Näin voin sanoa, että minulla oli rutkasti onnea kun satuin aikoinaan asumaan oikeassa pikkukaupungissa. Kaupungin silloinen sosiaalijohtaja antoi kaikille päihdehoitoon hakeutuville maksusitoumuksen, ja vieläpä niin että juoppo sai itse valita hoitolaitoksen.
Olin jo aiemmin hakenut apua kaupungin omasta terveyskeskuksesta, mutta siellä minusta tehtiin paniikkihäiriö-diagnoosilla sekakäyttäjä. Juuri tuo sekakäyttö ajoi minut lopulta hakemaan sossusta maksusitoumusta, että pääsisin kunnon hoitolaitokseen. Ilman kaupungin maksusitoumusta en olisi kyennyt hoitomaksua maksamaan.
Minnesota-mallisessa hoidossa pääsin sitten eroon benzoista ja viinasta, ja hiljattain join jo 16-vuotis kakkukahvejani. Siinä kahvitellessa mietin, että olen 16 vuodessa tainnut veroina maksaa hoitomaksuni kaupungille moninkertaisena takaisin.
Nykyisenä säästämisen aikakautena minunkaan pikkukaupunkini ei enää anna maksusitoumusta sitä haluaville. Siksi moni juomiseensa väsynyt ei pääse kunnolliseen hoitoon, ja joutuu siten jatkamaan juomistaan, ja vielä yleensä benzoilla ryyditettynä.
Minulla oli siis todella rutkasti onnea kun satuin tarvitsemaan apua oikeaan aikaan. Vuosien myötä olen tullut aina vaan vakuuttuneemmaksi siitä, että ilman hoitolaitoksen apua olisin varmaan juonut jo itseni hengiltä.
Voitto näissä raittiusarpajaisissa taisikin olla minun elämäni lottovoitto.
Onnea raittiusarpajaisissa
potilas245
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646075Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201748Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt111646Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921533Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411426- 1131140
Oon mä susta mustasukkainen
Mä tunnustan. Olen aina vähän jollain tapaa ollu susta mustis. Tottakai, koska rakastan sua. Mutta mustiskin vain terveellä tavoin. Ihan luonnollista150984Sohvi blörf
Siellä se taas keekoilee kaupungilla ja kuvailee viattomia opiskelijoita instaansa. Kuvaa nyt vaan omaa tissivakoo ja bebaa jätä muut rauhaan ettei t106831Jättäkää tuo Lumio nyt jo rauhaan!
Mihinkään tuo avaus katosi? Säälittävää touhua kertakaikkiaan, harvoin tänne mitään kirjoittelen mutta tämä touhu alkaa mennä jo yli hilseen. Hävetkää26742Rakas rakas rakas
Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Rakas rakas rakas Oot kaikkeni sä ihana m65664