En ole kovin tuttu narsismin kanssa, joten kysyisin, että voiko narsismiin/narsistiseen luonnehäiriöön liittyä sairaalloinen uteliaisuus? Kyse on ex-kollegasta, joka oli ylettömän utelias toisten ihmisten ja heidän asioidensa suhteen. Minun kohdallani kävi niin, että läppäri hakkeroitiin ja seurattiin kaikkia tekemisiäni siellä, laitettiin nettin kuvia musta, jokaiselle joka vähänkään tunsi mua kerrottiin kaikki virheeni, yksityisasiani, ongelmani,... Lähdin ko. duunipaikasta reilu viisi vuotta sitten ja edelleen sama homma jatkuu. Asun pienellä paikkakunnalla ja nykyisessäkin duunipaikassa asiani tiedetään esimiehiä myöten. Täällä on myös toinen samanlainen pakkomielteisen sairaalloisen utelias ihminen, jolle olen pakkomielle, eli kaikki menneet tekemiseni ja olemiseni kaivetaan pohjamutia myöten ja kertoillaan niistä omia versioita. Se, että vanhoja asioitani kaivellaan ja tarkoituksellisesti mustamaalataan, ei häiritse, sillä menneet ovat menneitä, mutta ihmetyttää että vuosien jälkeenkin kaikki tekemiseni, ym. jaksaa kiinnostaa. Mikä on kun ex-kollega ei pääse irti minusta? Olen miettinyt monet kerrat, että mikä ruokkii noin pakkomielteistä uteliaisuutta ja koska olen pdykologiasta kiinnostunut, haluaisin vain ymmärtää mikä tuollaisen pakkomielteisen käytöksen takana on.
Narsistinen luonnehäiriö ja epäterve uteliaisuus
29
2481
Vastaukset
- luulen
Luulen, että se voisi olla narsismia, sillä narsistihan on utelias ja pakkomielteinen.
- nuuskuttaja
Pakkomielteinen nuuskija?
http://anna.fi/liikunta-ja-terveys/itsetuntemus/oletko-nuuskija-lue-milloin-uteliaisuus-menee-liian-pitkalle - Narsistin
loputon huomionhaku on sen uteliaisuuden moottori. Jos utelee jostain henkilöstä, haluaa ehkä hänestä uuden lähteen itselleen ja tarvitsee taustatietoja etukäteen että tietää miten hurmata tai vietellä hänet,,,,
- Anonyymi
Yrittää uhriksi Sinua
- Anonyymi
Narsisti ajaa vain omia etujaan, manipuloi toisia tulemaan mielipiteensä taakse. Uhri luulee että hän on syyllinen kaikkeen mitä narsisti on kertonut.
- Anonyymi
Kyllä varmasti on, mutta täytyy muistaa, että usein kyseessä on hyvinkin tökerö tapa lähestyä ihmistä. Itsenikin on narsistiksi määritelty, mutta ei itseäni kiinnosta muiden ihmisten elämä sen erityisemmin. En itse edes ymmärrä syvällisemmin mitä narsismi tarkoittaa. Sen mitä omia tuntemuksiani ja diagnooseja luin, niin ilmeisesti olen sosiopaatti. Tämä on täysin oma mielipiteeni, mutta olen sitä mieltä, että sosiopaatti tekee itsenäisesti oman päätöksensä asioista. Sosiopaatti toki heijastaa yhteiskuntaansa ja vaikka uskontoaan päätöksiin. Mutta psykopaatti tai narsisti on jotenkin sairas, mitä en täysin itse ymmärrä. Sosiopaatti taas tekee päätöksensä itsenäisesti riippumatta yhteiskunnan normeista. Eli kärjistetysti tilanne on - jos henkilö löytää 10 000 euroa kadulta, niin normaali ihminen ilmoittaa asiasta 112 ja poliisit tulevat paikalle ja asiaa käydään selvittelemään. Sen sijaan sosiopaatti arvioi itse tilanteen ja voi olla että hän ottaa rahat itselleen.
- Anonyymi
Kyllähän sinulla teksteistä päätellen päästä vippaa. Nykyään on melko turha puhua siitä jos joku henkilö ei jätä rauhaan. Sen perusteella voi saada sekä lähestymiskiellon, että rikosoikeudellisen tuomion tälle henkilölle. Jos ei toimi, niin käytössäsi on viranomainen nimeltä poliisi. Itse kipuilin pitkään ex kumppanini kanssa hänen tökeröiden lähestymiensä vuoksi. Käänsin asian päälaelleen ja olin hänen kanssaan tekemisissä juuri niinkuin minä tahdon. Tämä ei hänelle käynyt joten vaadin häntä hakemaan minulle lähestymiskieltoa. Niin hän tekikin yhteistyössä paikkakunnan oikeusaputoimiston kanssa. Itse en mitenkään prosessiin osallistunut ja oikeus ei määrännyt minulle mitään lähestymiskieltoa. Ilmeisesti kuitenkin exäni on saanut hyvää hoitoa ja terapiaa. Nimittäin hänestä ei ole kuulunut tämän jälkeen mitään.
- Anonyymi
Lyhyesti ja yksinkertaisesti sanottuna narsismi ja uteliaisuus ovat eri asioita.
Meissä jokaisessa on ripaus narsismia ja uteliaisuutta sekä monen monta muuta ominaisuutta. Joillakin jokin piirre korostuu. Joskus jokin piirre korostuu liikaa häiriöksi asti.
Narsismi ja uteliaisuus eivät sulje toisiaan pois mutta eivät myöskään liity toisiinsa. Toisaalta uteliaisuuttakin on monenlaista eikä se useinkaan kohdistu kovin voimakkaana johonkuhun ihmiseen.
Aloittaja saattaa olla mielenkiintoinen ihminen ja herättää ympäristössään uteliaisuutta omalla olemuksellaan ja menneisyydellään. - Anonyymi
Voi olla että jokin sinussa saa tämän uteliaan henkilön tuntemaan itsensä epävarmaksi ja tämä pitää yrittää pakkomielteisesti kontrolloida olemuksesi herättämää epävarmuutta haalimalla sinusta kaiken mahdollisen tiedon jota pitää sitten muunnella pään sisällä kontrollin säilyttämiseksi. Voisit kysyä itseltäsikysymyksiä tähän mysteeriin liittyen, sillä on melko harvinaista että ei-julkisuuden henkilöllä on stalkkereita, jokin sinun kehossasi herättää näiden pakkomielteisen kiinnostuksen.
Voit kirjoittaa esim. koneella ylös:
Miksi vedän puoleeni pakkomielteisiä ihmisiä? Mikä minunhenkilökohtaisessa psykologiassani vetää puoleensa pakkomielteisiä stalkkereita? Onko kehossani esim. jonkinlainen hermovaurio mikä saa ihmiset pois tolaltaan?
Sen jälkeen voit kirjoittaa vastauksia näihin kysymyksiin, mitä mieleesi ikinä tuleekin.
Sitten kun olet saanut kysymyksiä ja vastauksia kirjattua ylös, niin voit arvioida niiden todenmukaisuutta ja etsiä todellisia syitä sille miksi vedät puoleesi stalkkereita.
Ehkä tällaisen perusteellisemman itsetutkiskelun jälkeen ymmärrät tilannetta paremmin- Anonyymi
Ihan voi taviksella olla stalkkereita. Tietenkään ei jonkun paskiaisen takia tarvisi rajoittaa omaa elämää, mutta itse olen havainnut että voin paremmin kun minua ei löydä netistä.
Syyt voi olla vaikka mitä. Yhden vanhemmat oli eronneet, ja kai hän kadehti normaalin näköistä perhettä. Kateuden juuret on syvällä narsistin lapsuudessa.
Aloittajan tapauksessa, ilmoitus poliisille on aiheellinen, jos todisteita löytyy.
Vika ei ole kiusan kohteessa vaan syy on yksin kiusaajassa.
- Anonyymi
Hyvä kirjoitus ja hyviä kysymyksiä. Kiva kun jaat omia kokemuksiasi! Olen itsekkin tavannut yhden ihmisen jolla oli mielenterveysongelmia käynyt psykoterapiassa ja sen jälkeen terapiassa jo reilu 10 vuotta, mutta vaikutti kuitenkin niin normaalilta ja perus mukavalta että en antanut asian haitata. No se jossain vaiheessa alkoi menemään sairaaksi touhuksi. Hänestä tuli ystäväni ja huomasin juttujeni leviävän kuin rutto sen jälkeen kun olin kertonut hänelle jotain. No lopetin sen ja aloin pitämään yksityisyydestäni kiinni sitten hän alkoi keksiä asioita minusta muille joita olin sanonut tai tehnyt joita ei ollut ikinä tapahtunut, eli mustamaalasi minua tutuillemme ja uusille kavereilleni joihin olin koulun kautta tutustunut. Täysin absurdeja juttuja kuten olen neitsyt ja olen tämmöinen ihminen ihminen joka aina särkee kaikki asiat kaikkien luona minun uudet kalliit astiat ja lasit ym ja todellisuudessa kuivauskaapista putosi lasi johon tuli halkeama reunaan. Tässä hyvä esimerkki miten narsisti lähtee jalostamaan tarinoita muille. Hän raivostui jos olin muiden ystävieni kanssa. Hän kyseli kaikkea ystäviltäni minusta ja uteli missä olin ja yritti kostaa sitä minulle kun en halunnut olla hänen kanssaan. Mustamaalaaminen jatkui alkoi haukkua minua muille. Tuntui aina siltä että hän vihaa minua Vaikka olimme ystäviä silloin. En tiedä mitä hän nykysin tekee toivotaan että on löytänyt elämälkeen jotain muuta sisältöä kuin minut
- Anonyymi
Narsisti on kiinnostunut tietämään ihmisistä kaiken, koska koskaan ei voi tietää, kuka tuntee kenet ja mistä lähteestä saa heruteltua tietoja tai juoruja, juttuja joilla voi jonkun nolata tai jopa kiristää häntä. Tämän vuoksi narsistilla on tietoa sellaisistakin ihmisistä, jotka eivät ole nassea koskaan tavanneetkaan. Tiedonhankinta keskittyy tietysti etupäässä tuttuihin, ennen muuta uhrien ja heidän läheistensä asiat kiinnostavat.
- Anonyymi
Tästä täytyy olla eri mieltä, sillä narsisti on kiinnostunut vain ja ainoastaan itsestään! Tavallisesti kunnon narsisti ei koskaan kysy, mitä sinulle kuuluu eikä kuuntele, kun puhut omista asioista. Narsisti on täynnä vain itseään ja omaa paremmuuttaan. Kehuja hän sinulta odottaa, silloin hän kuulee sinua, mutta muuten et ole narsistille mitään.
- Anonyymi
Siksi kannattaa suojella kaikkia kavereita ja sukulaisia niin ettei esittele heitä narsistille ollenkaan.
Se uteliaisuus millä hän on tunkemassa. Se on jotain niin sairaalloista. Esim kuuli että olen muuttanut ja ehdottomasti halusi tulla katsomaan uutta kämppääni. Seisoi vaan oven takana ja riuhtaisi oven auki. Marssi sisään esittäen teennäinen leppoisaa.
Vähemmästäkin menee pää sekaisin muilla.
Uteliaisuus on yksi narsistin keskeinen ominaisuus. Hän ei voi elää ilman muita. Hän elää muiden kautta. Ilman muita hän ei ole mitään. Hänen on päästävä kiusaamaan ja vahingoittamaan muita.
- Anonyymi
Narsisti on sellainen tietopankki ettei tietokoneen muistikaan pysty samaan. Painaa mieleensä pikkuasiatkin.
- Anonyymi
Siinä tapauksessa Suomi on täynnä narsisteja vastemielisempiä "henkilöitä" ei ole kuin toisten asioiden tonkijat valitettavasti heitä on yhteiskunnan yläluokka väärällään sekä niitä jotka ovat kuuluvinaan siihen "yläluokkaan"
- Anonyymi
On ja jos ovat epäonnistuneet parisuhteistaan, niin kuvittelevat kaikkien muiden olevan täällä viihdyttämässä heitä.
- Anonyymi
Tuollainenhan on vallankäyttöä, tai sen yrittämistä. Valehtelu, mustamaalaus, sepittäminen jne. Kiinnostaako narsistista ihmistä valta - eiköhän joitakin heistä kiinnosta, historiakin tuntee vähän suuremman mittakaavan narsisteja, jotka janosivat valtaa itselleen.
- Anonyymi
Niin, se on ainakin yritystä hallita kaikkea, koska kaikkihan pyörii narsistin ympärillä. Se uteliaisuuskin liittyy häneen, ei se mitään aitoa uteliaisuutta ole.
- Anonyymi
Työpaikalla on tullut vastaan tällainen tapaus: haluaa tietää jokaisen työkaverin puoluekannan, mitä lehtiä tilaa, mitä syö. Viimeksi mainittuun liittyen antaa auliisti ravitsemusneuvoja.
Moralisoi toisten siviilielämää onkimiensa tietojen avulla ja tämä on henkilön pääasiallinen harrastus työpaikalla. Omii työtehtäviä itselleen, jonka seurauksena peukaloita pyörittämään jääneet lähtevät muualle.
Itse on tuloksekas työntekijä, joten säilyttää työpaikkansa. Vaikka manipuloi, niin on yllättävän epävarma tilanteissa, joita ei voi hoitaa hänen onkimiensa tietojen avulla. Niin sanottu tunneäly puuttuu lähes täysin, kateus ilmeisesti hallitseva tunne. - Anonyymi
Narsisti vertaa itseään jatkuvasti muihin, ja siksi on selitettävissä, että narsisti on myös utelias.
- Anonyymi
Juuri näin. Pitää saada tietoa millä mustamaalata yms.
- Anonyymi
Kyllä. Myös tämä esimerkkinä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16196235/eu-on-saanut-terrorismin-aisoihin---yllattavaa-tietoa-monelle#comment-106538075
Moktar ei tiedosta omaa sairauttaan - Anonyymi
Narsistille on kunnia-asia olla tietävinään kaikkien ihmisten asiat. Ehkä tämä liittyy jotenkin hallinnan tunteeseen? Arkaluontoisille tiedoille saattaa ilmetä ties mitä käyttöä. Mitättömän tuntuisen yksityiskohdan ympärille voi kehitellä huimia p*skajuttuja ja syöttää ihmisille uhrin lokaamistarkoituksessa. Narsisti nauttii voidessaan pudottaa juorupommeja, joiden vuoksi haukotaan henkeä ja kuhistaan viikkokausia.
- Anonyymi
Ja mitä porukka täällä tekee?
KESKITTYY MUIDEN ASIOIHIN JA ONGELMIIN!!!
aivan samalla tavalla kun nämä narsistit.
Ja narsistista sen verran, että jos tällä narsistilla on eri arvot,
niin luonnollisesti hän toimii sen mukaan.
Kyllä pitäisi täällä vastapuolienkin katsoa peiliin, kun keskittyä
yksittäisten ihmisten luonteenpiirteisiin ja näin heitä syrjitään....
Ja mitä väliä sillä on jos ihmisellä on kiinnostus jostain, ei sun ole pakko kertoa.
Ja jos on jotain salattavaa, niin ei sekään ole oikein että tieto pimitetään henkilöltä
ja annetaan hänen kulkea sokeana täällä, ja yleensä niissä salaisuuksissa on jotain
mikä kuuluu hänelle myös.
vilppiävilppiä- Anonyymi
Jee ihanaa tervettä näkökantaa. Palstan narsistit ovat jo niin sekaisin, että ovat saaneet oman mustansa valkaistua, etsiessään muista vikaa
- Anonyymi
Sanoman toimittaja haluaa, että hänet pahoinpidellään.
- Anonyymi
Moktar.Gubta
16.02.2021 15:12
UUSI
"Moktarin työ on kirjoittaa tänne."
Kyllä nyt kyllä sanoit rumasti.
Minun tehtäväni on, kuten Kirjakin meitä opettaa, on tuoda järjen valoa pimeyteen, valaa uskoa uskottomaan, antaa toivoa toivottomalle ja taluttaa sitä, joka ei itse jaksa kulkea. Sen me olemme jokainen velkaa laupiaalle ja armahtavaiselle Jumalalle.
Terveisin Moktar. ;)- Anonyymi
Olet väärällä palstalla
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768