberaaleihin talousuudistuksiin, joita Maailmanpankki ja IMF vaati ja vaatii edelleen velallisiltaan ja jotka Mugabe toteutti.

        "Zimbabwen talouskriisi on jo vanhaa perua ja alkoi jo ennen valkoisten häätämistä tiloiltaan, osasyynä häätöihin oli nimenomaan kyseinen talouskriisi

        Zimbabwe sai jälleen kiitosta, nyt maana, joka toteutti rakennesopeutusohjelman ennen kuin oli pakko."

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/3754355/10milj--murhattiin-harkitusti#comment-40138500

      • cvbbvc
        vcbvcb kirjoitti:

        >Kapitalisimi yhdistää Kataista ja Mugabea

        Suomessahan ollaan hiljalleen uudistelemassa oikeistohallituksen toimesta omistuksia (ne myydään) ja yksityistämässä lähes kaikki palvelut, Zimbabwessa samat uudistukset tehtiin jo 80-luvun lopulla, valtionyhtiöt myytiin ja kaikki mahdollinen yksityistettiin, myöhemmin julkiset terveyspalvelut ajettiin alas ja suurin osa julkisista terveysasemista suljettiin, nyt siellä sitten pitäisi olla vähintään fantastista…>

        http://saramo.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/01/sosialismi-yhdistaa-kataista-ja-bushia/#comment-1684

    • Kopsasintuolta

      Soini on Suomen Zhirinovski ja Persut on Kokoomuksen apupuolue.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe