Meillä jäkytytään lasten nimittelystä ja naisten väkisin panenemisesta, olisiko aika herätä.
Räjähdykset tapahtuivat sisäänkirjautumistiskien luona noin yhdeksältä aamulla Suomen aikaa. Belgian yleisradioyhtiö RTBF ja yhdysvaltalaiskanava NBC kertovat, että kuolleita olisi "useita". Toistaiseksi yhden ihmisen on vahvistettu kuolleen.
Räjähdykset lähenee suomea !
6
<50
Vastaukset
- ownwfrjne
Lasten nimittely piti näköjään olla siten pääuutinen ja taas järkytykset hesarissa rasismista.Oodinit taas jotakin niin järkyttävää joka uhkaa yleistä turvallisuutta tyyliin.
Tulee ihmisille inha mielikuva mitä tuputetaan ja samalla oikeasti tapahtuu. - Myösmetrossa
Belgialaismedia kertoo Twitterissä, että metroasemalla Brysselissä on räjähtänyt. Brysselin metroa ollaan sulkemassa.
- Paljonei
ennustajan lahjoja tarvita siihen että voi sanoa suomessakin olevan panokset valmiina..
- Rauhallisempaa
Suomi on terroristien suoja ja lomailupaikka, eivät hekään omaan pesään murjaise.
- Romahtaako
Seutulan lentoaseman katto pienestäkin pommista, rakenne on sellainen !
- SipiläOnSika
VITUN SIPILÄ. Ja näitä perkeleitä se haalii tänne Suomeenkin oikein urakalla. VITTU ETTÄ SIPILÄ ON TYHMÄ MIES.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406