Koulun korjaukseen ylijäämä

Hyvä kohde ylijäämälle on koulun korjaus.
Lieksan kaupunki teki vuonna 2015 noin 2,6 miljoonaa euroa voitollisen tuloksen.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/100763-lieksalle-jai-700-000-euroa-ylijaamaa
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No nyt kyllä pyöräytetään käyntiin kaikkien kotoutusprojektien äiti.

Rahaa on hassattavaksi 2,6 miljoonaa. Esimerkiksi edellinen, noin 300.000 euroa maksanut Lieksan Leijat kotoutushanke tyrittiin kun rahat loppuivat kesken. Eikä muuten oikeen mitään saatu aikaiseksi. Ellei nyt uimahallissa käyttöönotettua ihmeellistä apartheid vuorojärjestelmää lasketa lieksalaisen kotoutuksen riemuvoitoksi.

Me korjataan rahalla Lieksan kotoutuksen suuret puutteet, ollaan avokätisiä ja höveleitä. Onhan rukoushuone varmasti riittävän iso? Ainahan niitä tulkkeja tarvitaan lisää.

Sano ei koulukorjaukselle ja kyllä kotoutukselle.
(slogani vapaasti demareitten käytettävissä ensivuoden vaaleissa)

Äänestä

Samaa mieltä,nytten on rahoja millä laittaa kaikkien kotoutusten äiti liikkeelle,jotta varmasti kotoutuut varpilla,ei jiä sanan sijaa.Oma uimahalli ja rukkoushuone,siinä esimerkki hankkeita aluksi ja lissee kehitellään.

Äänestä

Lieksan kaupunki teki voitollisen tuloksen...mutta velkaa otettiin entisen kaupunginjohtajan aikaan 10 miljoonaa ja tuolla velkarahalla on saatu kaupungin talous ylijäämäiseksi. Kaikki on vain paperilla kaunista että kaupunki ei joutuisi valtion ohjaukseen huonon talouden takia.

Äänestä

Onkohan todellinen vai kirjanpidollinen ylijäämä.
Olisi mukava saada lukea tilinpäätös ja muutama muu asiakirja.

Äänestä
  • Osaatko lukea niitä? Ymmärrätkö lukemasi vai onko se vain mmHHnniih-jaahhh-mmmhhhniii-lukemista? Epäilen, ettet ymmärrä.

    Äänestä

  • Komuttaja on mielisaairsa suu auki se on fidgion tosi

    Äänestä

  • Nyt-se-riemastuu kirjoitti:

    Komuttaja on mielisaairsa suu auki se on fidgion tosi

    Pyydä lääkärin vaihtamaan lääkkeesi tehokkaampiin.

    Äänestä

Mikähän kasvatti verotuloja.
Mitähän valtionosuuksia väheni.
Velka oli ainakin vähentynyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oppiaikäkaik kirjoitti:

Hyvä kohde ylijäämälle on koulun korjaus.
Lieksan kaupunki teki vuonna 2015 noin 2,6 miljoonaa euroa voitollisen tuloksen.

http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/maakunta/item/100763-lieksalle-jai-700-000-euroa-ylijaamaa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu