Näin sinua vedätetään asuntojen hinnoissa

vedätys

Näin sinua vedätetään asuntojen hinnoissa.

Suuri tabu josta valtamedia vaikenee kokonaan, ovat asuntojen todelliset hinnat. Muiden valtioiden hintakuplista kyllä puhutaan mutta ei Suomen, ja miksi ei? Siksi koska se on valtion tukemaa kansan köyhdyttämistä.

Ajatelkaapa pieni hetki kuinka paljon teille jäisi rahaa käytettäväksi jos kotinne olisi velaton omistusasunto. Puolet Suomen omakotitaloista on velattomia mutta asiaa valaisee se, että Suomessa asutaan vähiten omakotitaloissa koko Euroopassa, ja lähes koko maailmassa.

Mistä asunnon hinta muodostuu?

Asunnon hinta muodostuu ensisijaisesti tietenkin valmistuskustannuksista. Toinen vaikuttava seikka on sijainti ja siihen sisältyvä tarjonnan ja kysynnän määrä. Kolmantena vaikuttavana seikkana on vallitseva taloustilanne. Mutta onko asia todellisuudessa näin?

Aloitetaan esimerkillä Merihaasta koska satun tietämään mitä kyseiset asunnot maksoivat silloin kun ne valmistuivat. Selvyyden vuoksi olen muuttanut menneet markat myös euroiksi, joten älkää ihmetelkö.

Vuonna 1974 keskipalkka oli noin 85 € kuukaudessa ja 70 neliön kolmiosta Merihaassa joutui maksamaan tuolloin huikeat 6 000 € eli vähän yli 70 kuukauden palkan. 38 vuotta myöhemmin vuonna 2012 Etuovi.com tietää kertoa, että samanlainen asunto samasta talosta maksaa 385 000 €. Suomalaisen ”duunarin” keskipalkalla (1 700 €) se tekee noin 227 kuukauden palkan.

Harha asuntojen vähyydestä

Esimerkin Merihaka on jo itsessään niin iso paikka, että siellä on käytännössä aina tarjolla asuntoja, nytkin etuovi tarjosi pelkkiä kolmioitakin kaksin kappalein. Verrokkina Töölöstä löytyi vapaita asuntoja 117 kappaletta ja koko Helsingistä 2 349 kerrostaloasuntoa. Jumalaton pula asunnoista, eikö?

Meille myydään koko ajan mielikuvaa siitä, että asunnot ovat loppuneet Helsingistä ja jokaiseen tilaisuuteen pitää tarttua heti. Suoraan sanoen on vastenmielistä katseltavaa kun höynäytettävät ihmiset alentuvat asunnon esittelyn yhteydessä pidettäviin ”30 minuuttia aikaa antaa tarjous” -sirkusnäytöksiin, samalla kun välittäjä hokee kuinka kohde on viimeinen laatuaan.

Kupla

Asuntojen hintojen perusteetonta nostoa voidaan kutsua myös kuplaksi. Toisin sanoen asunnon hinta ei perustu mihinkään todelliseen vallitsevaan syyhyn, vaan hinta on ns. "hatusta vedetty", milloin mihinkin syyhyn vedoten. Yleensä aina hintakupla perustuu sijoittajien paineeseen saada enemmän vastinetta sijoituksilleen. Kuplilla on tapana puhjeta talouden rajujen vaihteluiden myötä kuten Suomessa 90-luvun alussa ja esimerkiksi Espanjassa pari vuotta sitten, jolloin asuntojen hinnat laskivat noin 40 %, takaisin todelliselle tasolle.

Ajatellaanpa jos esimerkkiasunnon hinnassa olisi sama 40 % tyhjää, tekee se 154 000 € täysin tyhjästä repäistyä hinnannousua. Todellisuudessa suomalaisissa asunnoissa pääkaupunkiseudulla on paljon enemmän ilmaa kuin tuo 40 % ja itse väittäisin sen olevan helposti jopa 60 %.

Mitä kerrostalorakentaminen maksaa?

Kerrostalo on kaikkein huokein rakentamisen muoto. Perusbetonielementtitalon kolmion omakustannehinta ilman tonttia on noin 30 000 €. Laadukkailla materiaaleilla hinta voi nousta 50 000 €. Viikissä tällaisen asunnon ulosmyyntihinta on helposti yli 500 000 €. Nyt sitten tietenkin täytyy laskea tontillekin jonkinlainen hinta mutta on muistettava, että käytännössä lähes kaikki kerrostalotontit on ostettu nykyisellä mittapuulla pilkkahintaan markka-aikaan, tai ne ovat vuokratontilla.

Jos muistan oikein, Nokia maksoi kaupungille Lepakon tontista jotakuinkin 3,5 miljoonaa euroa, joka oli 90-luvulla muistaakseni kallein tonttikauppa koskaan. Vaikka laskisimme tämän mukaan, niin 20 asuntoa käsittävän kerrostalon tontin hinta per huoneisto tekee 175 000 €. Jos lisäämme siihen laadukkaamman sisustuksen, tulee omakustannehinnaksi 225 000 €.

Voimme hyvällä syyllä kysyä mihin perustuu yli 50 % kate? Kysyntääkö, tuskin koska asuntoja on tarjolla yllin kyllin.

Kuka nostaa hintatasoa?

Rakennusliike kiinteistövälittäjä pankki = asunnon hinta. Kenen etu on hilata hintoja koko ajan ylöspäin? Kaikkien kolmen tietenkin. Monissa tapauksissa rakennuttaja, välittäjä ja rahoittaja eli pankki ovat yksi sama.

Ajatelkaapa vielä sitä, että 300 000 € asuntoa maksetaan pankille korkojen kanssa todellisuudessa takaisin reilu 700 000 €. Ei ihme, että monissa valtioissa rakentaminen on suoraan yhteydessä järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Helsingin vuokra-asunnot

Viime vuosina olemme saaneet lukea lukemattomia kertoja kuinka kaupungin oma asuntotuotanto on lähes jäissä. Vuokra-asuntojen jonossa on jatkuvasti kymmeniä tuhansia ihmisiä ja viime vuonnakin valmistui vain 200 uutta asuntoa. Herää kysymys, että miksei Helsingin kaupungilla ole omaa ”rakennusliikettä”, joka rakentaisi asuntoja, onhan kyseessä yksi parhaiten tuottavia bisneksiä ja asiakkaita on vuosikausiksi.

JATKUU ALEMPANA.....

9

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vedätys

      Perusteettoman korkeat vuokrat

      Kaikki kaupungin asunnosta haaveilevat eivät suinkaan ole ”pummeja” ja köyhiä. Esimerkiksi reilu 90m2 asunnosta saa helposti maksaa vuokraa SATOlla yli 1 600 € kuukaudessa. Samalla alueella vastaavasta VVO:n luukusta joutuu pulittamaan noin 1 400 € ja viereisestä kaupungin asunnosta karvan yli 1 000 €. Tavallisen työntekijän 1 700 € keskipalkalla 600 € ero on todellakin suuri ja merkitsevä.

      Perusteettomiin riistovuokriin on takertunut myös sosiaalivirasto, joka ”kieltäytyy” toimeentulotukea laskiessa ottamasta huomioon esim. SATOn ylihintaisia vuokria kokonaisuudessaan.

      On muuten huvittavaa kuinka VVO kosiskelee vuokralaisia kyselemällä muuttuuko ihminen jos hän asuu vuokralla? Siinäkin firmassa eletään jossain omassa utopiassa kun kuvitellaan vuokralla asumisen olevan ihmisten mielestä köyhien ja rupusakin hommaa. Totuus on se, että omistusasunto tulee lähes aina halvemmaksi kuin vuokraus. Ongelma vain on siinä, että noin 2/5 suomalaisista on ns. ”luottokelvottomia” eli luottotietonsa menettäneiden lisäksi on ihmisiä jotka eivät saa asuntolainaa esim. 1 100 € kuukausierällä, vaikka olisi osoittaa, että he ovat pystyneet maksamaan vuosikaudet kuukausittain 1 500 € vuokraa.

