Ubuntu 16.04 LTS saapuu huhtikuun 21. päivä

KUINKAHAN KAUAN KESTÄÄ ETTÄ MASO-KAARA SAAPUU KOMMENTOIMAAN,
että tämä EI OLE Linux.

Ubuntu 16.04 LTS saapuu Linux-käyttäjien iloksi huhtikuun 21. päivä. Uusin lukuisista uudistuksista näki päivänvalon viime perjantaina.

Canonicalille esitetyt toiveet Ubuntun Unity-käyttöliittymän vapaammasta muokkauksesta ovat pitkään kaikuneet kuuroille korville. Haluttomuutta vastata käyttäjien toiveisiin on perusteltu sillä, että ehdotetut muutokset eivät sovi Canonicalin omaan konseptiin.

"Me tiedämme paremmin" -asenteeseen on kuitenkin lähiaikoina ilmestynyt useita aukkoja. Esimerkiksi käynnissä olevan sovelluksen kuvaketta klikkaamalla ikkuna voidaan piilottaa. Aiemmin tämä ei ollut mahdollista. Lisäksi hakutuloksia ei enää oletusarvoisesti etsitä oman tietokoneen lisäksi internetistä, eikä käyttäjän tekemiä hakuja lähetetä enää verkkokauppa Amazonille.

Seuraava suurempi mullistus on Unity-sovelluskäynnistimen vapaa sijoittaminen joko ruudun vasempaan reunaan tai alalaitaan.

Alalaitaan sijoitettu sovelluskäynnistin vetoaa varmasti Windows-käyttäjiin, joskin sijoittelulla on omat haittapuolensa. Nykyään näytöt ovat leveitä, jolloin alalaitaan sijoitettu sovelluskäynnistin tuhlaa tilaa. Varsinkin, kun Unity-käyttöliittymässä on myös aina läsnäoleva yläpalkki, jollaista Windowsissa ei ole.

Sovelluskäynnistimen siirtäminen ruudun alalaitaan on beeta-asteella, joten vakituiseen käyttöön ominaisuudesta ei vielä ole. Lisäksi sijoittelu täytyy tehdä komentorivin kautta, mikä on omiaan karkottamaan tavallisia Ubuntun käyttäjiä. Lisäksi sovelluskäynnistimen automaattinen piilotus näyttää puuttuvan kokonaan.

Siirron ruudun alalaitaan voi tehdä käynnistämällä terminaaliohjelman (ctrl alt t) ja kirjoittamalla:

gsettings set com.canonical.Unity.Launcher launcher-position Bottom

Mikäli sovelluskäynnistimen haluaa myöhemmin siirtää takaisin ruudun vasempaan laitaan, onnistuu se komennolla:

gsettings set com.canonical.Unity.Launcher launcher-position Left

Uudesta ominaisuudesta kertoi Canonicalin Marco Trevisan Google -palvelussa.

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/uuteen-ubuntuun-jannittava-uudistus-6534546
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

M-Car-tulee-ootko-valmis kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu