Naantalin venesatamaan "tyytyväisiä" viime kesältä

ei.oikein.vakuuta

192

2250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VälttelyOnPop

      No hyvä. Välttele ihmeessä niin jää meille muille tilaa enemmän. Kannattaa vältellä myös Itämerenporttia sikamaisen hinnoittelun vuoksi niin mahdutaan sitten sinnekin.

    • Parempaa_elämää

      Ei meillä ainakaan mitään valittamista ollut. Naantali on muutenkin saariston hienoimpia paikkoja.

      • H22åwwa

        Millä perusteella ? Vai onko hyvin vähäinen kokemus saaristosta ?

      • Parempaa_elämää
        H22åwwa kirjoitti:

        Millä perusteella ? Vai onko hyvin vähäinen kokemus saaristosta ?

        Miksi tätä pitäisi erikseen perustella?
        Saaristomerta kierretty vuodesta 2000 lähtien ja ensimmäinen oma vene hankittu 1986. Lapsena mukana veneilemässä perheen kanssa 60-luvulta lähtien joten kokemus veneilystä on kieltämättä aika vähäinen.

      • H22åwwa
        Parempaa_elämää kirjoitti:

        Miksi utopistista väitettä ei tarvitse perustella. Mitä hienoa, saaristomaisuutta on naantalissa, siis venesatamassa ?

      • Parempaa_elämää

        Naantali on saaristokohde siinä kuin Turku, Hanko tai Parainen. Veneilijälle nuo kaikki ovat saaristokohteita.
        Tämän enempää en suostu asiasta saivartelemaan.

      • Kaikenlaisia_eläviä
        Parempaa_elämää kirjoitti:

        Naantali on saaristokohde siinä kuin Turku, Hanko tai Parainen. Veneilijälle nuo kaikki ovat saaristokohteita.
        Tämän enempää en suostu asiasta saivartelemaan.

        Turku ? Saaristokohde ;D
        Naantali, no suurinpiirtein yhtä saaristomainen ;D
        Parainen jo hiukan enemmän saaristomainen, mutta millään noista ei ole mitään vastaavuutta Hangon kanssa, kuin että ovat veden äärellä.

      • Anonyymi

        Ja ns hienoimmissa ravintoloissa rottia...vaiko hiiriä

      • Anonyymi
        Kaikenlaisia_eläviä kirjoitti:

        Turku ? Saaristokohde ;D
        Naantali, no suurinpiirtein yhtä saaristomainen ;D
        Parainen jo hiukan enemmän saaristomainen, mutta millään noista ei ole mitään vastaavuutta Hangon kanssa, kuin että ovat veden äärellä.

        Parainen on aut jo pitemman aikaa ,siis kaupungin satama.oli joskus 20v sitten kuosissaan ,mutta ei enää.mopojätkien ja autojen yö rämppääminen raivostuttavaa,tuolla ei nuku kuin 6%kännissä.

    • oltiin viime kesänä kolme päivää siellä, kun oli kurjat kelit. Naantali on yksi mukavimmista paikoista, kun puhutaa noista palvelusatamista.

      • NoMoreNaantali

        Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta voi aina huomauttaa.

        Uuden yrittäjän myötä touhu meni pelkäksi rahastukseksi, ennen kaikkea se paistaa kaikesta läpi. Hyvä puoli tietystikin on, että siellä on aina tilaa.

      • AikaRajuaYleistystä

        Niin... Yöpyminen oli 22 euroa. Sisälsi sähköt ja saunan ja kaikki muut yleisesti tunnetut palvelut Suomen hienoimmassa miljöössä. Valittavana erilaisia kiinnitystapoja maun mukaan. Tarkennatko vielä miten "touhu meni pelkäksi rahastukseksi" ja miten se paistoi kaikesta läpi? Tuo vitonen päiväkäynnistä on tietääkseni ainoa asia joka joitain on närästänyt eikä sekään kosketa tavallista yöpyjää millään lailla. Siellä oli muuten laiturilla opastuskin mistä löytyy ilmaisia kiinnittymispaikkoja.

      • NoMoreNaantali kirjoitti:

        Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta huonosta mausta voi aina huomauttaa.

        Uuden yrittäjän myötä touhu meni pelkäksi rahastukseksi, ennen kaikkea se paistaa kaikesta läpi. Hyvä puoli tietystikin on, että siellä on aina tilaa.

        Eiköhän tuo sinun valituksesi ole täällä jo kuultu ja kantasi selvillä. Siinä on kirkko sataman vieressä, käy varastamassa se vitonen vaikka kolehtihaavista, jos se siitä on kiinni, tai tule pyytämään, niin voin pistää pari kymppiä, niin voit käydä useammankin kerran.

        Ihan oikeasti, jos ei ole parempaa tekemistä, kun yrittää mustamaalata Naantalin vierasvenesataman yrittäjää, niin käytä se jossain muualla, kuin täällä. Kukaan ei jaksa tuota.

      • SilläSiitäSelviää
        vanhami kirjoitti:

        Älä lue ! Onko niin, että kritiikkiä ei saa antaa, koska ???

      • SilläSiitäSelviää kirjoitti:

        Älä lue ! Onko niin, että kritiikkiä ei saa antaa, koska ???

        Asiallista ja perusteltua kritiikkiä saa antaa. Puskista nimettömänä annettu (aiheeton) nillitys ei ole kritiikkiä.

        Jos lukemattomuudella tuosta hommasta selviää, se on hyvä. Ketään ei kiinnosta lukea tätä jatkuvaa trollaamista, joten voit hokea mantraasi ihan korvien välisellä pururadalla.

        Vitonen on liikaa, Vitonen on liikaaVitonen on liikaaVitonen on liikaa.....

      • Niin.Se.Vaan.On

        Aika reppavasti tehty päätökset "kaikkien muiden" puolesta, mitä kukakin haluaa lukea.
        Se vitonen on jollekin mielipide, joka on kai tämän palstan tason mukaista tarinaa. Niin kuin on tuon yrittäjänkin tarinat kertomuksista kun esiintyy tyytyväisenä asiakkaana.
        Veneilijänä asia ei sinäänsä minua kiinnosta, kuin siinä mielessä, että nykyisin tupataan kaikesta rahastamaan, enemmän tai vähemmän.
        Onneksi se on vapaaehtoista käyttääkö sellaisia palveluita, joiden ei katso vastaavan hintaa tai jota vain ei katso tarvitsevansa.
        Kuitenkaan en julistaisi että "kaikki haluavat" siitä lukea, kyte et sinäkään tiedä ettei kukaan halua siitä lukea.

      • luvattumikäluvattu
        vanhami kirjoitti:

        Asiallista ja perusteltua kritiikkiä saa antaa. Puskista nimettömänä annettu (aiheeton) nillitys ei ole kritiikkiä.

        Jos lukemattomuudella tuosta hommasta selviää, se on hyvä. Ketään ei kiinnosta lukea tätä jatkuvaa trollaamista, joten voit hokea mantraasi ihan korvien välisellä pururadalla.

        Vitonen on liikaa, Vitonen on liikaaVitonen on liikaaVitonen on liikaa.....

        Ai, kauppiaalla näyttää menevän noinkin hyvin, että tarjoaa jo rahaa pers aukisille/piheille tosta vaan parikymppiä, ettei tarvitse tiristä.

        Sulla on sitteen asiat hyvin ja katteet kohdillaan...hah!

        Muistakaa tingata jos asioitte tämän kauppiaan luona, jollei tinkaa, niin muistuttakaa, että käski mennä pyytämään parikymppiä, niin voitte pistäytyä Naantalin vieras satamassa ja lopetatte tirinän vitosesta. 100€ ostoksesta parinkympin "parkkiraha" on jo 20%....

      • störö47
        vanhami kirjoitti:

        Eiköhän tuo sinun valituksesi ole täällä jo kuultu ja kantasi selvillä. Siinä on kirkko sataman vieressä, käy varastamassa se vitonen vaikka kolehtihaavista, jos se siitä on kiinni, tai tule pyytämään, niin voin pistää pari kymppiä, niin voit käydä useammankin kerran.

        Ihan oikeasti, jos ei ole parempaa tekemistä, kun yrittää mustamaalata Naantalin vierasvenesataman yrittäjää, niin käytä se jossain muualla, kuin täällä. Kukaan ei jaksa tuota.

        min'kin jä'tän Naantalin väliin tästä lähin josko ei uutisia kuulu paikka täysin hylyn hallussa ja melkoinen hulina humalaisten vuoksi

    • Turhaaporua

      Viimekesänä kävimme ensimmäisen kerran Naantalissa veneellä. Satamaa lähestyttäessä kyljelle tuli kumivene ja hemmo kysyi tulemmeko yöksi. Vastasin, että joo ja hän kertoi opastavansa vapaalle paikalle. Vaimoni on tuore veneilijä ja kumivenehemmo avusti häntä peräköysien kanssa. Emäntä siirtyi sen jälkeen keulaan, ja siellä oli laiturilla jo toinen tyyppi ottamassa köysiä vastaan. Mielestäni palvelu on todella mainiota.

      • HakuMata

        Aivan samanlaiset kokemukset, ja varsinkin kun satamassa ei ollut sillä hetkellä sopivankokoista paikkaa niin kivasti ohjattiin oikeankokoiseen paikkaan ja avustettiin suht kovassa tuulessa köysienkin kanssa jne. Se että satamaisäntä/ kumivene on vastaanottamassa ja ohjaamassa niin on palvelua , sitä voisi olla muutamassa muussakin satamassa, hinnat on useimmissa sen saman kun Naantalissakin mutta ei ole kyllä ketään kertomassa sopivasta ja vapaasta paikasta !

      • NormaaliaÄläMölöä

        Eivät nämä yrittäjän trollit sen parempia ole, eikä sen mukavempia lukea.

      • Yksi S24:n vastenmielisiä piirteitä on tuo yleinen pyrkimys leimata vastakkaista mielipidettä edustavat kommentit "trolleiksi".

        En ole käynyt Naantalissa vuosiin, koska nykyisen veneeni masto on vähän liian korkea, joten omakohtaista kokemusta uudesta järjestelystä ei ole. Mutta tältä palstalta luetun perusteella
        1) valittajien kitinä vaikuttaa täysin aiheettomalta ja joutavalta joka suhteessa
        2) edelläolevat pari kirjoitusta täysin uskottavilta, sillä juuri tuollainen on minusta hyvää palvelua vierassatamissa ja sitä toivoisi olevan useammassa paikassa
        3) vielä tuo hintakin hyvin kohtuulliselta, niin Vanhami:n kertoma 22/yö kuin muiden kertoma vitonen päiväparkista.

        Joku vertasi kauppakeskuksiin ja siihen, että niissä on yleensä aina maksuttomat parkkipaikat autoille. Vertaaja unohti, että kauppakeskuksissa liikkeet maksavat vuokraa tiloistaan ja ne parkkipaikat rahoitetaan sitä kautta, ne ovat osa "kokonaisbisnestä". Naantalin vierassatama taas on aivan oma erillinen bisneksensä ja olen varma, etteivät satamantienoon yritykset maksa satamalla mitään provikkaa.

        Juttu nyt vaan on niin, että eivät ne satamat palveluineen ilmaiseksi taivaasta ole pudonneet. Jonkun ne on maksettava.

      • AlkaaMennäOmituiseksi
        10-14 kirjoitti:

        Yksi S24:n vastenmielisiä piirteitä on tuo yleinen pyrkimys leimata vastakkaista mielipidettä edustavat kommentit "trolleiksi".

        kokonasuudessaan on satamanpitäjän trollausta nämä onnettomat selittelyt. Vaimo kokematon veneilijä, niin tarvitsee opastusta paikan löytämiseksi. Aika koomiselta alkaa meinikin selittelyissä tosiaan olemaan.

      • AlkaaMennäOmituiseksi kirjoitti:

        kokonasuudessaan on satamanpitäjän trollausta nämä onnettomat selittelyt. Vaimo kokematon veneilijä, niin tarvitsee opastusta paikan löytämiseksi. Aika koomiselta alkaa meinikin selittelyissä tosiaan olemaan.

        Ei tuossa mitään koomista ollut. Sitäpaitsi et lukenut kunnolla: eihän se kokemattomuus liittynyt paikan löytämiseen vaan köysien laittoon.

        Joka tapauksessa tuollainen kumiveneopastus on HYVÄÄ PALVELUA.

      • MS.Goyan

        Hienoa varmasti niille, jotka sitä tarvitsevat ja haluavat. Mielummin rantaudun omatoimisesti ja haluamalleni paikalle.

      • Taitaa olla sinulta hukassa muutama länsimaiseen oikeusjärjestykseen kuuluva asia. Kuten mm. se, että omistaja/haltija määrää omaisuuden käytöstä. Tässä tapauksessa laitureiden. Se tarkoittaa sitä, että satamaisännällä on oikeus päättää veneiden sijoittelusta.

      • 10-14 kirjoitti:

        Taitaa olla sinulta hukassa muutama länsimaiseen oikeusjärjestykseen kuuluva asia. Kuten mm. se, että omistaja/haltija määrää omaisuuden käytöstä. Tässä tapauksessa laitureiden. Se tarkoittaa sitä, että satamaisännällä on oikeus päättää veneiden sijoittelusta.

        Nyt oletkin asian ytimessä, minä maksavana asiakkaan olen oikeutettu valitsemaan sataman, jossa olen vapaa valitsemaan haluamani vapaan paikan. Siitähän veneilyssä osaltaan on kyse, jonkin asteisesta vapaudesta ja siitä, että saa rahalleen vastinetta jota tarvitsee, tai josta on halukas maksamaan. Siksi valintani ei todennäköisesti ole ensikesänä Naantali. Toki satama-isäntä tekee ja toimii kuten parhaaksi näkee, mutta kokemus ei ollut sellainen, että kokisin tarvitsevani uusintaa.

      • MS.Goyan kirjoitti:

        Se on toki totta, sinä saat valita mielesi mukaan. Kuten me muutkin teemme. Itse uskon, että enemmistö on eri mieltä kanssasi "Naantalin mallin" miellyttävyydestä.

      • vapaa_veneilijä

        Minäpä uskon että enemmistö tosiveneilijöistä on eri mieltä sinun kanssasi.

      • vapaa_veneilijä kirjoitti:

        Minäpä uskon että enemmistö tosiveneilijöistä on eri mieltä sinun kanssasi.

        Määrittele "tosiveneilijä".

        Minulla on lokikirjassa parikymmentä kesää, keskimäärin toistatuhatta mpk per kesä, viitisenkymmentä veneessä nukuttua yötä per kesä. Ja käytän lähes pelkästään vierassatamia seuran oman saaritukikohdan ohella eli luonnonsatamia hyvin vähän. Käytyjen vierassatamien määrää en ole laskenut enää vuosiin. Kun miettii paikkoja, joissa olen käynyt, niin kyllä positiivisimpien muistojen joukkoon kuuluvat juuri ne, joissa on tuollainen paikkaanohjaus, joko kumiveneellä tai laiturilta ja samalla kiinnittymisapua. Enkä ole tämän palstan muutamaa valittajaa lukuunottamatta kuullut kenenkään muunkaan sellaista moittivan, yleensä ihmiset kokevat sellaisen mukavaksi.

      • nuurdikki

        Meillä on kanssa todella hyviä kokemuksia Naantalin vierasvenesatamasta viimme kesältä. Veneilykohteena Naantali on hieno ja veneellä pääsee aivan kaupungin keskustan tuntumaan. Lyhyen kävelymatkan päässä on useita illallispaikkoja ja aamupalaakin saa aivan veneen keulan tuntumaan tai vaikka veneeseen ilman että tarvitsee itse värkätä. Pari kymppiä yöpymisestä oalvelun tasoon nähden on aivan kohtuullinen. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Naantalista veneilykohteena, kokemus oli pelkästään positiivinen.

      • nuurdikki
        10-14 kirjoitti:

        Yksi S24:n vastenmielisiä piirteitä on tuo yleinen pyrkimys leimata vastakkaista mielipidettä edustavat kommentit "trolleiksi".

        En ole käynyt Naantalissa vuosiin, koska nykyisen veneeni masto on vähän liian korkea, joten omakohtaista kokemusta uudesta järjestelystä ei ole. Mutta tältä palstalta luetun perusteella
        1) valittajien kitinä vaikuttaa täysin aiheettomalta ja joutavalta joka suhteessa
        2) edelläolevat pari kirjoitusta täysin uskottavilta, sillä juuri tuollainen on minusta hyvää palvelua vierassatamissa ja sitä toivoisi olevan useammassa paikassa
        3) vielä tuo hintakin hyvin kohtuulliselta, niin Vanhami:n kertoma 22/yö kuin muiden kertoma vitonen päiväparkista.

        Joku vertasi kauppakeskuksiin ja siihen, että niissä on yleensä aina maksuttomat parkkipaikat autoille. Vertaaja unohti, että kauppakeskuksissa liikkeet maksavat vuokraa tiloistaan ja ne parkkipaikat rahoitetaan sitä kautta, ne ovat osa "kokonaisbisnestä". Naantalin vierassatama taas on aivan oma erillinen bisneksensä ja olen varma, etteivät satamantienoon yritykset maksa satamalla mitään provikkaa.

        Juttu nyt vaan on niin, että eivät ne satamat palveluineen ilmaiseksi taivaasta ole pudonneet. Jonkun ne on maksettava.

        Tuo vastakkaisen mielipiteen leimaaminen trolliksi on mielestäni aivan yleistä kaikissa laajemmille piireille tarkoitetuissa keskusteluissa. Meitä on moneksi ja arkielämässäkin joillakin ihmisillä tosin harvoilla on kummallinen taipumus pitää eriävän mielipiteen esittämistä riidan haastamisena tai tahallisena provosointina. Omasta mielestäni erilaiset mielipiteet on kaiken hedelmällisen keskustelun perusta, mutta ei ole itsestään selvää että kaikki näkevät asian näihn.

      • vapaa_valitsemaan

        "minä maksavana asiakkaan olen oikeutettu valitsemaan sataman, jossa olen vapaa valitsemaan haluamani vapaan paikan"
        Voisitko määrittää, mikä tässä johdatuksessa siihen, mitä kommentoit, on kommentteihisi osuvaa?

      • vapaa_veneilijä
        10-14 kirjoitti:

        Määrittele "tosiveneilijä".

        Minulla on lokikirjassa parikymmentä kesää, keskimäärin toistatuhatta mpk per kesä, viitisenkymmentä veneessä nukuttua yötä per kesä. Ja käytän lähes pelkästään vierassatamia seuran oman saaritukikohdan ohella eli luonnonsatamia hyvin vähän. Käytyjen vierassatamien määrää en ole laskenut enää vuosiin. Kun miettii paikkoja, joissa olen käynyt, niin kyllä positiivisimpien muistojen joukkoon kuuluvat juuri ne, joissa on tuollainen paikkaanohjaus, joko kumiveneellä tai laiturilta ja samalla kiinnittymisapua. Enkä ole tämän palstan muutamaa valittajaa lukuunottamatta kuullut kenenkään muunkaan sellaista moittivan, yleensä ihmiset kokevat sellaisen mukavaksi.

        Tosiveneilijä näkee, että itse kullakin on vapaus valita satamansa, kuten elämäntapansa yleensäkin.
        Tosiveneilijä ei esiinny enemmistön edustajana kuin provokatiivisessa mielessä.

      • vapaa_valitsemaan kirjoitti:

        "minä maksavana asiakkaan olen oikeutettu valitsemaan sataman, jossa olen vapaa valitsemaan haluamani vapaan paikan"
        Voisitko määrittää, mikä tässä johdatuksessa siihen, mitä kommentoit, on kommentteihisi osuvaa?

        Mitä jos käyttäisit koko ajan samaa nikkiä niin säilyisi keskustelun logiikka paremmin hanskassa.
        Täällä on vinguttu vitosen päivämaksusta ja siitä että tätä kehdataan tulla oikein kumiveneellä perimään.
        Säälittävää.

      • MNOT

        Ota snorkkeli pois suustasi. Se oli äsken Gertrudin perseessä. Poikittain.

      • MNOT kirjoitti:

        Ota snorkkeli pois suustasi. Se oli äsken Gertrudin perseessä. Poikittain.

        Fantasiasi perseestäsi törröttävästä tangosta ei siirrä snorkkelia muitten perseeseen. Älä huoli, eikös sossun liksapäivä ole jo lähellä?

      • Se sun äitis on aika horo.

      • Tark

        Nyt on tainneet iltalääkkeet jäädä ottamatta. Hus. Hus Kipin kapin siitä pistämään tabua poskeen, jotta terveet saavat rauhassa keskittyä lukemiseen.

      • MS.Goyan kirjoitti:

        Hienoa varmasti niille, jotka sitä tarvitsevat ja haluavat. Mielummin rantaudun omatoimisesti ja haluamalleni paikalle.

        Sinun kannattaa pysyä poissa Sandhamnista ja Ruotsista ylipäätään. Tuolla asenteella iskee vielä ahdistus.

      • Itseriittoista

        Epäilenpä että et, lerppa-Jurpålta sellainen ei onnistuisi.

      • poliisiatarvitaan
        nuurdikki kirjoitti:

        Meillä on kanssa todella hyviä kokemuksia Naantalin vierasvenesatamasta viimme kesältä. Veneilykohteena Naantali on hieno ja veneellä pääsee aivan kaupungin keskustan tuntumaan. Lyhyen kävelymatkan päässä on useita illallispaikkoja ja aamupalaakin saa aivan veneen keulan tuntumaan tai vaikka veneeseen ilman että tarvitsee itse värkätä. Pari kymppiä yöpymisestä oalvelun tasoon nähden on aivan kohtuullinen. Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Naantalista veneilykohteena, kokemus oli pelkästään positiivinen.

        mädät ketjut kova meteli merisalin vuoksi tosi kivaa kännimeininkiä jos siitä tykkää ja missä on poliisi???

    • Toi vanhamin idea on hyvä. Laita mulkku osoite tänne näkyviin niin postitan sulle rahat viikon päivämaksuihin. Itkupilli.

      • viitonenvituttaa

        Kertudtäti voisi viedä vaikka kottikärryn Naantaliin ja täydentää sitä tarvittaessa rahalla, säästyisi postimaksut ja ei olisi tällaisia keskusteluja.

        Olette kumpikin reiluja ja fiksuja, siis rahat jakoon!!!

    • 583

      Naantalissa tulee käytyä pari kertaa kesässä. Mahtava paikka. En ole huomannut eroa palvelussa enkä rahastuksessa aiempiin vuosiin. Emme hitaalla veneellä tule päiväksi, vaan ollaan ainakin yksi yö. Naurettavaa kitistä parinkympin hinnasta tai päiväparkin maksullisuudesta täällä. Suomessa hinnat muutenkin edullisia.

      Hemmetin hienoa on, jos tosiaan seriffi ruuhka-aikoina opastaa vapaalle paikalle. Tätä palvelua soisi joka satamassa tarjottavan.

      • AlkaaMennäOmituiseksi

        tämä "sataman toiminnan selittely".

        Vapaa paikka on sellainen, jossa ei ole venettä. Siis siihen ei "sheriffiä" tai neroa tarvita sellaisen havainnoimikseksi.

      • Valopää

        Paitsi, että osa paikoista saattaa olla varattuja satamapaikka nettisivun kautta :-)

      • Alkaa_mennä_mukavaksi
        AlkaaMennäOmituiseksi kirjoitti:

        tämä "sataman toiminnan selittely".

        Vapaa paikka on sellainen, jossa ei ole venettä. Siis siihen ei "sheriffiä" tai neroa tarvita sellaisen havainnoimikseksi.

        Tottakai voit pyöriskellä laiturien välissä paikkaa etsien, mutta silti minusta on parempaa palvelua se, että joku näyttää heti missä on hyvä paikka. Se on pelkästään ilo, ettei kaltaisiasi veneilijöitä Naantali kiinnosta.

        Hahhaa, kyllä on ahistavaa, kun joku kerrankin tarjoaa palvelua, se on väärin. Sitten jos yrittäjä laskuttaa, niin kitistään kun rahalle ei saa vastinetta. Itse ainakin toivotan tervetulleeksi avun rantautuessa, varsinkin vieraassa satamassa ja ruuhka-aikaan.

      • HakuMata
        Alkaa_mennä_mukavaksi kirjoitti:

        Tottakai voit pyöriskellä laiturien välissä paikkaa etsien, mutta silti minusta on parempaa palvelua se, että joku näyttää heti missä on hyvä paikka. Se on pelkästään ilo, ettei kaltaisiasi veneilijöitä Naantali kiinnosta.

        Aivan oikein, se mukava tulla vaikkapa huonolla kelillä ja saada apu ns oikeaan paikkaan ohjauksesta, kaikille osapuolille mukavaa. Oli sitten kyseessä kotimainen tai ulkomainen asiakas . Ja varsinkin esim jos venekoko on busteria isompi....eikä kyse ole mistään "sheriffi" toiminnasta, just toisinpäin. Tuolaisella ajatusmaailmalla juuri tulee sitä tyhjää puhetta / valituksia.

      • AlkaaMennäOmituiseksi

      • TurhaaKritiikkiä
        AlkaaMennäOmituiseksi kirjoitti:

        tämä "sataman toiminnan selittely".

        Vapaa paikka on sellainen, jossa ei ole venettä. Siis siihen ei "sheriffiä" tai neroa tarvita sellaisen havainnoimikseksi.

        Oletkohan koskaan käynyt esim. Mariksen Itäsatamassa heinäkuussa. Tuskin. Siellä on isolla paatilla tosi kiva pyöriä laitureiden välissä ilman opastusta ja etsiä sitä "selkeää" tyhjää paikkaa mihin vielä mahtuisikin. Sama homma esim. Vasahamnenissa ja myös Naantalissa. Stressitaso laskee merkittävästi kun joku vaivautuu auttamaan.

      • TurhaaKritiikkiä kirjoitti:

        Minä olen, ja Maarianhaminassa ymmärrän, tuon ohjailun, mutta ei sielläkään paha ole paikkaa etsiskellä. Johtuu kai siitä että 40 ft. flaikkarissa ollaan aika korkealla. Naantalissa en edelleenkään kaipaa sellaista.

      • HakuMata kirjoitti:

        Aivan oikein, se mukava tulla vaikkapa huonolla kelillä ja saada apu ns oikeaan paikkaan ohjauksesta, kaikille osapuolille mukavaa. Oli sitten kyseessä kotimainen tai ulkomainen asiakas . Ja varsinkin esim jos venekoko on busteria isompi....eikä kyse ole mistään "sheriffi" toiminnasta, just toisinpäin. Tuolaisella ajatusmaailmalla juuri tulee sitä tyhjää puhetta / valituksia.

        Ainoastaan Naantalissa D-laiturin ulkoreuna kovalla länsituulella hiukan hankala, mutta siinäkään ei apua kumiveneestä ole.

    • Ollikainen_Tiira_Espoo

      Minulla ja meillä oli hyviä kokemuksia Naantalista vuosien takaa. Niinpä suunnistimme sinne. Tuuli oli suhteellisen napakka ja huoltoasemalla käydessä kysyimmekin tarkemmin vierassataman paikoista. Emme saaneet oikein selvää vastausta missä vieraspaikat olivat, mutta lähdimme etsimään.

      Sivutuulessa meille tuli ongelmia ja painuimmekin veneemme kanssa siltaa päin. Saimme kuitenkin keulan kiinni laituriin, jossa oli sellainen kohta, että pääsisimme kahden koiramme kanssa helposti laiturille (ei aitaa). Silloin laiturille ilmestyi mies, joka sanoi, että nämä ovat netissä varattavia paikkoja. Siihen minä, että ok eli vaihdetaan sitten paikkaa. Meni herran puolelta hieman vaikeaksi, mutta totesi, että kyllä te voitte jäädä ja sen vahvisti paikalle saapunut naishenkilökin.
      Vastaanotto oli kaikkea muuta kuin tervetuloa, mutta päätimme jäädä pitkän ajomatkan jälkeen...

      Kun menimme maksamaan, niin nainen konttorissa totesi, että paikka on varattu päivä-parin päästä jollekin, että kai me poistuisimme sitä ennen!
      Totesimme, että poistumme (olisi tehnyt mieli poistua juuri silloin!) sitä ennen.

      Sitten hän sanoi, että häiritsemme joka tapauksessa liiketoimintaa kun veneemme on nettivarauspaikalla. Siihen totesimme, että olimme kyllä valmiita vaihtamaan paikkaa (tai lähtemään helkuttiin!), mutta meille sanottiin, että jääminen on ok.

      Kun erehdyimme vielä ystävällisesti esittämään sataman opasteiden parantamista, niin se oli selkeästi liikaa yrittäjälle (tai edustajalle).

      Paha maku jäi ja ymmärrän hyvin paikkaa arvostelleita. :(

      Oli tarkoitus laittaa spesifistä palautetta Naantalin matkailuun kotiin palattua, mutta jotenkin tuli fiilis, että antaa p:kan olla...

      Toivotaan, että homma paranee tulevan kauden myötä! ;)

    • Muualla Euroopassa ja jo Virossakin tuollainen satamaan opastus on aika tavallista, mutta osa suomalaisista on ilmeisesti edelleen toinen käsi puussa, kun pieni korvaus palvelusta koetaan helvetin ahdistavaksi tuputtamiseksi. Kuitenkin useimmissa satamissa palvelua ei tule edes pyytämällä, joten minusta Naantalin toiminta on pikemminkin virkistävä poikkeus, kuin kohtuutonta rahastusta.

      Taitaa olla niin, että Suomessa ei sen enempää osata palvella, kuin ottaa palvelua vastaan.

      • Kuten tuolla ylempänä joku mainitsikin, on palvelua josta on valmis maksamaan, sitten on palvelua jota ei haluta eikä tarvita, eikä siitä siis myöskään ole valmis maksamaan. Tuollaista kumiveneleikkiä, en koe palveluksi, vaan lähinnä häiritseväksi. Varsinkin kun kyseessä ei ole mitenkään hankala iso satama.

      • EiVainHyvästäTahdosta
        MS.Goyan kirjoitti:

        Kuten tuolla ylempänä joku mainitsikin, on palvelua josta on valmis maksamaan, sitten on palvelua jota ei haluta eikä tarvita, eikä siitä siis myöskään ole valmis maksamaan. Tuollaista kumiveneleikkiä, en koe palveluksi, vaan lähinnä häiritseväksi. Varsinkin kun kyseessä ei ole mitenkään hankala iso satama.

        Niin, kuten tuossa mainitsitkin, ihmisten tarpeet ovat erilaiset ja ihmiset arvostavat eri asioita. Minä ottaisin mielelläni vastaan palvelun, jossa näytetään paikka, johon vene mahtuu. On turhauttavaa kierrellä satamaa ja etsiä katseella yli 5m rakoja, joihin mahtuu pituudenkin puolesta puhumattakaan siitä, että poiju kestää pohjassa.

        Sataman pitäjä tuntee omat paikkansa ja hän osaa pahaiten täyttää satamansa. Sillä tavalla veneet menevät juuri sopiville paikoilla ja satamaan mahtuu enemmän ihmisiä. Ei ole tavatonta, että 80 cm syväyksellä oleva 7m vene menee keskelle syvää kylkikiinityspaikkaa vieden sopivan tilan kahdelta isommalta ja syvemmältä veneeltä. Näin käy esimerkiksi Porvoossa, kun hieman soutuvenettä isompi asettuu keskelle joen puoleista sivua.

        Homma on siis taloudellisestikin perusteltua.

      • Stressiä_Naantalissa

        Ja jos ei tarvitse opastusta, niin eikö silloin voi sanoa "kiitos ei, pärjään itse". Jos kumppari käy lähellä kysymässä oletteko tulossa satamaan, niin melkoisen pienen asian kokee häiritseväksi. No, veneily ei ole kaikille rentoutumista.

      • Häiriintynyt1

        Yritäpä tuota "kiitos ei, pärjään itse" vastausta Kökarin Karlbyssä... Saat vihat niskoillesi.
        Karlbyssä satama isäntä on varsinainen natsi. Jos tulet kaveriporukalla kahdella veneellä, niin vierekkäin et pääse, sillä satamakapteeni näyttää paikat, mihin PITÄÄ mennä.
        Eli kyllä "opastusta" muissakin satamissa on ja ihan yhtä häiritsevänä.

      • EiVainHyvästäTahdosta kirjoitti:

        Niin, kuten tuossa mainitsitkin, ihmisten tarpeet ovat erilaiset ja ihmiset arvostavat eri asioita. Minä ottaisin mielelläni vastaan palvelun, jossa näytetään paikka, johon vene mahtuu. On turhauttavaa kierrellä satamaa ja etsiä katseella yli 5m rakoja, joihin mahtuu pituudenkin puolesta puhumattakaan siitä, että poiju kestää pohjassa.

        Sataman pitäjä tuntee omat paikkansa ja hän osaa pahaiten täyttää satamansa. Sillä tavalla veneet menevät juuri sopiville paikoilla ja satamaan mahtuu enemmän ihmisiä. Ei ole tavatonta, että 80 cm syväyksellä oleva 7m vene menee keskelle syvää kylkikiinityspaikkaa vieden sopivan tilan kahdelta isommalta ja syvemmältä veneeltä. Näin käy esimerkiksi Porvoossa, kun hieman soutuvenettä isompi asettuu keskelle joen puoleista sivua.

        Homma on siis taloudellisestikin perusteltua.

        Hmmmm. no tuo vaan ei koske oikein Naantalia, eikä kovin montaa pieniä satamia muutenkaan suomessa, tuo kumivenejuttu ja ohjaaminen paikalle on sellainen suurten keskieurooppalaisten satamien juttu, jossa veneitä silmänkatamattomiin. Flakkarilta näen oikeastaan koko Naantalin satama-alueen, eikä tarvitsisi edes mennä "pyörähtämään" satama-altaassa. Se on kuitenkin sellainen, eräänlainen vakiintunut tapa Naantaliin saavuttaessa, eli kuin tervehdys ! Tai oli ennen tätä nykykäytäntöä.

        Kieltämättä vuosien varrella on tullut niin koti kuin ulkomaan satamissa havaittua, että aivan liian monella on aivan liian suuri vene kykyihinsä nähden, silloin se meneekin vaikeaksi ja tarvitsee apua ja ohjausta satamassa. Itse olen aina ensimmäiseksi uuden veneen hankittuani, opetellut sitä käsittelemään, ja mielellään aina satama-altaassa tervehdys satamaan saapuessa.
        Mahdollisestikin typerä tapa, mutta sellainen se vaan sitten on.

      • HyvinTehtySaatPisteitä

        Tuolla onkin hyvä keskustelu ihmisistä, jotka ovat muita taitavempia ja jotka osaavat tuoda sen esille tarpeen vaatiessa:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/4736258/jatkuva-itsensa-kehuminen

      • MitähänTämäkinTaas

      • EnYmmärrå
        MS.Goyan kirjoitti:

        Hmmmm. no tuo vaan ei koske oikein Naantalia, eikä kovin montaa pieniä satamia muutenkaan suomessa, tuo kumivenejuttu ja ohjaaminen paikalle on sellainen suurten keskieurooppalaisten satamien juttu, jossa veneitä silmänkatamattomiin. Flakkarilta näen oikeastaan koko Naantalin satama-alueen, eikä tarvitsisi edes mennä "pyörähtämään" satama-altaassa. Se on kuitenkin sellainen, eräänlainen vakiintunut tapa Naantaliin saavuttaessa, eli kuin tervehdys ! Tai oli ennen tätä nykykäytäntöä.

        Kerro miten näet mikä paikka on varattu jollekin veneelle, joka ei ole vielä tullut? Miten pystyt sataman pitäjää paremmin suunnittelemaan sataman täytön?
        Ajatteletko enemmän sataman pitäjän etua vai omaasi, kun valitset paikkasi?
        Kumman etu on tärkeämpi?

      • EnYmmärrå kirjoitti:

        Vapaa paikka on tyhjä, erikseen tuolla ovat ennakkovarattavat paikat merkitty.

      • ArvostaMuita
        MS.Goyan kirjoitti:

        Vapaa paikka on tyhjä, erikseen tuolla ovat ennakkovarattavat paikat merkitty.

        Se ei päde niissä paikoissa, joissa sataman pitäjä pitää kirjaa varauksista ja osoittaa veneille paikat. Sataman pitäjälla on myös muita (myös sinua) parempi käsitys siitä, kuinka täyteen satama on tulossa ja minkä kokoisia veneitä on odotettavissa.

        Vaikka kuinka uskot omiin kykyihisi, niin et voi tietää sataman pitäjää paremmin, mikä on sinun veneellesi paras paikka. Opastus on erinomaista palvelua. Voit ajatella myös niin, että vaikka et usko sitä tarvitsevasi, niin toisen työtä pitää kunnioittaa.

        Mandarin Oriental -hotellissa on vessassa palvelija, joka seisoo takanasi pyyhkeen kanssa, kun olet kusirännillä. Se tuntuu hiukan omituiselta, mutta minun mieleeni ei tulisi haukkua sitä palvelua, vaikka osaan itsekin.

      • Vessapalvelijalle
        ArvostaMuita kirjoitti:

        Epäilen, että muutkin kuin Ms. Goyan ja monet muutkin, tulevat arvostamaan sinua niin paljon, etteivät kertakäyntinsä jälkeen tule enää tietämystäsi rajoittamaan ja tyhjää satamasi järjestystä sotkemaan.

      • OletOmituinenHöpöttäjä
        ArvostaMuita kirjoitti:

        Se ei päde niissä paikoissa, joissa sataman pitäjä pitää kirjaa varauksista ja osoittaa veneille paikat. Sataman pitäjälla on myös muita (myös sinua) parempi käsitys siitä, kuinka täyteen satama on tulossa ja minkä kokoisia veneitä on odotettavissa.

        Vaikka kuinka uskot omiin kykyihisi, niin et voi tietää sataman pitäjää paremmin, mikä on sinun veneellesi paras paikka. Opastus on erinomaista palvelua. Voit ajatella myös niin, että vaikka et usko sitä tarvitsevasi, niin toisen työtä pitää kunnioittaa.

        Mandarin Oriental -hotellissa on vessassa palvelija, joka seisoo takanasi pyyhkeen kanssa, kun olet kusirännillä. Se tuntuu hiukan omituiselta, mutta minun mieleeni ei tulisi haukkua sitä palvelua, vaikka osaan itsekin.

        Oletko veneilijä ollenkaan ? Juttusi ainakaan eivät sellaista tue mietenkään. Hotelli-asukki enneminkin, joka on siirtynyt satama-isännäksi, ja siitähän ei hyvää tule seuraamaan, niin kuin varmaan viime kesäkin antoi viitteitä. Venekato uhkaa.

      • Selviäniinjatketaan
        OletOmituinenHöpöttäjä kirjoitti:

        Oletko sinä nisäkäs :)
        No joo, leikki sikseen. On sääli että näin viikonloppuisin vedät rähinäviinaa ja rupeat pitämään aivotonta älämölöä. Toisaalta parempi näin, kuin että hakkaisit läheisiä.

      • OletOmituinenHöpöttäjä
        Selviäniinjatketaan kirjoitti:

        Oletko sinä nisäkäs :)
        No joo, leikki sikseen. On sääli että näin viikonloppuisin vedät rähinäviinaa ja rupeat pitämään aivotonta älämölöä. Toisaalta parempi näin, kuin että hakkaisit läheisiä.

        ja omituisemmaksi alkaa mennä. Niinhän siinä yleensä käy, kun tieto ja osaaminen ovat hukassa. Silloin pyritään syytöksillä peittelemään tosiasiat. Niin kuin sinä nyt.

        Siitä rähinäviinasta. Mikä tuossa kommentissani oli sellaista rähinäviinamaista ? Mielestäni ihan asiallista siihen nähden, millaista höpinää pidät eri nikeillä ja selittelet tuota satamapuuhaa omituisesti.
        Ei siis mitenkään räninäviinamaista, jos hiukan alkaa epäilyttämään osaamisesi ja kokemuksesi koko alalta.

      • Selviäensin

        Kalikka kalahti sinuun ja hyvä niin.
        Kuvitteletko todellakin, että olet ainoa, joka osaa kyseenalaistaa uskottavuuden?
        Mieti uudelleen.
        Sillä ei ole mitään merkitystä olenko minä veneilijä tai sinä nisäkäs, mutta itsepä aloitut epäasiallisen käytöksen. Sitä saa, mitä tilaa.

        Jos haluat, voidaan palata asialinjalle, mutta ei ole pakko. Kirjoitan yhtä hyvin pskaa kuin asiaa vastaanottajan tasosta riippuen. Minun mielestäni keskustelu, jossa järki on argumentti, on hyvä. Rähinäviina tuli mieleen, koska et milään tavalla argumentoinut minua vastaan vaan osoitit pahaa oloasi esittämällä etten ole veneilijä. Nyt sitten pillität asiallisuuden perään :)
        Yritä päättää.

      • OletOmituinenHöpöttäjä
        Selviäensin kirjoitti:

        Mitä epäasiallista on, jos epäilee kommentoijan asiaosaamista, joka selvästikin ontuu ? Sinähän se väitit minun viinan voimalla kirjoittelevan, perusteena . . . ?

        Pillität asiallisuuden perään ? Minäkö ? Missä ?

        Eikä tämä säälittävä tarinointisi vakuuta yhtään sen enempää.

      • OletOmituinenHöpöttäjä kirjoitti:

        Mitä epäasiallista on, jos epäilee kommentoijan asiaosaamista, joka selvästikin ontuu ? Sinähän se väitit minun viinan voimalla kirjoittelevan, perusteena . . . ?

        Pillität asiallisuuden perään ? Minäkö ? Missä ?

        Eikä tämä säälittävä tarinointisi vakuuta yhtään sen enempää.

        Kannattaisko teidän molempien antaa olla. Ei oikein enää osu asiaan.

    • HyväEttäPannaanKuriin

      Eikö asia ole kuitenkin niin, että sataman isäntä päättää miten hän haluaa veneiden sijoittuvan? Miten kenelläkään muulla voi olla tiedossa mitä muita veneitä on tulossa tai ketkä on lähdössä tai onko joku paikka varattu jollekin, joka ei kertakaikkiaan mahdu muualle?

      Meillä on lyhyen sesongin aikana usein paikat täynnä eikä asiaa todellakaan auta se, että joku haluaa ihan itse päättää mihin veneensä tuuppaa. Jotkut voivat valita kaikien kannalta hyvän paikan, jotkut taas voivat uskoa pystyvänsä siihen, mutteivät kuitenkaan pysty.

      Asiakas ei usein hotellissa, ravintolassa, lentokoneessa, yleisötilaisuuden parkkipaikalla valitse paikkaansa vaan menee sinne, minne opastetaan. Eihän tuo ole mitenkään ongelmallista muuallakaan enkä ymmärrä miksi kenenkään pitäisi unohtaa normaali sosiaaliset kyvyt veneillessä.

      Veikkaankin, että tämä kirjoitus on alunperin jonkun soutuveneen kipparin katkera loukkaantuminen siitä ettei päässyt isommille aluksille varattuun paikkaan. Onhan se haivene hieno kylkikiinnityksessä ison laiturin keskellä, mutta ei siinä mitään järkeä ole.

      • syvällistäpohdintaa

        (?)
        Hyvä että sanoit.

    • yli50jalkaa

      Erinomaista palvelua. Satsakaa palvelemaan isoja veneitä niin loppuu 5 € urputus. Uskomatonta, Naantali on Suomen hienoimpia paikkoja ja uudella operaattorilla on just oikeat otteet. Tulemme ensivuonna takuulla uudestaan!

      • Alle50jalkaa

        Tahatonta komiikkaa ??

      • HakuMata

        Täysin samaa mieltä :) !

      • SivustaSeurannut

        Miten "isoja veneitä" palvellaan ?

        Sieltä tulee kyllä omanlaista ruikutustaan, vaikka ei ehkä 5 €, mutta valitusta tulee.

    • Auktiriteettiongelmaisia

      Kuivalaituriparlamentti on todennut, että palvelu on pahasta eivätkä aio mennä veneellä paikkoihin, jossa sitä on. Hyvä niin, asialla ei ole merkitystä koska rähinäremmi ei ole siellä ennenkään käynyt ainakaanniin, että olisivat maksaneet.

      Porukka on selvästi jakautunut kahteen. Ne, joiden mielestä heidä pitää jostain syystä saada kaikki mitä haluavat ilmaiseksi ja niihin, jotka hyväksyvät ostavansa rahalla palvelua.

      Olen miettinyt, mikä satamapalvelussa sapettaa. Perustelut on epämääräisiä. Osa tuo selvästi esille sen, etteivät hyväksy satamaisännön auktoriteettia, toiset taas valittavat parista eurosta. On vaijea kuvitella, että kysd olisi rahasta, mutta voihan se ollakin.

      Auktoriteettiongelma sen sijaan selittää voimakkaat tunteet ja uhman, jolla ei näy olevan mitään tekemistä palvelun ja rahan kanssa. Se myös selittäisi sen, että argumentoknti on köyhää ja siurfytään nopeasti kirjoitran arvosteluun kun kirjoituksessa ei ole moitittavaa.

      • Tämä.tästä.asiasta

        Auktoriteettia ei tuollaisessa hommassa voi olla, mikäli ei edes itse ole harrastanut veneilyä, eli kokemusta asiasta. Satamakapteenin hommaan ei vain hypätä.

        Rahalla on toki hyvä että palvelua saa, mutta pakkopalvelu ja -rahastus siitä ei toimi. Nyt kerättäväksi tulleet muutamat eurot parkkimaksuina vievät enemmän kuin tuovat, sekä se perkeleen kumikiituri vituttaa sen verran, ylimielisen henkilökunnan kanssa, että päiväretket Naantaliin veneellä jäävät tekemättä.

        Naantali muuten elää kesäisin niiden "rähinäremmien" rahoilla. Muumit vievät perheet ohi sataman, ja ne "rähinäremmit" polttavat rahaa, niin satamassasi kuin myös sitä ympäröivissä ravintoloissa. Tuo sinulla on juuri ongelmana, ylimielisyys, siksi satamatouhustasi ei pidetä.

      • Puresiitä
        Tämä.tästä.asiasta kirjoitti:

        Minusra alkaa tuntua, että sinulla on nipou ongelmia. Olet fiksautunut ajatukseen etrei kukaan veneilijä voi haluta palvelua kosja sinulla on ongelma kumiveneen kanssa? Omien tunteiden laajentaminen koskemaan muita on ongelmallista ja harhaista.
        Toinen asia, mikä kertoo sinun todellisuydentajun hämärtymusestä on t apasi puhutella minua ikään kuin minusta tulisi satamapäälikö siksi että ymmärrän toimintatapaa ja pidän siitä.
        Ilmeisesti et pysty käsittelemään erilaisi mielioiteutä ilman, että eri mieltä olevan pitää edustaa sitä, jota vasraan taistelet. Minä olen ve n eilijä, joka pitää mallua hyvänä ja on valmis maksamaan siitä palvelusta.

      • Rähinäremmiläinen
        Tämä.tästä.asiasta kirjoitti:

        Auktoriteettia ei tuollaisessa hommassa voi olla, mikäli ei edes itse ole harrastanut veneilyä, eli kokemusta asiasta. Satamakapteenin hommaan ei vain hypätä.

        Rahalla on toki hyvä että palvelua saa, mutta pakkopalvelu ja -rahastus siitä ei toimi. Nyt kerättäväksi tulleet muutamat eurot parkkimaksuina vievät enemmän kuin tuovat, sekä se perkeleen kumikiituri vituttaa sen verran, ylimielisen henkilökunnan kanssa, että päiväretket Naantaliin veneellä jäävät tekemättä.

        Naantali muuten elää kesäisin niiden "rähinäremmien" rahoilla. Muumit vievät perheet ohi sataman, ja ne "rähinäremmit" polttavat rahaa, niin satamassasi kuin myös sitä ympäröivissä ravintoloissa. Tuo sinulla on juuri ongelmana, ylimielisyys, siksi satamatouhustasi ei pidetä.

        Totta ! päiväkävijöistä on varmasti 80 % sellaisia, jotka tulevat ja menevät useita kertoja päivässä, käyvät rantaravintolassa, kaupoissa ostoksilla yms. Nuo varmastikin hakeutuvat muihin "kuppiloihin" ja pikkukauppoihin.

      • EiEnääRähinäremmiläisiä
        Rähinäremmiläinen kirjoitti:

        Totta ! päiväkävijöistä on varmasti 80 % sellaisia, jotka tulevat ja menevät useita kertoja päivässä, käyvät rantaravintolassa, kaupoissa ostoksilla yms. Nuo varmastikin hakeutuvat muihin "kuppiloihin" ja pikkukauppoihin.

        Se on varmasti tarkoituskin. Tulee tilaa miljonääreille jahtiensa kanssa. Vaikka he eivät kyllä Naantalissa juuri vieraile.

      • back.to.reality
        Tämä.tästä.asiasta kirjoitti:

        Auktoriteettia ei tuollaisessa hommassa voi olla, mikäli ei edes itse ole harrastanut veneilyä, eli kokemusta asiasta. Satamakapteenin hommaan ei vain hypätä.

        Rahalla on toki hyvä että palvelua saa, mutta pakkopalvelu ja -rahastus siitä ei toimi. Nyt kerättäväksi tulleet muutamat eurot parkkimaksuina vievät enemmän kuin tuovat, sekä se perkeleen kumikiituri vituttaa sen verran, ylimielisen henkilökunnan kanssa, että päiväretket Naantaliin veneellä jäävät tekemättä.

        Naantali muuten elää kesäisin niiden "rähinäremmien" rahoilla. Muumit vievät perheet ohi sataman, ja ne "rähinäremmit" polttavat rahaa, niin satamassasi kuin myös sitä ympäröivissä ravintoloissa. Tuo sinulla on juuri ongelmana, ylimielisyys, siksi satamatouhustasi ei pidetä.

        Säännöllisenä Naantalinkävijänä olen sitä mieltä, että se kumivene voi vituttaa vain kusipäätä ja sellaisten on parempikin pysyä poissa. Ihan yleisen viihtyvyyden vuoksi.

        Toinen kirjoittaja veikkasi, että 80% päiväkävijöistä kävisi monta kertaa päivässä. Erittäin epätodennäköistä. Tuskin sellaista pörräystä harrastaa monikaan, mökkiläisetkin kyllä hoitavat yhdellä reissulla asiansa moneksi päiväksi.

      • Vaikeatajuistako
        back.to.reality kirjoitti:

        Kysehän ei tainnutkaan olla mökkiläisistä, vaan rantaravintoilla lähinnä asioivista.

      • HakuMata
        Tämä.tästä.asiasta kirjoitti:

        Auktoriteettia ei tuollaisessa hommassa voi olla, mikäli ei edes itse ole harrastanut veneilyä, eli kokemusta asiasta. Satamakapteenin hommaan ei vain hypätä.

        Rahalla on toki hyvä että palvelua saa, mutta pakkopalvelu ja -rahastus siitä ei toimi. Nyt kerättäväksi tulleet muutamat eurot parkkimaksuina vievät enemmän kuin tuovat, sekä se perkeleen kumikiituri vituttaa sen verran, ylimielisen henkilökunnan kanssa, että päiväretket Naantaliin veneellä jäävät tekemättä.

        Naantali muuten elää kesäisin niiden "rähinäremmien" rahoilla. Muumit vievät perheet ohi sataman, ja ne "rähinäremmit" polttavat rahaa, niin satamassasi kuin myös sitä ympäröivissä ravintoloissa. Tuo sinulla on juuri ongelmana, ylimielisyys, siksi satamatouhustasi ei pidetä.

        Sulla se ongelma on, ja 5:nen siitä että ottaa laituripaikan käyttöönsä on ihan hyvä ! Ja isot veneet maksaa maksunsa mutisematta, maksa siekin äläkä valita tyhjää ! Ei tässä mistään ylimielisyydestä ole kyse vaan kun lukee mäitä valituksia niin tulen siihen tulokseen että kyseessä on suomalainen typerä tapa: ei osata suhtautua / arvostaa palvelua !

      • SatamaisännänVuodatusta
        HakuMata kirjoitti:

        Ongelmia luetun ymmärtämisessä ?

      • MitaHake
        HakuMata kirjoitti:

        Sulla se ongelma on, ja 5:nen siitä että ottaa laituripaikan käyttöönsä on ihan hyvä ! Ja isot veneet maksaa maksunsa mutisematta, maksa siekin äläkä valita tyhjää ! Ei tässä mistään ylimielisyydestä ole kyse vaan kun lukee mäitä valituksia niin tulen siihen tulokseen että kyseessä on suomalainen typerä tapa: ei osata suhtautua / arvostaa palvelua !

        Mitä palvelua?

      • Mijonäärikyllä
        EiEnääRähinäremmiläisiä kirjoitti:

        Se on varmasti tarkoituskin. Tulee tilaa miljonääreille jahtiensa kanssa. Vaikka he eivät kyllä Naantalissa juuri vieraile.

        Hauska että olemme samaa mieltä edes yhdessä asiassa. Minä en ole mennyt Naantaliin koska sieltä on ollut vaikea löytää paikkaa isolle veneelle koska niille harvoille paikoille on pistetty pieniä 9m veneitä, jotka mahtuisivat muuallekin.
        Nyt aion käydä siellä ja maksaa mielelläni paikasta ja palvelusta vaikka vähän enemmänkin.
        Ne 9m veneetkin mahtuvat edelleen koska niiden taitavat kipparit opastetaan ja vaikka työntämällä avustetaan paikkoihin, joihin ne veneet normaalisti vielä taitavammat kipparit laittavat.
        Tällä tavalla kaikki voittavat paitsi se yksi, mutta se voidaan uhrata. Kun vtutus vähenee, se ottaa hatn käteensä ja antaa fiksumpien laittaa veneensä hyvään paikkaan. Samalla se oppii itsekin sekä veneen käsittekyä että järjestelmällisyyttä. Ehkä jopa sen, ettei olekaan fiksuin merellä :)

      • NiinhänMeKaikki
        Mijonäärikyllä kirjoitti:

        :D

        Miljonäärin kapu osaisi parkkeerata laitteen.

        Kuinka iso se jahtisi olikaan ? Viime kesänä paikka olisi ainakin löytynyt kaikilla päivillä.
        Aikaisemminkin isoille veneille ne paikat olleet yleensä vapaina.

      • Mijonäärikyllä kirjoitti:

        Hauska että olemme samaa mieltä edes yhdessä asiassa. Minä en ole mennyt Naantaliin koska sieltä on ollut vaikea löytää paikkaa isolle veneelle koska niille harvoille paikoille on pistetty pieniä 9m veneitä, jotka mahtuisivat muuallekin.
        Nyt aion käydä siellä ja maksaa mielelläni paikasta ja palvelusta vaikka vähän enemmänkin.
        Ne 9m veneetkin mahtuvat edelleen koska niiden taitavat kipparit opastetaan ja vaikka työntämällä avustetaan paikkoihin, joihin ne veneet normaalisti vielä taitavammat kipparit laittavat.
        Tällä tavalla kaikki voittavat paitsi se yksi, mutta se voidaan uhrata. Kun vtutus vähenee, se ottaa hatn käteensä ja antaa fiksumpien laittaa veneensä hyvään paikkaan. Samalla se oppii itsekin sekä veneen käsittekyä että järjestelmällisyyttä. Ehkä jopa sen, ettei olekaan fiksuin merellä :)

        Miljonäärille tiedoksi;

        Mikäli on yli 45 ft. jahti, aina soitto ennen satamaan saapumista, mihinkään satamaan saapumista, satamakapteenille. Koskaan ei olla jääty ilman paikkaa missään satamassa. Koskaan !

        Vaikka meillä vain 42 ft. (mittaustavasta riippuen) silti otamme etukäteen yhteyden satamaan, mikäli aikomuksena on saada paikka.

      • 6nolla

        Mikä oli viestin oleellisin asia, ja mihin tartuttiin?
        Kertoo paljon lukijasta, ehkä se ei olekaan se kumivene, joka vituttaa :)

      • 6nolla kirjoitti:

        Mikä oli viestin oleellisin asia, ja mihin tartuttiin?
        Kertoo paljon lukijasta, ehkä se ei olekaan se kumivene, joka vituttaa :)

        Siinä kerrottiin miljonäärille, miten kuuluu toimia suurehkon veneen kanssa liikkuessa ja haluttaessa satamapaikka.

      • back.to.reality
        Vaikeatajuistako kirjoitti:

        Kysehän ei tainnutkaan olla mökkiläisistä, vaan rantaravintoilla lähinnä asioivista.

        No eihän sellaisessakaan pörrätä edestakaisin vaan mennään yhteen paikkaan ja ollaan siellä ja sitten illalla kotiin. Mitä se vitonen parkkimaksua haittaa?

        En oikein saa tolkkua, millä tavalla väität 80% porukasta veneilevän? Ettäkö aamulla kymmeneltä Naantaliin yhdelle kaljalle, sitten jonnekin muualle, taas parin tunnin päästä Naantaliin ja sitä rataa pitkin päivää ja iltaa? Nevö hööd tuommoisesta.

      • NaantalinTraditioita

        Kannattaako sun sitten kommentoidakaan asiaa, kun olet näköjään koko Naantalinkesästä "pihalla".
        Juuri tuollaisesta liikkuvasta porukasta iso osa varsinkin rantaravintoloiden kesä-asiakkaista koostuu. Kelloajoista ei ole muut kuin sinä puhuneet mitään.

      • oikeuteenvaikoei
        back.to.reality kirjoitti:

        No eihän sellaisessakaan pörrätä edestakaisin vaan mennään yhteen paikkaan ja ollaan siellä ja sitten illalla kotiin. Mitä se vitonen parkkimaksua haittaa?

        En oikein saa tolkkua, millä tavalla väität 80% porukasta veneilevän? Ettäkö aamulla kymmeneltä Naantaliin yhdelle kaljalle, sitten jonnekin muualle, taas parin tunnin päästä Naantaliin ja sitä rataa pitkin päivää ja iltaa? Nevö hööd tuommoisesta.

        kyllä naantalissa riittää känniveneilijöitä jotka suhaavat edes takaisin naantalin merimaskun teersalon väliä ja lujaa poliisi ei tee mitään eikä tietystikään venesatamayrittäjä. Toki osa näistä möykkää siinä Merisalin edessä eikä maksa mitään muuta kuin merisalin kaljat ja taas lujaa eestaas pitkänokkaisilla pörpöttimillä.
        Toki ne naantalin laiturit ja varsinkin poijuketjut ovat luokattoman huonossa kunnossa täysin lahoamispisteessä ja mitään ei tehdä niiden uusimiseksi nyt talvella olisi hyvää aikaa vaihtaa uusiin mutta ei kun ei ja olet omalla vastuullasi siinä mätäpoijussa vaikka oikeasti alkaa olemaan todellista huolimattomuutta satamayrittäjiltä tämä asioiden hoitamattomuus ja suosittelen asian riitauttamista kun vahinko tulee

    • Miljonäärivaiei

      Vai kirjoitettiinko miljonäärille?
      Voihan olla niinkin, että miljonäärifiksaatio tuli siltä onnettomalta, joka uskoi kirjoittajan olevan sataman pitäjä ja kumivenemies ;)

      Ehkä kuutenkin huvittavinta on, että kuviteltu lompakon paksuus vaikuttaa siihen, miten kirjoitukseen vastataan. Se kertoo, että kyse ei ole asiasta vaan yleisestä pa h asta olosta, joka purkautuu. Ei mikään yllätys, mutta nakertaa uskottavuutta.

      • MikäsSuaSittenNyppii

        Olisiko tuohon voinut jotenkin asiallisemmin maksaa, kuin MS.Goyan kertoi ?

        Vai mihin kirjoitukseen tuo omituinen kommenttisi oikein oli ?

      • MikäsSuaSittenNyppii
        MikäsSuaSittenNyppii kirjoitti:

        Olisiko tuohon voinut jotenkin asiallisemmin maksaa, kuin MS.Goyan kertoi ?

        Vai mihin kirjoitukseen tuo omituinen kommenttisi oikein oli ?

        Tietenkään ei "maksaa", vaan vastata ;X

      • MetsäänMeneeJokaKerta

        Ainoa jonka uskottavuutta nyt on menetetty omituisilla kommenteilla, on sinä.
        Mitä haluat oikein kertoa, liittyen mihin ja miksi ? Venettä sinulla ei ole, eikä oikein käsitystä siitä mistä edes on kyse, mutta kovasti tämä HakuMata multinikkeineen kommentoi sataman puolesta, miksi ?

      • HaluMata
        MetsäänMeneeJokaKerta kirjoitti:

        Ainoa jonka uskottavuutta nyt on menetetty omituisilla kommenteilla, on sinä.
        Mitä haluat oikein kertoa, liittyen mihin ja miksi ? Venettä sinulla ei ole, eikä oikein käsitystä siitä mistä edes on kyse, mutta kovasti tämä HakuMata multinikkeineen kommentoi sataman puolesta, miksi ?

        Ei tässä minkään tai kenenkään puolesta kommentoida, nämä moittivat sävyt maksujen/palveluiden ym asioiden tuomisesta rsiin erittäinnegatii isessa valossa ottaa päähän. Itse parikyt vuotta veneilleenä arvostan kaikkia palveluja mitä saan sasristossa , olkoot sitten mantereen Naantali tai Jurmon sataman palveluja. Kyllä minunkin mielestä keskustella asioista voi mutta eihän tämä moittiminen tässä mittakaavassa ole mistään kotoisin ! Mutta jos kommentteja ei ole ymmärretty tähänkään asti, niin anti olla tämä viimeinen ! Kiitos - jokainen tyylillään.....

      • RannanPisneksetKärsii
        HaluMata kirjoitti:

        Saat ? Et sinä mitään palveluja saa, vaan joudut ne ostamaan. Siitähän tuossa on kai kysymys ollutkin. Ostat palvelua, jota ei tarvita. Kolmen tunnin parkki, ja kun tosiaan ajatellaan millaista on ollut Naantalin vierasvenesatamassa vierailevat, ne ovat pääasiassa rantaravintoloiden asiakkaita, jotka voivat veneineen liikkua useita kertoja vuorokaudessa eri satamien välillä, tuoda ja viedä porukkaa eri satamien ravintoloihin jne. Nyt Naantali on pelaamassa itseään tuosta vuosikymmenten "ringistä" ulos. Miksi ihmeessä?
        Että joku kokematon satamanpitäjä porukka saa leikkiä suursataman toiminnoilla kyläsatamassa?

      • Josperusteetonoikeita
        RannanPisneksetKärsii kirjoitti:

        Jos venepaikat ovat ravintoloille niin tärkeitä, niin miksi ne eiväit itse kustanna niitä? Liikkeenjohdollisesta näkökulmasta oman businessidean keskeisten osien perustaminen sen varaan, että toinen yrittäjä teked vapaaehtoisesti huonoa tulosta, ei tunnu järkevältä.
        Pari ponttoonia veteen ja homma on ratkaistu. 10×3 laturille voi jättää ja siitä voi hakea parisataa ihmistä tunnissa ihan helposti. Laiturikaan ei maksa kuin parikymmentä tonnia eli ei juuri mitään jos sillä on merkitystä ravintoloille.

      • RannanPisneksetKärsii
        Josperusteetonoikeita kirjoitti:

        Ei ole ollut tarvetta ennen niitä kustantaa itse. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko edes tarvetta vai näivettyvätkö hiljaksiin pois, kuten vierasvenesatamakin.
        Nuo kun ovat Naantalille toisilleen olleet elintärkeitä.

      • Eivätoleihanhölmöjä
        RannanPisneksetKärsii kirjoitti:

        Ei ole ollut tarvetta ennen niitä kustantaa itse. Mielenkiinnolla odotan, tuleeko edes tarvetta vai näivettyvätkö hiljaksiin pois, kuten vierasvenesatamakin.
        Nuo kun ovat Naantalille toisilleen olleet elintärkeitä.

        Jos tarkoitat sitä, että ravintolanpitäjät eivät sijoita oman busineksen kehittämiseen, niin en usko. Niillä on kuitenkin rahaa sen verran kiinni, että kannattaa muutama euro laittaa laituriinkin, jos se ratkaisee ravintoloiden kohtalon.

      • RannanPisneksetKärsii
        Eivätoleihanhölmöjä kirjoitti:

        Jos tarkoitat sitä, että ravintolanpitäjät eivät sijoita oman busineksen kehittämiseen, niin en usko. Niillä on kuitenkin rahaa sen verran kiinni, että kannattaa muutama euro laittaa laituriinkin, jos se ratkaisee ravintoloiden kohtalon.

        Ihan oikeasti ! Etkö jumalauta ymmärrä lukemaasi !!!

        Ei ole ennen tarvinnut, kun se ranta ei ole karkoittanut asiakkaita !!

        Nyt on siis tulossa uusi tilanne !!

    • Muutmaksaamunkulut

      En usko, että ihmisten vieminen ravitolaan ja niiden noutaminen on ristiriidassa vierasvenesataman kanssa. Alueella on monta paikaa, johon voi pysähtyä siksi aikaa että ihmiset hyppäävät maihin tai veneeseen. Sitä varten ei tarvitse mennä vierasvenesatamaan.
      Muutenkin perustelut palvelua vastaan ontuvat. Ilmeusesti todelliset syyt sen vastustamiseen eivät ole hyväksyttäviä. Syynähän voi olla vaikka se, että aikaisemmin on voinut jättää maksamatta käyttämäänsä paikkaa ja nyt ei.
      En usko että kumiveneen kustannukset lisäävät hintaa koska se samalla tehostaa toimintaa ja parantaa käyttöastetta. Todennäköisesti myös vapaamatkustajien määrä laskee ja siitä tässä taitaa ollakin kyse.

      • RannanPisneksetKärsii

        Pakko se on kanssasi todeta, kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Sillä systeemillä ei pysy kyllä vierasvenesatamakaan pystyssa.
        Mikäli kumivene hyökkää aina Naantalia lähetyttäessä kerjäämään rahaa, ja sen kohtalaisen huonokäytöksiselle kuskille selittelet kerta toisensa jälkeen, että olette menossa rantaravintolaan / olette viemässä ihmisiä rantaravintolaan, ja sinut ohjataan jonnekin muumimaan taakse kaatumispisteessä olevalle "ilmaislaiturille", montaakaan reissua ei varmastikaan loppukesästä ei Naantaliinpäin tule.

        Sinun perusteusi eivät tosiaankaan ole "kestäviä" ihmisten vapaa-ajan käyttäytymistä ajatellen. Sekä Naantalin paikkaa perinteisesti ajatellen ihmisten vapaa-ajan vietossa. Kai sekin sinun on sitten vaan itse kantapään kautta opittava.

        Minulle muuten rantana, siis veneilijänä ei ole sille merkitystä, maksaako Naantalissa "parkki" muutama tunti sitä tai tätä.
        Rantaravintoloiden ja Naantalin kesätoimintaa ajatellen taas kiinnostaa veronmaksajana, mm. kesätyöpaikat joita rantaravintoloissa Naantalin toimiva ja yksinkertainen ranta on tuonut syvemmällekin keskustaan.

      • Voivoivoi1

        en usko, että ravintolanpitäjät jättävät oman elinkeinonsa kehittämisen muiden vastuulle. Se ei ole mitenkään järkevää joten niin ei käy.
        Rannassa on tilaa uusille laitureille eikä mikään estä niitä rakentamasta.
        Tosin jos ravintola tekee laiturin, niin en usko, että sitäkään luovutetaan ilmaiseksi kenenkään käyttöön.
        On makuasia maksetaanko siitä tuntivuokra vai hyvitetäänkö maksu ravintolalaskussa.
        Joka tapauksessa mikään esitetty peruste ei ole sellainen etteikö asiaa voisi hoitaa niin, että vierasvenesataman pitäjä saa maksunsa ja voi pitää oman palvelunsa.

        Hyvä että toit esille sen, mikä oikeasti närästää: halyat saada viraspaikan ilmaiseksi etkä halua mennä ilmaisiin paikkoihin koska ne on kauempana. Mitäpä tuohon sanoisi...voi voi

      • RannanPisneksetKärsii
        Voivoivoi1 kirjoitti:

        Ihan sama - tuo nyt vaan on osa työtäni, siis teen sitä 300 päivänä vuodessa.
        Turha sitä on näköjään idooteille selittää. Koskee muuten myös Naantalin kaupungin porukkaa, joka päästi rannan käsistään ja ulkoisti sen.
        Tajuamatta että se oli heille koko kaupungin kesätoiminnan tärkeä tukitoiminta.

      • Kasvunaika

        Sun kannattaisi tehdä jotain tuolle itsetunto-ongelmalle, joka purkautuu muiden haukkumisena.

      • RannanPisneksetKärsii
        Kasvunaika kirjoitti:

        Sun kannattaisi tehdä jotain tuolle itsetunto-ongelmalle, joka purkautuu muiden haukkumisena.

        Yleensä vain netti-idiootit, jotka eivät tiedä yhtään mistä kinaavat, aiheuttavat vatsanpuruja. Yleensä kasvokkain tietysti uskottavuus parempi, maksavathan nämä neuvot silloin tyhansia.
        Itsetunto minulla ihan ok! Peilistä löydät sen heikon itsetunnon.

      • Viestipätkii
        RannanPisneksetKärsii kirjoitti:

        Yleensä vain netti-idiootit, jotka eivät tiedä yhtään mistä kinaavat, aiheuttavat vatsanpuruja. Yleensä kasvokkain tietysti uskottavuus parempi, maksavathan nämä neuvot silloin tyhansia.
        Itsetunto minulla ihan ok! Peilistä löydät sen heikon itsetunnon.

        Tutkimusten mukaan huonon itsetunnon omaavat ihmiset haukkuvat muita. Voi olla, että itsetuntosi ei ole huono, mutta kirjoitat kuin henkilö, jolla se on.

      • 99999999999999
        Voivoivoi1 kirjoitti:

        en usko, että ravintolanpitäjät jättävät oman elinkeinonsa kehittämisen muiden vastuulle. Se ei ole mitenkään järkevää joten niin ei käy.
        Rannassa on tilaa uusille laitureille eikä mikään estä niitä rakentamasta.
        Tosin jos ravintola tekee laiturin, niin en usko, että sitäkään luovutetaan ilmaiseksi kenenkään käyttöön.
        On makuasia maksetaanko siitä tuntivuokra vai hyvitetäänkö maksu ravintolalaskussa.
        Joka tapauksessa mikään esitetty peruste ei ole sellainen etteikö asiaa voisi hoitaa niin, että vierasvenesataman pitäjä saa maksunsa ja voi pitää oman palvelunsa.

        Hyvä että toit esille sen, mikä oikeasti närästää: halyat saada viraspaikan ilmaiseksi etkä halua mennä ilmaisiin paikkoihin koska ne on kauempana. Mitäpä tuohon sanoisi...voi voi

        "Rannassa on tilaa uusille laitureille eikä mikään estä niitä rakentamasta."

        Naantalin kaupunki voi estää ja luultavasti estääkin.

      • Todennäköisempää
        99999999999999 kirjoitti:

        "Rannassa on tilaa uusille laitureille eikä mikään estä niitä rakentamasta."

        Naantalin kaupunki voi estää ja luultavasti estääkin.

        Naantalin kaupunki voi sallia ja todennäköisesti salliikin. Kyseessähän on investointi matkailuun.

      • Tilaa_Ei_ole
        Todennäköisempää kirjoitti:

        Naantalin kaupunki voi sallia ja todennäköisesti salliikin. Kyseessähän on investointi matkailuun.

        Mihin sellainen sopisi ?

      • kallisjahuono
        Voivoivoi1 kirjoitti:

        en usko, että ravintolanpitäjät jättävät oman elinkeinonsa kehittämisen muiden vastuulle. Se ei ole mitenkään järkevää joten niin ei käy.
        Rannassa on tilaa uusille laitureille eikä mikään estä niitä rakentamasta.
        Tosin jos ravintola tekee laiturin, niin en usko, että sitäkään luovutetaan ilmaiseksi kenenkään käyttöön.
        On makuasia maksetaanko siitä tuntivuokra vai hyvitetäänkö maksu ravintolalaskussa.
        Joka tapauksessa mikään esitetty peruste ei ole sellainen etteikö asiaa voisi hoitaa niin, että vierasvenesataman pitäjä saa maksunsa ja voi pitää oman palvelunsa.

        Hyvä että toit esille sen, mikä oikeasti närästää: halyat saada viraspaikan ilmaiseksi etkä halua mennä ilmaisiin paikkoihin koska ne on kauempana. Mitäpä tuohon sanoisi...voi voi

        rasvaista paskaa ylihintaan ja satama hunningolla ketjut poikki ymym.

      • pikaliipparikännärit

        iso pontso komentaa jonnekin mielensä mukaan ja mitä saat meluisan paikan umpiruostuneen ketjun päässä olevasta poijusta ja viiskymppiset juopot kaahailee merisalin rannassa

    • EiKiinnostaNaantali

      Parin viimekommentin pohjalta - satmanpitäjä pihalla kuin lumiukko.

      • EnUsko

        Onko täällä satamanpitäjä mukana keskustelussa?
        Ei tunnu todennäköiseltä koska täällä ei ole esitetty mitään faktoja.

      • OnOn_OnOn
        EnUsko kirjoitti:

        Onko täällä satamanpitäjä mukana keskustelussa?
        Ei tunnu todennäköiseltä koska täällä ei ole esitetty mitään faktoja.

        Faktoja mistä ?

        Kyllä satamanpitäjä noissa "keuissa" on. Eivät vaikuta oikein veneilijän tarinoilta.

      • FaktatEsiin
        OnOn_OnOn kirjoitti:

        Faktoja mistä ?

        Kyllä satamanpitäjä noissa "keuissa" on. Eivät vaikuta oikein veneilijän tarinoilta.

        Jos nakkikioskin pitäjät käyttäytyy kuten sinä, ei kannata ainakaan ruoan takia mennä Naantaliin. Syötät meille suutuspäiten vielä pilaantunutta lihaa ihan vaan sen takia, että voidaan olla eri mieltä sinun kanssasi - tai huviksesi vaan.

        Jos tuolla on satamanpitäjän kirjoituksia, niin minä en niitä tunnista. Sinun mukaasi sen pitäisi olla hyvin ikävä ja epäasiallinen ihminen ja sinä olet ainoa sellainen.

      • OmituinenOlet
        FaktatEsiin kirjoitti:

        Mitä helvettiä oikein höpötät ?

      • ynseäääää

        erittäin ynseä äij' ja puhkiruostuneet ketjut.

    • HansNiskatuki

      Näyttää ketju taas niin laadukkaalta, että. Siispä ketjun laatu kiinnostaa, nimittäin poijuketjujen. Onkohan Naantalissa vaihdettu ketjuja milloin? Kolme kesää sitten kovassa tuulessa meiltä katkesi poijuketju. Sain poijun kammettua laiturille ja täytyy sanoa, että heikoin lenkki ei ollut yksin. Koko ketju oli ihan pitsiä. Onkohan poijuja vaihdettu tai muuten kunnostettu? Olimme olleet kovassa tuulessa muutaman päivän laiturissa ja onneksi haaveri sattui kun olimme muutenkin lähdössä. Nyt lähtö aikaistui tunnilla, mutta heikomminkin olisi voinut käydä.

      Soitin satamatoimistoon lähdettyämme, mutta vähän oli vastaukset sellaiset, että luulenpa asian jääneen sille tolalleen.

      • KerroOmaMotiivisi

        Valehtelet.
        Mutta ei sillä väliä, vastuuhan siirtyy näissä ketjuissa aina lukijalle.'
        Mikä sinun intressisis on mustamaalata satamaa? Oletko kilpailija?

      • PoijutKuntoon
        KerroOmaMotiivisi kirjoitti:

        Mikä on valhetta ?

      • MistäNäitäOikeinTulee
        KerroOmaMotiivisi kirjoitti:

        Valehtelet.
        Mutta ei sillä väliä, vastuuhan siirtyy näissä ketjuissa aina lukijalle.'
        Mikä sinun intressisis on mustamaalata satamaa? Oletko kilpailija?

        Naantalin vierasvenesataman kilpailija ?

        Oletko jumalauta ihan idiootti !

      • Patakattilaasoimaa
        PoijutKuntoon kirjoitti:

        Mikä on valhetta ?

        Poijuketju viime vuonna.
        Tiedät sen itsekin. Paljonko maksaa tänä vuonna mikrossa lämmitetty spagetti, johon laitetaan puolikas tuoretta tomaattia? Entä hanavesi tyhjästä viinipullosta?

      • ttuNäitäTolloja
        Patakattilaasoimaa kirjoitti:

        Poijuketju viime vuonna.
        Tiedät sen itsekin. Paljonko maksaa tänä vuonna mikrossa lämmitetty spagetti, johon laitetaan puolikas tuoretta tomaattia? Entä hanavesi tyhjästä viinipullosta?

        Vittu mikä sua oikein vaivaa ??

        Opettele saatanan tollo lukemaan !!!

        " Kolme kesää sitten kovassa tuulessa meiltä katkesi poijuketju"

    • KiitosRehellisyydestä

      Ketju on monipolvinen, mutta yksi asia tuli ihan ravintoloitsijan itsensä sanomana:
      Ruoan takia ei kannata Naantaliin mennä. Jos kuitenkin saa ilmaisen paikan veneelle, voi käydä syömässä, mutta ruoka ei itsessään ole käynnin arvoista.

    • eeeroooö

      Vierassataman poijuketjut katkeilevat ovat ikivanhoja eikä näköjään tehd mitään asian hyväksi rahat pois vaan ja veneet kolhiintukoot kailon sillalla taas monta irtopoijua. Kapakkarannassa känniset kaahailee veneillä ja autoillakin möly hirvittävä

    • umpiruostuneetketjut

      poijuketjuja ei ole moneen vuoteen vaihdettu eikä vaihdeta tekevät vain niitä puomipaikkoja joissa veneet kolhiintuvat herkästi kun ylihintaisissa paikoissa puomi vain toisella puolella ja lepuuttajat herkästi aallokossa nousevat ylös ja aaltoja riittää kun känniset hörhöt lähtevät kaahaamaan täyskaasulla Merisalin rannasta suoraan

      • JokuVeiMuijanNaantalissa

        Noin pitkiä lauseita ei ihan jokapoika muodostakaan, näyttää olevan Naantalin vihaajalla oikein erityistaitoja. Närästääkin niin paljon että piti laittaa kaksi eri viestiä.

      • Ihan_hyvä_satama

        Aika erikoinen purske tuossa eilen eli 10.11.2016 tapahtui. Viimeksi kuukausia sitten käsitelty aihe sai 25 minuutissa kahdeksan viestiä. Niistä jokainen yritti luoda kielteistä mielikuvaa kyseisestä satamasta, osittain toisiaan toistaen. Viestit oli ripoteltu pitkin matkaa aikaisempien yli sadan viestin joukkoon, mutta selvästi sama kirjoittajataho oli kaikkien takana.
        Outoa touhussa oli lähinnä se, että tällaiset viestit lähetettiin torstai-iltapäivänä kello 13:36 ja 14:01 välisenä aikana. Kieliasu ja argumentointi olisi ymmärrettävämpää, jos kirjoitusajankohta olisi esimerkiksi perjantaina iltaseitsemän jälkeen...

        Kävimme viime kesänä ensimmäistä kertaa omalla veneellämme Naantalissa, ja vietimme siellä kaksi päivää. Ihan mukava kohde, jos siellä suunnalla liikkuu. Sataman ja laiturien osalta ei jäänyt mitään kielteistä mieleen, ja hinnoittelukin oli täysin asiallinen.

      • 180

        Näissä asioissa tämä sivusto näyttää ne kaikkein nurjimmat kasvonsa.
        Toivottavasti kaikilla täältä informatiota keräävillä on median lukutaitoa nähdä foorumin koko kuva.
        Rekistöröimispakon piiriin kuuluvissa sivustoissa tälläinen mustamaalaaminen on tietysti harvinaista, mutta ei siellä ole paljoa muutakaan elämää.
        Joku vuosi sitten joku kirjoitti täällä, että on ikävää kun Suomi24 veneilysivusto on paras alaa käsittelevä foorumi.
        Muistan itsellänikin olleen ennakkoluuloja tätä sivustoa kohtaan, ennenkuin aloin näitä lukemaan.
        Olin aikaisemmin Venelehden keskusteluissa mukana, mutta siellä oli tunnelma kuin huopatossutehtaassa - heinäkuussa.
        Sananvapaus on tietenkin tärkeä arvo, mutta toisinaan toivoisi ylläpitäjiltä hieman terävämpää otetta joitakin selviä ylilyötejä kohtaan.
        Kaikenkaikkiaan tämä "kokokansan" äänitorvi on hyvä asia, kunhan muistaa pitää suodattimet kunnossa :)

      • Foorumista

        Todella murheellista, että tämän foorumin taso on näin ala-arvoinen. Nykypäivänä sosiaalinen media voi olla hyvinkin hyödyllinen, esimerkkinä vaikkapa toisen harrastukseni foorumi, jossa on rekisteröitymispakko ja lisäksi useimmat esiintyvät oikealla nimellään. Mielipiteitä sielläkin vaihdetaan ja ylilyöntejäkin on joskus, mutta pääosin keskustelu on asiallista. Vastauksia esim tekniikkaa koskeviin kysymyksiin ja muihin harrastukseen liittyviin kysymyksiin saa hyvinkin. Tältä foorumilta asiallisen vastauksen saamiseen ei voi luottaa. Jotenkin erikoista, pidän veneilijöitä kuitenkin keskimääräistä fiksumpana porukkana, merellä ei häirikköjä juuri tapaa.
        Kysyntää asialliselle foorumille mielestäni olisi. Mielipiteitä ei ole syytä rajoittaa ja huumoriakin tarvitaan, mutta turhanpäiväiset kinastelut ja häiriköinnin voisi jättää pois. Tuollaista foorumia veneilyn aihepiirissä en ole löytänyt.
        Jotta itse en kokonaan syyllisty otsikon ulkopuoliseen kirjoitteluun, Naantalin venesatama on hyvinkin tuttu. Veneeni kotisatama on Naantalissa. Satamassa on hyviä ja huonoja puolia, huonoimpana omalta kannaltani on auton pysäköinti, parkkipaikat kun ovat kaukana. Myös ruokakauppaan on hiukan matkaa. Uusien yrittäjien asenne on hyvä, apua on aina saanut, pari kertaa ovat vastaukset olleet aavistuksen töykeitä, asiakaspalveluun voisi panostaa lisääkin.
        Hyvää Naantalissa on sijainti Saaristomeren keskustassa ja hyvät palvelut kaupungissa. Moneen muuhun kaupungin keskustassa olevaan satamaan joutuu ajamaan koneella pitkään. Naantalissa purjeet voi nostaa heti lähdön jälkeen. Tapahtumia on kesäaikaan paljon, parikin venenäyttelyä, musiikkitapahtumia, Muumimaailma, purjehduskilpailuja, Poker run, jne.
        Päätin olla osallistumatta tämän foorumin kirjoitteluun, se päätös on nyt rikottu. Veneilyyn liittyen olisi mukava osallistua nettikeskusteluihin, vaikkapa satamiin, reitteihin, tekniikkaan liittyen, pitäisi vain löytää sopiva foorumi. Vinkkejä sellaisista otetaan vastaan.

      • wf4ftfrfqq
        Foorumista kirjoitti:

        Mistä päättelet, että asiattomat vastaukset ovat juuri veneilijöiltä?
        Olen huomannut myös, että veneilijät ovat fiksua porukkaa (ylilyöntejä sattuu).

        Palstan häiriköt ja haistattelijat taitavat kuitenkin olla sitä porukkaa, joka ajaa "ökyjahtien veroa" tai muuten vain asiaan negatiivisesti suhtautuvia ihmisiä. Sen huomaa siitä etteivät antaudu keskusteluun, jossa on muitakin argumentteja kuin ulosteperäiset asiat ja jos joskus antautuvat, niin menevät nii sekaisin perusasioissa, ettei tiedä pitäisikö nauraa vai nauraa enemmän.

        Kun karsii pois ne, joita kiihottaa alapään jutut ja seksuaaliset aktit ja ne, joilla on vain nelikirjaimisia murahduksia tai LKV-juttuja, jää jäljelle ihan oikeita veneilijöitä. Tämmöisillä avoimilla palstoilla on aina omaa ahdistustaan purkavia, jiotka esiintyvät milloin milläkin statuksella. Kaikkea ei pidä uskoa.

      • Targa44
        Foorumista kirjoitti:

        Todella murheellista, että tämän foorumin taso on näin ala-arvoinen. Nykypäivänä sosiaalinen media voi olla hyvinkin hyödyllinen, esimerkkinä vaikkapa toisen harrastukseni foorumi, jossa on rekisteröitymispakko ja lisäksi useimmat esiintyvät oikealla nimellään. Mielipiteitä sielläkin vaihdetaan ja ylilyöntejäkin on joskus, mutta pääosin keskustelu on asiallista. Vastauksia esim tekniikkaa koskeviin kysymyksiin ja muihin harrastukseen liittyviin kysymyksiin saa hyvinkin. Tältä foorumilta asiallisen vastauksen saamiseen ei voi luottaa. Jotenkin erikoista, pidän veneilijöitä kuitenkin keskimääräistä fiksumpana porukkana, merellä ei häirikköjä juuri tapaa.
        Kysyntää asialliselle foorumille mielestäni olisi. Mielipiteitä ei ole syytä rajoittaa ja huumoriakin tarvitaan, mutta turhanpäiväiset kinastelut ja häiriköinnin voisi jättää pois. Tuollaista foorumia veneilyn aihepiirissä en ole löytänyt.
        Jotta itse en kokonaan syyllisty otsikon ulkopuoliseen kirjoitteluun, Naantalin venesatama on hyvinkin tuttu. Veneeni kotisatama on Naantalissa. Satamassa on hyviä ja huonoja puolia, huonoimpana omalta kannaltani on auton pysäköinti, parkkipaikat kun ovat kaukana. Myös ruokakauppaan on hiukan matkaa. Uusien yrittäjien asenne on hyvä, apua on aina saanut, pari kertaa ovat vastaukset olleet aavistuksen töykeitä, asiakaspalveluun voisi panostaa lisääkin.
        Hyvää Naantalissa on sijainti Saaristomeren keskustassa ja hyvät palvelut kaupungissa. Moneen muuhun kaupungin keskustassa olevaan satamaan joutuu ajamaan koneella pitkään. Naantalissa purjeet voi nostaa heti lähdön jälkeen. Tapahtumia on kesäaikaan paljon, parikin venenäyttelyä, musiikkitapahtumia, Muumimaailma, purjehduskilpailuja, Poker run, jne.
        Päätin olla osallistumatta tämän foorumin kirjoitteluun, se päätös on nyt rikottu. Veneilyyn liittyen olisi mukava osallistua nettikeskusteluihin, vaikkapa satamiin, reitteihin, tekniikkaan liittyen, pitäisi vain löytää sopiva foorumi. Vinkkejä sellaisista otetaan vastaan.

        Satamaisäntien asenne useimmiten erittäin tympeä heitä ei kiinnosta muu kuin raha

    • mediasomeurpo

      Hoh hoijaa, kun fiksua läppää...

      • Hiiiri_töihin

        Älä hyvä ihminen nyt pitkästy on täällä Suomi24:ssä paljon muitakin keskusteluja - ei tarvitse tyytyä näihin meidän jorinoihimme :)

    • Kapakkaranta

      Naantalin vierasvenesatama juoppojen mölyäjien pesä
      Satamayrittäjä vei naantalia kuin pässiä narusta ja rakentaa rantaan uuden juottolan mitä muuta kapakoitsijalta voi odottaakaan.
      Tuonne tarvittaisiin oikeasti poliiseja iltaisin ja öisin merelle ettei ruorijuopot ym melskaa kaiken yötä ja nyt satamayrittäjä lisää yhden mölypaikan lisää.

      • SeSekosTaas

        Jaaha, taas oli välipäivä lääkkeissä.
        Ilmeisesti niitä ei sovi ottaa viinan kanssa.

      • ErikoinenTapausTämä

        Ei taida saariston suositut paikat olla sinua varten. Etsist nähtävästikin jotain sellaista, joka tarkoittaa vierassatamalle kuolemaa, siis sinä yksinäsi autiossa hiljaisessa satamassa.

      • Kestävätarvotkunniaan

        Olen kanssasi täysin samaa mieltä! Melutaso on noussut huomattavasti vuosien myötä ja ravintoloita tulee vaan lisää. Taso laskee koko ajan Naantalissa...

      • Kestävätarvotkunniaan kirjoitti:

        Älä mene satamaan kesällä jos meteli häiritsee. Tuntuu olevan todellakin paljon ihmisiä liikkeellä rannassa, keitä se ei häiritse. Metelei myös tuo Naantaliin rahaa, jolla ruikut saavat palvelujaan.

      • Kestävätarvotkunniaan
        Twiitti kirjoitti:

        Älä mene satamaan kesällä jos meteli häiritsee. Tuntuu olevan todellakin paljon ihmisiä liikkeellä rannassa, keitä se ei häiritse. Metelei myös tuo Naantaliin rahaa, jolla ruikut saavat palvelujaan.

        Raha, raha, raha...ja pers edellä puuhun, eiks vaan?!

      • Kestävätarvotkunniaan kirjoitti:

        Raha, raha, raha...ja pers edellä puuhun, eiks vaan?!

        ???!!

    • Hekoleko

      Hieno logiikka, mitä suositumpi paikka, sitä huonompi :D
      Ihmiset tunnetusti menevät sinne, missä on ikävintä, vai?

    • bääää

      Lampaat menevät laumana...ja veneilijät vat marginaali Naantalin juoppo juhlijoista!

      • NatalinAurinko

        On aika lapsellista vaatia muita olemaan hiljaa koska ei itse pidä metelistä etenkin, kun muilla tarkoitetaan Naantalin satama-aluetta.

        Alueet profiloituvat eri tavalla joskus teitoisen toiminnan ja toiset sattuman kautta. Täytyy juopoille veneilijöillekin olla oma satamansa koska juopottelu ja metelöinti eivät ole itsessään rikoksia vaikkei ylpeydenaiheitakaan.

        Annan ilmaisen neuvon: mene sellaiseen satamaan, missä viihdyt. Samoin tekevät ne lukuisat ihmiset, jotka menevät Naantaliin. On turha yrittää muuttaa satamaa mieleisekseen. Se ei onnistu ja tuottaa korkeintaan surua, murhetta ja alavatsakipuja.

      • kokemustaonjo

        Yleisellä viihtyvyydellä pitäisi olla väliä, katselee sitä kummalta puolen aitaa tahansa. Melu on saastetta, jolla rajoitetaan tässä tapauksessa Naantalin vanhankaupungin viihtyisyyttä ja käytettävyyttä. Kuka tässä haluaa muuttaa "satamaa" mieleisekseen - "NaantalinAurinko" haluaa ilmeisesti varata ko. alueen melulle, juopottelulle ja toivottaa hyvää matkaa jos tämä ei sovi. Minun veneeni ei vieraile Naantalin vierasvenesatamassa!

      • NatalinAurinko
        kokemustaonjo kirjoitti:

        Tuolla perustelulla voidaan kieltää kaikki toiminta, missä ihmisiä kokoontuu yhteen.
        Aina löytyy vähintään yksi Inkeri Aurinkoinen, joka haluaa hiljaisuutta tai mitä muuta tahansa. Ei ole montaa vuotta siitä, kun tuulipuvut haluttiin kieltää :D

        Jossain on todettu, että organisaatiota johtaa sen suurin marttyyri. Ei ole niin suurta hiljaisuutta eikä niin pientä ihmismäärää etteikö joku siitä väitä häiriintyvänsä.

        Tässä hieman pohdittavaa: Jos ihminen vie tilaa 1m2, niin kaikki suomalaiset ja kesäturistit mahtuvat neliöön, jonka sivu on kolme kilometriä. Se jättää 338 421 km2 vielä vapaata hiljaisuudelle.

        Kertoo paljon ihmisen psyykkeestä vaatia hiljaisuutta juuri niille alueille, joihin ihmiset tulevat. Johdonmukainen ihminen itse hakeutuisi sille 99,99% alueelle, jossa ei ole meteliä.

      • StiggiG
        kokemustaonjo kirjoitti:

        Yleisellä viihtyvyydellä pitäisi olla väliä, katselee sitä kummalta puolen aitaa tahansa. Melu on saastetta, jolla rajoitetaan tässä tapauksessa Naantalin vanhankaupungin viihtyisyyttä ja käytettävyyttä. Kuka tässä haluaa muuttaa "satamaa" mieleisekseen - "NaantalinAurinko" haluaa ilmeisesti varata ko. alueen melulle, juopottelulle ja toivottaa hyvää matkaa jos tämä ei sovi. Minun veneeni ei vieraile Naantalin vierasvenesatamassa!

        Komppaan. Onneksi Suomesta löytyy paljon mukavia vierasvenesatamia. Naantali on helppo jättää pois reitiltä.

    • ongelmaontodellinen

      Vaikuttavaa matematiikkaa hmmm...ehkä tässä asiassa hiertääkin lähinnä se missä tuo kolmen kilsan neliö sijaitsee?! Naantalissa on paljon muutakin nähtävää, kuin rantaravintolat. Teoriassa on toinenkin paha puute, juopottelevat ja meluavat ihmiset eivät tahdo pysyä samassa neliössä, vaan ikävä kyllä valtaavat kultturillisesti kauniit ja luonnonläheiset paikat, "nauttien luonnosta". Miksi näin? Yksi syy voisi olla se, että lupia juottoloiden pitämiselle on annettu liian löysäkätisesti ja ainakin vääriin paikkoihin. Ymmärrän rauhallisten veneilijöiden suuttumuksen, jotka ovat maksavina asiakkaina vierailemassa Naantalin vierasvenesatamassa ja eivät saa unta (eteenkin jos aikaisin aamulla pitäisi jatkaa matkaa).

      • MitaanTietamaton

        Sataman sivujen mukaan http://www.naantalinvierasvenesatama.fi paikkoja on eri laitureissa.
        "Kailon laituri pohjoispuoli
        Sijaitsee Kailonsillan pohjoispuolella, sinne pääsee kiertämällä Kailon saaren (muumimaailma)
        Hiljaisuus klo 23-08, tämä on satamamme hiljaisin laituri
        Paalukiinnitys, leveät paikat"

        Lisäksi Kylpylässä on vierasvenesatama käsittääkseni varsin rauhallisessa paikassa kävelymatkan päässä citystä.
        "Naantalin Kylpylän vierasvenesatama tarjoaa ainutlaatuisen miljöön ja sijainnin aivan Kylpylän välittömässä läheisyydessä runsaiden palveluiden äärellä. Vierasvenesatamassa on paikkoja yhteensä 14 veneelle poijukiinnityksellä. Satamaan johtavan väylän syvyys on noin 2,1 m. Vierasvenesatama on auki, voitte valita vapaasti paikan saapuessanne."

        Sellaista mahdollisuutta en löytänyt, että kiinnittäisi veneen ravintolan terassiin ja parin oluen jälkeen voisi mennä nukkumaan autuaassa hiljaisuudessa klo 21.00 lipunlaskun jälkeen.

      • ongelmaontodellinen
        MitaanTietamaton kirjoitti:

        Ei kantsi puuttua asioihin joista ei mitään tiedä...vitsi, vitsi. Vierasvenesataman pitäjä on viisauksissaan tekemässä uutta olut-terassia lähemmäksi Kailon siltaa, joten se siitä rauhasta. Kylpylän laituri voisi olla vaihtoehto jollekulle, ainakin kylpijöille, mutta tässä ei ole kyse ainoataan muutamasta venekunnasta. Myös osa paikallisista vakipaikan varanneesta tulevat Naantaliin vähän pidemmän matkan takaa ja haluisivat silloin tällöin myös tarvittaessa yöpyä (nukkua) veneessään ennen/jälkeen reissun .
        Tässä on kai kysymys enemmän siitä, mitkä asiat ihmiset kokevat haittoina. Onko koko yön kestävä melu todellinen haitta (puhumattakaan muista tekijöistä)? Tienvierustoillekin laitetaan tarvittaessa meluesteitä, talossa tulee hiljaisuus klo 22.00 jälkeen jne. eli kyllä tämä täyttää mielestäni haitaksi todettavan määrittelyn. Se, että tilanne on huonontunut vuosi vuodelta on perin ikävä suuntaus.

      • MitaanTietamaton
        ongelmaontodellinen kirjoitti:

        Ei mikään vitsi, en todellakaan tiedä mitään ko. vierassatamassa yöpymisestä, kun en siellä ole yöpynyt. Kuten en ole Maarianhaminan itäsatamassa, Turun Aurajoessa, Hangossa (paitsi Hangonkylässä) tai Kasnäsissä. Pelipaikat ovat niistä kiinnostuneille, ei meille.

        Vakipaikkoja on Naantalissa valittavissa Kylpylän suunnallakin rauhallisemmasta ympäristöstä, mutta on tietysti muita seikkoja, jotka puoltavat Cityn satamaa.

        Eräs tuntemani veneilijä, jolla ei paljoakaan kaudessa kerry maileja, pitää venettään siellä ja yöpyy vapaita viettäen usein perheensä kanssa veneessään. Hänestä se on varsin oiva paikka viettää aikaa, etenkin kun ravintolatarjonta on kotisatamaksi varsin hyvä. Ei ole kuitenkaan mikään örveltäjätyyppi, vaan viettää laatuaikaa vaimon ja lasten kanssa.

        No, sitten se ei ollutkaan vitsi, vaan totean uudelleen - ei kantsi puuttua asioihin joista ei mitään tiedä! Tilanne oli kuvatunlainen vielä 10-15 vuotta sitten, hyvin sai nukuttua silloin. Tai sitten kaverisi on nukkunut veneessään aikaisin keväällä taikka myöhään syksyllä , jolloin on hiljaisempaa...

      • MitaanTietamaton
        ongelmaontodellinen kirjoitti:

        No, sitten se ei ollutkaan vitsi, vaan totean uudelleen - ei kantsi puuttua asioihin joista ei mitään tiedä! Tilanne oli kuvatunlainen vielä 10-15 vuotta sitten, hyvin sai nukuttua silloin. Tai sitten kaverisi on nukkunut veneessään aikaisin keväällä taikka myöhään syksyllä , jolloin on hiljaisempaa...

        Ehkä kaverilla on hyvät unenlahjat, mutta on ihan viime vuosinakin viihtynyt kesäkuukausina, kun on yrityksessä hiljaisempi kausi. Eihän yhdestä kaverista kuitenkaan voi suuria johtopäätöksiä tehdä sataman luonteesta, itse se pitäisi kokea.

    • InhoRealisminKuva

      Ongelmaa ei synny, kun sen kiertää, eikä mene rienattavaksi melukylään jossa juopahtava rahvas nauttii kesäpäivää rystyset valkoisina, mukin puristelusta. Köyhempi kansa jaloittelee jatkuvana virtana ranta promenadia omat eväät käsissä. Yöllä sitten kohelletaan veneisiin kikattelemaan ja pieremään, kun vatsa valittaa huonolla hygienialla valmistetusta gurmee ruuasta ranta ravintolasta. Aamulla näky on rujo, kun Tappinen ja rouva heräilevät ja aloittavat aamun tutulla "korjaus sarjalla" ja sama toistuu uuden päivän aikana.

    • OletkoYksinäinen

      Kerropa miksi et kestä sitä, että muilla on hauskaa.

      On nimittäin niin, että vihalla peitetään usein muita tunteita ja omaa haavoittuvuutta. Oletko yksinäinen ja joukossa se iskee päälle? Peität yksinäisyytesi suuttumalla - se on varmaan ihan tiedostamatonta.

      Sinun kannattaisi miettiä mitä tunnetta peität suuttumalla siitä, kuin muilla on hauskaa keskenään.-

      • NaantalinLonelyrider

        Tohtorimiehiä vai populääristä piereskelyä? Hauskanpitoa on niin monenlaista, mutta "InhoRealisminkuva" on turhan jokapäiväistä - lakkaa naurattamasta ellei ole itse parin promillin nousuhumalassa.

      • SuurinMarttyyri
        NaantalinLonelyrider kirjoitti:

        Tohtorimiehiä vai populääristä piereskelyä? Hauskanpitoa on niin monenlaista, mutta "InhoRealisminkuva" on turhan jokapäiväistä - lakkaa naurattamasta ellei ole itse parin promillin nousuhumalassa.

        Tohtoreita.
        Se, että nousuhumalaisessa seurassa viihtyy nousuhumalassa, ei ole mikään uusi havainto - tai ehkä sinulle.

        Normaalisti ihminen kuitenkin hakeutuu siinne, missä viihtyy eikä sinne, missä ei halua olla. Aggressio puolestaan ei ole alkuperäinen tunne vaan se syntyy ristiriidasta.

        Ongelman selvittäminen palvelee parhaiten ongelmaista itseään. Ketään ei kiinnosta juomiota kerjäävä marttyyri ilon keskellä. Siksi ongelman ratkaisu täytyy löytää itsestä eikä muiden iloa latistamalla (eikä se edes onnistu).

      • pitäisiollanäinpäin
        SuurinMarttyyri kirjoitti:

        Tohtoreita on nykyään niin monenlaisia valetohtoreista lähtien ;) Olet, ehkäpä kiinostunut psykologiasta ja haluat hämmentää vähän soppaa - tervetuloa mukaan!
        Sinulla nyt vaan menee puurot ja vellit sekaisin eli kenellä se ongelma oikein on. Ongelmaiset ovat juuri ne humalaiset ihmiset, jotka pitävät "hauskaa" ja häiritsevät samalla alueella muutoin viihtyviä/asuvia ihmisiä (tässä tapauksessa vaikkapa nukkuvia veneilijöitä). Yhteiskunnassa ollaan liian suvaitsevaisia päihteiden käytöön liittyvien ongelmien osalta. Häiriökäyttäytyminen on liiaksi arkipäiväistynyt. Minulla ei ole henkilökohtaisesti mitään sitä vastaan, että joku haluaa juoda tai pössytellä, huutaa, nauraa, kiljua, "pitää hauskaa" (siis meluta) yksitysissä tiloissaan, jollei todellakaan häiritse muita ihmisiä. Ikävä kyllä, yksi "hauskanpitäjä" naapuristossa saa ihmiset yleensä ärsyyntymään.

      • Pienipilleri
        pitäisiollanäinpäin kirjoitti:

        Ensin kysyt ja kun vastaus ei miellytä, niin et usko sitä.

        Sen jälkeen väität, että asia, jonka itse koet ongelmaksi ei sitä sinulle ole.

        Sitten vielä väität, että sinun kokemasi ongelma onkin niiden ongelma, jotka aiheuttavat sinulle asian, jonka koet ongelmaksi.

        Voidaan olla kai yhtä mieltä siitä, että sinun on vaikea tunnistaa omia tunteitasi ja projisoit niitä muihin.

      • JätänPienetpilleritSulle

        Enhän minä ole sinulta mitään edes kysynyt (ja kuka nyt "tohtoria" uskoisi). Tarkoitatko kenties tuota kommenttiani populäärisestä piereskelystä, jota yrität huonolla menestyksellä harjoittaa ;)
        Lue vastaukseni uudelleen (kunhan olet jättänyt ensin pillerit syömättä), keskity hyvin, niin huomaat varmasti, että kuulun ikävä kyllä niiden ihmisten joukkoon jotka kärsivät alkoholiongelmaisten aiheuttamista häiriöistä. Jos tämä tuntuu sinusta ylivoimaiselta, niin ei se mitään, ymmärrän kyllä.
        Mitä tulee tunteisiin, niin niistä sinä voit olla mitä mieltä tahansa ja olla omien tunteittesi tulkki, ei se häiritse minua.

      • HuonojaValintoja
        JätänPienetpilleritSulle kirjoitti:

        Ehkä kirjoitin liian vaikeasti.

        Asian ydin on se, että ihmiset saavat käyttää alkoholia ja saavat kohtuuden rajoissa meluta ja aiheuttaa häiriötä. Se on ihan verrattavissa mihin tahansa muihin elämisen ääniin ja vaikutuksiin. Asiaa ei millään tavalla muuta se, että alkoholi ei ole terveellistä tai että kaikkia ihmisiä juoma ei tee fiksummaksi.

        Tässä ongelma ei ole ihmisten käyttäytyminen vaan se, että yksi ihminen hakeutuu paikkaan, jossa on iloitsevia ihmisiä juuri siihen aikaan, kun ne ovat siellä ja paheksuu sitä.

        Kasvissyöjän ei kannata hakeutua grillijuhliin ja moittia muita omasta huonosta valinnastaan :D

        Koko keskustelu on toisintoa sille, että ostetaan mökki väylän varrelta ja vaaditaan väylän sulkemista. Ihan sama juttu on ollut Malmin lentokentän kanssa. Ensin muutetaan kentgän naapuriin ja sitten vaaditaan kentää kiinni. Tällaista tapahtuu jatkuvasti, mutta eihän siinä ole mitään järkeä :D

      • Iltasoitto
        HuonojaValintoja kirjoitti:

        Mielestäni te puhutte toistenne ohitse. "Pillerit "pois antava haluaisi laiturialueelle asiallista käytöstä ja yörauhaa.

        "Huonoja valintoja " näkee valittajat pikkusieluina ja ilon pilaajana, joiden pitäisi kiertää kaupunkisatamat kaukaa, sillä siellä ihmiset hauskuuttavat itseään läpi yön.

        Minun mielestäni tilanne on se, että niin kauan kun näille läpi yön "iloitseville" ei ole aivan omia satamia, joissa voivat toteuttaa itseään, on tietyt yleisesti hyväksytyt käyttäytymissäännöt voitava vaatia kaupungin keskeisellä paikalla olevassa satamassa.

        Ihmisyhteisöissä on kaikissa kulttuureissa omaksuttu tietty käyttäytymiskoodisto, jossa määritellään joskus hyvinkin tarkasti mikä on mihinkin tilaisuuteen sopivaa käytöstä.

        Useimmilla kaupungeilla on määräyksiä asianmukaisen yörauhan hallintaan. Vaikka mitään kellonaikaa ei olisi annettukaan, ei läpiyön jatkuva rellestäminen alkoholin kanssa kuulu minkään järjestyneen yhteiskunnan normaaliin elämään.

      • TosiHuonojaValintoja
        Iltasoitto kirjoitti:

        Höpöhöpö
        Kun tietää, että jossain paikassa on juhlivia ihmisiä, niin ei ole järkevä mennä sinne, jos ei siitä pidä. Jos tietää, että satamassa on merteliä iltakymmen jälkeen, niin ei ole järkevää mennä sinnen murjottamaan.

        Kyse ei ole siitä miten asioiden pitäisi jonkun ohjekirjan mukaan olla vaan siitä, miten ne oikeasti ovat. Kun kaupunki antaa luvan anniskella kello kahteen, niin normaalilla elämänkokemuksella varustettu ihminen tietää, että hiljaisuus ei synny ennen sitä.

        Meteli ei ole mikään kone, joka käynnistetään ja sammutetaan. Ihmisistä syntyy ääntä ja humalaisista syntyy sitä enemmän. Ainoa tapa hiljentää satama kello 22, on sulkea kapakat reilustui ennen sitä ja aidata ranta kaikilta kulkijoilta.

        Jos puhutaan yleisistä normeista, niin ne sallivat kesäyöllä juhlijat julkisilla paikoilla, joissa on ravintoloita. Se on sama lähes kaikkialla Ivalosta Kapkaupunkiin. Jos ei halua olla vilinässä, ei mene vilinään.

        Kyse ei ole oikeasta tai väärästä vaain ihan terveeseen järkeen perustuvasta valinnasta.

      • paremmanNaantalinvuoksi

        Et nyt oikein tunnu ymmärtävän, että eri alueilla esimerkiksi vierassatamassa on oltava tietyt "pelisäännöt", jotta toimintaa voidaan jatkaa kaikkia tyydyttävällä tavalla. Niin kauan kun alueella on useita osin päällekkäisiä funktioita on rajoituksia pakko olla, jotta kaikilla olisi samallaiset oikeudet alueen käyttöön. Vierasveneilijätkin ovat maksavia asiakkaita. Vierasvenesatamassa pitää voida nukkua, jos niin haluaa ja vierasvenesataman toiminnan järjestäjällä tulee olla mahdollisuus ja velvollisuus puuttua häiriötekiöihin tarvittaessa.
        Esimerkkinä tästä, voisi pitää seuraavaa tapausta vilkkaassa kesäisessä Visbyssä 2015, jossa on joskus liian kova "meno" päällä vierasvenesatamassa. Eräänä iltana, lapsiperheen veneen kippari kävi klo 22.30 satamakonttorissa valittamassa melusta (tiedän, koska olimme naapuriveneessä) ja kuinka kävikään, 22.45 olivat kaikki veneilijät poikkeuksetta siirtyneet sisätiloihin, jumputus (musiikki) oli loppunut ja satamaa hallitsi täysi hiljaisuus.
        On mielestäni vastuutonta edellyttää, että kaikkien paikallaolioiden tulisi hyväksyä häiritsevä toiminta. Toiminta tulee järjestää siten ettei häiriöitä ole!

      • Juujosdf
        TosiHuonojaValintoja kirjoitti:

        Höpöhöpö
        Kun tietää, että jossain paikassa on juhlivia ihmisiä, niin ei ole järkevä mennä sinne, jos ei siitä pidä. Jos tietää, että satamassa on merteliä iltakymmen jälkeen, niin ei ole järkevää mennä sinnen murjottamaan.

        Kyse ei ole siitä miten asioiden pitäisi jonkun ohjekirjan mukaan olla vaan siitä, miten ne oikeasti ovat. Kun kaupunki antaa luvan anniskella kello kahteen, niin normaalilla elämänkokemuksella varustettu ihminen tietää, että hiljaisuus ei synny ennen sitä.

        Meteli ei ole mikään kone, joka käynnistetään ja sammutetaan. Ihmisistä syntyy ääntä ja humalaisista syntyy sitä enemmän. Ainoa tapa hiljentää satama kello 22, on sulkea kapakat reilustui ennen sitä ja aidata ranta kaikilta kulkijoilta.

        Jos puhutaan yleisistä normeista, niin ne sallivat kesäyöllä juhlijat julkisilla paikoilla, joissa on ravintoloita. Se on sama lähes kaikkialla Ivalosta Kapkaupunkiin. Jos ei halua olla vilinässä, ei mene vilinään.

        Kyse ei ole oikeasta tai väärästä vaain ihan terveeseen järkeen perustuvasta valinnasta.

        Mistä sitten tietää missä satamissa on niitä juhlivia ihmisisä ja missä ei. Ja milloin niitä on. Sen tosin tiedän, että yleensä satamissa on järjestyssääntö jossa on määrätty hiljaisuus jossain vaiheessa iltaa, yleensä klo 22-23 paikkeilla.

    • Iltasoitto

      TosiHuonojaValintoja kertoo kuinka ihmisten tulee saada toteuttaa itseään vapaasti ilman kahlehtivia sääntöjä.

      Enemmistön tulee pysyä näiden vapaan kasvatuksen saaneiden hedonistien tolailujen alta pois. Normaalikansalaisen täytyy pysyä poissa vierassatamasta kun viskisiepot aloittavat soidinmenonsa. Ei pidä mennä sinne murjottamaan.

      Eikä tässä ole kyse kuullemma kuin terveestä järjestä - oikealla tai väärällä ei ole mitään merkitystä - ilmeisesti ei myöskään millään järjestyssäännölläkään.

      Täällä usein etsitään ns. provoja, onkohan meillä tässä oikein aito sellainen - sen verran hurjia ovat tämän nimimerkin kommentit. Toivottavasti tässä ei ole uusi suuntaus tulevaisuudessa.

    • KumpiVoittaa

      Ilmeisesti yksi on taas hajauttanut aivonsa useaan persioonan, jotan vastaan kailille nimiemrkeille koska takana on vain yksi ihminen.

      En ole itse iltametelöinnin ystävä, mutta en vaadi muita noudattamaan minun mielitekojani koska EN OLE HEDONISTI. Jos olisin vaatisin muita noudattamaan minun rytmiäni ja mielihalujani koska uskoisin niiden olevan absoluuttisesti oikeita.

      Minä osaan valita satamani esimerkiksi niin, että en vie venettäni sellaiseen rantaan, jossa on juottoloita vieri vieressä. Se on toiminut erittäin hyvin tähän asti. Järjestyssäännnöillä on merkitystä, mutta ei ole paljoa väliä, mitä sataman järjestyssäännöt sanoo, jos rannalla kulkee katu, jolla örveltää tuhat umpitunnesilissa olevaa.

      En vaadi ketään hyväksymään mitään, mutta on hyvä tiedostaa, että sillä ei ole merkitystä, mitä jonkun veneen kajuutassa ajatellaan ravintoloiden metelistä tai humalaisista ihmisitä.

      Ehdotan, että tehdään empiirinen testi: minä menen nukkumaan rauhalliseen satamaan, ja herra valittaja menee Hankoon Regatan aikaan. Sitten katsotaan kumpi nukkuu paremmin. Annan sen verran viel ävalittajalle eteen, että minä en mene sanomaan kenellekään, jos ne metelöivät mielestäni liikaa ja Valittaja saa puolestaan edesauttaa hiljaisuutta valittamalla kenelle haluaa :D

      • Iltasoitto

        Aluksi täytyy todeta että on ikävää jos koet, että kaikki jotka omaavat eriävän mielipiteen kanssasi, ovat sama henkilö eri nimimerkkien takana. Voin vakuuttaa sinulle, että tämä minun kirjoitukseni on vain ja ainoastaan (1) yhdeltä osallistujalta.

        Tulin tähän mukaan koska kirjoituksesi alkoi kohotella kulmakarvojani sen verran, että en voinut olla vastaamatta. Hedonismi ei ollut osoitettu sinulle, vaan yleisesti tälle epämääräisesti määritellylle "kaikki minulle" elämän asenteelle.

        On tietenkin aivan selvää etten mene Hankoon regatan aikaan, koska siitä tapahtumasta on olemassa etukäteistieto ja sen "tunnelman" maine on kaikkien tiedossa. Nyt on kuitenkin kysymyksessä tavallinen kaupunki venilysesongin aikana, milloin normaalit perheet ovat lomamatkallaan ja haluavat viettää yön tai kaksi rauhallisessa vierassatamassa.

        Näen kyllä perustelluissasi tietyn logiikan, joka kuuluu reaalielämään ja jota ei voi kieltää, mutta jos aina alistumme tämän epämiellyttävän "totuuden" edessä, niin siitä saattaa muodostua uusi normaali.

        Demokratiassa enemmistö päättää kuinka yhteiskunnassamme käyttäydytään ja luo sen mukaiset säännöt. Nämä toimintamallit ovat muodostuneet hyvin pitkän ajanjakson puitteissa ja niitä löytyy kaikista kulttuureista. On havaittu että tietyt säännöt helpottavat ihmisyhteisön arkipäiväistä elämää ja hyvinvointia.

        Toivottavasti tällä ajatusten vaihdolla on jotakin vaikutusta, niihin jotka voivat edesauttaa pyrkimystä parempaan viihtyvyyteen. On varmasti mahdollista lisätä tietoisuutta satamassa toimivien yritysten ja viranomaisten suuntaan paremman vierailukokemuksen saavuttamiseksi.

      • Erikoisia.vaatimuksia

        Miksi tunget Naantaliin sesonkiaikana, jos et kestä siellä olla? Etkä hyväksy että muutkaan viihtyvät siellä. Mene johonkin hiljaiseen paikkaan nautmaan hiljausuudesta ja viettämään retriittiäsi.

      • Ihme.tyyppi
        Erikoisia.vaatimuksia kirjoitti:

        Miksi tunget Naantaliin sesonkiaikana, jos et kestä siellä olla? Etkä hyväksy että muutkaan viihtyvät siellä. Mene johonkin hiljaiseen paikkaan nautmaan hiljausuudesta ja viettämään retriittiäsi.

        Tuntuu olevan palstalla yksi häiriintynyt, joka ei voi Naantalaissa oleskella, eikä halaua sinne muitakaan.

      • JokainenKukkiiTavallaan
        Iltasoitto kirjoitti:

        Aluksi täytyy todeta että on ikävää jos koet, että kaikki jotka omaavat eriävän mielipiteen kanssasi, ovat sama henkilö eri nimimerkkien takana. Voin vakuuttaa sinulle, että tämä minun kirjoitukseni on vain ja ainoastaan (1) yhdeltä osallistujalta.

        Tulin tähän mukaan koska kirjoituksesi alkoi kohotella kulmakarvojani sen verran, että en voinut olla vastaamatta. Hedonismi ei ollut osoitettu sinulle, vaan yleisesti tälle epämääräisesti määritellylle "kaikki minulle" elämän asenteelle.

        On tietenkin aivan selvää etten mene Hankoon regatan aikaan, koska siitä tapahtumasta on olemassa etukäteistieto ja sen "tunnelman" maine on kaikkien tiedossa. Nyt on kuitenkin kysymyksessä tavallinen kaupunki venilysesongin aikana, milloin normaalit perheet ovat lomamatkallaan ja haluavat viettää yön tai kaksi rauhallisessa vierassatamassa.

        Näen kyllä perustelluissasi tietyn logiikan, joka kuuluu reaalielämään ja jota ei voi kieltää, mutta jos aina alistumme tämän epämiellyttävän "totuuden" edessä, niin siitä saattaa muodostua uusi normaali.

        Demokratiassa enemmistö päättää kuinka yhteiskunnassamme käyttäydytään ja luo sen mukaiset säännöt. Nämä toimintamallit ovat muodostuneet hyvin pitkän ajanjakson puitteissa ja niitä löytyy kaikista kulttuureista. On havaittu että tietyt säännöt helpottavat ihmisyhteisön arkipäiväistä elämää ja hyvinvointia.

        Toivottavasti tällä ajatusten vaihdolla on jotakin vaikutusta, niihin jotka voivat edesauttaa pyrkimystä parempaan viihtyvyyteen. On varmasti mahdollista lisätä tietoisuutta satamassa toimivien yritysten ja viranomaisten suuntaan paremman vierailukokemuksen saavuttamiseksi.

        Onhan Naantalissa myös muita satamia. Esimerkiksi Kultaranta Marina on hyvin rauhallinen.
        Yleensä, jos ei halua olla keskustan vilskeessä, kannattaa mennä keskustan ulkopuolelle ja jättää kysytyimmät paikat niille, jotka sitä menoa arvostavat.

        En ymmärrä miksi hijaisuus menisi juhlimisen ohi paikassa, johon juhliminen on keskittynyt. Mielestäni on erittäin hyvä, että jokaiselle löytyy sopivia paikkoja. Omakotitalo kaupungin keskustassa voi kuitenkin olla liikaa vaadittu.

    • veneilijämyös

      Jeps, täällä on ilmeisesti mahdotonta pitää asiat asioina. Ikävää tässä vain taitaa olla ettei järjestystä/hiljaisuutta taideta saada Naantalin vierasvenesatamassa aikaiseksi. Loistan siis poissaolollani ;). Toivottavasti joku kirjoittelee kesän kokemuksista, mikäli kokee epäterveen tilanteen korjautuneen tai varoittelee jos tilanne on pysynyt samana. Ikävä juttu, Naantali on muutoin hieno paikka.

    • EiEnääKoskaan

      Jätetään Naantali alkoholisoiduille "normaali" juhlija veneilijöille.

      Siitä voisi tulla party satama nro1! legendaarinen örveltämö, se palvelisi myös vierasvenesataman isäntää kalja virtaa ja kassa kone kilisöö ja veneet ei vaihdu joka päivä.

      Voisi myydä myös Naantali ranneketta tyyliin "kaikki kuuluu hintaan" olisi kätevää, niin ei tarvitsisi maksaa koko ajan juomista ja ruuista voisi sikailla oiken kunnolla...

      Itse en sinne mene enää ikinä jätän , sen suosiolla iloisille positiivisille juhlijoille...

      • mittakaavapuuttuu

        Ei juhlimisessa ole mitään pahaa, lähes kaikki ihmiset haluavat juhlia. Monille kesäviikonloppu Naantalissa on loman päätapahtuma. Se heille suotakoon, vai mitä?

        Juhlijoiden leimaaminen alkoholisteiksi, on hassua :D

      • jokajutussaonmitat
        mittakaavapuuttuu kirjoitti:

        Ei juhlimisessa ole mitään pahaa, lähes kaikki ihmiset haluavat juhlia. Monille kesäviikonloppu Naantalissa on loman päätapahtuma. Se heille suotakoon, vai mitä?

        Juhlijoiden leimaaminen alkoholisteiksi, on hassua :D

        Juhlia voi toki niin monella tavalla. Tärkeää vain on ottaa kanssaeläjät huomioon, mikä usein unohtuu kun veli-viina astuu kuvioihin. Hyviä juhlia toivon kaikille näin kesän kynnyksellä!

    • änkyräkännikö

      Onkohan NaantalinAurinko jo laskenut tai onko poissaolon syynä normaalia pahempi kankkunen?!

    • Peela

      sikasatama känniääliöt örveltää ja kuseksivat joka paikkaan mölyten oksennellen. Meteli helvetinmoinen ja isot liipparit juoppojen viiskymppisten kuskatessa ajavat täyttävauhtia pahimmillaan jo laiturien välissä todella vaarallista. Poliiseja tarvittaisiin sinne iltaisin autoilla ja veneillä, ei voi suositella kuin juopaleille.

      • Anonyymi

        Tekstistä päätellen kirjoittaja on itse "juopalelle" ja aikamoisessa vauhdissa. Onkohan tullut heitetyksi pois satamasta...

    • Anonyymi

      Elokuun ensimmäinen päivä. Laiturissa useampi venekunta känniääliöitä.Meteli oli huutamisen ja kovan musiikin vuoksi täysin kestämätöntä.. Valitin asiasta henkilökunnalle. Asiaan ei mitenkään puututtu. Klo 22.00 sama jatkui ....
      Kannattaako Naantalin venesatamaan tulla!

      • Anonyymi

        Kailon sillan pohjoispuolella kun on tolppien välissä, niin voi olla väljästi ja muut venekunnat ei melua.

    • Anonyymi

      Venesataman pitäjät ovat erittäin tympeitä. Paljon heillä olisi oppimista asiakaspalvelussa, normaalisti ihmiset osaavat sanoa huomenta ja tervehtiä.

      Kävimme tänä kesänä muutaman kerran ja meininki edellisiin vuosiin heikkenee edelleen. En suosittele paikka.

      Sisäpiirissä kännäävät ja käytös sen mukainen.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe