Elämäni sattumukset ja mielenterveyteni

Elämänpohja

Uskon että olen yksi suomen epäonnekkaimmista ihmisistä ja olen kohdannut jäätävän suman epäonnea kohdallani. Kukaan läheisin läheinen ihminen ei sentään ole kuollut mutta itsenolen jo useaan otteseen käynyt helvetin porttien tuntumassa.

Alamäkeni alkoi v. 2011 kun sorruin valtavan myyntityön aiheuttaneen stressin seurauksena auton rattiin pienessä humalassa. Silloinen naiseni halusi että tulen äkkiä kotio jätkäkaverideni seurasta. Ei siinä auttanut kuin painaa kaasua kesäaikaa oli mutta vauhtia kertyi liikaa. Auto suistui tieltä tekstatessani muijalle että olen tulossa ja törmäsin kantoon n.80km/h. Auto lensi voltilla katolleen ja taju kankaalle airbagin takia / ansiosta. Selvisin kortin menetyksellä vuodeks

Lopulta nainen petti joten jouduin hänet jättämään kunniani vuoksi. Vaikka meillä oli jo siinä vaiheessa 1v tytär ja häitä oli suunniteltu pitkään. Olin murtunut viikkokausia ja mietin itsemurhaa. Olin baarissa sitten kerran ja se uusi mies hyökkäsi kimppuuni ja eihän siinä voinut muuta kuin vanhana nyrkkeilijämä pistää sen sankarin naisen varkaan ojennukseen. Syytteet tuli siitäkin mutta sitä paskaa minule siitä haluttiinkin...

Myöhemmin tapasin ihanan naisen ja kaikki mäytti menevän todellakin hyvään suuntaan. Niin ihmissuhteissa kuin elämässä myös. Rakastuin. Meillä oli paljon mielenkiintoisia seksileikkejä ja mielenkiintoista yhteistä puuhaa. Kaikki alkoi menmä oikeisiin uomiinsa.. tämä nInen kuitenkin poltti. Itse en ollut ikinä polttanut. Tytön kauneus ja rakkaus sai minut lankeamaan tupakoinnille ja ei sitten mennyt kauvaa että olin koukussa. Aiemmin olin vanhan eron takia hommannut itselleni pahan nikotiinimyrkytyksen ja sydämenikin taisi saada siinä vähän siipeen. Käytin vahvoja sähkötupakka nesteitä ja nuuskaa yhdessä alkoholin kanssa...

Lopulta tämäkin nainen vannoi rakkautta ja tullessaan raskaaksi. Ei mitenkään harkittu mutta nyt vain tärppäsi taas. Hän oli valehdellit poliiseille että olisin raiskannut hänet??? Olin hänelle niin hyvä ettette edes tiedä tein töitä paljon laitoin ruokaa hieroin niskoja. Lämmitin saunaa. Hän vannoi rakkautta ja teki näitä osoituksia minullekkin mutt tässä kiitos. Puukko selkään vain...

Joku tutkinta siitä sitten tuli ja alamäki alkoi uudelleen. Rankka ryypiskely ja kortti meni sitten uudestaan ja jouduin vankilaankin sitten vähäksi aikaa tutkinnallisista syistä tämän asian takia. Loppujen lopuksi minua ei nyt sitten ilmeisesti tässä aleta syyttää. Luojan lykky sekin.

Mutta perustin erään bändin vuosi sitten. Yritän tehdä töitä saada tekemäni vaötavat aktiiviraha ja vippivelat pois. Olen ostanut myös klarnalaskulle maksimivelan. Minulla on hyvä kunto treenaan jopa 6 kertaa viikossa parhaimmillaan. Olen valtavan hyvä kaikille. Iloinen ja positiivinen. En halua kuin parantaa maailmaa ja tehdä muille hyvän olon. Mutta bändissä on eräs ongelma. Muut tupakoivat ja itse vihaan tavallaan toista minääni joka syntyy bändipiireissä. Joka alkaa myös tupakoida ja kynnys ottaa olutta madaltuu myös..

Bändin tavallaan olen perustanut koska exäni tekee mahdottomaksi tavata tytärtäni.. olen säveltänyt tyttärelle biisin myös... tavoitteet on valtavalla tasolla. Teemme sinkun tänä keväänä ja vuodessa ollaan saatu enemmän aikaan varmaan kuin yksikään puskasta revitty bändi. Tästä on tullut mun prioriteetti. Enkä anna kenenkään naisen pilata tätä. Alan vihdoin päästä n. 5vuoden prosessin jälkeen tolpilleni. Mutta asiaa ei siis auta tämä tupakka ongelma. Vihaan tupakointia ja ilman sitä raiskariksi valehtelija naista en olisi alkanutkaan. Stressaa myös koska sitä huhua liikutellaan sitten myös ympäri kyliä ja monet on tykänny musts ku oon nii iloinen ja ihmisiin suuntautunu ihminen ja sit tullaan kyseleen et on kuultu ähän outoja juttuja. Tommonen ahdistaa... mut tosiaa jol... 1kk olin jo ilman tupakkaa ja alkoa se on jo hyvä saavutus. sit lankesin bänditreeneissä ja tulikin sitten 3vk ryyppyputki sama toistui 2vk lakon jälkeen uudelleen. Taas olen lakossa. Yritän nyt treenata kovemmin, saunoa ja lenkkeillä paljon syödä terveellisiä ruokia että saan nää myrkyt pois ja et saan myös kertyneet läskini pois jota tää elämäntyyli saa aikaseks... mut ehkä se syvin kysymys on että miten saan itseni pysyyn tällä hyvällä polulla ja että miten osaan sanoa ei tarjoamisille?

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämänpohja

      Pahoittelen myös epäselvää tekstiäni koska tein sen tabletilla joka ei häävi ole...

      Mutta ihmiset kiitos jo etukäteen vastauksista.

    • Elämänpohja

      3vk ryyppyputkell tarkoitin 3 päivän putkea!!!

    • kalma

      Raittius,niin kovalta haasteelta kuin se tuntuukin. Silloin osaat toimia kriisihetkillä oikein ja harkiten. Itseluottamus kasvaa ja se mahakin pienenee.

    • gfhfgjghj

      No eihän tuossa ole vielä nimeksikään mitään.
      Tavallisia ihmissuhde ongelmia ja suomalaisen miehen kännisekoiluja.

    • psykoottinen-

      Et ole! Itsesäälistä ylös nousemiseen helpottaa myös se, että tajuat myös oman vastuusi käytöksestäsi ja elämäntapahtumien kulusta! Pettämisestä ja valehtelusta pahoittelen, ehkä siinäkin kannattaa pohtia millä tavalla päätyy tällaisten naisten kanssa tekemisiin. Onko tullut tutustuttua hyvin ennen kuin alkaa olemaan. Kaikkea ei tietysti voi tietää etukäteen, ihmiset voi muuttuakin elämän varrella. Mutta kyllä näitä kurjia ihmissuhdekuvioita riittää varmaan aika monelle, taitaa olla aika yleistä nykyään! Moniko avioliitto enään kestää kuolinpäivään asti? On niitä uskollisiakin naisia, ehkä jo seuraavalla kerralla tärppää sinunkin kohdallasi! Toivoa ei pidä menettää!

    • nmsu7

      Aika kepeää siihen nähden, että monilla on elämäsäs ihan oikeitakin vaikeuksia ja ilman viinaa.

      Joka juo, saa sitä mitä tilaa. Viinan voi jättää ja heti.

    • ökljpejir

      Et todellakaan ole huono-onnisimmasta päästä! Ihan todellako pystyt vääntämään asiasi niin? Uskomatonta.

      Ensinnäkin noin joka toinen pettää, ja joka toinen eroaa. Se että sinulle tuli ero ja exäsi petti, tekee sinusta normaalin. Niin käy muillekin. Miksi ryvet vuodesta toiseen sellaisen asian takia itsesäälissä? Ymmärrän että ketä tahansa sellainen asia harmittaisi, mutta asioista on päästävä yli.

      Ja sinä ET voi syyttää ketään siitä, että olet käynyt käsiksi toiseen ihmiseen. Se ei ole huonoa tuuria, vaan idioottimaisuutta. Opettele kantamaan vastuu omista teoistasi. Kyllä minunkin mieheni petti minua, itseasiassa hänellä oli sivusuhde toisen naisen kanssa kaksi vuotta -jopa silloin kun olin raskaana. Silti pystyn lapsen takia asiallisesti kohtaamaan tuon toisen naisen, joka nykyään on naimisissa exäni kanssa. Ei minun tarvitse hänen ystäväksi ruveta, mutta en kyllä väkivaltaiseksi alkaisi koskaan.

      Ja poltat siis tupakkaa. Tiedätkö kuinka moni muu polttaa? Ja kuinka moni muu on ruvennut polttamaan jonkun toisen esimerkistä? Käytännössä jokainen joka polttaa! Lopeta jos todella haluat, mutta älä valita että sulla on huonoa tuuria. Äläkä tässäkin asiassa syytä jotain toista ihmistä siitä, että sinä itse poltat.

      Muista jutuista:
      Olet ajanut kännissä ja vieläpä metsään. Selvisit siitä vammoitta ja hengissä! Etkä tappanut ketään muutakaan ihmistä! Tajuatko miten ONNEKAS olet!!!!!!!!! Miten tämänkin saat käännettyä huonoksi onneksi??? Sinä käyttäydyit kun ääliö, ja silti sinulla oli valtavaa onnea mukanasi.

      Ja sinua syytettiin raiskauksesta. Asia ei edennyt sen vakavammaksi. Jälleen, hyvää tuuria. Tuollaisista voisi hyvin tulla pitkiäkin prosesseja.

      Että tällaista. Sinä olet vain kitisijä. Itsesäälissä ruikuttaja. Oikeasti sinulla on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla.

      p.s. Minä olen 37v nainen. Ensimmäinen monivuotinen poikaystävä petti. Olen sairastanut syövän. Ensimmäinen aviomieheni petti pari vuotta. Ensimmäisen lapseni jouduin synnyttämään kuolleena. Toisella aviomiehelläni oli narsistinen persoonallisuushäiriö. Hän mm. raiskasi minut viikko synnytyksen jälkeen. Menetin toisessa erossani osituksen takia n. 60 tuhatta euroa rahaa. Vanhempieni talo eli lapsuudenkotini paloi.

      Ja tiedätkö mitä? Minä olen ihan valtavan onnekas! Kaiken kokemani jälkeen voin todellakin tuntea olevani vihdoin vahva, minulla on ollut onni saada kaksi elävää lasta, minulla oli onni päästä eroon narsistista, onneksi vanhempani eivät menehtyneet palossa vaan pelkkä talo meni, olen parantunut täysin syövästä... Miten voisinkaan enää olla onnekkaampi? :) Elämä on asennoitumisesta paljon kiinni. Kyllä, välillä minullakin on ollut paha olla. Mutta en koskaan ole syyttänyt asiasta huonoa onnea, enkä etenkään ole heittäytynyt marttyyriksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe