Tampax Bay - NY Islanders
Todennäköisesti nihkeä, vähämaalinen kamppailu, sillä kumpainenkin tarvitsee pisteitä Idän tiukassa pleijarikamppailussa. Kummatkin periaatteessa ihan hyvissä asetelmissa, mutta kahdenkin pelin tappioputki, ja sitä ollaankin jo keikkumassa pleijariviivan tasalla. Kummatkin joukkueet haluavat varmasti hyvin tarkasti varmistella edes sitä pistettä, mikäli kolmannessa erässä on tasaista. William Hill tarjoaa tasapelille kerrointa 4,20 et sillei hei! Lisäksi ensimmäisen maalin ajankohta 10 - 60 minuuttia 2,00-kertoimella hei!
NJ Devils - Washington Caps
Capitalsilla ei juuri ole enää panosta runkosarjan loppupeleissä, sillä runkosarjan voitosta myönnettävä Presidents Trophy on käytännössä jo kannettu Capsin palkintokaappiin. Capsin voittoa ei siis tee mieli pelata. Alex Ovechkinin maalille saa 2,15 kertoimen, joka vaikuttaa ihan hyvältä kertoimelta. Kundilla on kahdeksan paineetonta peliä jäljellä painaa ne seitsemän maalia, jotta saa 50 maalia jälleen kerran täyteen. Joukkueet ovat kohdanneet jo kolmasti aiemmin tällä kaudella ja Alex on tehnyt maalin kahdessa niistä. Devilsin ykkösveska on telakalla. Betsafelta löytyy lisäksi Ovien kahdesta maalista kerroin 6,00 et sillei hei! -Lumiukolla on tunne, että tänään roiskuu, joten on tuohon pieni summa laitettava hei!
-Lumiukon NHL-vedot
6
<50
Vastaukset
- Lumiukko-
Hollanti - Ranska
Kummatkin tekevät maalin 1,98-kertoimella. Hollannin puolustus on reikäjuustoa, mutta hyökkääminen on vielä ihan kelvollisella tasolla, joten eiköhän sieltä ainakin yksi maali saada Ranskan verkkoon nussittua hei! Ranska tekee luultavasti ne kaksi maalia. Lisäksi Ranskan 1-2 voitto 11,00 kertoimella.- Lumiukko-
Lähelle meni tulosvetokin, mutta joukkueiden piti sitten vielä viimeisen vitosen aikana tehdä maalit mieheen. Voitolle kuitenkin.
- Lumiukko-
Unohtui mainita, että Devilsillä oli eilen vieraspeli.
- Etmitenhei
Itsellesikö puhut?
- taavetti22
Lumiukko ei ole ensimmäinen yksinkeskustelija tällä palstalla.
- Lumiukko-
taavetti22 kirjoitti:
Lumiukko ei ole ensimmäinen yksinkeskustelija tällä palstalla.
Totta. Kaikkihan ne Ännärivedot päin bärssettä meni, mutta kaikki oli hyvin lähellä hei! Maali tehtiin ajassa 9 minuuttia eli se jäi minuutista kiinni. Lisäksi peli oli kolmannen erän puolessa välissä vielä tasana. Ranskan pelin tulosveto jäi tosiaan 5 minuutista kiinni hei! Hyvät vedot joka tapauksessa. Hik!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406