EU on saanut terrorismin aisoihin - yllättävää tietoa monelle

https://www.consilium.europa.eu/en/policies/fight-against-terrorism/
Kannattaa tutusta faktoihin ja jättää MV-median kouhotuksiin uskominen hieman vähemmälle. Raportissa on esitetty EU-maiden tilanne terrorismin suhteen vuonna 2019.

Ääri-islamistien toiminta on selkeästi saatu aisoihin Euroopassa. Vuonna 2018 jihadistien toiminasta aiheutui 13 kuolonuhria, kun vuonna 2017 niitä oli 62. Myös jihadistien toimintatapa on muuttunut. Enää ei tapahdu koordinoituja iskuja, vaan kyseessä on ollut yksittäisten henkilöiden suorittamat terroriteot. Kuten me kaikki ymmärrämme, yksittäisiä hulluja on vaikea paimentaa.

Vuoden 2018 aikana terrorihyökkäyksiä EU-alueella tekivät:
- 83 kpl nationalistien ja separatistien tekemät hyökkäykset
- 24 kpl jihadistien tekemät
- 19 kpl äärivasemmiston
- 1 kpl äärioikeiston tekemät
- 1 kpl määrittelemätön
- 1 kpl yksittäinen syy

EU-mittakaavassa terrorismia generoi enemmänkin EU:n sisäiset syyt kuin konsanaan islam. On näköharja huutaa pää punaisena jihadisteista, jos ei samalla nähdä, että muuta terrorismia esiintyy Euroopassa selvästi enemmän. Myös eurooppalainen, valkoihoinen kansalainen taipuu näppärästi terroritekoihin. Syytettäisiinkö nyt yhdessä ja suurella mölyllä kristillisyyttä?

En viitsi esitellä koko terrorismiraporttia täällä. Se lukee, jota faktatieto kiinnostaa.

Maailma ei kuitenkaan ole sellainen, mitä perussuomalainen puolue toitottaa. Kannattaa uskoa vain faktoja.
Nauretaan yhdessä.;)

313

1036

    Vastaukset

    • Anonyymi

      Vastakaas tuon joku muu kuin persu
      Koska aina jälet johtavat sylttytehtaille ja siitä me ei päästä koskaan
      -jälet paljastaa kaiken vaikka kuinka yritetäisiin asiaa vääristää ja peitellä

      ( Kukas uskaltautuu muuten menemään noitten asutamille alueille )

      • Anonyymi

        Nyt ei kun Roihuvuoreen asumaan, sinne valmistuu näitä kehitysmaamuslimeiden tarpeisiin räätälöityjä suurperheasuntoja.

    • Anonyymi

      Lehmät lentää.

      • Anonyymi

        Lehmät todella lentää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lehmät todella lentää.

        Kun katsoo Euroopan tapahtumia, sekä Kanadan.

      • Anonyymi

        Taitaa EUssa lentää useammin irtopäät kuin lehmät?
        Vaikka tokikin terrorismia ei ole edes olemassa, jos aloittajaa uskomme!

        Ja miksi emme uskoisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa EUssa lentää useammin irtopäät kuin lehmät?
        Vaikka tokikin terrorismia ei ole edes olemassa, jos aloittajaa uskomme!

        Ja miksi emme uskoisi?

        Uutusoitu on noista väkivaltaisuuksista joiden vuoksi kaulaansa osuman saaneet juoksee kadulla. Karmeaa, ei ole Suomessa koskaan ennen ollut näin rauhatonta.

    • Anonyymi

      Sehän on tosi hienoa kehitystä, että muslimiterroristit on ainakin väliaikaiseksi saatu aisoihin. Osa kunniasta kuuluu Perussuomalaisten tapaisten puolueiden vaikutusvallan lisääntymisestä monissa Euroopan maissa, jolloin terrorismin vastaisia lakeja ja turvallisuusorganisaatioita on parannettu vastaamaan kasvavaa uhkaa. Vihervasemmiston vaatimasta rajat auki - pelleilystä on palattu normaaliin rajavalvontaan. Muslimi-invaasio on ainakin hetkeksi saatu pysäytettyä Euroopan ulkorajoille.

      • Anonyymi

        Ei ole palattu normaaliin rajavalvontaan ainakaan Suomessa. Kunpa olisikin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole palattu normaaliin rajavalvontaan ainakaan Suomessa. Kunpa olisikin.

        Mikä sitten on normaalia rajavalvontaa? Minusta sitä on Eilä Kännön touhu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä sitten on normaalia rajavalvontaa? Minusta sitä on Eilä Kännön touhu.

        siplä

      • Anonyymi

        Persut olivat edellisessä hallituksessa, kun rajat avattiin apposen auki kaikille mahdollisille ja mahdottomille tulijoille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut olivat edellisessä hallituksessa, kun rajat avattiin apposen auki kaikille mahdollisille ja mahdottomille tulijoille.

        Parsuja johti tuolloin soinilaiset suvakit. Se porukka hävisi persuista vuonna 2017.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persut olivat edellisessä hallituksessa, kun rajat avattiin apposen auki kaikille mahdollisille ja mahdottomille tulijoille.

        Ne ei oo ollu edes kiinni. Venäjä anto niiden tulla tännekkin, kunnes saivat sovittua ettei ihan kaikkia rajalle kuskata.

    • Anonyymi

      Pelkästään pienessä Ruotsissa on lähes MILJOONA laitonta mamua eli matua! Heistä suurin osa on muslimimiehiä. Britanniassa on arvion mukaan 35 000 jihadistia eli potentiaalista terroristia.

      Mietikääpä, paljon muslimimatuja ja jihadisteja on KOKO Euroopassa! On vain ajan kysymys, koska heidät aktivoidaan terrori-iskuihin. Joku merkitävä imaami tulee sen tekemään kun katsoo ajan kypsäksi.

      • "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."

        Jos niitä terroristeja ei päästetä maahan niin niitä ei tarvitsisi deaktivoidakaan.

        Kyllä tämän pitäisi olla päivänselvää jopa misikanin tollolle.

        Meillä on jo satoja radikalisoitunutta kehitysmaamuslimia joita poliisi seuraa. Tosin onhan meillä vielä asiat paremmin kuin monissa muissa eu maissa joissa on tuhansia radikalisoituneita kehitysmaamuslimeita, kuten esim ruotsissa ja määräthän vain kasvavat kaikkialla länsi-euroopassa...

      • Näillä raporteilla tasoitetaan tietä tuleviin terroritekoihin ja yksittäistapauksiin.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

        Älä höpäjä,
        tilastot myös kertovat jihadistien iskujen tappavan moninkertaisesti muiden tekemiin terrori-iskuihin suhteutettuna.
        On pystytty "deaktivoimaan jihadisteja", tuskin vaan, jihadistit eivät kykene käännyttämään ja kiihottamaan terroristeiksi samalla lailla kuin ennen kalifaatin rakentamista/kalifaattia.
        Jihadisteja ei käännytetä. Muslimia voidaan ehkäistä radikalisoitumasta.
        Mistään ei löydy näyttöä, että aikuisia jihadisteja olisi kyetty deaktivoimaan.
        Oliko 9/11 iskun jihadistit "deaktivoitu" vuosiksi, ennenkuin teki iskunsa. Moktar'ko tunnistaa deaktivoidut jihadistit.

        Meillä on poliisiviranomaiset tiedottanut; Isis joukkoihin lähti Suomesta n.80 ja n.40 on palannut. Tarkkailussa n.370, jotka voivat ryhtyä terroristiseen tekoon. Ovatko he deaktivoidussa tilassa...siihen asti kun "solu" taas herää.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

        Kerro tuo Kaivopuistossa kuolleen pojan vanhemmille. Siinä vihateko pahimmillaan. Eiköhän lukuja erilaisista toimista siivota aikalailla, että saadaan oikeutus tuoda lisää ihmisiä Eurooppaan.

        Vajaa 10 kk on kulunut, ja taas on Nizzassa Ranskassa päätöntä menoa.
        Taisi kuitenkin olla muutama päivä sitä ennen se päätön meno.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

        Voi helvata... terroristeiksi epäiltyjä on varmasti monta sataa tällä hetkellä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos niitä terroristeja ei päästetä maahan niin niitä ei tarvitsisi deaktivoidakaan.

        Kyllä tämän pitäisi olla päivänselvää jopa misikanin tollolle.

        Pääviestihän on se, että terrorismia tapahtuisi hirveän paljon enemmän, ellei niitä osattaisi estää. Eli se lähtöasetelma ei ole miksikään muuttunut. Kotoutumista ei ole tapahtunut, ja yksikin yksittäinenkin seko saa pahaa aikaan. Ja alkusyy on hallitsematon maahantulo, eikä noista maista tulleiden henkilöllisyydestä voi ikinä mennä takuuseen. Plusmiinusnolla, ei aihetta nauruun.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

        Sinullekko merkki tulee?

        Ei pidä ottaa riskiä, pakkopalautus on hyväksi kaikille, myös oikeille pakolaisille, jotka odottaa kotimaahan pääsyä kun siellä tilanne rauhallisempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meillä on jo satoja radikalisoitunutta kehitysmaamuslimia joita poliisi seuraa. Tosin onhan meillä vielä asiat paremmin kuin monissa muissa eu maissa joissa on tuhansia radikalisoituneita kehitysmaamuslimeita, kuten esim ruotsissa ja määräthän vain kasvavat kaikkialla länsi-euroopassa...

        Poliisien määrää on lisättävä, jotta seuraajia riittää. ..

        Kalliiksi tulevat, ei ole ilmaista yllläpito, rikoksienaiheuttamat kulut ja lisätyt poliisimäärät heidän vuoksi. Suomalaiset ei maksa yhteiskunnalle koskaan tuollasia summia, hetekee työtä yhteiskunnan eteen ja maksaa veroja. Hyvä Suomalaiset!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tuo Kaivopuistossa kuolleen pojan vanhemmille. Siinä vihateko pahimmillaan. Eiköhän lukuja erilaisista toimista siivota aikalailla, että saadaan oikeutus tuoda lisää ihmisiä Eurooppaan.

        Järkyttäviä videoita näytetty miten säälittä potkivat ja hakkaavat kantaväestöä Ruotsissa ja Suomessa.

        On sairasta puolustella noita väkivaltaisia tekoja.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Mietikääpä..."
        Meillä ei ole merkkiä siitä, että jihadisteja olisi aktivoitu yhtään mihinkään. Numerot sen sijaan näyttävät selkeästi, että viranomaiset ovat pystyneet deaktivoimaan jihadisteja.

        Tämä on tervettä kehitystä, josta on syytä olla tyytyväinen. ;)

        No tuota... millaisia merkkejä sinulle lähetetään normaalisti aktivoitumisista, tuleeko niitä mahdollisesti ilmastointi putkista vai jotenkin telepaattisesti kenties. Hallusinaatioiden yhteydessä vai mitenkä?
        Onko sinun ja suojelupoliisin postilaatikot vahinkossa vaihtuneet ja näin olet saanut salaista materiaalia luettavaksi, vai luotatko sokeasti YLE:n vale-propakandaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro tuo Kaivopuistossa kuolleen pojan vanhemmille. Siinä vihateko pahimmillaan. Eiköhän lukuja erilaisista toimista siivota aikalailla, että saadaan oikeutus tuoda lisää ihmisiä Eurooppaan.

        Suojelupoliisi voisi tutkia tuon Gubtan taustat.
        Mitä ihmeen jihadismisympatiaa se vääntää?

    • Anonyymi

      Mitä se perussuomalainen puolue sitten "toitottaa"? Laitapa malliksi yksikin "toitotus", jos pystyt.

      Taitaa olla taas kerran tröllin törähtelyä vaan.

      • https://twitter.com/halla_aho/status/1106497568081616898?lang=fi
        Siinä on yksi siitä, kuinka perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Halla-aho pitää terrorismia framilla.
        Tämä on sitä öyhötystä, jonka tarkoitus on luoda ja vahvistaa mielikuvaa, että jihadistinen terrorismi on arkipäivää EU:ssa.

        Montako esimerkkiä haluat?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        https://twitter.com/halla_aho/status/1106497568081616898?lang=fi

        Väität siis ettei muslimiterrorismia ole olemassakaan, vai miksi sitä ei saisi pitää framilla?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Väität siis ettei muslimiterrorismia ole olemassakaan, vai miksi sitä ei saisi pitää framilla?

        En väitä näin.

        Ääri-islamilaista terrorismia esiintyy huolestuttavan paljon Euroopassa. Samalla on kuitenkin huomattava, että pelkästään ääri-islam ei selitä kaikkea terrorismia. Eurooppassa esiintyy paljon myös ihan sisäsyntyistä terrorismia, jota ei pidä sivuuttaa merkityksettömänä.

        Pitää uskaltaa nähdä totuus.

        Sisäsyntyiselle terrorismille on vaikea tehdä mitään, mutta musliterrorismin paras ja helpoin torjuntakeino on olla päästämättä terroristeja Eurooppaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sisäsyntyiselle terrorismille on vaikea tehdä mitään, mutta musliterrorismin paras ja helpoin torjuntakeino on olla päästämättä terroristeja Eurooppaan.

        Ehkä tässä kuitenkin on opittavissa se, että uskoton ei sinällään selitä terrorismia vaan siihen johtavat vallan muut syyt.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        En väitä näin.

        Ääri-islamilaista terrorismia esiintyy huolestuttavan paljon Euroopassa. Samalla on kuitenkin huomattava, että pelkästään ääri-islam ei selitä kaikkea terrorismia. Eurooppassa esiintyy paljon myös ihan sisäsyntyistä terrorismia, jota ei pidä sivuuttaa merkityksettömänä.

        Pitää uskaltaa nähdä totuus.

        Ota huomioon mikä on näiden suhde.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        https://twitter.com/halla_aho/status/1106497568081616898?lang=fi
        Siinä on yksi siitä, kuinka perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Halla-aho pitää terrorismia framilla.
        Tämä on sitä öyhötystä, jonka tarkoitus on luoda ja vahvistaa mielikuvaa, että jihadistinen terrorismi on arkipäivää EU:ssa.

        Montako esimerkkiä haluat?

        Jukks ei tyhmänä ja rumana ymmärrä että muslimit pitävät terrorismia framilla.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        En väitä näin.

        Ääri-islamilaista terrorismia esiintyy huolestuttavan paljon Euroopassa. Samalla on kuitenkin huomattava, että pelkästään ääri-islam ei selitä kaikkea terrorismia. Eurooppassa esiintyy paljon myös ihan sisäsyntyistä terrorismia, jota ei pidä sivuuttaa merkityksettömänä.

        Pitää uskaltaa nähdä totuus.

        Miksi öyhötät näiden puolesta?

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        https://twitter.com/halla_aho/status/1106497568081616898?lang=fi
        Siinä on yksi siitä, kuinka perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Halla-aho pitää terrorismia framilla.
        Tämä on sitä öyhötystä, jonka tarkoitus on luoda ja vahvistaa mielikuvaa, että jihadistinen terrorismi on arkipäivää EU:ssa.

        Montako esimerkkiä haluat?

        Minkä takia omakin turvallisuudesta vastaava viranomainen luonnehti terrorismin riskin kasvaneen? Ei paljon vanhat tilastot auta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ota huomioon mikä on näiden suhde.

        Niinpä, olisiko sitä nationaalis-sisäsyntyistä- terrorismia ilman maahantulijoiden terrorismia? Reaktiivista.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        https://twitter.com/halla_aho/status/1106497568081616898?lang=fi
        Siinä on yksi siitä, kuinka perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja Halla-aho pitää terrorismia framilla.
        Tämä on sitä öyhötystä, jonka tarkoitus on luoda ja vahvistaa mielikuvaa, että jihadistinen terrorismi on arkipäivää EU:ssa.

        Montako esimerkkiä haluat?

        Itämaiset tuppautujat on vaaraksi yhteiskuntamme rauhalle, siitä on riittävästi jo esimerkkejä Suomessa ja Ruotsissa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        En väitä näin.

        Ääri-islamilaista terrorismia esiintyy huolestuttavan paljon Euroopassa. Samalla on kuitenkin huomattava, että pelkästään ääri-islam ei selitä kaikkea terrorismia. Eurooppassa esiintyy paljon myös ihan sisäsyntyistä terrorismia, jota ei pidä sivuuttaa merkityksettömänä.

        Pitää uskaltaa nähdä totuus.

        Muslimi ja islami ovat niihin liittyviä, joten kannattaa välttää niiden maahan pääsy.

    • Anonyymi

      "Maailma ei kuitenkaan ole sellainen, mitä perussuomalainen puolue toitottaa.
      Toveri Moktar persut toitottavat milloin mitäkin, mutta tuossa on naapurimaa Ruotsi siellä tapahtuu enempi rikoksia eikä mitään laantumisen merkkejä ole tapahtunut ?
      Onko kansa jotenkin intoutunut ja alkanut väkivaltaisemmaksi mitä on ollut aikaisemmin turvallisessa maassa kuin Ruotsi ?
      "Kannattaa uskoa vain faktoja."

    • Anonyymi

      Ei Islamilainen terrorismi ja jihadismi ole mihinkään katoamassa euroopasta ja täytyy olla pahasti päästään nyrjähtänyt jos luulee, että lisäämällä kehitysmaamuslimeiden määrää euroopassa terrorismi ja jihadismi tulee vähenemään.

      • "....jos luulee, että lisäämällä kehitysmaamuslimeiden määrää euroopassa...."
        En ole tällaista väittänyt. Älä yritä laittaa sanoja suuhuni.

        Ole rehellinen.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "....jos luulee, että lisäämällä kehitysmaamuslimeiden määrää euroopassa...."
        En ole tällaista väittänyt. Älä yritä laittaa sanoja suuhuni.

        Ole rehellinen.

        Eikö matunaula meinaa okein upota !!

    • Anonyymi

      Tämä tendenssi voimistuu nähtävästi Suomessa ja kenenkään meistä eläkkeellä olevista ulkosuomalaisista ei tulevaisuudessa sallita tulevan Suomeen, edes turistina. Jotenkin ihmettelen sitä että meidän halutaan käyttävän kaikki eläkevaramme ja pitkän työajan myötä kertynyt omaisuutemme ulkomailla. Mehän olemme eläneet väärässä kulttuuritaustassa ja Suomessa saa asua vain sellainen joka on siellä aina asunut.

