Fantasiakirjallisuutta julkaisevat kustantamot?

Tervehdys,

Sain juuri noin 70 000 sanan pituisen esikoisromaanini valmiiksi, ja sen genre on fantasia-realismi. Olen lähettänyt monelle eri kustantamolle (isoina WSOY, Tammi ja Otava ja pieninä Sammakko ja Art House), joista Sammakko on jo ehtinyt vastata kielteisesti, koska teokseni "ei vastaa heidän kustannusohjelmaansa." Olen lukenut, että se "ei sovi kustannusohjelmaan" voi käydä ihan mihin tahansa ongelmaan (ei mahdu kustannusohjelmaan, käsikirjoitus on hirveän huono, liian kantaaottava, jne.), mutta koska olen yli kahdeksan vuotta kirjoittanut fantasiakirjallisuutta, uskon jonkun kustantamon olevan tarpeeksi uskalias sen julkaisemiseen. Tiedän, että kustantaminen on varsin raakaa ja pyörii bisneksen ympärillä, mutta haluan ajatuksilleni ja teokselleni kuuluvuutta hyvän tarinan kautta paperimuodossa.

Mitkä kustantamot mielestänne julkaisevat fantasiakirjallisuutta? Olen yrittänyt etsiä sellaisia, mutta moni on pikemminkin kiinnostunut runoista, tietokirjallisuudesta, dekkareista, harrastekirjoista, jne. Haluaisin apua tähän kustantamon metsästämiseen, koska olen vuoden aherruksen jälkeen saanut täysmittaisen romaanin valmiiksi. Sammakon kustannuspuolelta en saanut mitään palautetta, koska heillä oli "niin hirveä kiire." Olen valmis pettymään mahdollisiin hylkäyksiin, mutta luovuttaminen ei kuulu minulle, sillä monillakin kirjailijoilla on kestänyt saada kirja julkaistuksi.

Kiitos etukäteen jo vastauksista!
133270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ai niin, tässä on lista niistä kustantamoista, joille olen jo lähettänyt tiivistelmä ja käsikirjoituksen:

- Tammi
- WSOY
- Otava
- Art House
- Sammakko (vastasi kielteisesti)

Olen aloittanut näistä suurista kustantamoista pääosin, mutta olen miettinyt pienkustantamoista myös.

Äänestä

No tervetuloa palstalle!
Kuinka monta sivua tuollainen sanamäärä kattaa, en ole koskaan laskenut sanoja?

On hienoa, että ihminen jaksaa ja haluaa tuoda mielikuvitustaan ja sisimpiä ajatuksiaan ilmoille. Kustantajista ajattelen, että juuri niillä isoilla on parhaat mahdollisuudet mainontaan ja esilletuomiseen.
En tiedä mitään fantasiakirjallisuudesta, mutta halusin toivottaa sinut tervetulleeksi tänne Kirjailijanalkujen palstalle kuitenkin!

Olen saanut myös näitä "ei sovi kustannusohjelmaan" viestejä, niistä tulee tosi ikävä olo. Ajattelen, että ei olisi kustantajia eli talleja, jos ei olisi hevosia, eli kirjoittajia.

Eli eiköhän jatketa ravaamista ja odoteta, että päästään ravikilpailun voittohevosiksi?

Äänestä
  • Hei!

    Kiitos viestistäsi. Romaanissani on 453 A5-sivua, mutta olen saanut sen tulostettua 190 A4-sivun pakkauksena. Aloitin kirjoittamisen viime vuoden helmikuussa, ja romaani tuli oikoluettua maaliskuussa tänä vuonna. Aluksi en ajatellut kustantajia ja kirjan julkistamista ollenkaan, vaan tein ensimmäisen ja toisen osan "kirjoitelmastani" ilman haaveita ajatuksieni levittämisestä. Kolmatta osaa aloittaessani hoksasin, että lähestyn hiljalleen sitä "tavallista" romaanin pituutta (englanninkielisillä sivustoilla 70 000 on kuulemma sopiva sanamäärä nuorille, mutta se on iso artikkelien ja prepositioiden takia todennäköisesti) ja päätin lähettää sen oikolukemisen jälkeen kustantajille.

    Kiitän myös toivotuksistasi tänne!

    Äänestä

  • Hei, olethan kiinnittänyt huomiota tekstin asetuksiin? Yleensä kustantajat vaativat fonttikoko 12 (times new roman tai vastaava jalallinen kirjasinmalli on paras), riviväli 1,5. Tuo 70 000 tuhatta sanaa alle 200 sivua kuulostaa todella tiiviiltä.

