ei kestäny taimet lannotemultaa, pitää seuraava satsi taimimultaan kysymys vaan kuuluu monen viikon jälkeen uskallan siirtää ne lannotemultaan?
uusiksi meni
1
95
Vastaukset
- Zinnian
Siementainten pikkujuuret ovat vielä niin hauraat, etteivät kestä lannoitteen poveria. Pienet taimet ovat vähän kuin pienet vauvat, ensin niille annetaan mietoja ruokia ja sitten myöhemmin kun masut alkavat kestää niin rasvaisempia.
Kylvömulta kaupassa on se hyvä kun suunnittelee siemenkylvöjä. Itse käytän omaa multaseosta jossa on puolet hiekkaa ja puolet tavallista kukkamultaa. Hiekka on siitä hyvä, että se johtaa myös ilmaa pikkujuuristoihin.
Tärkeää on myös kastelu, kun taimettuminen on käynnissä kastellaan ensin hieman juuristolle, mutta pääkastelun piste täytyy olla alusta. Näin saadaan pikkujuuristoja venyttämään itseään alaspäin ja juuriverkosto kasvaa ja voimistuu. Siis sekä pientä pintakosteutta, että varsinainen vesi aluslautaselle. Muista päivittäin seurata etteivät kylvökset pääse kuivettumaan, alkuun on hyvä pitää muovia vauva-taimivaiheen yllä.
Kyllä siitä vielä hyvä tulee - sinnillä uudelle yritykselle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2534557Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1302985Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412742Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741730Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051563Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn201461- 551324
- 931235
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2041093- 471085