      • Anonyymi

        Onko joku sanonut niin että et saa tulla suomeen. Jos olet käännynäinen kuten Isis ”Sanna” niin ei kukaan voi sinua estää kun olet kerran syntyperäinen suomalainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joku sanonut niin että et saa tulla suomeen. Jos olet käännynäinen kuten Isis ”Sanna” niin ei kukaan voi sinua estää kun olet kerran syntyperäinen suomalainen.

        Mestari sanoi niin.

      • Anonyymi

        Häh! Pitkä työaika? Maksoiko isis palkkaa ja eläkettäkin?

    • Anonyymi

      ........tulee valheen kaikella voimalla.

    • Anonyymi

      Miten tämä Ranskan puukkoisku sopii aloituksen väitteeseen? Ei mitenkään.

      • Huh heijaa.

        Eilen tapahtui Tuusniemssä liikenneonnettomuus, jossa jalankulkija kuoli. Tästä onnettomuudesta huolimatta Suomen liikenneturvallisuus on parantunut.

        Ovatko kertomani asiat nyt ristiriidassa keskenään? Mieti sitä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Huh heijaa.

        Liikennettä ei voi lakkauttaa mutta muslimiterroristeja ei tarvitse päästää maahan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikennettä ei voi lakkauttaa mutta muslimiterroristeja ei tarvitse päästää maahan.

        Älä kiemurtele.

        Väitit näin: "Miten tämä Ranskan puukkoisku sopii aloituksen väitteeseen? "

        Esitin vuotta 2018 koskien koko EU- aluetta koskevia tilastolukuja. Viittaat ilmeisesti vuoden 2019 tapahtumaan. Vuotuista summaa tapahtumista ei kumota yksittäsellä tapahtumalla vaan esittämällä parempi vuositilasto. Vielä vähemmän väitteesi on relevantti, kun se koskee väärää vuotta.

        Teit sikasurkean yrityksen, nolla pistettä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä kiemurtele.

        Väitit näin: "Miten tämä Ranskan puukkoisku sopii aloituksen väitteeseen? "

        Esitin vuotta 2018 koskien koko EU- aluetta koskevia tilastolukuja. Viittaat ilmeisesti vuoden 2019 tapahtumaan. Vuotuista summaa tapahtumista ei kumota yksittäsellä tapahtumalla vaan esittämällä parempi vuositilasto. Vielä vähemmän väitteesi on relevantti, kun se koskee väärää vuotta.

        Teit sikasurkean yrityksen, nolla pistettä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        Minä kysyin tuon, ei hän jolle tämän viestin osoitit (keskustelijoita on nääs enemmän kuin kaksi). Kysyn uudestaan. Kuinka se mitä sanoit aloituksessa, sopii Ranskan puukkoiskuun? Ei mitenkään. Eu ei ole saanut terrorismia kuriin ja piste. Tänään saimme kuulla uudesta iskusta.

        Viittaan tuohon uutiseen:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/16197314/quotallahu-akbarquot---mies-ammuttu-jalleen!

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Älä kiemurtele.

        Väitit näin: "Miten tämä Ranskan puukkoisku sopii aloituksen väitteeseen? "

        Esitin vuotta 2018 koskien koko EU- aluetta koskevia tilastolukuja. Viittaat ilmeisesti vuoden 2019 tapahtumaan. Vuotuista summaa tapahtumista ei kumota yksittäsellä tapahtumalla vaan esittämällä parempi vuositilasto. Vielä vähemmän väitteesi on relevantti, kun se koskee väärää vuotta.

        Teit sikasurkean yrityksen, nolla pistettä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        Moktar ei siis ole kuullut yleisesti tunnettua totuutta:

        Ensin on vale, sitten on emävale, sitten on TILASTO.

        Satutko sinä tai sielunveljesi tai -siskosi seijaah tietämään mm sitä, että Ruotsissa ja luultavasti myös Suomessa poliisi käyttää tiettyä koodia silloin, kun tekijöiden alkuperä halutaan syystä tai toisesta salata?

        Siten saadaan tilasto näyttämään nätiltä. Ja me kaikki elämme onnellisina elämämme loppuun saakka?

        Ai että te molemmat jaksatte olla lapsenuskoisia...tai sitten yksinkertaisesti aivokuorta ei läpäise asiat, jotka eivät teidän ideologiaanne sovi.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Huh heijaa.

        Eilen tapahtui Tuusniemssä liikenneonnettomuus, jossa jalankulkija kuoli. Tästä onnettomuudesta huolimatta Suomen liikenneturvallisuus on parantunut.

        Ovatko kertomani asiat nyt ristiriidassa keskenään? Mieti sitä.
        Nauretaan yhdessä. ;)

        Onnettomuudet ja tahalliset hyökkäykset ovat ristiriidassa keskenään. Molempia pitää välttää kaikin keinoin. Mikä siinä hyökkäysten eliminoinnissa niin kaivelee?

    • Anonyymi

      Miksi näitä ikusenelauksen statatuksella tulevia holtittomasti lisääntyviä kehitysmaa muslimeita pitäisi päästää suomeen. Koska työllistyvät umpisurkeasti, lisääntyvät holtittomasti, eivät integroidu länsimaiseen yhteiskuntaan, radikalisoituvat, ovat yliedustettuina rikostilastoissa.... jne..... Miksisuomi pitää Islamisoida kehitysmaa muslimeilla, kuka tästä oikein hyötyy kun näin tehdään.....

      • Anonyymi

        Vihervasemmistolaiset odottavat saavansa niistä paljon uusia äänestäjiä ja niinhän ne ovat saaneetkin. Tosin sitä riemua kestää vain siihen asti kun ne perustavat oman muslimiveljeskunta puolueensa, kuten DENK hollannissa.....

    • Anonyymi

      Ime nyt itseäsi, Euroopassa ”nukkuvat solut” vain odottavat käskyä ....

    • Anonyymi

      Jihadistien puolustusta ?

    • Anonyymi

      "On näköharja huutaa pää punaisena jihadisteista"

      Että sellaista.

      • Tunnustit sentään, että olen oikeassa. Kiitos siitä. ;)

    • Salafi-jihadistit/terroristit, isis, ei ne kkoskaan häviä pois, ovat jäljellä samalla tavalla kuin esim. nazismi on läljellä Euroopassa kaikissa valtioissa.
      Ideologiat ei häivy. Kumpainenkin tulee jatkamaan toimintaansa, vähemmässä määrin, sillä aina on ihmisiä jotka on tyytymättömiä eläänsä yhteiskunnassa ja hakevat tyydytystä nazismista ja ääri-islamista.
      Tuosta on tehty tutkimuskin.

      • Anonyymi

        Eli siis muslimit ja nazit pois maailman kartalta. Sopii minulle👍

      • Anonyymi

        Hoidellaan me nämä natsimme täällä itse ja lähtetään kehitymaamuslimit jihadisti terroristeineen takaisin niihin Islamilaisiin unelma demokratioihin mistä ovat tänne suomeen ja muualle länsi-eurooppaan tulleetkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli siis muslimit ja nazit pois maailman kartalta. Sopii minulle👍

        Ei, vaan......
        ..........nazistit ja ääri-islamistit tarkkaan tarkkailuun, siis enempään mitä nyt.

        Kysymyksessä ei ole uskonto Islam.
        Sekoitat taas puurot ja vellit sekaisin tiedonpuuttesi takia.
        Bajaavainen tietosi antaa kehnon kuvan sinusta :)

      • Anonyymi

        Tuosta puuttuu nämä punikit joita on nykyinen hallituksemme he yrittävät haalia maahamme kaikki terroristit ja lapsien raiskaajat.

      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Ei, vaan......
        ..........nazistit ja ääri-islamistit tarkkaan tarkkailuun, siis enempään mitä nyt.

        Kysymyksessä ei ole uskonto Islam.
        Sekoitat taas puurot ja vellit sekaisin tiedonpuuttesi takia.
        Bajaavainen tietosi antaa kehnon kuvan sinusta :)

        Kysymyksessä on nimenomaa Islam ja siihen liittyvät kulttuurit.

        Varmaan ymmärrät että natsismi ja islam on samaa poppoota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan ymmärrät että natsismi ja islam on samaa poppoota.

        Natasit ja isis on samaa poppoota.

      • seijaah kirjoitti:

        Natasit ja isis on samaa poppoota.

        Aina menee väärin .)

        Natsit ja isis on samaa poppoota.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kysymyksessä on nimenomaa Islam ja siihen liittyvät kulttuurit.

        Etkö tiedä, että Islam on uskonto monelle muslimille. Uskonto antaa sisäistä rauhaa.

        Mutta vajaatietoiset kuvittelee isisin ja salafi-jihadiestien tavoin, että terrorismi on Islamia.
        Sinä suomalainen nuori mies olet ominut salafi-jihadistien ja isisin odeologian.
        Hyi hyi, mitäs tähän muuta sanoo, tollasen kanssa ei kannata yrittää keskustella, kaikki menee sinun hilseen ohitse, suhahtaen vain ja olet edelleenkin samassa jamassa isisn ja salafi-jihadistien ideologian kanssa. Surullista mutta totta.
        Adjö.

      • Anonyymi
        seijaah kirjoitti:

        Ei, vaan......
        ..........nazistit ja ääri-islamistit tarkkaan tarkkailuun, siis enempään mitä nyt.

        Kysymyksessä ei ole uskonto Islam.
        Sekoitat taas puurot ja vellit sekaisin tiedonpuuttesi takia.
        Bajaavainen tietosi antaa kehnon kuvan sinusta :)

        Entäs anarkistit, äärivasemmistolaiset?

    • Anonyymi

      Tästä näköjään kaikki asialliset ja aloituksen kyseenalaistavat poistetaan.
      Eli tarkoitus on vain provosoida.

    • Anonyymi

      Euroopassa kristittyihin kohdistuvia hyökkäyksiä ennätysmäärä vuonna 2019
      "Jyrkkä kasvu kristinuskon vastaisissa hyökkäyksissä liittyy saumattomasti viimeaikaiseen muslimimaista tulleeseen massamaahanmuuttoon"
      ULKOMAAT ti 07.01.2020 21:59

      Euroopassa tuhottiin, ryöstettiin tai turmeltiin vuonna 2019 noin 3 000 kristillistä kirkkoa, koulua, hautausmaata ja muistomerkkiä - mikä on kristittyjen vastaisten pyhäinhäväistysten ennätysvuosi Euroopassa.

      Tämä selviää tutkimuksesta, jonka Gatestone -instituutti on tehnyt käydessään läpi tuhansia sanomalehti- ja poliisiraportteja, parlamentaarisia tutkimuksia, sosiaalisen median julkaisuja ja blogeja Britanniasta, Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta ja Espanjasta.

      Kristinuskon vastainen vihamielisyys on näin laajentumassa Länsi-Eurooppaan, missä vuoden 2019 aikana kristittyjen kirkkojen ja symbolien kimppuun hyökättiin tarkoituksellisesti päivästä toiseen.

      Gatestone -instituutin vanhempi tutkija Soeren Kern kertoo näistä tuoreessa 1. tammikuuta päivätyssä artikkelissaan, jonka lopussa todisteena on liitteet ja lukematon määrä linkkejä kristittyjen kirkkoihin ja symboleihin suunnattuihin hyökkäyksiin Euroopassa vuonna 2019.

      Liitteessä 1 on jaoteltuina epäilyttävät tulipalot kirkoissa, hyökkäykset kristillisissä historiallisissa kohteissa, hautausmaiden häpäisyt, virtsaaminen, ulostaminen ja muu säädyttömyys kristillisissä paikoissa, anarko-feministis-satanistiset ja poliittisesti motivoituneet iskut kirkoissa, hyökkäykset jouluseimiin sekä muslimien tekemät hyökkäykset kristittyjä ja kristillisiä paikkoja vastaan.

      Liitteestä 2 löytyy kristittyjen kirkkoihin ja symboleihin kohdistuneet hyökkäykset Euroopassa vuonna 2019 maakohtaisesti raportoituna Ranskasta, Saksasta, Irlannista, Italiasta, Iso-Britanniasta ja Espanjasta.

      Liite 3 koostuu merkittävien henkilöiden valikoiduista kommenteista ja pohdinnoista koskien kirkkohyökkäyksiä Euroopassa vuonna 2019.

      Hallituksen tilastojen mukaan väkivalta kristillisissä paikoissa on yleisintä Ranskassa, jossa kirkot, koulut, hautausmaat ja muistomerkit joutuvat ilkivallan, häpäisyn ja polttamisen kohteeksi keskimäärin kolmesti päivässä. Poliisiraporttien mukaan Saksassa hyökkäyksiä kristillisiin kirkkoihin ​​on puolestaan keskimäärin kaksi päivässä.

      Iskut kristittyjen kirkkoja ja symboleja vastaan ovat arkipäivää myös Belgiassa, Iso-Britanniassa, Tanskassa, Irlannissa, Italiassa ja Espanjassa. Hyökkäykset koskevat suurelta osin roomalaiskatolisia paikkoja ja symboleja, vaikka Saksassa hyökkäysten kohteena on myös protestanttisia kirkkoja.

      Kristittyjen vastaisia hyökkäyksiä ovat tuhopoltot, häpäiseminen, ryöstely, pilkanteko, pyhäinhäväistys, satanismi, varkaudet, ulostaminen, virtsaaminen ja vandalismi. Syyllisiä saadaan harvoin kiinni ja jos he jäävätkin kiinni, poliisi ja tiedotusvälineet sensuroivat usein tietoja heidän henkilöllisyydestään ja etnisistä taustoistaan. Monilla epäillyillä sanotaan lisäksi olevan mielenterveyden häiriöitä, jonka seurauksena monia kristittyihin suunnattuja ​​hyökkäyksiä ei luokitella viharikoksiksi.

      "Ranskassa ja Saksassa jyrkkä kasvu kristinuskon vastaisissa hyökkäyksissä liittyy saumattomasti viimeaikaiseen muslimimaista tulleeseen massamaahanmuuttoon. Rikoksentekijöitä ja heidän motiiveja koskevien virallisten tilastojen puute tekee mahdottomaksi tietää tarkkaan, kuinka monen hyökkäyksen voidaan katsoa selittyvän muslimien kristinuskon vastaisilla syillä", Soeren Kern huomauttaa.

      Espanjassa sitä vastoin kirkkoja ja ristejä vastaan ​​hyökkäyksiä tekevät pääosin anarkistit, radikaalifeministit ja muut äärivasemmistoaktivistit, joilla näyttää olevan pyrkimys poistaa kristinusko pysyvästi julkisista tiloista.

    • Anonyymi

      juurikin hesari kertoo että isis valtaa alaa

    • Anonyymi

      jaa-uutiset kertoo että isis värvää 25 kielellä netissä sakkia-bummm

    • Anonyymi

      missäs moktaari on?

    • Anonyymi

      isisissä meno kasvaa kertoo uutiset

    • Anonyymi

      isis värvää verkossa 25 kielellä kertoo hesari

    • Anonyymi

      hesari kertoo muuta-netti

    • Anonyymi

      ruottiko?

    • Anonyymi

      Ruattin kultuuri on tuhotu noit terroristit, siä luarit pauhaa ja verttta vuota kaut aivan laineilla

    • Anonyymi

      eikö Ruotsi olekkaan enää EU.ssa?

    • Anonyymi

      eikös ruotsi ole enää EU:ssa?

    • Anonyymi

      Ei vaan kiinnosta jakaa Suomea muualta tulleiden kanssa. Suomi ja sen resurssit kuuluvat suomalaisille. Suorastaan vitu#taa kun verovaroja käytetään muualta tulleiden hyväksi.

      • Anonyymi

        pysykööt kivitäjät pois suomesta nämä kunia huutajat jot sylykii vaan työntää suus kun varpailaan huutava kuniastaan mitään tekemätömän hajotajat

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Islamistit ovat värkänneet ruatista kansankotisa ja meno on nyt näitten mukaista
      - tavalinen ruattalainen on siä seinää vasten laitettuna ja saaden odottaa koska kosahtaa

      TÄTÄ ON NYKYISIN RUATTIN MENO ja elämä onkos sitä enää ruatalaisella laisinkaan

    • Anonyymi

      juu

      nyt vallataan maat poliittista johtoa myöten mm ruotsi?

      kuinkas suomen demarit asiaan sanoo

    • Anonyymi

      juu-ruottissa maa vallataan sisältä ilman boooom

    • Anonyymi

      netissä vai?

    • Anonyymi

      juu-mamut valtaa valtiot sisältäpäin-ruotsi

    • Anonyymi

      maat vallataan sisältä kertoo ruotsi

    • Anonyymi

      PItää olla melkoinen ääliö jos luulee, että terrorismi häviäisi eikä uusia tapauksia tule enää ? On vain kyse miten siellä terroristien keskuudessa on johtajia jotka suunnittelevat miten saada paljon syyttömiä vääräuskoisia tapettua ja tilanne saattaa olla jo kytemässä ? Terrorismi kuuluu nykyaikaan eikä pidä edes kuvitella, että olisimme jotenkin nyt päässeet siitä pelosta, ettei mitään kauheuksia enää tapahtuisi.
      Ihmeellistä on, että näinkin hiljaista on eikä mitään suurempaa tuho tekoa ole tapahtunut, mutta tilanne kääntyy hyvinkin äkkiä.
      Onko tämä nyt sitä ruususen unta ?

    • Anonyymi

      "Maailma ei kuitenkaan ole sellainen, mitä perussuomalainen puolue toitottaa. Kannattaa uskoa vain faktoja."
      "Nauretaan yhdessä.;)"

      Hyvä toveri Moktar en minäkään usko persuihin, mutta totuus on aivan muuta. Oikeasti terrorismi ei katoa koskaan, mutta rauhallisiakin aikoja tässä näyttää nyt olevan.
      Nauretaan odottellessa jospa sieltä paskaa alkaa lentämään ?

    • Anonyymi

      Valhettahan se on.

      • Anonyymi

        On olemassa porukka joka ei ikinä luovuta ennenkuin koko maailma on sen vallassa. Itseasiassa kaksikin porukkaa. Toinen on kommunismi, ja toinen eräs uskonto. Nämä ovat kuin paita ja peppu.

        " Nämä ovat kuin paita ja peppu."

        Kommunistit ja muslimit ovat sitä mitä tuossa tarkoitetaan. Kommunistitkin joutuvat alistumaan, mutta aluksi heitä pidetään välihousuina ja sitten ne päät keppejen päihin.

    • Anonyymi

      koululla bummmm espoo

      sitä pienet perässä mitä isis tekee kotona

    • Anonyymi

      eikös uutiset kerro että somessa tulee isis ja valtiot sisältäpäin hallintaan kuten Ruotsi?

      klaanit soluttautuu

      • Anonyymi

        Ruotsi on hyvä malli meille hölmöläisille ja on meillä pissaliisahallitus joka seuraa tarkasti Ruotsin tekemisiä ja erityisesti viherpunikit huolehtii terroristien hakemisesta maahamme.
        Hyvin tässä käy jälkipolvet ja lapsenlapsemme joutuvat orjiksi ja teloitettaviksi sen jälkeen.

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä."

      Nyt jo noinkin paljon poistettuja olemmeko me jo Pohjois-Koreassa vai mitä tämä on ?

      • Anonyymi

        Onkohan noissa poistetuissa viesteissä haukuttu kuppaukkoo. Se kyllä saa täällä suutaan soittaa ja haukkua ihmisiä. Harvoin kylläkin edes vilkaisen sen paskajuttuja. Sen jutut on aivan peestä. No poistoon tämäkin juttu.

    • Anonyymi

      Ruotsi klaanien hallussa kertoo uutiset

      • Anonyymi

        Suomen valemedia ei kerro mitään Ruotsin asioista, kun viherpunikit halitsee täällä kaiken median uutisoinnin.

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 33 sääntöjenvastaista viestiä."

      Tarkoittaako tuo jotain ?

    • Anonyymi

      Suomalaisen vain pitää ruveta käymään läpi tätä porukkaa yhteisvoimin

    • Anonyymi

      ruotsi mallimaa joo

    • Anonyymi

      jaha

      olikos ruotsin valtio jo vallattu osin?

    • Anonyymi

      vai oliko mm ruotsi rikollisten hallussa?

    • Anonyymi

      valtaa valtiot sisältä?

      ruotsi

    • Anonyymi

      juu valtiot valtaa klaanit-siistimpää

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      ai koska

    • Anonyymi

      "Ketjusta on poistettu 34 sääntöjenvastaista viestiä."
      ????????????????????????????????????????????????????????????
      Onko kyseessä Pohjois-Korea kun sananvapaus on kokonaan lyöty ?

    • Anonyymi

      mites noi pölejät on suommeen kontinneet valehin kaikki

    • Anonyymi

      Eihän nämä sopeudu eivätkä edes haluakaan sopeutua. Suomi on vain maa, josta revitää kaikki hyöty irti, ja enemmän siitä saa hyötyä kun tosiaan räkättää tätä rasismia aina sopivin väliajoin. Britannia aikoo muuten laittaa nyt kun pääsi eu:sta eroon turvikset saarelle.

    • Anonyymi

      hyvä

    • Anonyymi

      Terrorismia voi harjoittaa monella tavalla...mikä nyt sitten luetaan terrorismiksi.

      Ruotsin poliisi varoittaa: Rikolliset rakentavat rinnakkaista yhteiskuntaa

      He pyrkivät rakentamaan rinnakkaisen yhteiskunnan sekä rinnakkaisen oikeusjärjestelmän, jossa uskollisuus ja valta nojaavat perheeseen pikemmin kuin valtioon, Staaff sanoo.

      Staaff pitää kyseisiä sukuverkostoja ”erittäin, erittäin vakavana” uhkana Ruotsin yhteiskuntajärjestelmälle.
      https://www.verkkouutiset.fi/ruotsin-poliisi-varoittaa-rikolliset-rakentavat-rinnakkaista-yhteiskuntaa/#3a5b1119

    • Anonyymi

      muuten vai päät pyörii kaduilla?

    • Anonyymi

      Siltähän tuo Ranskassakin näyttää että aisoissa on ja hyvin.... Allaahakbar! Maashallaah! Inshallaah!...

      • Anonyymi

        Googlakaas tuolla, mikä tarkotus noilla kulkijoilla on kaiken hyvän hävittäminen ?

        > rinkeby sweden <

    • Anonyymi

      Kohti Islamilaista takapajulaa mennään länsi-euroopassa. Jos ”rasistit” eivät pidä päätään kiinni niin se se irroitetaan, loppuu Islamin ja sen kulttuurien kritisoiminen ja leviämisen vastustus kertaheitolla. Kätevä ”yksittäistapaus” joka ei liity mitenkään rauhanuskonto Islamiin, vai mitä Kuppa?

    • Anonyymi

      Missä imaamien irtisanoutumiset ransakalaisen opettajan murhasta?

    • Anonyymi

      saksa

    • Anonyymi

      Terrorismihan on ollut aisoissa jo koko 2000 luvulla, ei ole ollut kuin kehitysmaalaisten Islamin palvojien ”yksittäistapauksi” kuten juuri muutama päivä sitten Ranskassa.
      Tosin nämähän eivät tietenkään liity Islamiin mitenkään... Maashallaah! Inshallaah! Allaahakbar!....

    • Anonyymi

      eikö puukot ja päät irti ole enään mitään

      uusi normaaliko?

      • Anonyymi

        Päät irti on tuleva uusi normaali. Allaahakbar! Inshallaah! Maashallaah!

    • Anonyymi

      Missä on rasisti !

      ”Konkurssiaalto, jota ei ole koskaan ennen nähty”

      Väliaikainen lakimuutos merkitsi toisin sanoen sitä, että kannattamattomien yritysten kaatuminen estettiin keinotekoisesti. ”Tämä väliaikaislaki on varmaan ollut se suoranainen vaikuttaja näihin lukuihin. Konkurssihakemuksia on tehty 30–40 prosenttia vähemmän kesäkuukausina kuin edellisvuonna”, totesi konkurssiasiamies Helena Kontkanen.

      Käytännössä tämä merkitsee sitä, että Suomi on täynnä zombieyrityksiä, jotka kaatuvat kaikki yhtä aikaa samalla hetkellä, kun lain määräaika umpeutuu. Yhtäaikaiset konkurssit tulevat iskemään täydellä voimalla paitsi yritysten asiakkaisiin, velkojiin ja tavarantoimittajiin myös oikeusjärjestelmään, joka uhkaa ruuhkautua vakavasti kriisin puhjetessa.

      Kontkanen muistuttaa, että lain määräaika umpeutuu tammikuussa. Asiantuntijoiden mukaan helmikuu tuokin tullessaan ”jopa tuhansien konkurssihakemusten patouman purkautumisen”.

    • Anonyymi

      ai

      laki sallii pään irroituksen?

    • Anonyymi

      auttaako muu kuin kieltää tietyt uskonnot?

    • Anonyymi

      hienoo

    • Anonyymi

      ai koska-en ole kuullut

    • Anonyymi

      Kerrotko milloin tämä on tapahtunut. Voisit mennä muualle kertomaan näitä satuja.

    • Anonyymi

      Kuten olemme saaneet huomata Islamilainen terrorismi on hallinnassa. On vain ”yksitttäistapauksia” jotka ovat uusi normaali ja uhreina AINA länsi-eurooppalaiset vääräuskoiset ja uskonnottomat. Maashallaah! Inshallaah! Allaahakbar!....

    • Anonyymi

      Se ei ole ”näköharjaa” että Islamilainen terrorismi on tullut ”turvaan” länsi-eurooppaan kehitysmaataustaisten Islamin palvojien mukana. Eikä sekään ole ”näköharjaa” että kehitysmaataustaisten Islamin palvojien populaation kasvaessa Islamilainen terrorismi vääräuskoisia ja uskonnottomia länsi-eurooppalaisia kohtaan lisääntyy jatkuvasti. Eli Islamilainen terrorismi on tuontitavaraa ja sitä tuodaan päivittäin lisää länsi-eurooppaan ”turvaan”.... Inshallaah! Allaahakbar! Maashallaah!....

    • Anonyymi

      Herää helvetteen se on levitäytynyt nyt jokapaikkaan.

    • Anonyymi

      ei ole euroopassa koskaan ollut näin paljon terrorismia paitsi eun aikaan. eli se siitä sitten

      • Anonyymi

        EU-hun on kylvetty hävityksen siemen, jota sadoilla miljardeilla hyssytellään ja elätetään, jotta voisivat lisääntyä ja tehdä valtauksensa lopulisesti loppuun asti
        - maanpäällinen helvetti

        Täyttä sumutusta tämäkin HUTISALOLTA,
        - kun näemme miten rajamme ylitetään

        HS: Ohisalon mukaan poliisiin perustetaan ihmiskaupan torjuntaan erikoistunut ryhmä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Täyttä sumutusta tämäkin HUTISALOLTA,
        - kun näemme miten rajamme ylitetään

        HS: Ohisalon mukaan poliisiin perustetaan ihmiskaupan torjuntaan erikoistunut ryhmä

        Luultavasti tarkoittaa, ettei laittomien tarvitse enää hakeutua töihin hyväksikäytettäväksi, vaan saavat oleskeluluvan ja kansalaisuuden suoriltaan.

    • Anonyymi

      Helena Petäistöltä harvinaisen rehellinen kolumni MTV sivuilla. Googlata voi: Macronin linjanveto taistelussa ääri-islamia vastaan muuttuikin pelätyksi uskontokuntien taisteluksi.

      Varsinkin lopussa mielenkiintoista historiaa ja hän kertoo mm. että Ranskassa on 170 aluetta, jonne poliisilla ei ole asiaa. En ole koskaan kuullut tätä. Miksi Ruotsi teki saman virheen? Kolmatta kertaa kukaan ei voi olla Tyhmä.

    • Anonyymi

      Ranskan tilanne uhkaa koko Eurooppaa - Viekö terrorismi voiton sananvapaudesta?

      hakekaas tuolla, miksi suomen naikkoset ei toimi ja anna tukeaan RANSKALLE

      • Anonyymi

        Ei voi tukea mitään islamin vastaista ilman että seuraa tuhoisaa väkivaltaa. Siksi näitä ei olisi pitänyt muitta mutkitta päästää millään syyllä tänne, ympäristöön, jota he eivät hyväksy. Nyt on housussa.

    • Anonyymi

      Löytyykös suomelta suomalaiselta ytyä tämän touhun tyssäämiseen ja poistamiseen
      - nyt on sille tielle lähetävä ja joukkuein se tehtävä
      - suomalaisuus on laitetava nyt etusialle,
      - jotta selviämme tästä järestelmällisestä kauheudesta

    • Anonyymi

      Niin, vielä kun saisivat nuo muslimit jollakin tapaa aisoihin..olisiko keskitysleiri jonkunlainen ratkaisu ja kaasutus?

    • Anonyymi

      Ei kenkään ole turvassa missä nämä henkiset liikkuu
      - sen näkee tusta Wieninkin iskust mitä on kovasti kuvamateriii ja filmii nähtävillä

    • Anonyymi

      On se raatolist

      3) Esitä aina uhria. Muhammed käänsi tilanteensa ympäri. Vaikka hän hyökkäsi viattomia ihmisiä vastaan ilman mitään syytä, hän syytti heitä siitä, että "he olivat estäneet muita tulemasta muslimeiksi" ja olivat harjoittaneet kuvainpalvontaa. Hyökkäys oli uhrien syytä ja muslimit olivat uhreja, eivät vääräuskoiset (kafirit).

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      Taitaa tulla kiinan ja venäjän neuvot tarpeeseen? euroopassa

    • Anonyymi

      Kiinan malli?

    • Anonyymi

      tuhansia suomessa?

    • Anonyymi

      niinkö?

      miksi päät ei pysy harteilla?

    • Anonyymi

      ai mistä sie oot kuullut?

    • Anonyymi

      Niin se pissi vaan leviää hankeen Ranskassa, Itävallassa.... missä seuraavaksi?

      • Anonyymi

        Kanadassa... Inshallaah!Maashallaah! Allaahakbar!

      • Anonyymi

        Ranskassa huivipääeukotkin poliisiauton kimpussa. Tottelevaisina kuten pitää. Koko suku on jihadisteja, jos yksi on ottanut kipinää.

    • Anonyymi

      Taitaa pissi jäädä pysyvästi hankeen, kuten Islamilainen terrorismikin länsi-eurooppaan.

    • Anonyymi

      mistähän ne pääuutiset kertoikaan

      tuohonko se Kiinakin kyllästyi?

    • Anonyymi

      yllättää varmaan jari tervonkin?

    • Anonyymi

      päätpoismeno

    • Anonyymi

      entä jos

      Tervo sanoo?

    • Anonyymi

      Varsinainen "visionääri" tämä Kuppasemme.

    • Anonyymi

      onpa vain yllättävää

    • Anonyymi

      Aika verset pissit on hangessa eikä taida lähteä ikinä pois, kuten ei kansanryhmien terrorismikaan. Mutta jatketaan kaikkein hädänalaisimpien auttamista niin saadaan lisää terrorismia....

    • Anonyymi

      pään lähtö siis jotain muuta?

    • Anonyymi

      joka aamu ja ilta yllättää kyllä

    • Anonyymi

      onko?

    • Anonyymi

      Ruotsin pommiuutinen uusin oli liikaa

      ei saa moktar ottaa itteensä...

    • Anonyymi

      onpa vain

    • Anonyymi

      eipä oo huomattu?

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      ai eikö suomi ole EU?

    • Anonyymi

      onko? koska

    • Anonyymi

      ai jaa missä?

    • Anonyymi

      Puolustusvoimien urheilukoulu – Vaativia sotilastehtäviä urheilijoille youtube

    • Anonyymi

      Tämä se on tulemusta ruatsis

      > Arabipuolue uhkaa sisällissodalla, jos ruotsidemokraatit pääsevät valtaan – ”Olemme valmiita!” <

      Tähähän näillä on pyrkimys suomessakin

      • Anonyymi

        Kyllä se siitä lähtee pikkuhiljaa, mutta varmasti....

    • Anonyymi

      on kyllä hyvä kirjoitus mutta väärään aikaan

    • Anonyymi

      koska se tapahtui?

    • Anonyymi

      missä se tieto?

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      on se

    • Anonyymi

      "EU on saanut terrorismin aisoihin" :)

      • Anonyymi

        Suden hakaan ja veräjän kiinni, mitäs taikaa tässäkään olisi ja turvallisuuden taetta
        - mailman loppua ei tulele vaikka kaikkeus laajenee räjähdysmäisesti

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      kirjoittajalle

    • Anonyymi

      kerro koska-päitä vierii kaduilla

    • Anonyymi

      Faktoja, kuten: Äärioikeisto = paha.
      Jos koko Euroopan alueella äärioikeiston terroritekoja on tehty hulppeat 1 kpl? :)

      Silviisii! Suvakit tullu jo näköjään niin tyhmiksi että todistavat ihan itse valtavavalemediansa propagandat täysiksi pötypuheiksi!? :D

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      No ei ole saanut aisoihin eu sitä.

    • Anonyymi

      koska näin kävi?

    • Anonyymi

      Terrorismi on noiten kulturelleissa valtaajien eeka koskaan noilta lopu
      - kaikki noi pitäs aitojen sisälle laittaa jotka sivistyksen piiriin on päässeet

    • Anonyymi

      Olisihan se hyvä tietää minkälaista porukkaa niillä väärennetyillä tai varastetuilla passeilla Suomeenkin tulee. Suomessa kiinni jäänyt syksystä 2019 lähtien toiminut liiga, joka vie passeja ulkomaille.
      Jos jollakulla on terroristiseen toimintaan haluja on selvää, että teot eivät kohdistu yksittäiseen henkilöön, kuten Turussa (ja monessa ulkomaan kohteessa) on nähty. Jos ihmisiä pääsee väärin paperein rajojen yli miten viranomaiset osaavat näiden toimintaa valvoa.

      • Anonyymi

        Suomeskin elämme jo tuurissamme ja päättäjämme ovat tämän meille luoneet
        - siiselämme kaikki jo tulijoiten armoilla, emmekä edes itseämme voi noita vastaan puolustaa tai puollustautua

    • Anonyymi

      entä jos

      • Anonyymi

        Varmaan lanka pallaa jooh pouuh

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      kerro miten

      mulla tulee eri uutisia lehdiltä?

    • Anonyymi

      kumma kun päitä katkeilee?

    • Anonyymi

      miksi kansa ei huomaa kun joutuu kaduilla päitä noukkimaan?

    • Anonyymi

      päätöntä

    • Anonyymi

      Unkari ja Puola ei näe samoin?

    • Anonyymi

      koska tieto saavuttaa suomen?

    • Anonyymi

      koska?

      iran

    • Anonyymi

      Tämähän vasta plöräys oli aloittajalta.

    • Anonyymi

      juu

      Laitappa hakuun Ranska muslimit

    • Anonyymi

      Tuleeko Ranskassa sota islam vastaan kantasakki?

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      Ei siltä näytä, kun aloittajakin on vielä vapaalla jalalla.

    • Anonyymi

      Turvapaikanhakijat eivät koe syyllisyyttä. Sen sijaan he ovat sanoneet, että teloitusvideoiden tekeminen on heidän kulttuurissaan aivan normaalia. Itävallan suojelupoliisi tutkii tapausta.

      – Tämän päivän leikkiteloitus on huomisen terrori-isku, valtuutettu korostaa.

    • Anonyymi

      Muslimit ovat vaarallisia koska niitä on niin paljon. He voivat oikeesti keikuttaa venettä. Kun niitä on riittävä määrä jossain maassa niin saattaa valta vaihtua. Muslimi agitaattorit antavat vielä vauhtia kehitykselle. Kyllä ne ovat edelleen islamin kannalla ja tiedämmehän mitä koraanissa lukee. Uskovat edelleenkin muhamedin juttuihin.

      • Anonyymi

        Ruotsissa tilanne jo uhkaava, maa on vallattu.

      • Anonyymi

        Liittyykö terroriiskuihin aina muslimi tai islami?
        Vai onko muitakin vaihtoehtoja?

    • Anonyymi

      on kyllä

    • Anonyymi

      sitäähän teerot tuummaa, miks kaahia lekiona ympäril pittää näätä henkis vielä

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      kyllä yllättää

    • Anonyymi

      Lue uutisia. Miten niitä sitten yhä tapahtuu?

      Mitä hyötyä maahanmuuttajista on ollut Suomalaisille?
      Huonot asiat tiedetää, rikollisuus ja aiheuttamansa jatkuvasti suurenevat kulut. Eivät koskaan voi korvata kansalle sitä, mitä heihin on rahallisesti ja ajallisesti laitettu. Kalliiksitulee, ja hyödytöntä kansaa ajatellen.

    • Anonyymi

      EEköhää se oo yhtä terorismii tuot raiskakuksetkin, kun jatkuval syötöl sitä vehestävvät lapsosista aikkuisiin
      - on noi roisii sakii paikansärkiit kivitaskuset

      • Anonyymi

        Eeehän noihin näytä lopui tulevan mitä saap suomessakin lukea,
        - ee muutakuin lasten ja naasten kimpus ovat alvariisa

      • Anonyymi

        a-studiossa somppu sano että ne on niin yksinäisii..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        a-studiossa somppu sano että ne on niin yksinäisii..

        EEköhää pitäis palat kotpuole, suomi ee noit hyväl kahtele
        - näähän esitä ain sorretun asema, mutei auta kotio kotio kaikki suomesta hus

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      päät irtoaa itekseen=

    • Anonyymi

      britannia saa nyt-itsenäisyys

    • Anonyymi

      koska näin tapahtui?

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      päät vaan irtoilee ja ruotsi valtaa espanjaa?

    • Anonyymi

      tosi on-päät lähtee

    • Anonyymi

      Se on niin tavalista näille kaikille kivitaskuille, jytkyä pitää olla ja kipua

    • Anonyymi

      milloin

    • Anonyymi

      päät pyörii kaduilla tuulen voimasta

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      koska näin kävi?

    • Anonyymi

      Miksi tutkija Saarinen väittää päivän iltalehdessä vallan muuta?

    • Anonyymi

      Täytyy sanoa että yllätti täydellisesti tieto---

    • Anonyymi

      kukas tutkimuksen rahoittanut? EU demaritko?

    • Anonyymi

      Jos menette Somaliaan lomalle niin muistakaa ottaa konepistoolit vintiltä.

    • Anonyymi

      jaksaa kyllä yllättää

    • Anonyymi

      Missä ne uhrimäärät noista on?

      Paljonko oli katalaanien tekemiä?

    • Anonyymi

      Ei noita kristinusko aiheuta, koska kristinusko ei ole terrorismiuskonto kuten eräs uskonto.

      Syyt taitaa olla tilastointitavassa.

    • Anonyymi

      Ei pidä paikkaansa.

    • Anonyymi

      on se kyllä

    • Anonyymi

      Palstalla ei sitten saanut olla Saarisen arvio joka kumoaa Moktarin väitteen?

      • Anonyymi

        Ei tietenkään, tänne kelpaa vain Vihreän-Langan mielipiteet jossa Islam on maailman hienoin poliittinen ideologia ja uskonto!
        Isis maailman oikeudenmukaisin terroristijärjestö joka on taas voimissaan!
        Pitää myös muistaa että Isis on maailman terroristijärjestö!
        Eihän tälläisen monimuotoisen, monokultteerisen, kulttuurinrikkaan järjestön leviämistä Suomessa voi torjua, sehän on kuulkaa RASISMI!

        Niin, Islamin holtittoman lisääntymisen vastustaminen on fasisimi natsirasismia!

    • Anonyymi

      Tutustu faktoihin ite

      Laita hakuun= Isis Saarinen Iltalehti

    • Erinomaisesti kirjoitettu juttu. Kiitos että kaivoitte sen esille myös muidenkin luettavaksi. Ihastelin itsekin, miten minä jaksankin kirjoittaa noin asiallisia ja faktakylläisiä katsauksia tänne faktattomien palstalle.

      Kyllähän tämä pitäisi päivittää taas up-to-day, mutta kovin kummoisia ei ole vuoden aikana sattunut.

      https://yle.fi/uutiset/3-11519600
      Suomessa nuuskaterroristit räjäyttivät tullimiesten auton, mutta sen asian tutkinta on vielä kesken. Ilmeisesti terroristit yrittivät terrorilla estää viranomaisten toimintaa rajalla. jonka yli pää vääränä salakuljetetaan nuuskaan Lieksan vähäpojille.

      https://yle.fi/uutiset/3-11456417
      Perussuomalainen poliittinen toimija joutui puoleen sisäisten kiistojen uhriksi. Puolueen salainen terroristisolu hyökkäsi salakavalasti maakunnallisen vaalipäällikön kimppuun ja takoi uhrin päätä kuulapäävasaralla. Teko on vallan mainiosti laskettavissa poliittisen terrorin piiriin ihan samoin perustein kuin Lapuanliikkeen aikaiset rikokset nyt luokitellaan terrorismiksi.

      Mutta kuten avauksessani viisaasti totean: Terrorismi on saatu aisoihin. Aisoihin saaminen tarkoittaa sitä, että äksy hevonen puoliväkisin valjastetaan. Tämän operaation jälkeen hevonen on edelleenkin olemassa, mutta nyt jo paremmin kontrolloitavissa. Näin on käynyt myös EU:n sisällä esiintyvälle terrorismille. Viranomaiset ovat saaneet siitä niin hyvän otteen, että monet terrorismiyritykset saadaan estettyä jo ennakkoon.

      Vielä kerran suure kiitokset kaikille teille, jotka pää punaisena jaksoitte etsiä viitettä.
      Ahkeruus voitti kovan onnen jälleen kerran.
      Nauretaan yhdessä. ;)

    • Anonyymi

      "Vielä kerran suure kiitokset "
      No mikä ettei?

      • Olet sinä tarkka!
        Nauretaan toki yhdessä. ;)

      • Anonyymi

        "kakara " ?

        Parempaan et sitten pystynyt taaskaan, voi parkaa. Heikko räkytys ja käkätys päälle.
        On siinä todellinen sankari taas.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "kakara " ?

        Parempaan et sitten pystynyt taaskaan, voi parkaa. Heikko räkytys ja käkätys päälle.
        On siinä todellinen sankari taas.

        Eipä ollut sinunkaan suorituksesi mitenkään uniikki.

        Nauretaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Eipä ollut sinunkaan suorituksesi mitenkään uniikki.

        Nauretaan. ;)

        Taisi se olla uniikki hyvinkin, kuten kaikkien muidenkin suoritukset. Ei oikein pää tahdo pelata hautomon sisällä?
        Husuterveiset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Taisi se olla uniikki hyvinkin, kuten kaikkien muidenkin suoritukset. Ei oikein pää tahdo pelata hautomon sisällä?
        Husuterveiset.

        uniikki -> ainutlaatuinen, ainutkertainen , yksi ainoa
        ei mitenkään uniikki -> tavanomainen, kopio jo olemassa olevasta, yleinen

        Tuomarineuvosto antaa lopullisen lausunnon: suorituksesi ei ollut mitenkään uniikki vaan ihan tavanomainen tusinajollotus.

        PS. Tuomarineuvoston päätöksestä ei voi valittaa. Päätöksestä saa parkua. ;)

    • Anonyymi

      Kansakunnat eivät ehkä koe olevansa sodassa islamin kanssa, mutta jos niissä ei vallitse sharia-laki, silloin islam on tosiasiassa sodassa niiden kanssa.

    • Anonyymi

      Tuostahan on selvitystä enempikin mutta näin pelko on jo vieraanamme-

      Estääkö pelko 200 nuorta kertomasta poliisille Alppipuiston puukotuksesta
      8.2.2021 16:08I
      Alaikäistä poikaa puukotettiin törkeän ryöstön yhteydessä Helsingin Alppipuistossa 10. lokakuuta 2020. Helsingin poliisi jatkaa epäillyn rikoksen tutkintaa, ja rikonimikkeeksi on lisätty myös tapon yritys. Todistajien löytäminen on kuitenkin osoittautunut ongelmaksi, vaikka teon sattuessa on ollut paikalla suuri nuorisojoukko.

      Poliisi on saanut lisätietoja puukolla lyömisestä, ja ryöstön kohteeksi joutuneen pojan vammat ovat olleet hengenvaaralliset. Poliisi pyysi jo aikaisemmin vihjeitä tapauksesta, mutta sellaisia ei saatu yhdeltäkään puistossa epäiltyjen tekojen aikaan henkilöltä.

      • Tuota noin. Eikös me juuri äsken puhuttu terrorismista?

        Haluatko vaihtaa puheenaihetta?
        Ja sitten nauretaan. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Tuota noin. Eikös me juuri äsken puhuttu terrorismista?

        Haluatko vaihtaa puheenaihetta?
        Ja sitten nauretaan. ;)

        sano se päänsä menettäneille naisille

      • Anonyymi kirjoitti:

        sano se päänsä menettäneille naisille

        Ei ne enää halua vaihtaa puheenaihetta, niillä ovat puheenaiheet pysyvästi loppuneet. ;)

      • Kiitos, muistathan myös lähettää sen palkinnon. Postiosoitteet saat, kun meilaat minun Suomi24-boxiini.

        Terveisin Moktar. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Kiitos, muistathan myös lähettää sen palkinnon. Postiosoitteet saat, kun meilaat minun Suomi24-boxiini.

        Terveisin Moktar. ;)

        Kuka muu nauraa kuolleille suomalaistytöille paitsi sinä?
        Huumorisi oksettaa.

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        Ei ne enää halua vaihtaa puheenaihetta, niillä ovat puheenaiheet pysyvästi loppuneet. ;)

        Törkeän sairas kommentti.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuka muu nauraa kuolleille suomalaistytöille paitsi sinä?
        Huumorisi oksettaa.

        Oksenna toki, mutta älä unohda sitä lupaamasi palkintoa. ;)

    • Anonyymi

      entä jos

    • Anonyymi

      Kyllä Isis on sulanut kuin pissi hangessa......hehhehhehhee!

    • Anonyymi

      miksi uutiset kertoo täysin muuta?

    • Anonyymi

      Kaikki Islamilainen terrorismi länsi-euroopassa on tuonti tavaraa!
      Islamilaiset terroriteot ovat länsi-eurooppaan ”turvaan” tulleiden tekemiä!
      Lähes kaikki poliisin seuraamat radikalisoituneet ovat Islamin uskoisia!
      Mistähän ihmeestä tämä johtuu!

      • "Islamilaiset terroriteot ovat länsi-eurooppaan ”turvaan” tulleiden tekemiä!"
        Äläpä nyt turhaa höpötä, kun et asiasta taaskaan mitään tiedä.

        Isisin terrorismissa tekijöinä kunnostautuivat myös jo toisen polven siirtolaiset - maan omia kansalaisia - jotka syystä tai toisesta olivat radikalisoituneet. Myös ns. kantaväestöön kuuluneita käännynnäisiä on ollut tekijöiden joukossa.

        Sinun ei kannattaisi pää punaisena huudella, kun et myöskään asioista näytä tietävän tuon taivaallista.
        Eiköhän naureta. ;)

      • Anonyymi

        123 totuutta Islamilaisesta haittamaanmuutosta on poistunut!

      • Mitä kritiikkiä?
        Esitä toki, jos kritiikkiin on mielestäsi aihetta. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Islamilaiset terroriteot ovat länsi-eurooppaan ”turvaan” tulleiden tekemiä!"
        Äläpä nyt turhaa höpötä, kun et asiasta taaskaan mitään tiedä.

        Isisin terrorismissa tekijöinä kunnostautuivat myös jo toisen polven siirtolaiset - maan omia kansalaisia - jotka syystä tai toisesta olivat radikalisoituneet. Myös ns. kantaväestöön kuuluneita käännynnäisiä on ollut tekijöiden joukossa.

        Sinun ei kannattaisi pää punaisena huudella, kun et myöskään asioista näytä tietävän tuon taivaallista.
        Eiköhän naureta. ;)

        Itse asiassa uhrin kannalta on samantekevää, missä maassa muslimiterroristi on sattunut syntymään, joten öyhötyksesi on taas yhden kerran turhaa ja tolkutonta.

        Nauretaan tietysti;)

        Sinähän itse tätä höpisit.

        Nytkö sitten käännät takkiasi?
        Eiköhän naureta vartti jos toinenkin. ;)

      • No voi sentään.
        Enkö ole muistanut sinulle vielä kertoa: vanhan ei tarvitse niksuttaa, vanha osaa kirjoittaa. ;)

      • Miksi sinä minulle itket? Jos vahtikoira syö sinun tekstisi tai nipottava ylläpitäjä on löytävinään siitä rikollisia elementtejä, ota yhteyttä ylläpitoon ja ja kysy asiaa.

        Kyllä sinä osaat, kun olet muitakin täällä pää punaisena neuvonut, kuinka ilmiantoja tehdään.

        Onnea ja menestystä sinulle.
        Nauretaan yhdessä. ;)

      • Anonyymi
        Moktar.Gubta kirjoitti:

        "Islamilaiset terroriteot ovat länsi-eurooppaan ”turvaan” tulleiden tekemiä!"
        Äläpä nyt turhaa höpötä, kun et asiasta taaskaan mitään tiedä.

        Isisin terrorismissa tekijöinä kunnostautuivat myös jo toisen polven siirtolaiset - maan omia kansalaisia - jotka syystä tai toisesta olivat radikalisoituneet. Myös ns. kantaväestöön kuuluneita käännynnäisiä on ollut tekijöiden joukossa.

        Sinun ei kannattaisi pää punaisena huudella, kun et myöskään asioista näytä tietävän tuon taivaallista.
        Eiköhän naureta. ;)

        jääkannen alta maa on litteä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        jääkannen alta maa on litteä?

        Onhan se vähän niinkin. Esimerkiksi Merenkurkun alueella jääkannen alle litistynyt maa nyt pöyristyy muutaman sentin vuodessa. ;)

      • Moktar.Gubta kirjoitti:

        Onhan se vähän niinkin. Esimerkiksi Merenkurkun alueella jääkannen alle litistynyt maa nyt pöyristyy muutaman sentin vuodessa. ;)

        pöyristyy -> pyöristyy
        Tosin voihan se maankohouma Pohjanlahden rannikolla pöyristyä nähdessään, kuinka vakaat ja rehelliset pohjalaiset ovat niin pahasti lahonneet, että osa jo äänestää persujakin. Olisi luullut IKL:n ja Lapuan liikkeen terroritekojen opettaneet heillekin jotakin tolkkua ja järkeä.

        PS. Saa toki haukkua. ;)

    • Anonyymi

      Mitäs muita nämä täysylläpidettävät.

      Muhammed teki selväksi, että hänen vihollisillaan oli kaksi vaihtoehtoa: alistuminen hänen tahtoonsa tai ikuinen taistelu hänen itsemurhataistelijoitaan vastaan. Ihmisten uhkailu kuolemalla, elleivät he alistu, ei tietysti ollut uusi keksintö Muhammedinkaan aikana.

      • Anonyymi

        Jopa 128 poistunutta faktaa.

    • Anonyymi

      "Kuten me kaikki ymmärrämme, yksittäisiä hulluja on vaikea paimentaa."

      Mikä oli todistettava.

      • Anonyymi

        Moktar on aivan mahdoton paimennettava 133 poistettua tekstiä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Moktar on aivan mahdoton paimennettava 133 poistettua tekstiä.

        "Moktar on aivan mahdoton paimennettava..."
        Mitäpä paimennettavaa minussa olisi; tolkun mies ja rauhallinen luonne. En ole edes aituri, joten minun vuokseni ei tarvitse aitoja korotella ja portteja pönkätä.

        Kun nämä citypersut eivät taaskaan tiedä, mikä on se aituri, niin annan vihjeen: kyse ei nyt ole Arto Bryggaresta tai Nooralotta Neziristä.

        Ja sitten nauretaan. ;)

    • Tämäkin kirjoitukseni on kerännyt reilusti yli yli 300 kommenttia. Täällä tosin huudellaan pää punaisena, että kommenttien määrä ei todista vielä yhtään mitään.

      Todistaa se nyt ainakin sen, että tekstejäni luetaan innolla. Innokkaat lukijat myös kommentoivat innokkaasti ja niin niitä kommentteja sitten kertyy. Sellaiset tusinatekstit, joissa Ruotsin Nyköpingissä oli poltettu yöllä auto ja muslimi oli nähty edellisenä päivänä menevän moskeijaan, eivät juurikaan herätä halua kommentointiin.

      Hyvissä mielipidetekstissä tulee olla ajankohtainen aihe, pitävä ja luja faktapohja ja ratkaisuhakuinen ote asiaan.

      Ottakaa minusta mallia.
      Sitten nauretaan. ;)

      • Anonyymi

        PS kiittää asioiden edessä olemisesta

        Turkkilan tulipippuri

      • Anonyymi

        "Ottakaa minusta mallia."

        Ei kukaan tahdo olla hullu.

    • Anonyymi

      Aloittaja kikkailee tilastoilla. Aikoinaan toisen maailmansodan loppuvaiheissa puna-armeija raiskasi Berliinissä noin 200000 naista. Jos jokainen näihin naisiin kohdistuneista teoista laskettaisiin terroriteoiksi, niin terroritekojen määrä olisi valtava. Sen sijaan nämä raiskaukset lasketaan rikoksiksi. Samaa tapahtuu nyt Suomessa ja muualla Euroopassa.

    • Anonyymi

      "Hyvissä mielipidetekstissä tulee olla ajankohtainen aihe, pitävä ja luja faktapohja ja ratkaisuhakuinen ote asiaan."

      Sellaista ei sinulta ole vielä ilmestynyt.
      Harjoittele uutterasti, kyllä valkotakkiset sitten opastavat oikeaan suuntaan.

    • Anonyymi

      koska?

    • Anonyymi

      koska näin tapahtui?

    • Anonyymi

      on kyllä yllättävää tietoa

    • Anonyymi

      päivästä toiseen yllättää teloitukset...

    • Anonyymi

      Miksi tämä poruka ilmaiseläen pyrkii maapalom kaikki hyvän ja kultuurit tuhoon
      - on toi sairasta sakkkia kaiki ja päälekäymiset on näil ryhymis julkeeta

    • Anonyymi

      hämmentää kyllä jokapv

    • Anonyymi

      Maailma ei kuitenkaan ole sellainen, mitä perussuomalainen puolue toitottaa. Kannattaa uskoa vain faktoja.
      Nauretaan yhdessä.;)

      olen ihana

    • Anonyymi

      Kovasti raja-aitaa nousee islam asian takia-ja liittyy myös huumetuontiin eikö?

      Haapasalon ohjelmassa sanottiin että afgaanien huumeet kulkee eurooppaan mm georgian kautta...

    • Anonyymi

      Suomalaisten turvalisuuven hävitäjät ja oikeuslaitoksemme kuormittajat
      - ja pelkkä elanto näistä nupilta on 1miljoona ja toinenmokoma päälle

      SUOMI TUHOTAAN NÄIN

    Ketjusta on poistettu 179 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      105
      1806
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1417
    3. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      6
      1386
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1309
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      144
      1303
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      92
      1260
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1237
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      647
      1192
    9. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1058
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      13
      1028
    Aihe