väitetystä erityiskohtelusta.
Tanskassa valtio on päässyt sopimukseen ammattiyhdistysliittojen ja työnantajien kanssa mallista, jonka tavoitteena on antaa maahan saapuneille pakolaisille lyhytaikaisia työpaikkoja harjoittelijan palkalla, kertoo The Local.
Integraatioperuskoulutukseksi kutsutussa mallissa pakolaisille tarjotaan korkeintaan kaksi vuotta kestäviä työsuhteita ja tänä aikana myös maksimissaan 20 viikkoa koulutusta. Tuntipalkka työsuhteissa vaihtelee noin 50 ja 120 kruunun (noin 7-16 euroa) haarukassa.
– Sopimus tarkoittaa, että kunnat voivat laittaa pakolaiset töihin 49 kruunun tuntipalkalla ja pelkään että näemme tavanomaisissa työsuhteissa olevien irtisanomisia.
Kommentti.
Tanskalainen työnvälittäjä ja integraatiokonsultti Eskild Pedersen Dahl
Sanoo näin:
"Turvapaikanhakijamaahanmuuttajat oppivat ottamaan käteisavun itsestään selvyytenä ja pitävät sitä, jonain, minkä he saavat riippumatta työsuorituksesta. Kun heille sitten tarjotaan työtä tai harjoittelupaikkaa, se koetaan “rangaistuksena”, jota he eri tavoin yrittävät paeta."
Sama ilmeisesti pätee nyt Suomessa 25 vuotta olleeseen maahanmuuttaja ryhmään, joiden työllisyys aste on n.10% luokkaa.
Tanskassa ollaan huolissaan turvisten
5
<50
Vastaukset
- yyeeyyeeyey
Sama pätee ilmeisesti myös Suomessa kymmeniä vuosia olleeseen perisryhmään: suomalaiset oppivat myös ottamaan "käteisavun itsestään selvyytenä ja pitävät sitä, jonain, minkä he saavat riippumatta työsuorituksesta". He kokevat usein myös rangaistuksena sen kun heille tarjotaan yhdeksän euron harjoittelupaikkaa ja yritetään sitä kautta auttaa työelämään.
- hyysäriä.potuttaa
Sinä puhut yleisesti huono-osaisista ihmisistä, jotka useinmiten ovat vasemmiston edustajia. Tietysti nämä anarkisti nuoret ovat sitten ammattityöttömiä sossunelättejä.
He ovat kuitenkin suomalaisia, somalit ovat tulleet tänne vaan loisimaan. - Tämätuhoaasuomen
Tanskalainen työnvälittäjä ja integraatiokonsultti Eskild Pedersen Dahl
Sanoo näin:
"Turvapaikanhakijamaahanmuuttajat oppivat ottamaan käteisavun itsestään selvyytenä ja pitävät sitä, jonain, minkä he saavat riippumatta työsuorituksesta. Kun heille sitten tarjotaan työtä tai harjoittelupaikkaa, se koetaan “rangaistuksena”, jota he eri tavoin yrittävät paeta."
Sama ilmeisesti pätee nyt Suomessa 25 vuotta olleeseen maahanmuuttaja ryhmään, joiden työllisyys aste on n.10% luokkaa.
- PerisAvaaja
Sama pätee ilmeisesti myös Suomessa kymmeniä vuosia olleeseen perisryhmään: suomalaiset oppivat myös ottamaan "käteisavun itsestään selvyytenä ja pitävät sitä, jonain, minkä he saavat riippumatta työsuorituksesta". He kokevat usein myös rangaistuksena sen kun heille tarjotaan yhdeksän euron harjoittelupaikkaa.
- hohohohohoh
Koita reppana joskus lyödä sitä faktaa pöytään niistä "periksistäsi"?
Ja sinähän olet itse työtön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664