Ongelma on seuraavanlainen: Hankin canal digitalilta uuden hd-boksin, ja jotenkin kotiteatterin kytkennät menivät sekaisin. Olen yhdistänyt satelliittiboksin smart-tv:n (LG) HDMI-porttiin ja smart-tv:n viritinvahvistimen (Onkyo) HDMI-porttiin. Kaiken järjen mukaan kaikkien televisiosta kuuluvien äänien pitäisi nyt kuulua kotiteatterin kautta, kun kerran satelliitin kuva ja ääni tulevat televisioon, eikö vain? Jos viritinvahvistinta ei ole kytketty, äänet kuuluvat television omista kaiuttimista ihan normaalisti.
Kun kaikki kytkennät on tehty, siis satelliittiboksi, televisio ja viritinvahvistin kaikki yhdessä, äänet toimivat niin kuin pitäisi ja viritinvahvistimen äänen voimakkuus muuttuu television kaukosäätimellä. Mutta: Kun sammutan television, ja samalla napinpainalluksella viritinvahvistin sammuu, ja uudestaan käynnistän television, äänet eivät enää kuulukaan ja viritinvahvistin ei enää käynnisty - ja vaikka viritinvahvistimen käynnistää erikseen, mitään ääntä ei kuulu. Kaikkien kokeilujen yhteydessä huomasin, että jos irroitan satelliittiboksin HDMI-johdon satelliittiboksin päästä ja kytken takaisin, äänet alkavat taas kuulua kotiteatterista.
Eli mitä helve***ä? Onko vika asetuksissa vai laitteissa? Ja missä laitteessa vika on, jos vika on laitteessa ylipäätään? Olemme nyt koko illan säätäneet näitä laitteita ja mikään ei auta. Ottaa päähän, kun järjellistä syytä ei löydy. Auttakaa nyt joku, perheessä on yksi huonokuuloinen ja LG:n kaiuttimet ovat surkeat :(.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onnistuit kysymään tyyliin, että jossain on jotain vikaa ja jätit tv:n ja vahvistimen mallin kertomatta. LG:n smart ei kerro paljoa meille sivullisille.. Pari kommenttia kuitenkin:
https://forum.lgmusicflow.com/lgmusicflow/topics/hdmi-arc-not-working-correctly on saman tyylistä ongelmaa käsitelty eikä ratkaisua oikein löydy. Olethan lataillut tv:n viimeisimmät softapäivitykset? Onhan HDMI-kaapelisi laatutavaraa? Tutustu myös https://www.youtube.com/watch?v=CEUummCyjA4
Omaan televisiooni (Sony) ostin Prismasta satasen maksavan Yamaha NXB150BL 2.1. kaiuttimen, joka on kiinni tv:n kuulokeliitännässä. Tämä riittää kotikäyttöön aivan mainiosti. Kun tv:n katselussa tilaäänelle on tarvetta, niin tv:stä on optinen liitäntä kotiteatteriin, sillä optisella liitännällä saa ääniviiveen helposti säädettyä kuntoon.
Perustele tuo riittävyys.
Rouva kertoi, että sen laatu riittää arkikäyttöön, joten se kelpaa minullekin;) Kotiteatteria käytetään silloin tällöin esim. leffoja katsottaessa, kun tilaääntä kaivataan..
Onneksi en ole noin pahasti tossun alla ja käytän omia korviani.
Yli 40 vuoden avioliiton aikana olen oppinut tekemään kompromisseja. Ja kuten huomaat, ihan kunnollisen tehoinen kotiteatteri on olemassa. Minulla on tekniikan alalta n. 50 vuoden kokemus, joten luulen tietäväni, millaista laitteistoa missäkin tilanteessa tarvitaan. Eläkeläisenä tuo kuulokäyräkään ei enää ole ihan täydellinen, mutta toimeen tullaan tälläkin "rimpulalla";)
Ollaan jo aika kaukana alkuperäisestä kysymyksestä, joten käytä niitä omia korviasi ihan miten haluat. Pidä kuitenkin huoli, että kuuloa on jäljellä vielä eläkepäivilläkin.
Nöyristele sitä akkaasi jatkossakin ja osta rimpuloita. "Kunnollisen tehoinen kotiteatteri" voi olla mitä paskaa tahansa. Onhan se nähty mistä romuista täälläkin valitetaan.
Laita sat boksista hdmi Onkioon ja Onkiosta hdmi telkkarin ARC liittimeen.