Hei!
Onko muita samassa tilanteessa? Olen 23-vuotias nainen. Hakeuduin lääkärille maitovuodon vuoksi. Imetyksestä aikaa 1,5v. ja lapsi oli vain osaimetyksellä. Maitoa tulee vain puristaessa, ei valumalla. Lapsi piakkoin 2v. ja syntyi keskosena rv 34, oli ennenaikaisia supistuksia ja vesien meno. Syytä tähän ei löytynyt. Minulla on n. 5v. sitten ollut kilpirauhasen vajaatoiminta, joka "korjaantui" 3kk kontrolliin (arvot olivat juuri ja juuri painuneet viitearvojen sisään), arvot tuolloin tsh 5,5 ja t4v alakanttiin.
Nyt mitattu tsh 4,3 ja t4v 16, sekä prolaktiini 681 (viitearvon yläraja 496). Oireena maitovuodon lisäksi väsymys (voi johtua myös pienestä lapsesta ja vuorotyöstä), yöunet ei tahdo riittää, sydämen muljahtelut ja toisinaan sydän alkaa laukkaamaan kauheaa kyytiä, mutta loppuu nopeasti. Kuukautiskierto on pitkä 33-34pv ja vuodot runsaat. Uutuutena jokusen kuukauden ollut hämäränäön heikkeneminen, esim. autolla ajaessa pimeellä vaikea tarkentaa kohteita ja hahmottaa esim. missä on risteys josta pitää kääntyä. Tukka on kuiva, katkeilee eikä näinollen kasva pituutta. Lisäksi leukaani on alkanut ilmestyä partakarvoja. Olen syönyt monta kuukautta jo vitamiineja ja kalaöljyä kun ajatellut, että oireeni johtuvat niistä, mutta eipä ole helpannut. Pitäisikö nyt vaan olla kovana ja vaatia kilpirauhaslääkitys kun kerran vauvahaaveitakin olisi..? Lh-hormoni ja fsh olivat normaalit..
Mielipiteitä! Kilpirauhasarvot ja prolaktiini
3
72
Vastaukset
- epätavallinen_kysymys
Vaikeissa kysymyksissä voivat tuhansien käyttäjien Facebook-ryhmät tarjota apua. Pari ilmeisesti sairaanhoitajaa vastailee tietävän oloisesti kilpirauhasfoorumin vierasalueella http://www.kilpirauhas.info/foorumi/viewfoium.php?f=15
- Aboriginaali
Kilpirauhasliitto ry sivustolla löydät asiantuntijatietoa.
http://www.kilpirauhasliitto.fi/index.php/kilpirauhassairaudet/asiantuntijoiden-kirjoituksia/132-kilpirauhasen-vajaatoiminnan-oireet-ja-toteaminen-ulla-slama-kilpi-42011.html
-------------------------------------------------------------------------------- tieto-ja-taito
Ulla Slama on aika osaava, kuulemma 300 T3-reseptiä vuodessa, vaikka kirjoitteleekin thyroxin-liiton lehdissä ja nettisivuilla. Toisaalta yllättäen endoyhdistyksen jäsen, joten ehkä sidoksissa yhdistyksen päähänpinttymiin.
Uusimpia tukimustietoja välittää blogisivusto: http://bit.ly/1XOCq9I
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422