Tasavallan presidentin eläke
Tasavallan presidentin eläkkeestä säädetään myös laissa. Presidentin vuotuinen eläke on 60 prosenttia tasavallan presidentin palkkiosta. Lakimuutos, jolla tasavallan presidentin palkkiota alennettiin 1.4.2013 alkaen, ei vaikuta ennen lain voimaantuloa eronneiden tasavallan presidenttien eläkkeisiin. Eläkkeen määrä lasketaan lakimuutosta edeltäneestä palkkiosta, eli presidentin eläke on 96.000 euroa. Tämän eläkkeen saa kuusi vuotta tai pitempään presidenttinä toiminut henkilö (täysi eläke). Jokaisesta puuttuvasta täydestä vuodesta eläkkeen määrä vähenee kuudenneksella, mutta pienin eläke on vähintään puolet täydestä eläkkeestä.
Lisäksi valtio voi kustantaa eläkkeellä olevalle presidentille sopivan asunnon kohtuullista vuokraa vastaan, tarjota tarpeen mukaan erilliset työtilat sekä antaa kuljetus-, turvallisuus-, sihteeri- ja toimistopalveluja valtion talousarvion rajoissa.
Presidentin puolisolle ei makseta eläkettä tämän aseman johdosta, mutta hän on leskeksi jäätyään oikeutettu perhe-eläkkeeseen, joka on 50 prosenttia presidentin eläkkeestä.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kolmen ex -sosialisti presidentin vuokriin ja palveluihin menee 560 000 euroa vuodessa.
Demut juksasi eduskuntaa.
Mielipidekysymyskö Halosen presidentineläke onkin, kun l a i n mukaan presidentin eläke on 60 % presidentin palkkiosta?
Eduskunta sumutettiin päättämään, että sosialistipresidenttien eläkkeet on 76,19 % eikä 60 %. Valtiovarainministerinä toimi TOVERI URPILAINEN.
Halonen järjesti ja h y v ä k s y i itselleen eläkkeen palkkiosta 160.000 euroa, vaikka ei ole koskaan saanut niin korkeaa presidentin palkkiota. Halosen palkkio oli 126.000 euroa, siis sama jonka Niinistökin saa.
Halonen haki ja sai väärän summan eläkeeseensä. Anoi 20400 € liian suurena.
Palkkiota nostettiin uudelle presidentille, siis Niinistölle 160.000 euroon, mutta Niinistö pudotti l a i l l a palkkion oma-aloitteisesti 126.000 euroon, joka on sama kuin Halosellakin oli ollut.
Asia on nyt julkinen. Sen voi tarkistaa presidentin kanslian internet-sivuilta kohdasta presidentin tehtävät.
Presidentin eläkettä pienentämällä Suomen talous kuntoon saataisiin:))
Kateus on ehtymätön voimavara vaikka se on järjettömyydessään käsittämätön järjellään ajatteleville.
Enemmän pitäisi olla huolissaan monimiljonääri Juha Sipilän veronkierrosta. Presidenttien palkkioista ja eläkkeistä ei lain mukaan makseta veroja. Sen sijaan Sipilän pitäisi maksaa mm. osingoistaan ja muista tuloistaan veroja. Kuitenkin Sipilä kiertää veroja minkä ehtii yhdessä veroprofessorisukulaisensa Niskakankaan avustuksella.
Sipilän vika, kun Halonen ei maksa veroa.
Mihin toveri puolustusasianajaja meni.
Johan sauli on eläkkeensä?
Siis miksi yritysjohtaja tienaa oli lama tai ei?
Ja tämä Kokkila joka tienaa verorahoilla ja joka kas, rahotti Niinistön pressan...
Törkeää tuhlausta
26.1.2011 09:39
3
Eduskuntatalon yhteyteen rakennetaan noin 300 miljoonan euron tunneli. Noin 70 miljoonaa tulee maksamaan Eduskunnan alle sijoitettava tunnelitila eduskunnan eduskunnan jätteitä varten.
Mistä tuo jäte syntyy? Eduskunnan ruokalasta, jossa kansanedustajat syövät. Eduskunnan papereista, joita monistetaan jokaiselle kansanedustajalle suuria pinoja - koska eivät osaa käyttää kannettavia tietokoneita Eduskunnan verkossa?
Hetkinen, laman aikana, veronmaksajien rahaa sijoitetaan 300 miljoonaa euroa tunneliin, jota ei itse asiassa tarvita.
Kuka siis tunnelia tarvitsee?
- Veronmaksajatko, jotka tunnelin maksavat? Eivät tarvitse, eikä veronmaksajilta ole kysytty haluavatko maksaa tunnelin.
- Kansanedustajat ja iso avustajiensa määrä, jotka eivät ole siirtyneet "paperittomaan toimistoon". Halvempaa olisi hankki kansanedustajille ja avustajajoukoilleen kannettavat tietokoneet ja kouluttaa nämä tietokoneiden käytössä kuin mitä rakentaa 20 miljoonalla eurolla jäteluolasto tunneliin.
Kuka tunnelia tarvitsee?
SRV-rakennusyhtiö, joka tunnelin rakentaa? Tunnelin rakennusyhtiön pomo on Ilpo Kokkila, joka on eduskunnan puheenjohtaja Sauli Niinistön vaalirahoittaja. Siinäpä oiva rakennuskohde... jonka budjetti kasvaa, kasvaa, kasvaa... ennenkuin tunneli on valmis. Ja veronmaksajat maksavat varmasti. Tunnelin rakentaminen ei tuota tappiota.
Velkaa on ulkomailta otettava 300 miljoonaa lisää tunnelin rakentamiseen. 70 miljoonan jäteluolaston rakentaminen on kohtuutonta lama-aikana, kun veronmaksajat saavat tinkiä jokapäiväisestä ruuastaan ja lääkemenoistaan, asumisestaan eli perustarpeista.
Ansaitsee noston myös kiirastorstaina.
http://yle.fi/uutiset/presidentin_palkkio_laskee_viidenneksella/6484780
Lisää riemua leikkimajurille.
Pankkopojalle pitkäperjantaina.
kapi pahalla päällä.
Muistahan tämä tänäänkin Pankkopoika!