"Vain osa ihmisistä näkee Ylen toiminnan läpi, sen kuinka Yle jatkuvasti ohjelmissaan yrittää saada pakolaiset ym. tummat näyttämään uhreilta. Jotta suomalaiset säälisivät heitä mahdollisimman paljon."
Eräs toinen keskustelu tällä sivustolla oli aloitettu yllä olevilla lauseilla.
Muutamille ihan tolkun ihmisinä pitämilleni koko maailma tuntuu olevan täynnä Ylen ja jonkun "valtamedian" salaliittoja.
Olen muuttanut suhtautumistani heihin, koska joillakin järki tuntuu katoavan täysin. Tosiasioihin perustuvien vastaväitteiden esittäminen saa jotkut kiihtymään ihan tolkuttomasti.
Tämä on tietysti vain mielipide, mutta kun tuollaisesta ajattelusta ja noista väitteistä syntyy väkisinkin sellainen mielikuva, että noin ajattelevalla ja ajatukseensa jumiutuneella ihmisellä ei ole asiat oikeasti hyvin. Koettakaahan toipua. Hakekaa vaikka ammattiapua, se ei tiettävästi maksa mitään.
Mitä tulee kiusaamiseen niin minä tiedän, että myös syntyperäisiä suomalaislapsia kiusataan ja minä todellakin tiedän miltä se tuntuu. Evakon kakarana jouduin kokemaan sitä vuosikausien ajan, suomalaislapsena erään suomalaisen pikkukylän suomalaisessa kansakoulussa. Joku jossakin saattaa muistaa vielä minut, vaikka ne kiusaajat ovat jo kuolleet.
Ja lopuksi; onneksi vain pieni osa, hyvin pieni osa suomalaisista ajattelee tuon em. aloituksen tekijän tavoin.
YLE ja Valtterin tapaus
Salaliittolainen
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422