Maanjäristys sattui tapaninpäivänä klo 2.58 suomen aikaa. Milloin Matti Vanhanen kutsui Suomen Hallituksen katastrofiin liittyen kokoon ENSIMMÄISTÄ kertaa?
(paras vastaaja saa "viisaan kepulaisen" arvonimen)
Wiljami
(paras vastaaja saa "viisaan kepulaisen" arvonimen)
Wiljami
Vastaukset 10
Vanhimmat
Äsken ministeri Mönkäre vastasi TV:n uutisten puhelinhaastattelussa, että koska hallitusta ei kutsuttu koolle, häntä ei kutsuttu valtioneuvoston tiedotustilaisuuksiin vasta kuin eiliseen, niin hänen mielestään katastrofi ei koskettanut häntä, ja siksi hän voi hyvillä mielin lähteä puoli vuotta sitten suunnittelemalleen lomalle.
Avustusjärjestöjen, poliitikkojen ja asiantuntijoiden mukaan kriisin ensimmäinen vaihe on hoidettu, ja toinen, vielä vakavampi, vasta alkaa eli jälkihoito, jossa itse oletan ministeri Mönkäreen vastuualueen olevan tärkeimmässä asemassa, vastaahan hän sentään sosiaali- ja terveysasioista. Lääkäri vielä itsekin.
Itse en pystyisi moiseen välinpitämättömyyteen tässä tilanteessa, vaan lykkäisin lomaani ja huolehtisin, että jälkihoito lähtee aukottomasti mahdollisimman pian ja hyvin käyntiin - siis sosiaali- ja terveysasioissa.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000006029127
Itävallan kanssa toimittiin täysin oikein.
Suomen hallituksen ja erityisesti pääministerin toiminta Aasian katastrofin yhteydessä on ollut ala-arvoista.
Toisen nimimerkillä kirjoittelu on aika pikkusieluista puuhaa.
silti yhä kirjoittelet toisten nimimerkillä.
Nyt on kyse vähän vakavammasta asiasta kuin jonkun keskieurooppalaisen "uusnatsin" pannaan laitosta.
Eli kovin on keveät vasta-argumenttisi.
Mitä helkkarin väliä sillä hallituksen koolle kutsumisen aikataulussa on?
Eikö ole tärkeintä, että avustustoimet aloitettiin nopeasti ja tehokkaasti?
Itävaltaboikotissa oli muuten kyse koko kansakunnan panemisesta boikottiin siksi koska olivat äänestäneet puoluetta, jolla oli vääriä näkemyksiä tästä sosialistisesta Euroneuvostoliitosta.
Saa nähdä, milloin Suomi on boikotissa.
No joo, heti parin vuorokauden viivyttelyn jälkeen!
Taisi siinä itävaltaboikotissa olla mukana jokunen muukin kuin pelkkä lipponen???
K.K.Korhonen uudenvuoden tervehdyksessään:
"...Minne muuten on hävinnyt CITY-Keskusta, kun hänen kirjoituksiaan ei näy olevan täällä ollenkaan?...
...Kun katselen noita viimeisten parin-kolmen sivun avauksia, niin kyllä valtaosin ne näkyvät olevan niin pliisuja ja/tai lapsellisia - että melkeinpä toivoisin CITY-Keskustan täällä vielä harhojaan vyöryttävän ja törkeyksiään suoltavan!..."
Kyllä Korhonen osaa! Laittamattomasti kirjoitettu, fiksuimmat kepukaunailijatkin ovat kyllästyneet näihin itseään toistaviin idiootteihin - rautalehtiin..sitykustaisiin ja wiljameihin!
Osa heistä piti 3 minuutin hilajisuuden ke klo. 12.00 vajaa kaksi viikkoa maanjäristyksestä.