    Äänestä

  • kirjoituskone kirjoitti:

    Hei, olethan kiinnittänyt huomiota tekstin asetuksiin? Yleensä kustantajat vaativat fonttikoko 12 (times new roman tai vastaava jalallinen kirjasinmalli on paras), riviväli 1,5. Tuo 70 000 tuhatta sanaa alle 200 sivua kuulostaa todella tiiviiltä.

    Hei!

    Lähetin teokseni kustantajille A5-sivuina, 1,5 rivivälillä, 12 fonttikoolla ja calibrilla. Sain 200 A4 sivua, kun otin pois tyhjät tilat, jne. eli tiivistin sen tekstin muuttamatta fonttiasetuksia mitenkään.

    Äänestä

  • Kannattaa lähettää A4:sina. Siinä voi tulla se ongelma, että käsikirjoitustasi ei välttämättä lueta lainkaan vaan se menee suoraan hylsyyn. Pidä tekstin asettelu siistinä, tiivistämistä ei tarvita, koska sivumäärällä itsellään ei ole mitään merkitystä. Tekstin on oltava selkeästi ja helppolukuisesti aseteltu. Calibri ja Arial ovat ok, mutta itse suosisin jalallisia fontteja siksi, että pitkässä tekstissä niitä on helpompi lukea.

    Jos et saanut mitään henkilökohtaista palautetta kustantajilta vaan pelkän perushylsyn, kannattaa korjata teksti A4:ksi ja lähettää uudestaan. Olisi harmi, jos hyvä teksti jäisi lukematta väärän asettelun takia.

    Fantasiakirjallisuus on vähän kiikun kaakun, miten sitä julkaistaan muutenkin. Puhuin tuossa taannoin erään isomman talon kustannuspäällikön kanssa ja hän sanoi, että eivät periaatteessa julkaise suomalaista fantasiaa lainkaan (ulkomaista siis kuitenkin julkaisevat). Ellei siinä sitten ole jotain erityistä. Olen itsekin kirjoittanut fantasiaa vuosia, saanut positiivista palautetta useammalta kustantamolta, mutta kahville kutsuttiin vasta, kun tarina rikkoi fantasian ja scifin rajoja. Fantasian kanssa ei riitä, että tarina on hyvä tai että kirjoitat hyvin, siinä pitää olla jotain omaperäistä ja ainutlaatuista mukana.

    Suosittelen myös arvostelupalvelun käyttöä, jos minkäänlaista palautetta ei tule. Oman kokemuksen mukaan arvostelupalvelu ja kustantaja antoivat lähes samanlaiset korjausehdotukset samasta tekstistä.

    Onnea koitokseen! :) Matka on pitkä ja kivinen, mutta tärkeintä on pitää kirjoittaminen hauskana.

    Äänestä

  • Hei!

    Kiitos vinkistä! Lähetin kustantajille A4-version käsikirjoituksesta ja pyysin heitä lukemaan sen mieluummin kuin sen A5-version. Ei siinä mitään muuta muutoksen tarvetta ollutkaan kuin se asettelu; fontti oli alun perin sitä, mitä he vaativat.

    Minun mielestäni minun teokseni juoni on varsin omalaatuinen, vaikka myönnän sen sisältävän pari tai muutaman kliseen... Luen ihan hirveästi kaikkia filosofisia kirjoja (Friedrich Nietzschen, Albert Camus'n, Ayn Randin ja Platonin teokset ovat hyvin tuttuja minulle), joista olen ammentanut sellaisen maailman, joka muistuttaa Platonin ideaalimaailmaa ja kohostaa tällaista filosofista pohdintaa. Juonen aikana pompitaan tämän ideaalimaailman ja oikean maailman välillä, eikä päähenkilö tiedä enää, kumpi on oikea. Lisäksi tämä päähenkilö kertoo muistoistaan kertoessaan omia mielipiteitään ideaalimaailmassa tapahtuvissa asioista. Teemoina löytyvät teoksestani muun muassa filosofia/ajatteleminen, yksinkertaisuus, ystävyys ja ihmisyys.

    Olen näyttänyt käsikirjoitustani vähän (muutaman kappalenäytteen) muutamalle ystävälleni, jotka kaikki ovat olleet kiinnostuneita teoksestani ja ovat innoissaan siitä, että olen lähettänyt ne kustantajille. Tiedän kyllä, että he saattavat vaan sanoa, että "sinulla on hyvin syvällistä pohdintaa siinä, mistä minä pidän" ja "olet niin taitava kirjoittamaan", koska he eivät halua pahoittaa mieltäni. Se saatta olla kuitenkin vaikealukuinen, koska se minäkertojan takia pomppii asioista toiseen tilanteesta riippuen.

    Kiitän kannustuksestasi! Pääsyynä kirjoittamiseen on se, että minusta on kivaa kirjoittaa ylös omia ajatuksiani ja pitää "mieli siistinä ja puhtaana", koska minulla on tapana miettiä ja pohtia jatkuvasti kaikenlaisia ajatuksia.

    Äänestä

  • Kirjailijaksi_haluava kirjoitti:

    Kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta!

    Äänestä

  • Joo, kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta :) Laitathan tietoa, jos lykästää? Lukisin mielelläni.

    Vielä sellainen juttu, että olethan tietoinen tästä kilpailusta: http://like.fi/tiedotteet/liken-ja-tahtivaeltaja-jarjestavat-kirjoituskilpailun/ ?

    Koska tarinasi kuulostaa selkeästi aikuisille suunnatulta, kannattaa pistää lisää koukkuja vetämään. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kunnolla lykästäisi ;)

    Äänestä

  • kirjoituskone_1 kirjoitti:

    Joo, kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta :) Laitathan tietoa, jos lykästää? Lukisin mielelläni.

    Vielä sellainen juttu, että olethan tietoinen tästä kilpailusta: http://like.fi/tiedotteet/liken-ja-tahtivaeltaja-jarjestavat-kirjoituskilpailun/ ?

    Koska tarinasi kuulostaa selkeästi aikuisille suunnatulta, kannattaa pistää lisää koukkuja vetämään. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka kunnolla lykästäisi ;)

    Hei!

    Kiitos tuosta linkistä kilpailuun! Laitoin välittömästi menemään sinne.

    Äänestä

  • Kirjailijaksi_haluava kirjoitti:

    Hei!

    Kiitos tuosta linkistä kilpailuun! Laitoin välittömästi menemään sinne.

    Kiinnostaisi tietää miten tämän kanssa kävi, saitko kustantajan?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiinnostaisi tietää miten tämän kanssa kävi, saitko kustantajan?

    Minua kiinnostaa myös! :) Olisin edelleen kiinnostunut lukemaan sen. Terveisin "kirjoituskone"

    Äänestä

Kokeilepa Myllylahtea. He julkaisevat reaali-fantasiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kirjalijaksi_haluava kirjoitti:

Tervehdys,

Sain juuri noin 70 000 sanan pituisen esikoisromaanini valmiiksi, ja sen genre on fantasia-realismi. Olen lähettänyt monelle eri kustantamolle (isoina WSOY, Tammi ja Otava ja pieninä Sammakko ja Art House), joista Sammakko on jo ehtinyt vastata kielteisesti, koska teokseni "ei vastaa heidän kustannusohjelmaansa." Olen lukenut, että se "ei sovi kustannusohjelmaan" voi käydä ihan mihin tahansa ongelmaan (ei mahdu kustannusohjelmaan, käsikirjoitus on hirveän huono, liian kantaaottava, jne.), mutta koska olen yli kahdeksan vuotta kirjoittanut fantasiakirjallisuutta, uskon jonkun kustantamon olevan tarpeeksi uskalias sen julkaisemiseen. Tiedän, että kustantaminen on varsin raakaa ja pyörii bisneksen ympärillä, mutta haluan ajatuksilleni ja teokselleni kuuluvuutta hyvän tarinan kautta paperimuodossa.

Mitkä kustantamot mielestänne julkaisevat fantasiakirjallisuutta? Olen yrittänyt etsiä sellaisia, mutta moni on pikemminkin kiinnostunut runoista, tietokirjallisuudesta, dekkareista, harrastekirjoista, jne. Haluaisin apua tähän kustantamon metsästämiseen, koska olen vuoden aherruksen jälkeen saanut täysmittaisen romaanin valmiiksi. Sammakon kustannuspuolelta en saanut mitään palautetta, koska heillä oli "niin hirveä kiire." Olen valmis pettymään mahdollisiin hylkäyksiin, mutta luovuttaminen ei kuulu minulle, sillä monillakin kirjailijoilla on kestänyt saada kirja julkaistuksi.

Kiitos etukäteen jo vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu