Niin hajottavaa, loukkaavaa ja tuhoisaa kuin narsistin kanssa oleminen onkin, niin siihen liittyy kuitenkin hyviäkin puolia ja se koukuttaa.
Fyysisesti pääsin eroon narsistista (uskon että hänellä todennäköisesti psykopatiaakin) parisen vuotta sitten vakuutettuani hänet, että en anna anteeksi ja kostan hänelle kaiken kokemani pahan. Poistin hänet facebookista ja hän jätti minut rauhaan vakuututtuaan, että minusta tulee olemaan enemmän harmia ja vaivaa kuin hyötyä hänelle.
Henkisesti olen kuitenkin edelleen häneen koukussa, vaikka emme ole olleet tekemisissä mitenkään pian pariin vuoteen ja hän rikkoi minut useamman vuoden aikana todella perusteellisesti.
Olen yrittänyt analysoida mitä hänessä kaipaan, kun en ole masokisti enkä kaipaa kaikkea sitä pahaa, manipulointia, valheita, loukkauksia ja kylmyyttä mitä häneltä sain. En varmasti ole vieläkään päässyt täysin selvyyteen mihin olen niin koukussa, että en ole päässyt hänestä yli vieläkään. Joitakin asioita tiedän kuitenkin kaipaavani ja niitä ovat mm. hänen älykkyytensä. Harva ihiminen on älyllisesti hänen tasollaan ja suurin osa muista ihmisistä tuntuukin typeriltä hänen rinnallaan. Toinen asia on hänen rajattomuutensa, jota omalla tavallaan kaipaa. Se sama rajattomuus, joka aiheutti hänen loukkaavuutensa toi kuitenkin hyvääkin mukanaan. Hänen seurassaan oli harvoin tylsää. Koska hän ei kunnioittanut mitään rajoja tai sosiaalisia sääntöjä, niin hänen seuransa oli yllätyksellistä. Keskustelut olivat virkistävän innostavia, koska hän ei ollut ennalta arvattava ja hän keksi mielikuvituksellisia aiheita toisin kuin muut ihmiset. Kaipaan sitä henkistä haastetta, jota hän tarjosi. Useimmat muut ihmiset tuntuvat tylsiltä, harmailta, ennalta arvattavilta ja mielikuvituksettomilta. Hänessä oli myös sellaista terävänäköisyyttä, jota en ole tavannut kenessäkään toisessa. Sitten on tietenkin yhdessä koetut hyvät hetket, ja niitäkin kuitenkin on, joskin jälkikäteen on tajunnut, että ne perustuivat suurelta osin valheellisuuteen ja petokseen. Kaikesta epärehellisyydestä ja itsekkyydestä huolimatta hänessä oli tavallaan julmuuteen asti rehellisyyttäkin enemmän kuin muissa omalla kieroutuneella tavallaan. Hän herätti minussa myös jonkinlaisia äidillisiä hoivaamisen tunteita sillä hän oli kuin hoivaa tarvitseva lapsi aika ajoin. Lohduton ja eksyksissä.
Narsisti on kuin tupakka. Erittäin haitallinen terveydellesi, tuhoaa ja tappaa hitaasti, mutta varmasti, mutta niin koukuttava. Tupakkaankin liittyy positiivisia tuntemuksia ja asioita, vaikka onkin myrkkyä hyvinvoinnille. Eihän kukaan muutoin polttaisikaan. Tupakasta olen onnistunut kuitenkin pääsemään eroon, mutta narsisti asuu mielessäni edelleen ja näen päivittäin kaduilla ihmisiä, jotka muistuttavat hänestä jollakin tavalla. Eikä ole iltaakaan, jona en häntä ajattelisi, vaikka hän ei ole takuulla uhrannut ajatustakaan minulle käännettyään selkänsä.
Hän tarjosi minulle monia niitä asioita mitä halusin ja siksi kai olenkin näin lujasti koukussa, että kaipaan häntä ja hyviä hetkiä vieläkin, vaikka emme ole aikoihin olleet missään yhteyksissä. En ole kuitenkaan päässyt hänestä henkisesti irti vieläkään ja kaipaankin vinkkejä saman kokeneilta (jos sellaisia on), että millä tästä koukusta pääsee irti? Tuntuuko kukaan tai mikään enää koskaan miltään vai onko koko loppu elämäni harmaata ja tylsää ja kaipaanko häntä kaikesta pahasta huolimattakin aina. Miten te muut olette päässeet elämässänne yli narsistista? Miten tästä eteenpäin?
Miten päästä irti henkisestä koukusta?
8
<50
Vastaukset
- minäolenvapaa
Kirjoitatko minun exästä? Täysin sama kokemus nimittäin. Ihan kuin omia sanojani olisin lukenut. Kyllä narsisti exäni on mielestäni uskomattomin ja mielettömin tuttavuus mikä ikinä minulla on ollut ja hänen älykkyytensä ja karsimansa on jotain vertaansa vailla. Kaikki ennen häntä ja hänen jälkeensä on ollut tappavan tylsiä, mielenkiinnottomia ja valottomia. Seksi oli mieletön ilotulitus ja maata järisyttävä kokemus hänen kanssaan. Keskustelut niin syvällisiä ja kokemuksena mielettömiä, että kaipaan vieläkin hänen mielipiteitään, kritiikkiään ja analyysejaan. Pelkällä katseella hän pystyi tekemään minustakin seksuaalisesti pitkästyneestä lahnasta sängyssä tiikerin. Minä en ainakaan ole vielä löytänyt ihmistä joka pääsisi mielenkiinnossa sinnepäinkään kuin hän. Nytkin jonossa liuta komeita lihaksikkaita ja huomattavasti nuorempia miehiä ja ei kiinnosta. Kaikenlaista tapaillut mutta pyh. Tylsiä. Olen mieluummin yksin kuin koen mitään latteaa sopeutumista johonkin tylsimykseen. Henkisesti en enää koukussa kuitenkaan ole häneen. Se meni ohi kun aktiivisesti käsittelin asiat ja olen sopivasti häneen törmäillyt välillä ja todellisuus on parasta terapiaa. Se kun kohtaa toisen ja toteaa, että niin tuollainenhan sinä olitkin. Sitten kun ex on vielä pistänyt narskuvalot pois seurassani niin siinä ei ole enää mitään erityistä. Ihan tavis mies se on silloin ja tylsä ja harmaa niin kuin kaikki muutkin miehet.
- vapaavaikkakoukussa
Koukuttaminen taitaa olla narsistin erityisosaamista.
Itselleni olen selittänyt sitä niin että minua jäi vaivaamaan kaikki... hänen käytöksensä, se mikä oli totta ja mikä ei. Se oli kuin olisi yrittänyt pitää kuritonta kakaraa aisoissa. Miksei tuo voi nyt edes hetkeäkään olla kunnolla? En tule koskaan tietämään mikä oli totta.
Minulla on ikävä häntä, mutta haluaisinko hänet takaisin? EN. Olen mielummin loppuelämäni yksin, kuin katsoisin enää sitä sairasta touhua. - OotVaanUknow
öö paras keino narskusta eroon pääsemiseksi on : olet vaan... kyllä se sitten ihmetteleekin mutta kun et provoo tms niin muutut sille 'ykshailee' tai olemattomaksi... toisaalta jos taas annat huomiota, toimit ihailun lähteenä....
- itkueitule
Aivan samat kokemukset minulla. Koukussa olen ja loppua ei näy. Tämä on todella sairastuttavaa ja voin sanoa että minulla menee huonosti näytän narsistille muuta (laitan tarkoituksella fb sivuilleni positiivisia asioita koska tiedän että se on parasta niin ettei hän ottaisi minuun yhteyttä. Huom! Tiedän että tämä on parasta. Toivon kuitenkin välillä että hän ottaisi yhteyttä. Tämäpä se onkin sekavaa mutta jos joku kokee samaa niin ymmärtää...). Tiedän siis että hän seuraa sivujani.
pari viikkoa sitten hän tuli pitkästä aikaa vastaan. Kuin robotti olisi mennyt ohi vaikka muita ihmisiä ei näkynyt missään. Kylmästi, eleettömästi se vain käveli ohitseni vilkaisemattakaan. Minä tervehdin reippaasti mutta vastausta ei kuulunut. On tämä erikoista. Miksi haikailen moista tyyppiä? Se vaan koukutti niillä hyvillä asioilla.
Jostain luinkin erittäin osuvan kuvauksen omaan olooni hänen seurassaan. Se meni jotenkin näin: olo on kuin koiralla, jota pidetään nälässä ja joka saa herkkupaloa juuri sn verran että pysyy isäntänsä luona. Näin se oli. Kylmyyttä ensin ja sitten herkkua joka maistui taivaalliselta. Ja kun aloin tekemään lähtöä/puhumaan kurjasta olostani, alkoi minulla taivaalliset oltavat joita seurasi pudotuksia maan pinnalle ja paljon syvemmällekin. Sitten taas nostettiin ylös. Aivan järkyttävää henkistä tuskaa neljävuotta. Näin jälkikäteen tajua mitä kaikkea outoa oli. Mutta silti kaipaan ja janoan hänen seuraa. Sitä ei pysty selittämään.- Koukussa.vieläkin
Selvästi tiedät mistä puhut ja kovin on samanlaiset tuntemukset ja kokemukset. Toinen osuva vertaus kertoo sammakosta, joka pudotettiin vesikattilaan, jota alettiin vasta hiljalleen kuumentaa. Sammakko sieti kasvavaa lämpöstressiä, kunnes se kiehui kattilassa kuoliaaksi. Jos sammakko olisi tiputettu heti suoraan kiehuvan kuumaan veteen, niin se olisi hypännyt samantien pois. Tuollaista se on narsistin kanssa. Käsittämättömintä vain on, että sitä on vielä kaiken paljastuttuakin henkisesti koukussa häneen, vaikka fyysisesti ero on tehtykin. Tätä koukkua on mahdoton selittää ymmärrettävästi ihmiselle, joka ei ole kokenut samaa. Kumpa tämä tunne häviäisi pian ja pääsisin elämässäni eteenpäin onnellisin mielin.
- koirallemakupalaa
Minun isäni tekee minulle tuota koirapeliä.
Olen ollut lapsesta keski-ikäiseksi hyvin laiha ja päätynyt niin köyhäksi ettei ruoka ole riittänyt vuosikymmeniin yhtään painoa lisäämään.
Välillä isäni lupailee avustaa minua ylimääräisellä ruokakassilla, mutta peruu avutuksen viime tingassa, vaikka tietää minun olevan nälässä, jos en suostu täysin hänen hallittavakseen mitä ruokakassin saaminen edellyttäisi. Olen tehnyt nyt selväksi, että mieluummin paastoan.
Ja vaikka olen noin 45kg, niin koko elämäni ajan isäni on valittanut kuinka paljon syön, ja vieläkin yrittää valvoa, ettei minulla vain ole mitään ylimääräistä herkkua ruokakassissa. Ällöä. - koirallemakuplaa
Joo ja sitten nuorena minusta muut levitteli täysiä valejuoruja, että olisin muka anorektikko, mikä ei lainkaan pidä paikkansa, olen aina halunnut syödä hyvin.
Kerran joku lääkärikin kysyi oudon kysymyksen muussa yhteydessä, että oksennanko ruokani. Vastasin hölmistyneenä, että en tietenkään.
- kylläMäPääsenIrti
Joo niin on hajottavaa ja ihan uskomatonta mihin ne paskiaiset kykenee. Kun hän on poissa, kaipaan vaikka samalla vihaan. Jotain puuttuu, jotain joka satuttaa ja samalla jotain niin ihanaa (välillä). Kun hän tulee takaisin, olen huojentunut ja samalla pettynyt itseeni ja pelokas, masentaa, innostunut, lamaa tunut. Mitä siitä seuraa taas kun päästän hänet elämääni. Kun päätän pistää välit poikki, enkä edes kerro hänelle siitä, niin hän lumoaa mut uudestaan, ja sen homman hän osaa, yllätyksellisesti. Aivan kuin hän arvaisi mitä olen miettinyt ja tekemässä. Vittu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664