Persujen Torikahvilassa sananvapaus kukoistaa?

Kaksi umpipersua perusti viime vuoden lopulla oman keskustelusivuston jatkamaan Iltalehden lopettamaa kirjoittelumahdollisuutta.

Homma pyöri hyvin kuukauden verran, kun käyttäjiä oli hyvin vähän ja vapaus suuri.

Sitten alkoi tulla ongelmia. Kaikkein peräsuolisimmat persut alkoivat linkittää sivustolle väkivaltavideoita ja -kuvia, käyttäen rohkeasti avatarkuvanaan esimerkiksi ihailemansa Adolf Hitlerin, Josef Stalinin ja Vjatseslav Molotovin kuvaa ja hyökkäsivät räävitöntä alatyyliä käyttäen asiallisten länsimaisten käyttäjien kimppuun.

Minä kritisoin ylläpitäjäkaksikon valitsemaa linjaa sallia hyökkäykset toisia kirjoittajia vastaan ja jostakin syystä persukaksikko siisti vähäksi aikaa pahimpia hyökkäyksiä.

Viime aamuyölle päivätyllä ilmoituksella (Torikarvilan perskaksikko tunnetaan kohtalaisen innokkaina ateistisina alkoholin käyttäjinä, joilla kontrolli katoaa aika ajoin) sain kirjoituskiellon sivustolle, perusteluna vain: “Kasva aikuiseksi”.

Olin kirjoittanut ilmeisesti kirjoituskiellon laukaisseen kommentin:

“Re: Miehen teko
ViestiKirjoittaja Liike » 26.03.2016 05:22

jones kirjoittaa kirjoitti:
”Menkäämme torille ja pyyhkikäämme perseemme tooralla ja koraanilla.”

Ei. Tuollainen ei olisi miehen, vaan terroristin teko.

Järkevä mies puolustaa omaa uskoaan sanoin silloinkin, kun usko on muu kuin juutalaisuus tai islam. Meidän kristittyjen ei pidä alentua pilkkaamaan muita.”

Että noin siellä persuissa... :D

5

59

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vähän vastaava tilanne kuin Tynkkysen kritisoitua puoluetta. Soinihan erotti hänet.

    • Persukäyttäjät röhkivät nyt tyytyväisinä kun kukaan ei enää saa haastaa heitä. :D

      Natsipersulainen oikeus- ja työministeri von Leinenström (vai mikä sen ruotsalaisen paperiministerin nimi oli) vaatikin nimimerkkikirjoittelun kieltämistä, jotta persua ei loukattaisi ilman rangaistusta. ...

    • Nyt ei persepuolueen kannattajaa loukata!
      (Sillä sivustolla, jolla persepuolueen kannattajat voivat estää kaiken kritiikin)

    • kaikki.merkit.kertovat

      Soinistien tavoitteena on ISIS tyylinen touhu myös Suomeen?

      • Se on pahin mahdollisuus, vaikka emme toivo sitä.

        Keskustelun sulkeminen voi olla osa persujen valmistautumista räjäytykseen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      823
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      736
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe