Yritin googlata aiheesta, mutta löytyi vain "himosiivouksesta" juttua ja tämä on vähän erilainen. Kyse ei siis ole jatkuvasta pakonomaisesta puunaamisesta vaan ajoittaisesta (1-2krt kk) ahdistuksen puuskassa suoritettavasta toiminnasta.
Vaimon kanssa, joskus riidoissa hän menee ensin mykäksi ja vetäytyy itsekseen hetkeksi. Aiheet on monia eri ristiriitoja, mitä suhteissa nyt on. Tällä ajalla rauhoittua ja miettiä sovintoa kumpikin tahoillaan, mutta toisinaan se alkaa. Se voi tapahtua, myös jos hänellä menee pahasti sukset ristiin, jonkun kaverin tai sukulaisen kanssa. Puhelinkeskustelun päätteeksi esimerkiksi. Tai jos lapset käyttäytyy haastavasti pitempään.
Hän menee silloin täysin "kiinni". Ei vastaa puheeseen, vääntäytyy pois, jos koittaa halata ja rauhoittaa. Kämpässä alkaa sisustus vaihtumaan, tiskit pestään, lattia pestään. Ihminen kulkee kuin höyryveturi ilman kuljettajaa.
Tässä ei olisi sinänsä mitään vikaa, mutta yleensä jotain hajoaa agressiivisen siivoamisen aikana. Lapset pelkää, kun äiti vaan tekee eikä reagoi puheeseen mitenkään, tönii pois jos koittaa lähelle. Pahinta on, jos kunnolla estelee niin hän alkaa huutaa ja raivota.
Kun alkaa näyttää liian rajulta niin olen pyrkinyt estämään vahinkoja syntymästä. Olen käynyt kiinni mahdollisimman hellästi ja kivuttomasti. Tilanteet on yleensä menneet niin, että olen vain pitänyt tiukassa halauksessa, kunnes vastaamattomuus muuttuu raivon kautta itkuksi ja lohduttamisen jälkeen taas normaaliksi.
Onko tällä käyttäytymisellä jotain nimeä ja mikä olisi oikea tapa toimia? Estääkö ja pitää kiinni kunnes rauhoittuu vai pukea lapset ja lähteä pihalle odottamaan, että rauhoittaa itse itsensä?
Vaimo ei itse näe itsessään mitään vikaa, eikä hänellä ole mitään kontaktia psykiatriseen hoitoon tai lääkitystä. Kutsuu tätä käytöstä vain tavaksi käsitellä hankalia asioita.
Vaimon kanssa, joskus riidoissa hän menee ensin mykäksi ja vetäytyy itsekseen hetkeksi. Aiheet on monia eri ristiriitoja, mitä suhteissa nyt on. Tällä ajalla rauhoittua ja miettiä sovintoa kumpikin tahoillaan, mutta toisinaan se alkaa. Se voi tapahtua, myös jos hänellä menee pahasti sukset ristiin, jonkun kaverin tai sukulaisen kanssa. Puhelinkeskustelun päätteeksi esimerkiksi. Tai jos lapset käyttäytyy haastavasti pitempään.
Hän menee silloin täysin "kiinni". Ei vastaa puheeseen, vääntäytyy pois, jos koittaa halata ja rauhoittaa. Kämpässä alkaa sisustus vaihtumaan, tiskit pestään, lattia pestään. Ihminen kulkee kuin höyryveturi ilman kuljettajaa.
Tässä ei olisi sinänsä mitään vikaa, mutta yleensä jotain hajoaa agressiivisen siivoamisen aikana. Lapset pelkää, kun äiti vaan tekee eikä reagoi puheeseen mitenkään, tönii pois jos koittaa lähelle. Pahinta on, jos kunnolla estelee niin hän alkaa huutaa ja raivota.
Kun alkaa näyttää liian rajulta niin olen pyrkinyt estämään vahinkoja syntymästä. Olen käynyt kiinni mahdollisimman hellästi ja kivuttomasti. Tilanteet on yleensä menneet niin, että olen vain pitänyt tiukassa halauksessa, kunnes vastaamattomuus muuttuu raivon kautta itkuksi ja lohduttamisen jälkeen taas normaaliksi.
Onko tällä käyttäytymisellä jotain nimeä ja mikä olisi oikea tapa toimia? Estääkö ja pitää kiinni kunnes rauhoittuu vai pukea lapset ja lähteä pihalle odottamaan, että rauhoittaa itse itsensä?
Vaimo ei itse näe itsessään mitään vikaa, eikä hänellä ole mitään kontaktia psykiatriseen hoitoon tai lääkitystä. Kutsuu tätä käytöstä vain tavaksi käsitellä hankalia asioita.
Vastaukset 1
Vanhimmat
On hienoa että jaksat ottaa hellään varmaan otteeseen ja vaimo rentoutuu ja vapautuu ahdistuksestaan. Siitä voi tulla hänelle kyllä alitajuinen tapa kerjätä sympatiaa ja lohdutusta. Sitä se jo nyt onkin. Samaan viittaa tuo jonkin rikkominen.
Taustalla voi olla jäänne lapsuuden uhma-ajoilta ja tapa toimia aikuiselle on lapsellinen. Lieneekö niin, että se on ollut varmin keino saada lohtua ja syliä tai hän on jäänyt sitä sitten kokonaan ilman. Yleensä uhmaikäinen lapsi 2-4-vuotias rauhoittuu raivonpuuskastaan, kun turvallinen aikuinen ottaa syliin ja pitää siinä tyyntymiseen saakka. Yleensä lapsen itku muuttuukin nyyhkyttäväksi ja avuttomaksi ja kohtaus menee ohi.
Siivoamisessa ei sinänsä ole haittaa. (Kunpa meikäläinenkin saisi välillä moisen siivousvimman), mutta ei ole sitä syliin ottajaa.
Minulla on yksi ystävä, joka kuuraa lattioita ja pyykkää purkaakseen ahdistustaan. Ei hän sitä itse tiedosta, mutta sivullisen on helppo huomata. Pyykkipulveriakin kuluu niin paljon, että joka viikko ostaa.
Voisitko ottaa asian joskus hienotunteiseksi puheeksi. Silloin kun ilmapiiri ei ole kireä. Voisi vaikka todeta että sinä taidat pitää siitä jos ottaa syliin kun on oikein paha olla. Ja sitten voit vaikka kysyä että tykkääkö hän oikeasti siitä. Olisihan se aikuiselle ihmiselle kypsää osata myös sanoin purkaa pahaa oloa vaikka kaipaisi kosketustakin.