      Miksi meistä tehdään köyhiä vaikka väkisin?

      Kahden keskipalkkaisen ihmisen nettotuloista yli puolet menee asumiskuluihin. Sinkulla tilanne voi olla vieläkin pahempi. Ketä asuntojen ja vuokrien ylihinnoittelu hyödyttävät? Ei ainakaan suomalaisia, sillä pääomat katoavat ulkomaalaisten sijoittajien kitoihin.

      Ketä hyödyttää, että olemme käytännössä koko elämämme jonkinlaisessa velkavankeudessa? Ei ainakaan Suomen valtiota, sillä kulutus laskee ja se laskee vuosi vuodelta yhä enemmän, samalla kun asuinkustannukset kasvavat.

      Viro verrokkina

      Viro on maa jossa asumisesta ei ole tehty elämää suurempaa kysymystä, tai konstia kansan köyhdyttämiseen.

      Ajatelkaapa, että kuka tahansa suomalainen pystyy ostamaan sieltä omakotitalon pelkällä työttömyyskorvauksella. Halvimmillaan kuukausieräksi jää alle 30 €. Ihmettelen todellakin miksei Viroon ole vielä perustettu suomalaisia siirtokuntia?

      Uuden ja täysin valmiin 100m2 talopaketin, avaimet käteen -systeemillä saa 16 000 €. Opiskelija voi ostaa yksiön omaksi jopa vain muutamalla sadalla eurolla.

      Totuus on se, että Viro mennä porskuttaa kohta Suomen ohi mennen tullen. Talousalueena Viro on niin pieni, että ulkomaalaiset pääomasijoittajat eivät ole vielä nähneet vaivaa köyhdyttää kansaa.

      Ajatelkaapa virolaista ammattimiestä, joka työskentelee viikot Suomessa ja saa nettona 2 000 € kuukaudessa, ja ostaa kotimaastaan maatilan 20 000 € omavaraisuuden varmistamiseksi ja ”pahan päivän” varalle.

      Maksetun asunnon jälkeen hän voikin sitten aloittaa kuluttamisen ja elämänlaadun parantamisen.

      Ai niin, meinasi unohtua kertoa, että täysin samat asuntojen rakennusaineet ovat Virossa jopa 75 % halvempia kuin meillä missä kartellit nostavat kuluttajahintoja.

      Riiston loppu

      Itse olen sitä mieltä, että asuntojen hinnoilla ei tulisi köyhdyttää, sitoa ja vammauttaa Suomen kansaa. Meillä on jokaisella elämässämme ihan tarpeeksi huolia ja murheita sen lisäksi, että käytämme merkittävimmän osan elämästämme kattoon päämme päällä.

      Niin Kekkosen ajalta kuin se kuulostaakin, pidin enemmän Suomesta jossa vuokrat pidettiin kurissa lainsäädännöllä. Kuten kaikki tiedämme, kokoomuksen märkä uni rajoittamattomasta kaupasta ei lisää kilpailua eikä pudota hintoja… missään.

    • mattikivelä

      Kun hallitus toisensa jälkeen jättää kansansa heitteille, ja pitää huolta vain omista eduistaan, niin rikolliset alkavat hallita. Terveessä yhteiskunnassa pankkien tehtävä on yhteiskuntarakenteita tukeva. Eikä Kekkosen ajassa ole mitään hävettävää tähän aikaan verrattuna.

    • keinottelijoillestop

      Tuo juttu on todella hyvä ja varmasti totuudenmukainen.

      Kannattaa lukea kokonaan.

      On täysin järjetöntä, että asunnon tarvitsevat ihmiset joutuvat asuntoa ostaessaan maksamaan keinottelijoille hirvittäviä summia.

      Ja pelkästään sen takia he joutuvat elämään köyhyydessä koko ikänsä.

      Se vaikuttaa myös suomen kokonaistalouteen erittäin synkästi, koska ostovoima katoaa ja avustuksia joudutaan maksamaan mielettömät määrät.

      KYLLÄ ON SYNKKÄÄ ELÄMÄ SUOMESSA.

      • oletpimeä

        Synkkää on vain korviesi välissä!


    • rommaaja

      Valesokkeli saa mut kiihottumaan.

    • Kylläjaksaa

      Kyllä jaksaa työntää aivan päätöntä juttua, johon uskoo vain itse. Mikähän on noin kova kiihko asuntoihin? Leikkii asiantuntijaa ja kuitenkaan ei ole mitään järkeä. 30.000 uuden kolmion omakustannushinta ilman tonttia? En ole tyhmempää väitettä kuullut aikoihin. Rakennusliikkeiden tilinpäätöstiedot on helposti saatavilla ja rehellinen rakentaminen maksaa.

      • Tämä_on_nähty

        Olisitte vaan ollu ihan hiljaa ettekä mitään vastailleet, sillä nytpä tuo hullu vasta innostuukin kun sai jonkinlaista kontaktia normaaleihin ihmisiin!
        Todennäköisesti tämän päivän aikana tulee vähintäin viisi kirjoitusta erilaisilla nimimerkeillä, joilla todistelee omia väitteitään oikeiksi.
        Voihan tietysti olla niinkin että on taas joutunut psykiatrian osastolle tauolle pyhien ajaksi, mutta kun nykyisen lain mukaan potilaatkin saa käyttää internettiä, niin se ei ratkaisevissa määrin viirapäätä viivästytä..


      • vedätys

        "Olisitte vaan ollu ihan hiljaa ettekä mitään vastailleet, sillä nytpä tuo hullu vasta innostuukin kun sai jonkinlaista kontaktia normaaleihin ihmisiin! "

        Sivukommentti:

        Sinä siis väität teitä normaaleiksi?pah,kuule joensuulaiset pösilöt ei todellakaan ole normaaleja edes nähneet,lukeneet kylläkin niikuin tässä ylempänä teille esille tuotiin.

        Kansa on kynitty jo tyhjiin, aivan kuten ruotsalaisetkin. Työvoimapulavalhein ja muilla kusetuksilla:

        1 = http://www.turkulainen.fi/artikkeli/262924-eva-suomi-tarvitsee-340-000-maahanmuuttajaa-2025-mennessa

        2 = http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/68257-hs-ministerio-pohtii-hyvatuloisten-ajamista-valtion-rahoittamista-vuokrakodeista

        3 = http://keskustelu.suomi24.fi/t/9390626

        4= http://keskustelu.suomi24.fi/t/14087468/miljonaarien-lukumaara-38-n-kasvussa-suomessa

        On enää KAPINAN vuoro, se seuraa automaattisesti muilutuksen selvittyä SOPULILLEKIN !


    • vedätys

      Kylläpäs nämä etuoven ja pohjois-karjalan asuntojen hinta pyynnöt melkohuvittavilta näyttävät.

      Esim:kuka hullu maksaisi enosta 140 000e vanhasta talosta,no ei edes uudestakaan.

      Esim: kuka idiototi maksaisi heinävaarasta 169 000e vanhasta talosta,no ei edes uudestakaan

      esim:kuinka hullu pitää olla kiteellä maksavansa öljylämmiteisestä vanhasta ladosta 139 000e.Ei sinne terveet muuta enään ilmaiseksikaan.

      Kuka pösilö maksaa joensuussa 1962 vuoden homelautakasasta 1962 vuoden talosta 295 000euroa.

      On tuulen tavoittelua ja suurta unelmointia nuo hinnat ja keskellä ei mitään sijaintia,joensuu sijaitsee keskellä ei mitään sijainnillaan suomessa.

      Voi niitä uunoja jotka osti viimeisen 10 vuoden aikana ja ostavat hälmöydessään tältä korkeudelta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe