VIisas mies Carl Haglund ilmoitti luopuvansa RKP.n puheenjohtajan paikasta. Helsingin sanomien mukaan viimeinen vuosi hallituksessa vei häneltä uskon järkevään politiikkaan. Ihminen tulee mukaan ja ajattelee, että tehdään jotain isänmaan puolesta. Hallituksen päätöksenteko oli kuitenkin niin hankalaa, että tavoitteisiin ei päästy.
Viimeisenä vuonna mm. SDP:n Urpilainen korvattiin Rinteellä ja hallituksen päätöksenteko jäätyi. Vaikeiden, mutta kuitenkin isänmaalle välttämättömien säästöpäätösten tekeminen siirtyi siirtymistään.
Tapio W kuvaa kirjassaan poliittisten puolueiden harjoittamaa kansanvallan ja demokratian vastaista politiikkaa. Kyllä sellaisessa menossa menetämme resursseja, tässä tapauksessa oman leiviskänsä erinomaisesti hoitaneen Carl Haglundin.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Oletko todellakin NIIN naiivi, että uskot tuohon viralliseen julkiseen selitykseen eron syistä!?
Todellinen syys on RKP:n jäämoinen katastrofaalisesti kerrankin oppositioon. Lisäksi Calle ei tarpeeksi painottanut kielietuilua puolueen kiihkosvekojen mielestä.
Nuo ns. yleiset syyt ovat pelkkä verho.
Niinpä niin. Hesarin mukaan Calle luonnehti viimeisen vuoden hallitustyöskentelyä sanoin "hirveä", "järkyttävä" tai jopa "sabotaasi". Onko se sitten naivia vai ei, kun hän noin luennehtii.
Outoja selityksiä hurreilla.
Miksi Haglund ei sitten käyttänyt samoja, toimivia ja päteviä kiristyskeinoja kuin pakkoruotsitusta ja ruotsalaisten etuoikeuksia puolustaessaan?
Muitakin viisaita jättää politiikan, ei ole kysymys vain "hurreista". Lue aloitus uudelleen ja mieti.
Klokt beslut av Haglund,men stor förlust för partiet.
Puolueisiin kuuluvat pettää aina. Se on sellainen porukka se. Pää täynnä kusta hiihdellään kokouksesta toiseen huutamaan maailman parasta varastamaan.
Joka ainoa tuntemani on menettänyt uskonsa politiikkaan.
Tämänkin "kriisiajan hallituksen" tärkein päämäärä oli yhtiöittää Metsähallitus.
Laki astuu voimaan aprillipäivänä 1.4. Aivan tarkoituksellinen valinta sillä kyse on kepposesta. Valtava kavallus ja ihan laillisin laillisin keinoin. Olkaa hyvät vain!