Tarinat Melperin "pikkupilluista" yms.

Kun valehtelu vanhoillislestadiolaisten tapaan alkaa hengellisestä valehtelusta ja Raamatun vääristelystä, niin silloin on ovi auki kaikenlaiselle valehtelulle ja kieroudelle.

Jatkakaa toki kaikessa rauhassa "melperin pikkupillu"-juttujanne. Jokainen aivot omistava ihminen tietää, että kyseiset jutut ovat syntyneet henkisesti sairaiden vanhoillislestadiolaisten päässä. Ja samalla tavalla henkisesti vammaiset vanhoillislestadiolaiset jatkavat kyseisen teeman levittämistä palstoilla.

Antakaa palaa!
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Noiden kirjoitusten kohdehan oivallisella tavalla paljastuu halujensa ja himojensa orjaksi . Eihän tulisi mieleenkään kirjoittaa tollaisia, jostain mieleltään tasapainoisesta ja fiksusta ihmisestä. Olemuksellasi ja ulosannillasi olet ansiokkaasti onnistunut muokkaamaan sinuuun kodistuvien viestien sisällön. Jatka saastaista kestolinjaasi ja anna palaa!

Äänestä

melperi voi olla pikkupillu? Sinähän olet isokokoinen, karvainen ja tyhmä tennishirmu, joka on hävinnyt kaikki tennisottelunsa. Vai oletko kenties leikkauttanut pikkupippelisi pois ja porauttanut tilalle pienen kusireiän?

Äänestä
  • Samat sukurutsaiset vl-kommentit jatkuvat.

    Äänestä

  • porattu pikkureikä on nimeltään PISSAREIKÄ. Kuka nyt palstoilla ilkeäisi käyttää rahvaanomaisempia alatyylisiä ilmauksia...

    Äänestä

miten melperi kuvaat omaa tilaasi? oletko henkisesti tasapainossa ja rauhassa itsesi kanssa?

Äänestä

Onhan noi säälittäviä tarinoita. Kertovat aika paljon vanhoillislestadiolaisista ja heidän korvienvälistä.

Äänestä
  • Kuinkahan suuri osa vanhoillislestadiolaisista on vajakkeja?

    Äänestä

  • matikka.kiinnostaa kirjoitti:

    Kuinkahan suuri osa vanhoillislestadiolaisista on vajakkeja?

    varmuudella sanoa, mutta epäilisin, että me kaikki Jumalan lapset olemme siinä mielessä vajakkeja, että luotamme Jumalan armoon. Viisaammaat, ne jotka eivät ole vajakkeja, pärjäävät omilla voimillaan tämän maallisen elämänsä ajan.

    Muutoin olen sitä mieltä, että puheet melperin pikkupillusta ja poratusta pissarei'ästä lienevät vahvasti liioiteltuja.

    Äänestä

  • Tuota_en_osaa kirjoitti:

    Te vanhoillislestadiolaiset luotatte SRK:n keksimiin Raamatun vastaisiin valheoppeihin.

    Äänestä

  • Tuota_en_osaa kirjoitti:

    varmuudella sanoa, mutta epäilisin, että me kaikki Jumalan lapset olemme siinä mielessä vajakkeja, että luotamme Jumalan armoon. Viisaammaat, ne jotka eivät ole vajakkeja, pärjäävät omilla voimillaan tämän maallisen elämänsä ajan.

    Muutoin olen sitä mieltä, että puheet melperin pikkupillusta ja poratusta pissarei'ästä lienevät vahvasti liioiteltuja.

    mieltä. Jos kerran poraushommiin ryhdytään, sitähän samalla vaivalla valitsisi isomman poranterän ja aukaisisi kerralla kunnon kusiröörin, josta koko kusilasti kerralla solahtaisi pyttyyn. Jos reikä on kovin pieni, pitää odotella minuuttikaupalla pissan lirinää, ja koko tuo aika on pois palstailusta.

    Äänestä

Vituttaako sua mölperi? Aina kun aukaset viljelyksen, sitä useampi huomaa pöljyytesi. Kai tiijät, mitä pölijä tarkottaa Oulun murteella?

Äänestä
  • taa:

    Sana "pölijä" ei vielä ole minulle tuttu, mutta ehkäpä minulle piakkoin tulee mahdollisuus perehtyä tämän sanan etymologiaan. Aion nimittäin matkustaa Ouluun. Toisessa ketjussa on sanottu, että siellä kaupunginvaltuusto piakkoin käsittelee Heprealaiskirjettä, joka on vahva saarna. En haluaa menettää pätkääkään tuosta käsittelysta. Kuuntelen koko keskustelun ajatuksen kanssa ja nauhoitankin sen. Samalla minulla on tilaisuus perehtyä rikkaaseen oululaiseen kieleen ja tavata oululaisia Jumalan lapsia. Ehkäpä tapaan siellä tohtori Keijo Nissilänkin, jonka taannoin tapasin suviseuroissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

melperi kirjoitti:

Kun valehtelu vanhoillislestadiolaisten tapaan alkaa hengellisestä valehtelusta ja Raamatun vääristelystä, niin silloin on ovi auki kaikenlaiselle valehtelulle ja kieroudelle.

Jatkakaa toki kaikessa rauhassa "melperin pikkupillu"-juttujanne. Jokainen aivot omistava ihminen tietää, että kyseiset jutut ovat syntyneet henkisesti sairaiden vanhoillislestadiolaisten päässä. Ja samalla tavalla henkisesti vammaiset vanhoillislestadiolaiset jatkavat kyseisen teeman levittämistä palstoilla.

Antakaa palaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu