Miljonäärien lukumäärä 38 %:n kasvussa suomessa

Haans_se

Sanotaan, että Suomi on taloudellisesti vakavissa vaikeuksissa. Näin totesi mm. Kokoomuksen Aleksander Stubb, perustellessaan porvarihallituksen pakkolakeja. Pääministeri Juha Sipilä taas totesi, että em. talouden romahduksessa joustavat vain työttömät ja että tähän on saatava muutos. Suomen Yleisradion takavuosien uutisoinnin mukaan meillä piti olla juuri nyt nk. ”työvoimapula”. Työministeriön tietojen mukaan työttömiä työnhakijoita on tällä hetkellä 450 000. Sipilä oli oikeassa, työttömät joustaa kun on ”vaikeaa”. Mutta kuinka vaikeaa meillä on ! Katsotaampa, sillä Suomen Yleisradio ei jostain syystä vaivautunut selvittämään sen suuremmin viimesyksyisiä verotietoja, joten suoritin sen itse. Tulokset ovat erittäin mielenkiintoiset !

Vuoden 2013 verotuksessa miljoona euroa vuodessa tienanneiden henkilöiden lukumääräinen raja meni 416:ssa
(lähde: taloussanomat verotiedot 2013, ei netissä enää tänään )

1. Kodisoja Mikko Juhani 170 127 542 € 54 443 921 € 33 %
2. …..
415. Wallenius Esko Erkki Juhani 1 004 603 € 318 326 € 32 %
416. Hyrkkänen Heikki Johannes 1 002 056 € 337 920 € 34 %
417. Johansson Ole Henrik 999 921 € 448 978 € 45 %

Vuotta myöhemmin eli viimeksi julkaistuissa v. 2014 verotiedoissa miljoona euroa tienanneiden raja meni sijanumerolla 576 :

1. Hukkanen Hannu Tapani 27 866 424 Varsinais-Suomi
2. Kuntze Tomi Mikael 27 861 343 Varsinais-Suomi
3. Riihimäki Kimmo Sakari 24 567 045 Pirkanmaa
4. ….
575. Surroca Annmari Brita 1 004 154 Varsinais-Suomi
576. Naumanen Matti Ensio 1 002 777 Pohjois-Karjala
577. Puisto Osmo Ilmari 999 964 Varsinais-Suomi

Eli vuodessa miljonäärikerho Suomessa kasvoi tasan 160 päällä edellisvuodesta. Prosentteina tämä miljonäärien lukumäärän kasvu on peräti 38 %. Siis ”näinä vaikeina” aikoina
http://www.taloussanomat.fi/verotiedot/2009/suurituloisimmat/

Edellä olevia vuoden 2013 verotietoja et Sinä enää voi tarkistaa, sillä Taloussanomat poisti ne nettisivultaan melkein välittömästi em. verotietovertailun julkaistuani Iltalehden keskustelupalstalla. Sittemmin, myös koko Iltalehden vuosikausia netissä julkaistu jokseenkin sensuroimaton keskustelupalsta suljettiin kokonaisuudessaan.
( Linkki em. aihetta käsitelleeseen keskusteluun johtaa enää vain lehden etusivulle http://www.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=1251934 )

Kannattaa huomata myös, että vuoden 2014 verotiedoissa oli järjestysnumerot jätetty pois, vaikka se oli kaikissa aiemmissa Taloussanomien sivuilla julkaistuissa verotiedoissa. Eikä Taloussanomien sivustolta poistettu pelkästään v. 2013 verotietoja vaan kaikki sielä samaan aikaan olleet tiedot vuodesta 2009 alkaen.

A. Stubb ajaa hallitorekistereitä, joilla rikkaiden vero- ja varallisuustiedot voidaan salata. Antti Herlinin johtama Sanoma Oy totetutti jo sen. Siltä osin kuin vain itse saattoi.

141

3116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Uskookenuskoo

      Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään. Siitä johtuu muun muassa se että vuosi vuodelta kasvatettiin valtion velkaa kun liityttiin Eu:n huomaan. Nyt kun tavoitettu ylivelkaantuminen on saavutettu voidaan sen varjolla tehdä melkein mitä vain. Lamaakin pitkitetään niin kauan että rikkaat voivat riistää kansalta suurimman osan omaisuudesta itselleen.

      Hallitus on muka huolissaan lamasta kuten oppositiossa olevat entiset hallituksen jäsenet. He tämän aikaan saivat päätöksillään rikkaiden vedellessä naruja taaempana. Kaikki on osa vain yhtä suurta suunnitelmaa saada rikkaat rikastumaan lisää ja tavan kansan köyhtymään.

      • dffewfwerwew

        Sotahan tästä tulee, sisällissota. Vittu eitätä kukaan enää viitsi katsella.
        Enemmän juttua TOR-verkossa. Täällä ei kannata puhua.


      • ulosvaan

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.


      • naapurinkössi
        ulosvaan kirjoitti:

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.

        On merkkejä että talouslaman aikaansaanti perustuu samaan hyväksi havaittuun taktiikkaan kuin silloin kun Suomea pakotettiin EU-muottiin.
        Nykyinen lama ja velkaantumisemme on harkittu poliittinen teko.
        Jos sitä ei ole edes harkiten tehty, meillä on väärät poliitikot asioita hoitamassa.
        Ensimmäisessä tapauksessa he olisivat maanpettureita ja toisessa tapauksessa he olisivat ajattelemattomia tolloja!
        Niin tai näin, lopputulos on poliitikkojen aikaansaannokseksi irvokas.


      • laske-vaikka

        Suomi on kaatumisvaarassa, ruotsi ei.
        Sillä, ruotsin julkinen velka näyttäisi pienevän, suomen kasvaa dramaattisesti, sen miljoona euroa tunti, jonka tunnettu VERONKIERTÄJÄMME meille ilmoitti:

        http://www.statsskuld.com/

        1 474 108 000 000 kronor 8.1.2016 Kello 19.00
        1 404 586 000 000 14.2.2016 klo 11.00

        Suomen valtion velka samalla hetkella

        www.velkakello.fi

        100 626 305 000 euroa 8.1.2016
        101 158 748 000 euroa 14.2.2016

        Vai onko eroavia näkemyksiä


      • MiljonäärinSSSParatiisi

        "Miljonäärien lukumäärä 38 %:n kasvussa suomessa".

        Miljonäärien määrä Suomessa kaksinkertaistunut neljässä vuodessa:

        --

        Miljonäärien määrä Suomessa on noussut vuoden 2011 n. 25.000:sta vuoden 2016 50.000:een, eli kaksinkertaiseksi Myös suomalaisten ultra­rikkaiden määrä kasvoi puolella vuosikymmenessä. Suomessa oli viime vuonna 580 ”ultrarikasta” eli henkilöä, jonka omaisuuden arvo ylittää 30 miljoonaa dollaria.

        Suomalaisten miljonäärien määrän tuplaus 2011-2016 välillä

        23.6.2011 http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/06/23/suomessa-on-25-800-miljonaaria/20118907/12?&posted=1&n=4#messageSent

        6.3.2016 http://www.hs.fi/talous/a1457233345895

        Voi kysyä, mikä taantuma täällä on ja miksi jokaiselta työntekijältä pitäisi siirtää omistajille 500-1000€ vuodessa tulonsiirtona lisää? Haluaako SSS-porvarit hallituskautensa aikana taas tuplata SSSuomen miljonäärien määrän 100.000:een jotta kokoomus saa saman verran ydinkannatusta lisää. On kai aika selvää että miljonäärit äänestävät EKokoomusta joka turvaa rikkaiden alhaisen verotuksen sekä varallisuuden maksimaalisen kasvun. SSS-porvarihallitus toimii anti-Robin Hoodina joka varastaa köyhiltä rikkaille.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14168182/jo-liki-50-000-miljonaaria-suomessa-sipilan-tapaa
        Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa


      • SSSTSnTietotoimisto
        MiljonäärinSSSParatiisi kirjoitti:

        "Miljonäärien lukumäärä 38 %:n kasvussa suomessa".

        Miljonäärien määrä Suomessa kaksinkertaistunut neljässä vuodessa:

        --

        Miljonäärien määrä Suomessa on noussut vuoden 2011 n. 25.000:sta vuoden 2016 50.000:een, eli kaksinkertaiseksi Myös suomalaisten ultra­rikkaiden määrä kasvoi puolella vuosikymmenessä. Suomessa oli viime vuonna 580 ”ultrarikasta” eli henkilöä, jonka omaisuuden arvo ylittää 30 miljoonaa dollaria.

        Suomalaisten miljonäärien määrän tuplaus 2011-2016 välillä

        23.6.2011 http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/06/23/suomessa-on-25-800-miljonaaria/20118907/12?&posted=1&n=4#messageSent

        6.3.2016 http://www.hs.fi/talous/a1457233345895

        Voi kysyä, mikä taantuma täällä on ja miksi jokaiselta työntekijältä pitäisi siirtää omistajille 500-1000€ vuodessa tulonsiirtona lisää? Haluaako SSS-porvarit hallituskautensa aikana taas tuplata SSSuomen miljonäärien määrän 100.000:een jotta kokoomus saa saman verran ydinkannatusta lisää. On kai aika selvää että miljonäärit äänestävät EKokoomusta joka turvaa rikkaiden alhaisen verotuksen sekä varallisuuden maksimaalisen kasvun. SSS-porvarihallitus toimii anti-Robin Hoodina joka varastaa köyhiltä rikkaille.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14168182/jo-liki-50-000-miljonaaria-suomessa-sipilan-tapaa
        Lähde: http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa

        Taloussanomatkin yrittää vähätellä Suomen rikkaiden tuloja vertaamalla Ruotsiin:

        Ruotsiin jälleen kaksi uutta miljardööriä – näin vähän superrikkaita on Suomessa
        http://www.taloussanomat.fi/ihmiset/2016/08/14/ruotsiin-jalleen-kaksi-uutta-miljardooria-nain-vahan-superrikkaita-on-suomessa/20168481/12

        Hyvin tarkoitushakuista oikeistolaista uutisointia.


      • uiuiuiskis

      • tutkijakin.huomasi

      • sutkeja

      • kyllä.vaan
        ulosvaan kirjoitti:

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.

        Rikkaaat rikastuuvat , kiittäkäää oikeiston kikyjä ja soteja.

        Kokoomus haluaa, että rikastuminen salataan ja tämä kakon (kok) kuningashanke oli petos-soinin hallitukseen ottamisen takana !!!!

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14846832/persujen-kankaanniemi-hyvaksyi-hallintarekisterin

        Nyt se siis lopultakin näyttäisin onnistuvan ja konna sipiläkin saa kätkeäa panamarahansa kansalta. Ja jättää verotkin maksamatta.
        Mokut ja sopulit maksavat kiinteistöverojen korotuksina ja sen sellaisina "pikkuveroina"......


      • pimitänkö.vaien
        ulosvaan kirjoitti:

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.

        Pannaampas tähän 2015 vuoden suurituloisimmat. Mielenkiintoista nyt on, kuinka moni kärkinimi ylipäätään näkyy SEURAAVAN vuoden verotuksessa lainkaan. Kysymys on varallisuuden pimittämisestä tai sen viemisestä ulkomaille. Kodisojalla näyttäisi vielä olevan suomessa mutta Hulkko ja Ollila ovat mielenkiintoisia seurattavia syksyn 2017 verotiedoissa. Toki muitakin voit seurata vastaavalla tavalla, edellyttäen että aiemman vuoden verotiedot ovat näkyvissä. Eivät ole, juur siksi !!!!!

        1 Hulkko Juha Olavi (1954)
        Ohjelmistoyhtiö Elektrobitin perustaja ja suuromistaja, yhtiö myi autoalan Saksaan
        Pohjois-Pohjanmaa 45,46

        2 Ollila Jorma Jaakko (1950)
        Outokummun hallituksen puheenjohtaja, entinen Nokia-johtaja
        Uusimaa 42,60

        3 Kodisoja Mikko Juhani (1976)
        Peliyhtiö Supercellin perustaja, luova johtaja
        Uusimaa 34,57


      • kupeest.löyty
        ulosvaan kirjoitti:

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.

        ja rivi-demarin "varallisuus"vero lanseerattu !

        Vieläkö muistat, kuka oikein poisti sen aidon, rikkaiden VARALISUUSveron?

        No, sitä miettiessäsi sinun on hyvä tietää, että tämä rikkaiden varallisuusveron sosialisoitu nykymuunnos on hyvässä nousussa.
        alahan kaivamaan kuvetta

        http://www.tekniikkatalous.fi/talous_uutiset/rekisterit-eivat-yhtenevaiset-yle-kiinteistovero-suomen-ainoa-vero-josta-osa-jaa-saamatta-6628680


      • Haans.se
        ulosvaan kirjoitti:

        "Lama on tietoisesti ajettu päälle juuri siksi että rikkaat rikastuu entisestään."

        Näin se menee. Mikä pysäyttäisi tämän? Jokainen kynnelle kykenevä lähtee tästä yhteiskunnasta ulos...vaikka mettään, mutta ulos kuitenkin.

        >>Mikä pysäyttäisi tämän?

        Järki käteen ja vaaliuurnalle. Tosin valinta on tänään aika vaikea, kun "vasurikin" suosii tätä linjaa:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14955065/uusi-ennatys-redin-tyomaalla-82-eri-kansallisuutt

        eikä halua kertoa totuutta suoraan mokuille ja sopuleille omaa etuaan tavoitellessaan:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14716753/muista-quottyollisyysquot-porrvarin-kielenkaytossa-ei

        Ai niin, juuri tällä metodilla mokut ja passkahousut piehtaroivat....
        .... VELOISSA :
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14118315/kotitalouksien-velka-jo-perati-150-mrd-euro

        Mutta nyt tiedät, ketä porrvarimeininki hyödyttää. Eivät ne sitä suotta pyöritä


      • Anonyymi

        Verottajan outo salaus­linjaus ei saa pysäyttää vero­tietojen keräämistä – IS kertoo tulot ja verot mahdollisimman kattavasti
        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006772321.html
        Verottajan omaehtoinen julkisen tiedon salaaminen EU:n tietosuoja-asetuksen perusteella on askel vaaralliseen suuntaan.

        Rikkaat haluavat tulotietonsa piiloon verottajan avustuksella.


    • Mikolleterveisiä

      Avauksesi oli sinänsä hyvä, että siitä näkyy millainen idiootti Suomalainen voi olla ja kateellinen pässinpää.
      Esim. Kodisojan Mikko on maksanut kaikki veronsa Suomeen ja pitänyt isänmaallisena kaverina firmansa Suomessa , työllistänyt sadoittain ihmisiä ja antanut heille toimeentulon.
      Pitäisi jo tajuta , että Suomi tarvitsee lisää tällaisia miljonäärejä, jotka laittavat toimeksi yhteiskunnassa.
      Veroja korottamalla ja etuja tyhjästä jakamalla tähän tilanteeseen on tultu. Suomi tarvitsee sata tai tuhat Mikkoa lisää ja sen onnistumista tulee edistää kaikin keinoin. Vuokratuella bubissa istumalla tulevaisuus on huono ja jonkinverran myös oma valinta. Suomi tarvitsee lisää miljonäärejä ja jos avauksesi tarkoitti sitä olet oikealla asialla. Jos taas tarkoitit sitä, että miljonäärien lisääntymisen vuoksi voitaisiin yhteiskunnan veronkorotuslinjaa ja löysän vetoa jatkaa, olet pahasti väärässä.

      • osittainko_

        "Vuokratuella bubissa istumalla tulevaisuus on huono ja jonkinverran myös oma valinta."

        Posti aloittaa jälleen uudet YT-neuvottelut, joissa tarkasteltavina on yhteensä 800 työpaikkaa


      • ptähh
        osittainko_ kirjoitti:

        "Vuokratuella bubissa istumalla tulevaisuus on huono ja jonkinverran myös oma valinta."

        Posti aloittaa jälleen uudet YT-neuvottelut, joissa tarkasteltavina on yhteensä 800 työpaikkaa

        Mitä vähemmän pubissaistujia, sitä suuremmat tulot vain rikkaimmat saisivat.
        Kun koko työansio menisi kuitenkin vain omaan elämiseen ei työ tuo oikeasti mitään lisäarvoa.
        Jos mikään ei muutu, valinta on jopa helppo tehdä!


      • Avaaja_onoikeassa

        >>Avauksesi oli sinänsä hyvä, että siitä näkyy millainen idiootti Suomalainen voi olla ja kateellinen pässinpää.<<

        MTV3 kertoi äsken, että työttömyys kasvoi edelleen viime vuonna ja että työttömiä oli "tilastokeskuksen" mukaan 250 00 eli 9,7 % työvoimasta.
        Poliitikot ovat kertoneet viime aikoina, että työministeriössä työttömiksi on ilmoittautunut jopa 450 000 suomalaista.
        On selvää, mihin "tilastokeskusta" nyt tarvitaan, sivistelemään lukuja. Sillä Työministeriöön työttömiksi ilmoittautuneden määrä tarkoittaisi noin 15 % SUUR-työttömyyttä. Onneksi kusettajilla on se "tilastokekuksensa". Se saa luvut näyttämään paremmalta. Ja kusettajat MTV:ssäkin vaikenevat rikkaiden määrien kasvusta. Samaan aikaan....


      • sinäköpässinpää

        Meidän onkin tässä vaiheessa pakko pohtia, miten on mahdollista, että miljonäärien määrän kasvu vain kiihtyy työttömien määrän jatkuvasti kasvaessa.
        Mikä voisi siis olla syynä miljänäärien määrän kasvuun.
        Tietääkö pässinpäät vastauksen


      • P.Orvari
        sinäköpässinpää kirjoitti:

        Meidän onkin tässä vaiheessa pakko pohtia, miten on mahdollista, että miljonäärien määrän kasvu vain kiihtyy työttömien määrän jatkuvasti kasvaessa.
        Mikä voisi siis olla syynä miljänäärien määrän kasvuun.
        Tietääkö pässinpäät vastauksen

        Ainakin työttömien määrän lisääntyminen johtuu verojen korotuksista, joka vie ostovoiman.
        Toinen tekijä on tavallisen pulliaisen nettikauppaan upottamat rahavirrat suoraan ulkomaille.
        Kolmas laskelmoivaa ihmiset, jotka laskevat, että työnteko ei kannata, kun menettää tukia.
        Neljäs tekijä AY liike joka aiheuttaa yhteiskunnalle jatkuvasti haittaa, eikä piittaa työttömistä pätkääkään.
        Viides Demarien Suomeen tuoma jakopolitiikka, jossa rahan jakajien ja valvojien kustannukset jopa tukisummia suuremmat.
        Kuudes Suomalaisten runsas ulkomaanmatkailu , valuuttaa siirtyy miljardeja vuodessa aurinkorantojen basaareihin ja olutkuppiloihin.
        Seitsemäs yksityisten yritysten sikakilpailuttaminen, joka romahduttanut katteet ja työntekijöitä vähennettävä.
        Kahdeksas professoreille tulee nyt lähtö kortistoon, koska yhteiskunta ei voi ottaa enää velkaa lisää.
        Yhdeksäs julkisella sektorilla liikaa ihmisiä töissä, liian hyvällä palkalla, huippu eduilla ja löysä työtahti.
        Kymmenes Suomalaiset ovat yksinkertaisesti eläneet yli varojensa ja nyt tulee kylmää kyytiä.
        Eiköhän siinä nyt selitystä kommareille ja Vihervasureille ensi alkuun.


      • Terveisiäperseestä

        Tämä kirjoittaja ("Mikolleterveisiä") ei ole oikein viisas. Raharikkaiden "kaikki mulle"-politiikka on vuosikausien kuluessa johtanut satojen tuhansien suomalaisten joutumiseen työttömiksi, kun firmat viedään ulkomaille eikä kotimaahan investoida. Ja koko ajan tulee työttömiä lisää, trendi ei näytä edes hidastuvan. Ja sitten tämä k*****ä kehuu näitä ihmisiä. Taitaa olla työnantajan trolli koko kirjoittaja. Tai ainakin täysi pöhkö.


      • Porvariagendan_tulos

        Eikö muka yrittäjyys kannata Suomessa?
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa
        Koneen Herlinin osinko 160 miljoonaa, vero 4,7 %

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/07/koneen-herlinin-osinko-160-miljoonaa-vero-47

        Verottajalta jää saamatta satoja miljoonia euroja kevään jättiosingoista, kun moni suuromistaja ei maksa osingoistaan veroa.

        Pörssiyhtiö Koneen pääomistaja Antti Herlin saa Koneen vuoden 2015 tuloksesta osinkona yli 160 miljoonaa euroa. Päätös osingosta tehtiin tänään maanantaina Finlandia-talossa pidetyssä Koneen yhtiökokouksessa. Herlin maksaa osingostaan pääomaveroa yhteensä 7,5 miljoonaa euroa. Veroprosentti on siten 4,7.

        Koneen hallituksen sihteeri, Holding Manutaksen ja Security Tradingin toimitusjohtaja Jukka Ala-Mello on vahvistanut MOT:n luvut.

        Maanantaina 7.3. klo 20:00 YLE:llä esitettävä MOT: Kapitalistin tilipäivä käsittelee osinkojen epäyhtenäistä verokohtelua. Käytännössä vain piensijoittajat maksavat täyden 30 prosentin veron osingoistaan. Jos Herlin maksaisi pääomaveroa piensijoittajien tapaan kertyisi veroa silloin 48,2 miljoonaa euroa.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/07/8-miljardin-porssiosingoista-veroja-alle-400-miljoonaa

        Ehrnroothit eivät maksa lainkaan veroja miljoonatuloistaan, ja silti eräs C. Ehrnrooth piilottaa varallisuuttaan vielä veroparatiiseihin, kuten kävi muutama vuosi sitten ilmi kun iso joukko suomalaisiakin veropetosparasiitteja jäi kiinni tietovuodossa. Tosin eihän heille mitään rangaistuksia tullut. Sen sijaan eräs Stubbido ja Sipilä koittivat vielä takautuvan veroarmahduslainkin rustata kun tietojenvaihto EU:ssa paranee 2017.

        Suomi lienee yksi korruptoituneimmista maista maailmassa, ja Applen sekä Googlen muutaman prosentin verot verosuunittelun avulla ovat suuria verrattuna Suomalaisten miljonääriomistajien veroihin tai siis verottomuuteen Suomen lainsäädäntöön rustattujen EKokoomus-pykälien ansiosta.



        http://www.hs.fi/talous/a1379663916607

        "Suomen talouden 1990-luvun mahtimies Casimir Ehrnrooth kiistää omistaneensa yli 10 miljoonan euron talletuksen Liechtensteinissa.

        Liechtensteinin veroparatiisista löytyneiden suomalaisten kärkimi on vuorineuvos Casimir Ehrnrooth. Hänellä on verottajan mukaan ollut sinne kätkettynä summa, joka on suomalaisjoukon isoimpia, yli 10 miljoonaa euroa.

        Ehrnrooth kiisti verottajalle, että varat olisivat hänen. Verottaja ei pitänyt Ehrnroothin selitystä uskottavana.

        "On täysi mysteeri, kuka ne rahat tilille on tallettanut ja minne rahat sitten joutuivat. Mistä minä ottaisin yhtäkkiä noin paljon rahaa?", kysyy Ehrnrooth.

        "Ei niitä taivaalta tule sellaisia summia."

        -

        Suomessa poliisin päälliköiden pihoillekin ilmestyy setelikasseja ja tuntemattomien miljonäärien lahjoituksia, niin miksei nyt miljonääreille vähintään saman verran veroparatiisitileille. Kummaa epäillä menestyneiden kansalaisten luotettavuutta tai sanomisia. Mieluummin pitäisi metsästää nakkivarkaita, nälkä ei ole mikään syy varkauteen.


      • opelius
        P.Orvari kirjoitti:

        Ainakin työttömien määrän lisääntyminen johtuu verojen korotuksista, joka vie ostovoiman.
        Toinen tekijä on tavallisen pulliaisen nettikauppaan upottamat rahavirrat suoraan ulkomaille.
        Kolmas laskelmoivaa ihmiset, jotka laskevat, että työnteko ei kannata, kun menettää tukia.
        Neljäs tekijä AY liike joka aiheuttaa yhteiskunnalle jatkuvasti haittaa, eikä piittaa työttömistä pätkääkään.
        Viides Demarien Suomeen tuoma jakopolitiikka, jossa rahan jakajien ja valvojien kustannukset jopa tukisummia suuremmat.
        Kuudes Suomalaisten runsas ulkomaanmatkailu , valuuttaa siirtyy miljardeja vuodessa aurinkorantojen basaareihin ja olutkuppiloihin.
        Seitsemäs yksityisten yritysten sikakilpailuttaminen, joka romahduttanut katteet ja työntekijöitä vähennettävä.
        Kahdeksas professoreille tulee nyt lähtö kortistoon, koska yhteiskunta ei voi ottaa enää velkaa lisää.
        Yhdeksäs julkisella sektorilla liikaa ihmisiä töissä, liian hyvällä palkalla, huippu eduilla ja löysä työtahti.
        Kymmenes Suomalaiset ovat yksinkertaisesti eläneet yli varojensa ja nyt tulee kylmää kyytiä.
        Eiköhän siinä nyt selitystä kommareille ja Vihervasureille ensi alkuun.

        Ne, jotka veivät Suomen v. 1994 EU:hun, salasivat täysin tietoisesti kansalaisilta sen tosiasian, että EU on prosessi, jonka tavoitteena on ylikansalliseen päätösvaltaan perustuva Euroopan liittovaltion aikaansaaminen. Törkein tuolloin esitetyistä valheista oli väite, jonka mukaan Suomen itsenäisyys lisääntyy, kun se liittyy EU:hun. Totuus kun on juuri päinvastainen. Suomen kansalle perustuslakimme mukaan kuuluva korkein valta, valtiovalta, on maamme EU:hun liittämisen seurauksena luovutettu Unionille ja sen keskuspankille ja valtiollinen itsenäisyys on näin menetetty.

        Niin kuin Turun yliopiston professori Ari-Matti Nuutila on äskettäin todennut, "törkeä maanpetos tarkoittaa käytännössä sitä, että Suomen valtio yritettäisiin liittää toisen valtion osaksi". Sen jälkeen, kun EU:sta on tullut juridisesti "oikeushenkilö",ei kukaan voine enää millään perusteella kumota väitettä, jonka mukaan maamme EU:hun liittäjät syyllistyivät törkeään maanpetokseen. He eivät ainoastaan yrittäneet liittää, vaan liittivät Suomen toisen valtion osaksi. Mielestäni Nuutilan määrittelemän törkeän maanpetoksen tunnusmerkistö toteutui v. 1994, kun maamme liitettiin nykyiseen Euroopan Unioniin, jolla jo silloin monessa suhteessa oli valtion tunnusmerkit, vaikka ei vielä ollutkaan "oikeushenkilö".


      • muustaviis
        sinäköpässinpää kirjoitti:

        Meidän onkin tässä vaiheessa pakko pohtia, miten on mahdollista, että miljonäärien määrän kasvu vain kiihtyy työttömien määrän jatkuvasti kasvaessa.
        Mikä voisi siis olla syynä miljänäärien määrän kasvuun.
        Tietääkö pässinpäät vastauksen

        Ei tiedetä me pässinpäät äänestetään vaan kokoomusta..


      • suurisuunnitelma

        EU:sta ja sen oikeussubjektiudesta suhteessa maanpetosrikokseen. Kun kaikki tehdään väärinpäin, niin ei päästä syyttämään mistään ketään. Toisaalta varmaan on niitäkin, jotka hyväuskoisuudessaan menevät tilanteisiin ja asioihin. Ja juuri tuosta, että miten metkasta väärinpäin tämä tehdään, niin se kertoo todella pitkän ajan suunnitelmista.


    • world_wide

      "Esim. Kodisojan Mikko on maksanut kaikki veronsa Suomeen ja pitänyt isänmaallisena kaverina firmansa Suomessa , työllistänyt sadoittain ihmisiä ja antanut heille toimeentulon."

      Käsittäkseni aloittaja EI OLE väittänytkään mitään päinvastaista. Erittäin hyvää analyysia tilanteesta, vaikka tuntuukin varakkaita vituttavan.

      • Lisäärikkaita

        Kannattaa myös huomioida, että näitten herrojen firmat on ennen tätä verotusta jo maksaneet voitosta veroa 20 % ja työntekijöiden verot, sekä monesti alviakin vielä 24 %.
        Tällaisia raharössejä vaan lisää ja paljon, niin saadaan joskus yhteiskunnan velatkin maksettua.


      • kiertelen_jo

        >>Kannattaa myös huomioida, että näitten herrojen firmat on ennen tätä verotusta jo maksaneet voitosta veroa 20 % ja työntekijöiden verot, sekä monesti alviakin vielä 24 %.<<

        Juu ja miljoonatuloistaan maksavat vaivaiset 30 % veroa lisäksi.
        VALITETTAVASTI, se ei riitä !

        Luuletko porrvari, että minä tulisin puuttuvia makselemaan?
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12552764/nyt-kaikki-joukolla--veron-kiertajiksi--!


      • AjatteleeErkki

        Toinen vaihtoehto on puuttua verotuksen tarpeeseen, eli kuluihin.
        Verot ovat täällä tapissa jo kaikilla !
        Rikkaita meillä on liian vähän, eikä heidän enemmän verottaminen enää ratkaise mitään.


      • Tätämieltätästä

        Rikas ei sinänsä ole mikään paha asia, köyhä on.
        Sosialistin pahin ongelma on valtava kiire jakaa toisten rahoja, on tunnettu tosiasia.


      • rajat_löytyy

        Yritys ei voi toimia kuten valtio valtiossa.


      • äläpäslivistä
        Lisäärikkaita kirjoitti:

        Kannattaa myös huomioida, että näitten herrojen firmat on ennen tätä verotusta jo maksaneet voitosta veroa 20 % ja työntekijöiden verot, sekä monesti alviakin vielä 24 %.
        Tällaisia raharössejä vaan lisää ja paljon, niin saadaan joskus yhteiskunnan velatkin maksettua.

        Tavallinen palkansaajahan maksaa elämiskuluissaan palkkansa kokonaan pois.
        Ei siitä jää mitään niinsanotusti itselle.
        Niillä joille jää jotain sukanvarteen, rahat ovat oikeastaan poissa kierrosta. Ja niiden tilalle kaivataan tilalle taas jonkun ottamaa lainarahaa jotta markkinoilla säilyisi sama määrä kierrossaolevaa rahaa. Näinhän tämä pyramidihuijaus toimii.
        Mistä muuten lisääntyvä velkaistuminen länsimaisissa yhteiskunnissa johtuisi?
        Jokuhan tässäkin on jäänyt voitolle.


      • AjatteleeErkki
        äläpäslivistä kirjoitti:

        Tavallinen palkansaajahan maksaa elämiskuluissaan palkkansa kokonaan pois.
        Ei siitä jää mitään niinsanotusti itselle.
        Niillä joille jää jotain sukanvarteen, rahat ovat oikeastaan poissa kierrosta. Ja niiden tilalle kaivataan tilalle taas jonkun ottamaa lainarahaa jotta markkinoilla säilyisi sama määrä kierrossaolevaa rahaa. Näinhän tämä pyramidihuijaus toimii.
        Mistä muuten lisääntyvä velkaistuminen länsimaisissa yhteiskunnissa johtuisi?
        Jokuhan tässäkin on jäänyt voitolle.

        Voitolle jää kun elää siivosti ja tekee ahkerasti töitä. Sitten voi alkaa jo nuorena yrittämään lähes tyhjästä, kuten Kodisojan Mikko.
        Näitä rikkaita yhteiskunta tarvitsee luomaan työpaikkoja ja sitä kautta maksamaan sosiaaliturvamme, palkkamme, lomamme etelän matkoineen ja eläkkeemme.
        Miljonäärejä vaan lisää ja työpaikkoja, oikeastaan pahin ongelmamme on työttömyys. Siihen tarvitaan ratkaisua, ostovoimaa on kohennettava ja se voi tapahtua myös verotuksen tarvetta pienentämällä, sen jälkeen verotusta alentamalla.
        Totuushan on, että verotus on täällä tapissa ja Suomi ei kestä enää yhtään lisää veroja. Verotus tappaa myös yrittämisen halut, onhan se käsittämätöntä, että yritys makselee 20 prosenttia Yhteisöveroa ja rahaa ulos otettaessa heti taas 30 prosenttia vähintään tai enemmän. Tämä johtaa siihen, että yrityksen kassa on aina tyhjä ja sitä joudutaan velkarahalla rahoittamaan.
        Hyvin menestyvä yritys ja omistaja ovat lopulta kuitenkin työntekijänkin paras turva, vaikka toisin väitettäisiin.
        Julkisen sektorin kokoon ja palkkatasoon on puututtava, sääntelyä purettava ja jakopolitiikan virkamiehiä vähennettävä, siitä se verotuksen tarve alkaa vähenemään.
        Koska nyt on pula työnantajista, eikä tekijöistä, tulisi yrittämiseen kannustaa kovin panoksin, eikä lisää verottamalla. Jokaisesta vakituisesti palkatusta työntekijästä, yrittäjälle tai yritykselle 5 prosentin alennus veroista. On varmasti pienempi kustannus kuin kortistossa piteleminen passiivisena.
        Lisää saa vapaasti ehdotella, vaikka eivät taida ministerit ehtiä tällaisia palstoja lukea.


      • oletvarsinoikeassa
        AjatteleeErkki kirjoitti:

        Voitolle jää kun elää siivosti ja tekee ahkerasti töitä. Sitten voi alkaa jo nuorena yrittämään lähes tyhjästä, kuten Kodisojan Mikko.
        Näitä rikkaita yhteiskunta tarvitsee luomaan työpaikkoja ja sitä kautta maksamaan sosiaaliturvamme, palkkamme, lomamme etelän matkoineen ja eläkkeemme.
        Miljonäärejä vaan lisää ja työpaikkoja, oikeastaan pahin ongelmamme on työttömyys. Siihen tarvitaan ratkaisua, ostovoimaa on kohennettava ja se voi tapahtua myös verotuksen tarvetta pienentämällä, sen jälkeen verotusta alentamalla.
        Totuushan on, että verotus on täällä tapissa ja Suomi ei kestä enää yhtään lisää veroja. Verotus tappaa myös yrittämisen halut, onhan se käsittämätöntä, että yritys makselee 20 prosenttia Yhteisöveroa ja rahaa ulos otettaessa heti taas 30 prosenttia vähintään tai enemmän. Tämä johtaa siihen, että yrityksen kassa on aina tyhjä ja sitä joudutaan velkarahalla rahoittamaan.
        Hyvin menestyvä yritys ja omistaja ovat lopulta kuitenkin työntekijänkin paras turva, vaikka toisin väitettäisiin.
        Julkisen sektorin kokoon ja palkkatasoon on puututtava, sääntelyä purettava ja jakopolitiikan virkamiehiä vähennettävä, siitä se verotuksen tarve alkaa vähenemään.
        Koska nyt on pula työnantajista, eikä tekijöistä, tulisi yrittämiseen kannustaa kovin panoksin, eikä lisää verottamalla. Jokaisesta vakituisesti palkatusta työntekijästä, yrittäjälle tai yritykselle 5 prosentin alennus veroista. On varmasti pienempi kustannus kuin kortistossa piteleminen passiivisena.
        Lisää saa vapaasti ehdotella, vaikka eivät taida ministerit ehtiä tällaisia palstoja lukea.

        Se mitä työntekijä jää voitolle ei ole sen hankinnasta tehdyn vaivan väärtiä.
        Jos elät ihmisen elämää sinulta ei säästy mitään. Ja jos varsinkin olet perheellinen työntekijä, elämäsi menee joko mtyön tai perheen ehdoilla.
        Molemmin et voi elää.


      • olemattomastamaksava
        kiertelen_jo kirjoitti:

        >>Kannattaa myös huomioida, että näitten herrojen firmat on ennen tätä verotusta jo maksaneet voitosta veroa 20 % ja työntekijöiden verot, sekä monesti alviakin vielä 24 %.<<

        Juu ja miljoonatuloistaan maksavat vaivaiset 30 % veroa lisäksi.
        VALITETTAVASTI, se ei riitä !

        Luuletko porrvari, että minä tulisin puuttuvia makselemaan?
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/12552764/nyt-kaikki-joukolla--veron-kiertajiksi--!

        verojen suuruus johtuu byrokratian suuruudesta. 30 % veroja isosta summasta on paljon ei vähän.
        Maksan itse työttömyyskorvauksesta 20% veroja, Miksi yhtään?
        Korvausta vosii vähän laskea ja poistaa verot.


      • 918
        Lisäärikkaita kirjoitti:

        Kannattaa myös huomioida, että näitten herrojen firmat on ennen tätä verotusta jo maksaneet voitosta veroa 20 % ja työntekijöiden verot, sekä monesti alviakin vielä 24 %.
        Tällaisia raharössejä vaan lisää ja paljon, niin saadaan joskus yhteiskunnan velatkin maksettua.

        Onkohan tämä kirjoittaja sama henkilö kuin "Mikolleterveisiä"? Ainakin teksti on yhtä typerää.
        Luuleeko "Lisäärikkaita", että firmat tai varakkaat yksityiset Suomessa maksaa veroja? Jos luulee, niin voin ilmoittaa, että firmat tai varakkaat yksityiset eivät Suomessa käytännöllisesti katsoen maksa lainkaan veroja (siis suhteutettuna varallisuuteensa ja/tai tuloihinsa), koska on keksitty sellainen menettely, kuin verosuunnittelu, jolla varallisuus ja tulot saadaan sopivasti piiloon, jotta veroja ei tarvitsisi maksaa. Ja tämä menettely on tietenkin vain varakkaiden käytettävissä, koska heillä on mahdollisuus teettää verosuunnittelu siihen erikoistuneilla lakimiehillä.
        Firmat ja varakkaat yksityiset maksavat Suomessa marginaalisesti veroja. Ylivoimaisesti suurin osa verotuksen tuotosta tulee työtaakkansa alla hikoilevilta tavallisilta ihmisiltä, joilla ei ole juuri mitään laillisia mahdollisuuksia kiertää verotusta.
        Nämä raharikkaat eivät koskaan tule maksamaan yhteiskunnan velkoja, vaan jos velat joskus maksetaan, mitä epäilen vahvasti, niin maksajina toimivat tuiki tavalliset ihmiset, joiden selkänahasta rahat revitään. Joten nimimerkki "Lisäärikkaita", lopeta jo paskan puhuminen!


      • Puhut_paskaa
        AjatteleeErkki kirjoitti:

        Toinen vaihtoehto on puuttua verotuksen tarpeeseen, eli kuluihin.
        Verot ovat täällä tapissa jo kaikilla !
        Rikkaita meillä on liian vähän, eikä heidän enemmän verottaminen enää ratkaise mitään.

        "Toinen vaihtoehto on puuttua verotuksen tarpeeseen, eli kuluihin.

        Verot ovat täällä tapissa jo kaikilla !

        Rikkaita meillä on liian vähän, eikä heidän enemmän verottaminen enää ratkaise mitään".
        -
        Vero ttapissa KAIKILLA, mitä paskaa sä oikein kirjoitat???
        Varakkaiden ja omistajien verotus on EU:n alhaisimmasta päästä:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14100455/sss-ja-ek---miksei-yrittajyys-kannata-suomessa
        1. Suomessa yksi EU:n alhaisimmista yritysten yhteisöverokannoista 20%.

        "– Kataisen hallituksen kaudella yritysveroprosenttia alennettiin 26 prosentista 20 prosenttiin ja nykyisellään se on läntisen Euroopan alhaisimpia, Stubb toteaa".

        -

        2. Suomen pääomaverotus n. 5,5 miljardia euroa vuodessa alle EU-keskitason.

        http://tietotrenditblogi.stat.fi/paaomaverojen-osuus-on-suomessa-eu-keskiarvoa-pienempi/

        -

        3. Suomen varallisuuteen ja omistamiseen kohdistuva verotus huomattavasti alle EU-keskitason

        http://yle.fi/uutiset/tilastot_osoittavat_suomessa_jo_nyt_alhainen_yritys-_ja_paaomavero/6561684


      • AjatteleeErkki

        Ei pääomavero ole yrityksen ainoa vero, todellisuudessahan yrityshän se maksaa työntekijänkin verot. Ilman yritystä kun ei ole työpaikkaakaan.
        Yritykset makselevat valtavasti myös muitakin veroja ja veroluonteisia maksuja: Energiaveroja, jäteveroja, autoveroja, polttoaineveroja, sähköveroja, kiinteistöveroja, eläkemaksuja, sosiaaliturvamaksuja, vesimaksuja, kaukolämpöämaksuja jne...
        Maailma on globaali , eikä se ole yrityksen tai yrittäjän vika. Yrityksistä ja pääomista kilpaillaan.
        Palkan suuruuskaan ei ole välttämättä ratkaisevaa, vaan työn tuottavuus, Suomessa joka viides on aina poissa työstä jollain lomalla. Usein vielä puolitoistakertaisella palkalla.
        Luulisi vielä monen muistavan Neuvostoliiton kohtalon, työläisten ihannevaltion, ystävyysmaan ja ystävyyyskansan. Työn tuottavuus hyvin huono ja nykyinen Suomi jakopolitiikallaan hyvin lähellä sitä.
        Moni Suomalainen käyttäytyy kuin pieni lapsi, minä tahdon, minä vaadin, minulle kuuluu. Velkaisella on hyvin vähän mahdollisuutta vaatia mitään, pitäisi ymmärtää kun valtion velka yli 100 miljardia.
        Pääongelmana Suomessa on jakopolitiikka, veli valvoo veljeä, jolloin verotuksen tarve on valtava. Julkinen sektori palkkajohtajana on katastrofi. Se taas on kilpailuttanut Hilmoineen yksityisen sektorin työntekijän kortistoon, josta tulee lisää verotuksen tarvetta.


      • OletYmmärtänytVäärin
        AjatteleeErkki kirjoitti:

        Ei pääomavero ole yrityksen ainoa vero, todellisuudessahan yrityshän se maksaa työntekijänkin verot. Ilman yritystä kun ei ole työpaikkaakaan.
        Yritykset makselevat valtavasti myös muitakin veroja ja veroluonteisia maksuja: Energiaveroja, jäteveroja, autoveroja, polttoaineveroja, sähköveroja, kiinteistöveroja, eläkemaksuja, sosiaaliturvamaksuja, vesimaksuja, kaukolämpöämaksuja jne...
        Maailma on globaali , eikä se ole yrityksen tai yrittäjän vika. Yrityksistä ja pääomista kilpaillaan.
        Palkan suuruuskaan ei ole välttämättä ratkaisevaa, vaan työn tuottavuus, Suomessa joka viides on aina poissa työstä jollain lomalla. Usein vielä puolitoistakertaisella palkalla.
        Luulisi vielä monen muistavan Neuvostoliiton kohtalon, työläisten ihannevaltion, ystävyysmaan ja ystävyyyskansan. Työn tuottavuus hyvin huono ja nykyinen Suomi jakopolitiikallaan hyvin lähellä sitä.
        Moni Suomalainen käyttäytyy kuin pieni lapsi, minä tahdon, minä vaadin, minulle kuuluu. Velkaisella on hyvin vähän mahdollisuutta vaatia mitään, pitäisi ymmärtää kun valtion velka yli 100 miljardia.
        Pääongelmana Suomessa on jakopolitiikka, veli valvoo veljeä, jolloin verotuksen tarve on valtava. Julkinen sektori palkkajohtajana on katastrofi. Se taas on kilpailuttanut Hilmoineen yksityisen sektorin työntekijän kortistoon, josta tulee lisää verotuksen tarvetta.

        "Ei pääomavero ole yrityksen ainoa vero, todellisuudessahan yrityshän se maksaa työntekijänkin verot. Ilman yritystä kun ei ole työpaikkaakaan".
        -
        Juuri päin vastoin, työntekijä maksaa työllään yrittäjän ja omistajien voitot ja osingot sekä verot. Se on työntekijä joka tekee yritysten tuloksen, voitot ja osingot. Ilman ahkeria duunareita ei olisi miljonäärejä juurikaan(hyvin harva yrittäjä tekee omalla työllään ilman työntekijöitä isoja tuloja), multimiljonäärejä tai miljardöörejä ei yhtään. Työntekijät voivat kyllä tehdä työtä osuuskunnissa ym. mutta ilman työntekijöitä yritykset eivät pärjäsi. Kunnia siis isolle D:lle joka pitää työllään ja sen tuloksilla yhteiskuntaa pystyssä! Hieman siis rauhoittaen sitä selkänahasta ottamamista, silläkin on rajapaksuus.

        Jussi Raittisen - Samassa veneessä pätee erinomaisen hyvin tähän:
        "Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, sillä järjestyshän on saatu tähänkin jollaan, toiset soutaa ja toiset vähän melalla avittaa. Ja saaliskin pannaan tasan, saa soutajat perkuutähteitä kasan, sillä solidaarisuuttahan Suomessa tarvitaan."


      • opelius
        Tätämieltätästä kirjoitti:

        Rikas ei sinänsä ole mikään paha asia, köyhä on.
        Sosialistin pahin ongelma on valtava kiire jakaa toisten rahoja, on tunnettu tosiasia.

        No aivan, mutta joku raja se on veroeläteilläkin vaikkei ole sosi.......

        Siis miksi yritysjohtaja tienaa oli lama tai ei?



        Ja tämä Kokkila joka tienaa verorahoilla ja joka kas, rahotti Niinistön pressan...

        Törkeää tuhlausta
        26.1.2011 09:39
        3
        Eduskuntatalon yhteyteen rakennetaan noin 300 miljoonan euron tunneli. Noin 70 miljoonaa tulee maksamaan Eduskunnan alle sijoitettava tunnelitila eduskunnan eduskunnan jätteitä varten.
        Mistä tuo jäte syntyy? Eduskunnan ruokalasta, jossa kansanedustajat syövät. Eduskunnan papereista, joita monistetaan jokaiselle kansanedustajalle suuria pinoja - koska eivät osaa käyttää kannettavia tietokoneita Eduskunnan verkossa?

        Hetkinen, laman aikana, veronmaksajien rahaa sijoitetaan 300 miljoonaa euroa tunneliin, jota ei itse asiassa tarvita.

        Kuka siis tunnelia tarvitsee?

        - Veronmaksajatko, jotka tunnelin maksavat? Eivät tarvitse, eikä veronmaksajilta ole kysytty haluavatko maksaa tunnelin.

        - Kansanedustajat ja iso avustajiensa määrä, jotka eivät ole siirtyneet "paperittomaan toimistoon". Halvempaa olisi hankki kansanedustajille ja avustajajoukoilleen kannettavat tietokoneet ja kouluttaa nämä tietokoneiden käytössä kuin mitä rakentaa 20 miljoonalla eurolla jäteluolasto tunneliin.

        Kuka tunnelia tarvitsee?

        SRV-rakennusyhtiö, joka tunnelin rakentaa? Tunnelin rakennusyhtiön pomo on Ilpo Kokkila, joka on eduskunnan puheenjohtaja Sauli Niinistön vaalirahoittaja. Siinäpä oiva rakennuskohde... jonka budjetti kasvaa, kasvaa, kasvaa... ennenkuin tunneli on valmis. Ja veronmaksajat maksavat varmasti. Tunnelin rakentaminen ei tuota tappiota.
        Velkaa on ulkomailta otettava 300 miljoonaa lisää tunnelin rakentamiseen. 70 miljoonan jäteluolaston rakentaminen on kohtuutonta lama-aikana, kun veronmaksajat saavat tinkiä jokapäiväisestä ruuastaan ja lääkemenoistaan, asumisestaan eli perustarpeista.


    • Porvareiden tai oikemmin sanottuna nykyisen rahajärjestelmän viimeinen tuskan huuto meneillään. Monet ei median verhoa pidemmälle näe. Kielitaitoiset katsokoot: https://www.youtube.com/watch?v=esLnq1bySOg Erittäin informatiivinen dokumentti, jota suosittelen kaikille maailman nykytilanteesta kiinnostuneille.

      Koko nykyinen FIAT rahajärjestelmä tulee todennäköisesti romahtamaan lähiaikoina ja ihmiset koittavat kilpaa lypsää viimeisiä mitä tästä saa irti.
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Fiat-raha

      • katsottuon

        Hieno dokumentti - siis tuo youtube-juttu.


      • tilastoseurantaan
        katsottuon kirjoitti:

        Hieno dokumentti - siis tuo youtube-juttu.

        Ja Suomi-totuudetkin tietysti voi lukea vain englanniksi:


        Mediaseuranta

        Maahanmuuttoaiheiset uutiset, tiedotteet ja tutkimukset
        keskiviikko 20. tammikuuta 2016
        HS: Elina Lepomäki: Let in 50,000 migrants, then close the borders
        Helsingin Sanomat: Elina Lepomäki: Let in 50,000 migrants, then close the borders 20.1.2016

        National Coalition Party member of parliament Elina Lepomäki says Finland should have a "rolling" limit of 50,000 migrants, before imposing temporary border controls to stop the flow of people coming to the country to claim asylum.

        Speaking on HSTV's English-language current affairs show Newsmakers, Lepomäki acknowledges her suggested upper limit will likely be reached during the first part of 2016. "If we have this rolling upper limit of 50,000 persons, then we can see how this process goes" says the Kokoomus MP.

        "Some people are granted asylum, some people are leaving voluntarily, some want to stay as migrants if they have a job, which is perfect".

        Lepomäki, who was called to parliament to fill the vacancy created when former Prime Minister Jyrki Katainen moved to take a job in Brussels, concedes that Finland's current open-borders policy towards migrants would result in "a massive change in demographics". With an overwhelming majority of men among the more than 30,000 migrants who arrived in Finland during 2015, Lepomäki says that job creation is the way to curb potential problems with "a huge number of idle young men",

        ....

        http://mediaseuranta.blogspot.com.es/2016/01/hs-elina-lepomaki-let-in-50000-migrants.html

        Tästä tietysti saamme irti ajankohdn, koska valmiuslaki laitetaan voimaan.


      • naapurinkössi
        katsottuon kirjoitti:

        Hieno dokumentti - siis tuo youtube-juttu.

        Ja romahduksen jälkeen kaavaillaan rahaa joka olisi kokonaan digitaalinen ilman käteisrahaa.
        Se olisi vielä katalampi rahan muoto kuin nykyinen.
        Puhtaassa digitaalirahassa kaikki raha välittyy vain pankkien kautta, jossa se on digitaalisesti kirjattuna.
        Se mahdollistaa tilien negatiivisen koron käytön täysin mielivaltaisesti. Varsinkin kun suunnitteilla on samalla monopolisoitu keskuspakki jonka ahneuden rajoja ei voi kilpailuttaen rajoittaa.
        Toiseksi se on altis internetyhteyksien häiriöille.
        Katkojen tai katvealueiden sattuessa rahaliikenne ei toimisi lainkaan.
        Taksikuskin on mahdotonta periä laskuaan jos matkan päätepysäkillä laskutus ei toimikaan.


      • Bitcoin tyyppinen valuutta voisi ohittaa pankit, eli tehdä pankit tarpeettomiksi. En siis sano, että välttämättä juuri bitcoin, mutta bitcoin hyvä todistus ettei pankkeja välttämättä tarvita. Tietysti tätä ei varmasti pankkiirit päästä tapahtumaan.


    • liittima

      eliitti montun reunalle

      • Eiolevaihtoehtona

        Sitä kokeiltiin jo Neuvostoliitossa, taidat tietää kuinka kävi, hyvin huonosti.


      • raskas.taaakka

      • KPn.taskut.tyhjeni

    • Tätämieltätästä

      Kyllä se on sosialistien verho joka nyt umpeutuu, kun koko jakopolitiikka kaatuu mahdottomuuteensa. Neuvostoliiton romahtaminen oli se alkusoitto ja jo silloin olisi Suomessakin pitänyt hälytyskellot soida.
      Mallia voitaisiin ottaa Vaikka Australiasta, jossa menee hyvin, mutta yritteliäisyys on kunniassa, töitä tehdään mukisematta. Irlantikin on oppinut kantapään kautta kylläkin ja menee vauhdilla parempaan suuntaan. Jopa Espanja on piristynyt huomattavasti ja 10 prosentin julkisen sektorin palkkojen leikkaus laski verotuksen tarvetta.
      Suomessa vaan juupas eipäs keskustelu käy kiivaana.

      • jako_politiikkaa

      • sillä_lailla

      • ku.settaja

      • KokomustaTotuus
        ku.settaja kirjoitti:

        Tiedätkö, miksi kokoomuksella oli kiire saada HALLINTOREKISTERIT voimaan ja A. Stubb laitettiin asiasta jopa VALEHTELEMAAN, annan pienen vinkin

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031021249200_uu.shtml

        Ja nyt hallintarekisterilaki saatiin Sipilän kepun ajamana Kokoomukselta siirrettynä pikaisesti voimaan ja Persut sekä Soini virnistäen tuttuun tyyliin siunasisivat kevytkokoomuksen hillbillyosastona asian. Rötösherrat kuriin huutelijasta tullut rötösherra itsestäänkin kuin SMP:n Vennamosta aikoinaan. Valta ja raha korruptoivat.
        Rahaeliitin omistukset piiloon hallintarekisterillä ja veronkierto maan tavaksi porvarihallituksen kompatessa.


    • Pankkiiri

      Nordean osakkeita voi ostaa kuka tahansa ja senkun osallistuu vaan rahanjakoon.

      • naapurinkössi

        Nordean osakkeiden ostolla ei ratkaista moraalista ongelmaa .
        Ongelmanahan on se ettei kansantaloutemme kestä toisten rikastumista muiden kustannuksella.
        Kaikki jaetut liikevoitot ovat synnytetty ylivelkaantuneessa kansantaloudessa eikä se asiaa korjaa jos osallistuu syyllisten joukkoon soluttautumiseen.


    • Vaihtoon
    • Tätämieltätästä

      Ketjun avaus oli miljonäärien määrä lisääntynyt ja sehän on pelkästään hyvä asia ja viittaa siihen, että taloustilanne alkaa parantua vähitellen.
      Eduskunta valitaan 4 vuoden välein vaaleilla ja eduskunta valitsee hallituksen. Suomi on demokraattinen valtio, hyvä näin.

    • SukiSukiSuurtuki

      Puolueisiin kuuluvien syy. He ovat kansalle valehtelua tukeneet. Tämä koska monet pulueisiin kuuluvista eivät osaa mitään ja puolue tarjoaa suojatyöpaikan sille uskollisille.

      90-luvun lamass puolueisiin kuuluva 5% pääsi kuin koira veräjästä. Ei ihme koska he ovat valheen mestareita.

    • muilutus-palasi
      • Työnhinta

        Meillä kyllä juuri nyt näkyy Vasuri ja Demari muilutuksen jälki, edellisessä neljä vuotta toimineessa hallituksessa tehdyt päätökset, velkaannuttaneet yhteiskunnan ja nostaneet verot tappiin.
        Pakkohan tuolle nyt jotain on tehdä, jotta saadaan Suomi nousuun, hieman rakentavampaa keskustelua kaivataan !
        Pääongelmamme on ehkä työttömyys ja sen kustannukset, työpaikkoja luomaan tarvitaan miljonäärejä surkeasti. Miksei aivan tavallisia PK yrittäjiäkin, säännöstelyllä ja liian monimutkaisilla ehdoilla ja laki systeemeillä yrittäminen tehty mahdottomaksi.
        Tekemättömästä työstä maksellaan jopa puolitoistakertaista palkkaa ja veroja vaaditaan moneen kertaan. Onhan se selvää, että silloin hinnat ovat tähtitieteelliset.
        3200 € kuukaudessa keskipalkka alkaa olla maailman kärkeä, silti keskiluokkakin valittaa kurjuuttaan.
        Onhan se tyhmemällekin selviö, että silloin verotuksen tarpeeseen on puututtava.
        Yhteiskunnan menoja on supistettava ja niistähän yli puolet on palkkakuluja. Demarivihervasuri tietysti taistelee vastaan mitä monimuotoisin verukkein. Oppilaat kärsii, sairaat kuolee, köyhä näkee nälkää, viranomainen valvoo, harmaa talous musta tulevaisuus, porvari syö pöydässäsi, tärkeyteen asti, kuin Venäjän trollit.


      • naapurinkössi
        Työnhinta kirjoitti:

        Meillä kyllä juuri nyt näkyy Vasuri ja Demari muilutuksen jälki, edellisessä neljä vuotta toimineessa hallituksessa tehdyt päätökset, velkaannuttaneet yhteiskunnan ja nostaneet verot tappiin.
        Pakkohan tuolle nyt jotain on tehdä, jotta saadaan Suomi nousuun, hieman rakentavampaa keskustelua kaivataan !
        Pääongelmamme on ehkä työttömyys ja sen kustannukset, työpaikkoja luomaan tarvitaan miljonäärejä surkeasti. Miksei aivan tavallisia PK yrittäjiäkin, säännöstelyllä ja liian monimutkaisilla ehdoilla ja laki systeemeillä yrittäminen tehty mahdottomaksi.
        Tekemättömästä työstä maksellaan jopa puolitoistakertaista palkkaa ja veroja vaaditaan moneen kertaan. Onhan se selvää, että silloin hinnat ovat tähtitieteelliset.
        3200 € kuukaudessa keskipalkka alkaa olla maailman kärkeä, silti keskiluokkakin valittaa kurjuuttaan.
        Onhan se tyhmemällekin selviö, että silloin verotuksen tarpeeseen on puututtava.
        Yhteiskunnan menoja on supistettava ja niistähän yli puolet on palkkakuluja. Demarivihervasuri tietysti taistelee vastaan mitä monimuotoisin verukkein. Oppilaat kärsii, sairaat kuolee, köyhä näkee nälkää, viranomainen valvoo, harmaa talous musta tulevaisuus, porvari syö pöydässäsi, tärkeyteen asti, kuin Venäjän trollit.

        Miljonäärien varat eivät kansantalouttamme kohenna.
        Koko ihmiskunta velkaantuu eliittiin päin FIAT- valuuttajärjestelmässä eikä oikein mitään sellaista ole sen sisällä tehtävissä joka estäisi ongemien kasvua tulevaisuutta kohti mentäessä.
        Mitä enemmän liikkeellä on FIAT-valuuttaa sen enemmän on velkaa ja senkautta omaisuutta pantattuna velkojen katteeksi. kohta siihen ei riitä maa ja vesivarantojemmekaan panttaaminen.
        Ainoa terve ratkaisu olisi irroittautua nykyisestä negatiivisesta (katteettomasta) valuutasta positiiviseen (kateperustaiseen) omaan kansalliseen valuuttaan.
        Sekään ei ole tae tilanteessa jossa oma valuutta karkaa ulkomaille kauppataseen alijäämän kautta.
        Ulkomaiselle omistusoikeudelle on asetettava täyssulku.


      • Eipidäantaaperiksimitään
        Työnhinta kirjoitti:

        Meillä kyllä juuri nyt näkyy Vasuri ja Demari muilutuksen jälki, edellisessä neljä vuotta toimineessa hallituksessa tehdyt päätökset, velkaannuttaneet yhteiskunnan ja nostaneet verot tappiin.
        Pakkohan tuolle nyt jotain on tehdä, jotta saadaan Suomi nousuun, hieman rakentavampaa keskustelua kaivataan !
        Pääongelmamme on ehkä työttömyys ja sen kustannukset, työpaikkoja luomaan tarvitaan miljonäärejä surkeasti. Miksei aivan tavallisia PK yrittäjiäkin, säännöstelyllä ja liian monimutkaisilla ehdoilla ja laki systeemeillä yrittäminen tehty mahdottomaksi.
        Tekemättömästä työstä maksellaan jopa puolitoistakertaista palkkaa ja veroja vaaditaan moneen kertaan. Onhan se selvää, että silloin hinnat ovat tähtitieteelliset.
        3200 € kuukaudessa keskipalkka alkaa olla maailman kärkeä, silti keskiluokkakin valittaa kurjuuttaan.
        Onhan se tyhmemällekin selviö, että silloin verotuksen tarpeeseen on puututtava.
        Yhteiskunnan menoja on supistettava ja niistähän yli puolet on palkkakuluja. Demarivihervasuri tietysti taistelee vastaan mitä monimuotoisin verukkein. Oppilaat kärsii, sairaat kuolee, köyhä näkee nälkää, viranomainen valvoo, harmaa talous musta tulevaisuus, porvari syö pöydässäsi, tärkeyteen asti, kuin Venäjän trollit.

        Minun mielestäni kaikki miljonäärit pitäisi ampua. Sen verran surkeaan tilaan ne ovat Suomen kupanneet ja kuppaus sen kuin jatkuu.
        Tällaiset "Vasuri ja Demari muilutuksen jälki"-kirjoitukset ovat älyttömiä ja kirjoittaja on joko täysin ymmärtämätön henkilö tai joku rikkaiden asiaa ajava trolli.
        Olen kyllä paljolti samaa mieltä nimimerkin "naapurinkössi" kanssa siitä, että tässä nykyisessä valuuttajärjestelmässä yrittäjien ollessa täysin omistamisen ja voittojen ohjailemia ja kun minkäänlaista säännöstelyä ei ole, niin Suomella ei ole mitään mahdollisuuksia saada talouttaan kuntoon.
        Aina, kun vähävaraisilta on kupattu joitakin etuja tai selvää rahaa, varakkaat hetken kuluttua käärivät rahat taskuihinsa ja kohta pitää taas kupata köyhiltä lisää. Ja näin kierre jatkuu, kunnes ihmiset hakevat aseet käsiinsä ja menevät puhdistamaan eduskunnan ja hallituksen sekä suurien yritysten johtokunnat.
        Rahavallalle ei saa antaa periksi YHTÄÄN MITÄÄN, koska siitä ei ole muuta seurausta kuin se, että hetken kuluttua taas pyydetään lisää.
        Ajatelkaa itse, ne ihmiset, jotka nyt vaativat meitä luopumaan eduistamme tai antamaan rahaa yrityksille ja yrittäjille, tienaavat kaikki n. 10000 eur/kk tai jotkut jopa huomattavasti enemmän ja he pyytävät rahaa niiltä, jotka tienaavat 1500 - 3500 eur/kk. Tämähän on aivan oikein ja tasapuolista, vai kuinka? Näinkö Suomessa kuuluu asioita hoitaa? Mitä sanoo nimim. "Tätämieltätästä" tai "Työnhinta"?


    • lisää_rikkaita

      En kadehdi Miljonäärejä. Toivon, että jokainen Suomalainen olisi miljonääri, niin ei tarvirtsisi maksaa veroja niin helvetisti kaikenmaailman sossu ja työttömyysmenoihin.

      • myymälä.varkaita

        Aivan, kunhan vain maksaisvat verotkin täysimääräisesti.

        En voi käsittää sitä, että palkansaaja maksaa tuloistaan enimmillään 47 % veroja mutta miljonäärit luistavat 30%:n tasolla.

        Ja kun yksi ei maksa, muut maksavat vastaavasti änemmän !

        Taannoista myymälävaras-mainosta siteeratakseni


    • pyramidihuijjareitahan

      VIENTI tippuin vuonna 2015:kin reippaasti mutta silti on ENNÄTYS-osinkoja luvassa kuten pyramidihuijjarit tiedottavat !

      http://www.hs.fi/talous/a1455777102942

      Mutta tämähän tarkoittaa sekä MILJONÄÄREJÄ että TYÖTTÖMIÄ roppakaupalla lisää.

      Sellaista se on, PYRAMIDIHUIJJAUS

    • muistavat.teidätkin
    • kustettajien.kuningas

      PETOS-soinikin on takuuvarmasti tietoinen, minne yhteiskunta-SANEERAUKSEN rahat ja säästöt valuvat. Siksi viihtyykin hyvin, Kokoomuksen päällystakkina.

    • asekauppakannattaa

      Jännä miten Suomessa kohista aina pikkujutuista, tai pikko miljonääreistä tai muutamasta eläkejohtajaveropakolaisesta Portugalista, mutta ne todelliset suurnimet ovat suomalaisille tuntemattomia. Tällaisia ovat esimerkiksi Chaim ”Poju” Zabludowicz tai Ahti Vilppula. Niin rikkaita, etteivät mahdu edes Suomen listoille. Molemmat asuvat Lontoossa - tietämäni mukaan. Ahti Vilppulan nimi tuli tunnetuksi asioita seuranneille suomalaisille vuoden 2007 korruptiovaalirahoituskiemuroista Mekaanikontalon kautta. Metkasti sama taho rahoitti vaaleissa useampaakin puolta, mutta vain yksi puoli tuotiin julkisuudessa esille kuin suurimpana syntisenä, toinen puoli vaiettiin kaikessa hiljaisuudessa. Vilppulan wikitekstissä vilahtee myös nimi Kai Mäkelä.

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Poju_Zabludowicz

      "Chaim ”Poju” Zabludowicz (s. 6. huhtikuuta 1953 Helsinki[1]) on suomenjuutalainen liikemies ja suursijoittaja. Hän oli vuonna 2012 toiseksi rikkain Suomen kansalainen noin 1,7 miljardin euron omaisuudella.[2]

      Zabludowicz johtaa Tamares Group -yhtiötä, joka omistaa arvorakennuksia ja kasinoita Las Vegasissa, New Yorkissa ja Lontoossa ja rahoittaa useita taidegallerioita.

      Zabludowicz omistaa noin viidesosan Tampereen Tapparan jääkiekkotoiminnasta vastaavasta Tamhockeystä. Zabludowicz on käynyt koulua Tampereella Svenska samskolanissa sekä opiskellut Tel Avivin yliopistossa.

      Hän asuu Britanniassa ja kuuluu Euroopan sadan rikkaimman joukkoon.[1]

      Zabludowicz on tukenut runsain lahjoituksin Britannian Konservatiivipuoluetta sekä Conservative Friends of Israel ("vanhoilliset Israelin ystävät")-ystävyysjärjestöä.[3]"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Ahti_Vilppula

      Mutta - se on asekauppa, joka kannattaa, eikä näin ollen ole toivoakaan, että sen enempää kukaan muu kuin Venäjäkään lopettaisi sotia. Yksistään, kun vietiin pommein humanitääristä lentovalvonta-apua Libyaan, jota Arabikevättä Stubb hehkutti, niin kerrottiin yhden pommin maksavan jopa 25.000 euroa - ja ketkä muut näitä pommeja maksavat kuin kansalaiset?! Ja siellä niitä kyveltään nyt oikein joukkovoimalla Syyriassa, ja avuksi tarvittaisiin myös suomalaiset. Taloudellisesti eräille kannattavaa, mutta muuten täysin järjetöntä touhua - tietää kaikki. Mutta eipä sotia tai aseita kielletä, vaikka tupakka-askeihin on saatava eudirektiivimerkintä hengenvaarallisesta. Se on sitä kaksinaismoraalia.

      • tatatalvivaara

        Tämä uutinen muistutti mieleeni.

        http://yle.fi/uutiset/miljardoori_omistaa_osuuden_tapparasta_liechtensteinin_veroparatiisin_kautta/8706960

        Ja niin vaan pääsi tuokin hallitus ja eduskunta touhuamaan, vaikka koko hallitus oli ostettu. Ja mihin se Lehtomäen Talvivaara-omistusintokaan muuhun olisi liittynyt kuin uraaniin.

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000182037.html

        "Pääkirjoitus: Sankareita ja veijareita

        Julkaistu 6. maaliskuuta 2008

        Apu selvitteli viime syksynä pitkään eri yhteyksien kautta Ahti Vilppulan ja hänen liikekumppaninsa Kai Mäkelän vauhdikkaita liiketoimia (Apu 48/2007). Jutussa kerrottiin, kuinka Vilppula ja Mäkelä nousivat pienen suomalaisen pörssiyhtiön Ruukki Groupin merkittäviksi omistajiksi. Samalla Ahti Vilppulasta tuli keskeinen hahmo Ruukki Groupin huimassa Venäjän-sellutehdashankkeessa.

        Kai Mäkelä on tunnettu Suomessa pitkään räväkkänä sijoittajana ja nurkanvaltaajana erityisesti maakuntien lehtiyhtiöissä ja myöhemmin yhdessä Vilppulan kanssa monessa suuressa suomalaisessa pankissa.

        Ahti Vilppula on ollut Suomessa paljon tuntemattomampi, kunnes hän ryhtyi Mäkelän kanssa ostamaan Alma Median osakkeita ja nousi lopulta yhtiön hallitukseen. Vilppula olikin luonut uransa kansainvälisillä kentillä linjalla Kazakstan, Etelä-Afrikka, Serbia ja Venäjä.

        Samalla kun Venäjältä tuntui löytyneen tontti ja sopivat yhteydet paperitehtaan rakentamiseksi, uutisoitiin Suomesta Punkaharjun Retretin osto, kansainvälisen golfkentän rakentaminen ja hankkeet Suomulla. Rahaa ja vauhtia tuntui riittävän, mutta kukaan ei ollut kiinnostunut siitä, mitä kaiken takana oli.

        Vilppula singahti kansainvälisen metallikaupan huipulle 1990-luvun loppupuolella niin nopeasti, että monessa suunnassa esitettiin samaan aikaan sama kysymys: kuka ihmeen Ahti Vilppula Suomesta? Ja millä rahalla tämä tuntemattomuudesta esiin putkahtanut Mr. Vilppula oli luonut satojen miljoonien dollarien liikevaihtoa pyörittävän yritysryppään, kysyivät syksyllä toimittajat Harri Nykänen ja Jouni Tervo Avun jutussa.

        Saman kysymyksen oli halunnut esittää moni muukin, mutta julkisuudessa kysymysten sijasta huimaa hanketta seurattiin samalla innolla ja ihailulla kuin pian alkavaa Kimi Räikkösen taistelua formuloiden maailmanmestaruudesta. Toki heitä Ferrari ja muu makea elämä yhdistääkin.

        Kun Venäjän tehdashanke ajautui vaikeuksiin ja Ruukin kurssi romahti viime maanantaina, tuli tilaa monelle jälkiviisaalle ja nähtiin, että monta kysymystä oli jäänyt esittämättä niin sijoittajilta kuin talouden taustoja tutkivilta journalisteiltakin.
        PS.

        # Eikö Eurovision laulukilpailujen nimi pitäisi muuttaa, koska laulua tärkeämmäksi ovat nousseet rekvisiitta ja räjähteet?"


      • meidänsilmienalla

        Sietäisi miettiä kokonaisuutena tuota 90-lukua, että mitä silloin järjesteltiin, mihin jättimäisiä rahoja käytettiin, ja miten tuo vuosi 2007 tuntuu iskevän useissa Euroopan maissa aivan täsmälleen samaan korruptiosaumaan, jota mittavasti pestään mm. Espanjassa - on pesty jo vuosikausia. Tai joko on selviitty mihin katosi väitetyt KGB-avusteiset miljoona kiloa Neuvostoliiton kansan kultaa?

        "Hodorkovski laajensi vientiin ja kulutustavaroiden maahantuontiin, ja hänen yritystensä liikevaihto nousi 80 miljoonaan ruplaan vuoteen 1988 mennessä, mikä vastasi noin 10 miljoonaa dollaria. Nyt Hodorkovski muodosti omasta keskuksestaan Menatep-osuuskunnan, jonka pohjalta perusti Menatep-pankin vuonna 1990.[7] Hodorkovski oli ensimmäinen, joka perusti yksityisen liikepankin Venäjälle.[9] On epäilty KGB:n suojelleen Hodorkovskia ja Menatepin auttaneen Neuvostoliiton valuutta- ja kultavarantojen tyhjennyksessä, jossa katosi tuhat tonnia kultaa.[7]"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Mihail_Hodorkovski

        Samaan aikaan putsattiin Suomi ja suomalaiset ja Suomen valtion omaisuus, ja raha siirtyi teille tietämättömille jättikuvioiden kautta. Silloiset pankkituet suhteutettuna toisen maailmansodan aikaisiin sotakorvauksiin, olivat moninkertaiset. Jos markoja olisi niputettu pinoihin, toisen maailmansodan rahan-arvoon suhteutetun mukaan, tuo pino olisi ylettynyt maasta kuuhun asti. Summat olivat kuitenkin niin valtavia, ettei tavallisen suomalaisen järki edes riittänyt ymmärtämään tapahtunutta ja sitä mitä tehtiin. Takuuvarmasti siinä löivät kättä päälle Venäjä ja Suomi sekä politiikka, jotka kuviot sitten lunastettiin myöhempinä vaalivuosina - ja seurauksia voi nauttia tämänkin päivän poliittisissa näytöksissä. Ja rosvot ryöstävät pikaisesti edelleenkin sen minkä irti ehtivät kaapia. Sitten voidaan julkisuudessa taas puhua "miten meidän on opittava tekemistämme digitacarunavirheistämme".

        Kun lainarahaa oli nyt runsaasti saatavilla, kotitaloudet ja yritykset velkaantuivat nopeasti.[5] Pankit pyrkivät totuttuun tapaan kasvattamaan markkinaosuuksiaan ja rahoittivat luottoekspansiota rohkeasti lyhytaikaisella markkinarahalla. Näin ne joutuivat alttiiksi mittaville korko- ja luottotappioriskeille, joihin ne eivät osanneet varautua. Pankit osallistuivat myös riskialttiisiin, mutta onnistuessaan tuottoisiin osakemarkkinaoperaatioihin, joita olivat esimerkiksi yrityskaupat ja niin sanotut nurkanvaltaukset. Pankkien riskinhallinta oli heikkoa eivätkä valvontaviranomaiset, Suomen Pankki ja pankkitarkastusvirasto, kyenneet puuttumaan ongelmiin ajoissa.lähde?

        "Vuosina 1987–1989 säästöpankkien luotonanto kasvoi keskimäärin 26 prosenttia vuodessa.[4] SKOPin kokoon ja riskinkantokykyyn nähden ylisuuria operaatioita olivat muun muassa kannattavuusvaikeuksissa olevan Tampellan osto vuonna 1987 ja neitsytsaarelaisen hotellihankkeen luototus 400 miljoonalla markalla vuonna 1988.[6]"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_pankkikriisi

        Missä on Suomen valtion postipankki, missä kaikki postipankin omaisuus ja jokaisen pienenkin toimipisteen seinällä ollut nimekäs suomalaistaiteilijan taulu, joita kerättiin näin talteen?

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Postipankki

        Eikä kukaan huomannut mitään.


      • hallitushöylääjaviilaa

        Ei muista enää edes säteilevää Artic Sea -alusta, jonka jopa Espanjan syyttäjävirasto on ottanut esille viitatessaan järjestäytyneen rikollisuuden poliittisiin kytkentöihin laittomassa asekaupassa. Eikä kukaan ihmettele, että miksi viiden miljoonan kansalaiselle olisi saatava viisi uutta ydinvoimalaa. Voidaan kysyä, että montako on Pietarissa - sielläkin on viisi miljoonaa asukasta? Tai entä Pariisissa - siellä on sentään 17 miljoonaa asukasta. Ja fiksumpi tietysti ymmärtää penkoa, että mitä siellä suomalaisissa ydinvoimaloissa sitten tehdään, jotta tuo ydinvoima ja uraani ovat niin merkittävässä suomalaisasemassa, ja miettiä myös sitä, että miksi juuri Suomessa?! Mutta joko on käry käynyt ja jonnekin sinne on pikaisesti maksettava sopeutuseuroja Suomen kansan seläntakana?


      • paljonsopeutettavaa

        10 miljardin sopeutustarpeen - vaikka koskaan ei ole kerrottukaan, että mitä tässä todellisuudessa sopeutetaan, on toinen sopeutustarve. Se sikainfluenssarokotukset, joita maksetaan 100 miljoonaa euroa VAKUUTUSKAUTTA KOHDEN. Vakuutuskaudeksi on määritelty vuosi. Meillä Suomessa on siis muutama narkolepsiamiljonääri myös.

        Tämä nostettiin myöhemmin 100 miljoonaan euroon, mutta nyt osui hakuun tämä vanhempi uutinen.

        "Julkaistu: 20.12.2012 16:38

        Sikainfluenssarokotteen haittavaikutuksia ryhdytään korvaamaan osin valtion varoista.

        Hallitus antoi asiasta lakiesityksen torstaina.

        Lääkevahinkovakuutuksen vakuutusmäärä ei riitä Pandemrix-rokotteen aiheuttamien vahinkojen korvaamiseen. Valtio sitoutuu tämän takia osallistumaan korvausten maksamiseen.

        Lääkevahinkovakuutuspooli arvioi, että korvausvastuu on kaikkiaan 90 miljoonaa euroa. Poolin korvausvastuuksi on rajoitettu 30 miljoonaa euroa vakuutuskautta kohti. Valtion rahoitusosuudeksi jää siten 60 miljoonaa euroa."

        http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000000569474.html

        Jos tunnet yhdenkin narkolepsiamiljonäärin, niin kerro ihmeessä - minä en tunne ainoatakaan, sairastuneita kyllä.


    • 4021

      Verot käytettiin kreikan tukemiseen sekä nyt mamuihin ja loput katosi rosvojen tileille veroparatiiseihin ! . Nyt ihmetellään miksi jatkuvasti leikataan kaikessa ! . Rauhanomainen kansannousu isänmaallisessa hengessä ja uudet vaalit nopeasti ! . Sveitsin malli on toteutettavissa suomessa näiden toimenpiteiden jälkeen ! .

      • vaarallealtistunut

        Ei Kreikkaa tuettu, vaan pankkeja. Jos valtioilla oli vajetta tilinpäätöksissään, ne syntyi siitä, että valtiot maksoi pankitukia, joita sitten korvattiin valtioille - siis ne puheet "Kreikan tukemisesta". Mutta loppuvaiheessa ja nyt jo rahat ovat meneet suoraan pankeille kiertämättä edes valtion kautta.

        Totuutta tuosta leikistä ei tiedä varmasti yksikään tavis. Tiedän vain Espanjan sanoneen itsensä irti ja kansallistaneen ketkuilupankkinsa, mutta Espanjalle tulikin viikottaiset 200 miljoonan euron tappiot, kun EU valehteli kurkkuskandaalissa.

        Kova hinta niskuroinnille. Kuten Soini sanoi Youtube-videolla; on vaarallista ajatella muulla tavalla.


      • jokumuukylläpuhuu

        Älä nyt helkkari edes puhu uusista vaaleista - ootte nyt saaneet kaiken minkä olette halunneet, jopa Soinin hallitukseen; mihinkä mikään on muuttunut? Miten helkkari voit olla vielä niin naiivi, että kuvittelet tämän vaaleilla hoituvan?!


      • kuinkärpäsetverkossa
        jokumuukylläpuhuu kirjoitti:

        Älä nyt helkkari edes puhu uusista vaaleista - ootte nyt saaneet kaiken minkä olette halunneet, jopa Soinin hallitukseen; mihinkä mikään on muuttunut? Miten helkkari voit olla vielä niin naiivi, että kuvittelet tämän vaaleilla hoituvan?!

        Lisään edelliseen. Ajattele asia vaikka näin, että koko maailman ympäri korkealle ilmaan on rakennettu jättimäinen hämähäkinverkko, jossa on muutama kymmen, ehkä sata jättimäistä, mustaa ihmissyöjähämähäkkiä, joilla on yhteinen tavoite.

        Ne napsivat alhaalla olevat valtiot verkkoonsa soluttautumalla päättäjien joukkoon lahjonnalla, ostamalla, uhkailemalla, pelottelemalla, maanittelemalla, kiristämällä jne., kunnes ne saavat koko sen valtion ihmiset haltuunsa näiden päättäjien kautta. Niin ihmisen kuin omaisuudenkin.

        Vasta kun tämä jättimäinen verkko hämähäkkeineen on vienyt kaiken, niin pikkuhiljaa maanpäällä olijoille selviää, että mikä koko homman nimi oli. Osa oli mukana vilpittömästi, osa tyhmyyttään, mutta se ratkaiseva osa tekijöistä oli vain ahneita ja myi valtion ja meidät hämähäkeille, koska ei uskonut, että sellaisia edes olisi.

        Miten yksi valtio, yksi ihminen - tai edes kaksi selviäisi tilanteesta? Uusilla vaaleilla, uusilla poliitikoillako? Entä jos jokainen, joka hoksaisi asian, taas tapettaisiin, eikä kukaan uskalla tutkia? Tai jos järjestelmä on niin uskomaton, ettei siitä edes uskalleta kansalaisille puhua?

        Verkko ja järjestelmä on olemassa - sitä ei kiellä tänä päivänä kukaan - mutta mitä ja keitä ovat nuo hämähäkit, siitä emme ole saaneet yksimielisyyttä aikaiseksi.


      • maailmanlopunmeininki

        Vaihtoehtoja ovat vaikka liskoihmiset, toiset taas puhuvat juutalaisista, ja jotkut näkevät vapaamuurareiden verkostoituneen niin jättimäisesti, että kyse on heistä.

        Tai sitten vapaamuurarijärjestön korkein taso illuminati hoitaa jutun verkostoitumalla vapaamuurarijärjestöjen kautta alemmalle tasolle. Tai kyse on jesuiitoista - Soinin takaa muuten he löytyvätkin. Ja peräti katolisesta kirkosta.

        Toisaalta on viime aikoina puhuttu paljon KGB:n soluttautumisesta - toiset taas näkevät Yhdysvaltain lokerot CIA:n ja Israelin kautta ulottuvan maapallon ympäri. Mutta melkein kaikki näkevät merkilliset yhteydet Ilmestyskirjaan ja uskontoon ja New World Orderiin ja havittelevat tuhat vuotista valtakuntaa.

        Minä itse jätän nämä kuviot - ja kuvittelen tuon verkon muodostuvan vain tietokonepelistä.

        http://yle.fi/aihe/artikkeli/2012/12/11/enta-jos-sina-olet-simulaatio

        Ja pelin nimi on tietysti "sitä saa mitä tilaa". Ihan jokainen ihminen, kun vastuu on poliitikoilla, liike-elämällä, Sipilän hallituksella, eduskunnalla tai poliisilla, mutta ei ollenkaan itsellä.


    • uutta.pukkaa

      Eli AVAUKSESSA näkyvät selkokielisesti kaikkien AIEMPIEN "yhteiskuntasopimusten" tulokset pähkinänkuoressa.

      Samaa menoa on tarkoitus syventää, uudella kusetusyhteiskunta-sopimuksella

    • Nyt.uhrimielialaa

      Avauksen katsaus antaa aivan väärän kuvan siitä, missä kokonaisuutena ottaen mennään:

      Vuonna 2011 suomessa oli 26 000 miljonääriä:

      http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/06/23/suomessa-on-25-800-miljonaaria/20118907/12


      Vuonna 2015 miljonäärien määrä oli jo kaksinkertainen, "näinä vaikeina" aikoina:

      Suomessa oli viime vuonna 580 ”ultrarikasta" henkilöähttp://www.hs.fi/talous/a1457233345895

      Jos kusipäät lähtevät kusettaja sipilän "yhteiskuntasopimuksiin" mukaan, edessä kusipäiden leikkaukset ja miljonäärien tuplaukset.

    • Tätämieltätästä

      Mitä enemmän miljonäärejä , sitä enemmän investointeja ja töitä. Miljonääreistä ei ole mitään pahaa sanottavaa, hyvä kun joku maksaa veromme.

      • SSS.anti-RobinHood

        Ei siltä näytä, koska neljän viime vuoden aikana miljonäärien määrä Suomessa on tuplaantunut 25.000:sta 50.000:een, ja meillä menee entistä huonommin ja työntekijöiltä koitetaan leikata ja siirtää tuloja yrityksille, yrittäjille ja omistajille lisää. Tavallinen työtä tekevä kansa maksaa myös suurimman osan veroista, miljonäärien verotus on usein 0-10% henkilökohtaisista tuloista.


      • Turhaaitkuajapaljon
        SSS.anti-RobinHood kirjoitti:

        Ei siltä näytä, koska neljän viime vuoden aikana miljonäärien määrä Suomessa on tuplaantunut 25.000:sta 50.000:een, ja meillä menee entistä huonommin ja työntekijöiltä koitetaan leikata ja siirtää tuloja yrityksille, yrittäjille ja omistajille lisää. Tavallinen työtä tekevä kansa maksaa myös suurimman osan veroista, miljonäärien verotus on usein 0-10% henkilökohtaisista tuloista.

        Suomessa ihminen asuu hienosti, lomailee ja matkustaa.
        Kuntokoulut ja bubit täynnä asiakkaita.
        Tiet täynnä autoja ja ylilihavia ihmisiä.
        Luuseritkin saavat mitä lie korvauksia monelta luukulta.
        Joka viides on poissa työpaikaltaan ja palkka juoksee.
        Mikä teillä on huonosti, perustelkaa ja kertokaa miksi ?


    • Körömölli

      Espanjassa sama ilmiö kuin täälläkin, miljonäärien ja köyhyyden kasvu kulkee "käsi kädessä".

    • Kansallissankarit
    • tähänon.tultu
    • valtava.laskuodottaa

      KUSETTAJIEN juhlilla on AINA vakavat seuraukset:

      Tällainen juttu pyöri taannoin nyt SENSUROIDULLA kokoomuksen Iltalehden keskustelupalstoilla. Aihe on ajankohtaisempi kuin koskaan ennen ja edes sen julkistamisen aikaan. Pistän (jälleen asiapitoisen) keskustelun pohjaksi muutaman linkin.

      A. Onneksi porrrvari nätsit eivät ihan kaikkea onnistuneet sensuroimaan, vaikka hartaasti sitä kyllä yrittivät:
      http://www.hollilla.com/reader.php?action=thread&thread=7812160&offset=0
      (euro suomen taloushistorian suurin puhallus)

      B. Rajulla puhalluksella on vakavat seuraukset, itse pääkusettaja myöntään sen:
      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/wahlroos-synkkana-hbln-haastattelussa-tama-maa-on-lahes-menetetty/QLxhy7Kk?ref=iltalehti:5322&utm_source=iltalehti.fi&utm_medium=boksi&utm_campaign=AlmaInternal

      C. Näinhän siinä sitten on käynyt kun markasta uitettiin euro liki "nolla-inflaatio" linjalla eli kusetettiin oikein olantakaa mattia ja maijjaa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14118315/kotitalouksien-velka-jo-perati-150-mrd-euro

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/10097139/suomalaiset-eivat-selvia-veloistaan--valitettavasti-

      D. Pistetään tähän vielä koko kusetuksen PÄÄ-ARKKITEHTI:
      http://mvlehti.net/2016/04/08/sauli-niinisto-tassa-muistutus-kansan-harhauttamisesta-2/

    • sss666fasismi

      SSS 666-fasismi toimii- securitas, otso, turhatiimit, isss- ym jne natsit kannoilla-

      valvontakamerat jne jokapaikassa-

      välillä vartijat, odinin soturit ym natsit, yksityisetsivä-taksit kameroineen ja poliiseja niin täynnä julkisilla paikoilla että niitten päät toisiinsa kalisee-

      kyllähän siinä jo "turvallisuutta" syntyy kun jokainen köyhyyteen ajettu suomalainen on virkamiesten ja vapaaehtoisnatsien suurennuslasin alla 24h/7 pvää viikossa...

      " Jos pankki tietää pankkitiliä käytettävän laittomiin tarkoituksiin, sen on kieltäydyttävä tilin avaamisesta. Samoin pankin on ilmoitettava viranomaisille jos epäily syntyy myöhemmin. Suomessa pankkeja valvoo Finanssivalvonta, "
      http://www.seinajoensanomat.fi/artikkeli/380879-nyt-lahtee-santa-pankin-lattialta-nain-nordeaa-lyodaan-suomen-raskaimmilla-lekoilla

      tarvitaan vapaa kansalaisten pankki- jokainen voi ostaa osuuden, ja siten saada osakkeen jonka voi myydä silloisesta arvosta- pankin tehtävä vain säästötili ja tilisiirto -toiminta. Kosk rikollinenhalltusvalta eu-valtio suomessa lopetti oman ihmisiä palvelevan postipankin 1990-luvulla.
      http://murobbs.muropaketti.com/threads/onko-sinulla-unohdettu-pankkitili.792159/

      http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=24704.0
      " Suomalaiset pankit KOP, SYP ja parhaat osat säästöpankeista lahjoitettiin ruotsalaisten silloiselle roskapankille Nordealle. Postipankki myytiin verotta Tanskaan. Lounais-Suomen Säästöpankin ja muiden pankkien aiheuttamat lamavelat ja sen myötä vuosien kärsimykset myytiin ale-hintaan norjalaisille sijoittajille. Devalvaatiovoitot menivät ulkomaille. Kunnallisia vuokrataloja myydään ulkomaisille sijoittajille. Poliisitalot on jo myyty. Valtio on vuosia antanut telakkatukea, jolla lemmenlaivojen ostajat saavat laivansa halvemmalla. Laivojen voitot on annettu norjalaisille ja korealaisille. Suomen kaivokset ja siellä olevat mineraalit myytiin pikkurahalla venäläisille ja norjalaisille. Pekka Perä maksoi euron valtionyhtiö Outokummulle Talvivaaran kaivosoikeuksista ja nyt sielläkin on paljon ulkomaista omistusta. (lisäys).

      Fortum maksoi Uralin takana olevasta riskipitoisesta sähkölaitoksesta 32-kertaisen hinnan verrattuna siihen, mitä varsinais-suomalaiset saivat Lounais-Suomen Sähköstä toiminnan koko huomioiden. Jos uhkapeli onnistuu, voitot annetaan ulkomaille osakkeiden takaisinostoina. Jos ja kun peli epäonnistuu, maksajina ovat suomalaiset sähkönkuluttajat. Kun kunnalliset sähkölaitokset oli myyty pilkkahinnalla Fortumille ja ruotsalaiselle Vattenfallille, menettivät monet kunnat näin saamansa rahat pörssipeleissä kuunneltuaan Helsingin sijoitusneuvojia.

      SDP:n ministeri Mönkäre oli isänmaallisempi. Hän lahjoitti Partekin Suomen rikkaimmalle perheelle, Koneen omistajille. Mitään ei enää osata tehdä lahjomatta ulkomaalaisia: Lohja-Muurla moottoritien rakentamisrahoista kolmannes meni englantilaisille sijoittajille muka rahoituskuluina."
      http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/09/15/jattakaa-meille-edes-vesi/

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/5002684/postipankin-tili
      http://forums.offipalsta.com/showthread.php?t=109246

      verratkaa tähän:

      http://karjalankuvalehti.com/

    • Siinä.maksat

      Euroon siirtyminen tarkoitti amerikkalaiseen talousjärjestelmään siirtymistä noin kansantajuisesti ilmaistuna.

      • Hyi.helevetti

        EU:hun siirtyminen taas on sotilasstrateginen juoni. Sitäkään ei näin kerrottu, mutta britit siitä puhuivat hiljattain, kun USA:n interventio on päällä Brexitn suhteen, Obama hönkää maahan.


    • luettuani.ymmärrän
      • paska.houSU

        Tottakain taloudellinen turvallisuus unohdetaan, ajetaanhan sisään samaa kusetusta kuin katainen aikanaan

        "Veronkevennykset" on vain harhautusta. Tämä kevennys täytetään tilipussissasi rikkailta poistettavilla sosiaalimaksuilla. Periaatteella:

        "maksakaa paskahousut hyvinvointinne...itse"
        "painakaa, paskahousut, pidempää päivää...."
        "pienemmällä palkalla..."


      • Hirveät.päättäjät
        paska.houSU kirjoitti:

        Tottakain taloudellinen turvallisuus unohdetaan, ajetaanhan sisään samaa kusetusta kuin katainen aikanaan

        "Veronkevennykset" on vain harhautusta. Tämä kevennys täytetään tilipussissasi rikkailta poistettavilla sosiaalimaksuilla. Periaatteella:

        "maksakaa paskahousut hyvinvointinne...itse"
        "painakaa, paskahousut, pidempää päivää...."
        "pienemmällä palkalla..."

        PIa Kauma kirjoittaa, että Urpo sopii parhaiten katais-muottiin, kataisen kusetus on tulossa takaisin ja selvää on, että tuloista valehdellaan. Syytetään meitä, jotka keskustelemme ja sitten heidän mulkvisti mölöttää saitilla, kiustakseen ulos täältä.

        Nyt kokoomuksen pj-kisan aikoihin on kuin piru merrassa, sama hirveä kusetus ja paskat juonittelijat yritetään saada valtaan, mm. "tyhmä aasi", lautakasa, se tulee pelkästään ollakseen tulppana ihan kaikelle ja tukeakseen kataisen juonittelua.

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14313014/verotuksesi-ei-siis-ei--kevene--natsit-valehtelee


    • kysetys.kiihtyy

      Sija 575 on kriittinen luku kun "yhteiskunta"-KUSETUSTA sorvataan.
      Katsotaan nouseeko sija tuhanteen tämän jujun seurauksena

      > 575. Surroca Annmari Brita 1 004 154 Varsinais-Suomi

    • no.niin

      Nyt on tärkeintä käynnistää sapelinkalistelu Venäjän kanssa huomion vetämiseksi pois taloudellisen turvallisuuden menentyksestä, tällä tappaa:

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14373142/nato-sapelinkalistelun-taustalla-kapitalismin-konk

    • doctor_no
    • Lamaedessä
    • valta.mediakusettaa
    • KiitosPahvien

      "Kokoomuksen kansanedustajat !

      Miten on mahdollista että Orpo, ZyzkoVITSI, Risikko, Stubbi, Vartainen ym. ym. ym. ym................. on valittu eduskuntaan ???

      Täysiä pölvästejä ja sekopäitä ovat kaikki !!!!"

      .

      Siksi että suuri osa suomalaisista pölvästeistä jättää äänestämättä laiskuuttaan, jota valehdellaan muille muka "kannanottona". Porvarit äänestävät aina, koska Kokoomuksen, Keskustan ja RKP:n hallituksessa olo lisää heidän ökyetujaan lisää. Äänestämättä jättäminen on siis suoraan ääni näille porvaripuolueille ja rikkaille.
      Jos kaikki äänioikeutetut äänestäisivät, kokoomuksen äänimäärä vaaleissa olisi max 10-12%, kepun noin 15% ja RKP:n 1-2%.

      Äänestä siis henkesi edestä, tai lopeta marina miten huonosti sulla menee!

    • mukaan.hopi.hopi

      "Rinne ihmettelee, miksei Sipilällä ollut takataskussaan yritysjohtajiin kohdistuvia pakkolakeja. Rinteen mukaan Sipilän hallituksen aikana on käynyt varsin selväksi, etteivät "yhteiset talkoot" kosketa kaikkein varakkaimpia.

      - Palkansaajille pakko, yritysjohtajille valinnanvapaus, Rinne kiteyttää.

      - Tämä on täysin väärä viesti suomalaiselle yhteiskunnalle ja kertoo sekä pääministeri Sipilän että hallituksen huonosta pelisilmästä. Esitän kohtuudesta puhuneelle pääministeri Sipilälle yhden kysymyksen: Onko tämä kohtuullista ja aiotteko vetoomusten lisäksi myös tehdä jotain?"

      • VerotKunniavelkaa

        tolkun kansalainen ei marise mediassa ay-mafiasta ja työläisen liian suurista palkoista samalla kun itse laittaa autoihin ja synttäreihin ym. 100 000 euroa kuten nämä EKokoomusmafian mannekiinit Jethrot, Linnoinmaat, Hese-Salmelat ym. Olisi kiitollinen Suomen hyvinvointivaltiosta joka on tuollaisen ökyvaurastumisen mahdollistanut. Ja antaisivat vaikka vinkkejä miten taviskansalainenkin pääsee ryysyistä rikkauksiin, eivätkä marisi pienituloisten, työttömien ja köyhien muka liian suuria etuja ja palkkoja tai itkupotkuraivoaisi ja narisisi veroistaan. Verot on kunniavelkaa, ja noilla menestyneillä sitä kunniavelkaa on tavallista enempi maksettavana takaisin hyvinvointivaltiolle ja sen rakentajille, rakentajien jälkipolville ja ylläpitäjille. Maksa siis kiitollisena!


    • siinähännytryvette
    • suomisucks

      Syyt ja seuraukset ovat varmasti monivivahteisemmat, kuin tällaisessa keskustelussa saadaan esille.
      Mutta matematiikka ei valehtele. Suomessa rikkaat rikastuu lisää ja heidän lukumääränsä kasvaa. Köyhät köyhtyvät ja heidän lukumääränsä kasvaa.
      Suomi on muuttunut pahoinvointiyhteiskunnaksi ja tulevaisuudessa täälläkin valitaan pressaksi joku paikallinen trumppi.
      Mutta sitä saa mitä muut tilaa. Eli asioihin pitää puuttua (heti), jos tarvetta esiintyy.
      muuten kärsii seuraukset ja ne on nykymaailmassa karut (oli ne sitä tosin ennenkin).

      Suomen ongelma ei ole muutama uusi miljonääri. Ongelman ydin on sadoissa tuhansissa palkatuissa, jotka elävät (suht mukavasti) toisten tienaamilla rahoilla. Se, että tiedostojen siirtäminen kansiosta a kansioon b koulutetun ammattilaisen toimesta, sähköisesti ohjattavat läppäripöydän ääressä, on valtion mielestä tuottavaa toimintaa, ei ihan riitä taloudellisessa mielessä kansainvälisessä vertailussa...

    • suora.tulonsiirto

      Porrvarihallituksen nk "kilpailukyky"-sopimus eli PAKKO-lait on suoraa tulonsiirtojatkumoa.
      RIkkaita aiotaan nyt rikastuttaa JULKIS-sektorin duunareiden kustannuksella !

      • rahaaeiriitäkaikille

        Suoranaista häikäilemätöntä kaksinaismoralismia ,jossa rikastutetaan toista väestöryhmää entistä enemmän ja köyhdytetään toista jo ennestää vaikeksissa sinnittelevää .Rahaa on ,mutta sitä on vai toisilla.Eihyvä.


    • Haans.seA

      2015 VEROTUS
      ==================

      Miljonäärien määrä kasvoi edelleen edellisvuodesta reippaasti. Kun sijaluku edellisen vuoden verotuksessa meni sijalla 576, hypättiin nyt talous-"laman" kurituksessa ja kepulaisen kiky-kurituksen lomassa jo reippaasti yli kuuden sadan sijalle 684. Tässä oikeisto-YLEn lukemat:

      683. Finnilä Hans Magnus 1955 1 000 729 32,7 327 687
      Uusimaa
      684. Narinen Jyrki Juha Mikael 1971 1 000 718 34,2 342 349
      Uusimaa
      685. Dieckmann Maria Katharina 1962 999 127 33,4 333 217 Päijät-Häme
      686. Juuranto Kai Erik Mikael 1961 998 834 35,8 357 572
      Uusimaa
      ( SIJA nimi, syntymävuosi, kokonaistulot, veroprosentti, maksetut kotikunta)


      684 -576 = 108 eli toista sataa uutta miljonääriä, näinä "hitaan kasvun" aikoina !"

      Kertoo KAIKEN siitä, missä todellisuudessa mennään, ja ketä nyt kusetetaan !!!!!!!!!
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14549834/huomena-(ti)-julkistettavista-vero-tiedoista-selvi

      • peli.aika.selvä

      • häntä.pääkin

        Tätä kehitystä kutsuisin suomalaiseksi KIINA-ilmiöksi.

        Siinä elittii rikastuu samalla kun työttömyys ja julkinen velka kasvaa.

        www.velkakello.fi 105 021 680 000 euro

        Jos ss-natsit kyselevät joskus takaisinmaksun perään, löydät maksajien osoitteet ylhäältä tässä avauksessa ja loput täältä:
        http://www.iltasanomat.fi/verotiedot/

        HUOIMAA: kuten avauksessa on todettu, porrrrvarilehdet ovat sensuroineet edellisten vuosien verotiedot tapahtuneen kehityksen ja vertailun tekemisen vaikeuttamiseksi. Tässä meillä on kuitenkin yksi ja sitäkin tärkeämpi tietopohja.

        Toinen olisi ollut mutta jäi tekemättä sen 15 000:nen tulotason kohoaminen ja vertailut siitä, olisimme nähneet myös virkamieskunnan palkankorotustason nousun KiKy-kusetuksen lomassa ! Pannaan tämän vuoden tieto kuitenkin tähän:

        Sija 15 000 kuitataan tasan 100 000 euron vuosituloilla.
        Brusila, Jänes ja Mäenpää.
        Tämä häntäpää koostuu pääosin palkollisista, virkamiehistä ja kuntapampuista.


      • vaihtoehtoja.on

        Ja tuossa oli se kusettajajoukkio, joka nimenomaan hyötyy "globalisaatiosta" eli rajojen avaamisesta. Häviäjä on suuri duunareiden enemmistö, jotka roikkuvat kortistoissa. Kaiken annetaan jatkua velan kasvaessa ja kokoomuksen jatkaessa leikkauksia eli porukan siirtämistä kortistoihin.

        USA:ssa on valittu aivan toinen linja, siksi porrvarit haluaisivat olla siitä hiljaa.....

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14658542/trumpin-tulli-uhittelu-kellisti--usa-autotehtaita-


    • Haans.seA

      Kumpa edes kertoisivat niiden todelliset tulot mutta nekin ne ss-natsit valehtelevat:
      ===============

      Esko Seppänen
      2. marraskuuta kello 0:02 ·

      Tänä päivänä Suomen media eli kaikki tiedotusvälineet kollektiivisesti (en tiedä yhtään poikkeusta) julkaisee varmaankin enemmän väärää tietoa kuin vuoden kaikkina muina päivinä yhteensä.
      Kaikki julkaistut verotiedot ovat rikkaimpien suomalaisten osalta harhaanjohtavia.
      Niissä eivät näy verottomat myyntivoitot ja osingot,
      Suurituloisimmaksi tituleerattu Juha Hulkko sai vuonna 2015 median mukaan 45,5 miljoonan euron tulot. Todellisuudessa hänen tulonsa olivat noin 75 miljoonaa euroa. Mitä todennäköisimmin hän nimittäin oli saanut tehdä myymistään Elektrobitin osakkeista 40 prosentin suuruisen verottoman osuuden ns. hankintameno-olettaman mukaan.

      Toiseksi suurituloisin Jorma Ollila 42,6 miljoonan euron tuloilla. Hän oli kertonut Helsingin Sanomille, että ”hänen pääomatulonsa ovat peräisin useasta eri sijoituksesta listaamattomiin yrityksiin”. Siinä tapauksessa pitää muistaa, että pörssilistaamattomien yritysten omistajien saamista osingoista 65 % oli tuoreimpien tilastojen mukaan saajilleen verovapaata tuloa. Todellisuudessa Ollilan todelliset tulot saattavat olla isommat kuin Hulkon käteen jäävät tulot.

      Kolmanneksi suurin tulonsaaja Mikko Kodisoja on saanut myyntivoittonsa alle 10 vuotta omistetusta Supercellistä. Hänen 34,6 miljoonan euron tuloistaan hankintameno-olettaman mukainen veroton osuus on ollut 20 % ja sen mukainen todellinen tulo noin 42 miljoonaa euroa.

      Suurituloisimpien listan sijoilla 4-6 olevat Kai Hilden (33 miljoonaa), Paavo Veikkolainen (23 miljoona) ja Eino Halonen (22 miljoonaa) ovat Hulkon tapaan myyneet Elektrobitin osakkeitaan Saksaan ja saaneet tuloilleen 20 tai 40 prosentin suuruisen myyntimeno-olettaman mukaisen verottoman
      osuuden riippuen omistusajasta (yli vai alle 10 vuotta).

      Hilden ei maksanut lähes puolen sadan miljoonan euron todellisista tuloistaan lainkaan kunnallisveroa. Pääomatulot ovat vapaita kunnallisverosta, eikä Hildenillä ollut mitään muita tuloja.

      Suurituloisten listan seitsemäs on Björn Wahlroos. Hänen tulonsa ovat ennen muuta osinkotuloja toisin kuin edellä mainittujen ja vielä suurempia verottomia tuloja saavien myyntivoittomiljonäärien sekä Ollilan listaamattomista yhtiöistä saamien mahdollisesti kokonaan verottomien osinkojen tulot . Kun Wahlroosin osingot satavat hänen laariinsa pörssiyhtiö Sampo Oyj:stä, hän saa osingoilleen ”vain” 15 prosentin suuruisen veronalennuksen. Niinpä hänen verotettavat tulonsa eivät ole vain verotiedoissa esiintyvä 20 miljoonaa vaan todellisuudessa noin 24 miljoonaa euroa.

      Ja niin edelleen.

      https://www.facebook.com/esko.seppanen.33/posts/10154615054590688

      • käyjo.kuumana

    • haaa.haaaaa
    • muistakaa.tämä

      Kusettajien on taas aika juhlia, huomena.

      Te paskahousut raadatte, niiden määräämää pidempää työaikaa.

    • sipulikos

      Terrafamen hallitusta johtava Lauri Ratia toimii yhtiön konsulttina perheensä yhtiön kautta. Terrafame Groupin toimitusjohtajan Matti Hietasen mukaan järjestely on ollut ”välttämätön”.
      Pitkän linjan yritysjohtaja ja hallitusammattilainen Lauri Ratia palkattiin kesällä 2015 valtion omistaman Terrafame oy:n hallituksen puheenjohtajaksi valmistelemaan Talvivaaran Sotkamon-kaivoksen haltuunottoa.

      Ratia sai hallitustyöstään vuonna 2015 palkkiota 6 000 euroa kuukaudessa, mutta lisäksi konsernin emoyhtiö Terrafame Group maksoi hänelle asiantuntijapalkkioita puolen vuoden ajalta 150 000 euron edestä. Palkkiot maksettiin Ratian perheen omistamalle Beanio-yhtiölle.

      Terrafame ei ole suoraan kertonut, että Ratia toimii yhtiössä sekä hallituksen puheenjohtajana että ulkopuolisena konsulttina. Yhtiön palkkioselvityksessä mainitaan vain, että Terrafame Group osti vuonna 2015 Terrafamen hallituksen jäsenten ja heidän lähipiirinsä yhtiöiltä konsulttipalveluita 177,5 tuhannen euron edestä.

    • putsasivat.teidät

      Porrvarit loivat suomeen amerikkalaisen talous- ja kusetusjärjestelmän, jonka "kärkitulokset" on kerrottu avauksessa ja kommenteissa.
      Seuraukset tulevat tässä:

      - luottotiedot menneet jo 374 000 suomalaiselta
      http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000001917588.html

      - kotitalouksien velat kaikkien aikojen ennätyslukemissa
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/10097139/suomalaiset-eivat-selvia-veloistaan--valitettavasti-

      - on tapahtunut RYÖSTÖ viekkaaseen kokoomuslaiseen tyyliin
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14351841/euro-suomen-taloushistorian-suurin-puhallus

      • jbjklnkhlkn

        Juu ja yritysjohtajien palkkiot ja palkat rehottavat ja palkkoja ei ole varaa maksella ,eikä yrittäminen kannata ,tuota kitinää kuulee vuodesta vuoteen.Miljonäärien määrä se senkun lisääntyy ,kummallista?


      • kako.hallituksessa
        jbjklnkhlkn kirjoitti:

        Juu ja yritysjohtajien palkkiot ja palkat rehottavat ja palkkoja ei ole varaa maksella ,eikä yrittäminen kannata ,tuota kitinää kuulee vuodesta vuoteen.Miljonäärien määrä se senkun lisääntyy ,kummallista?

        Eikä rahat riitä.
        Julkistalouden romahdus = KOKOOMUS hallituksessa

        ikävä yhtälö mutta täysin totta
        http://keskustelu.suomi24.fi/t/14678773/yritys-verotus-pudonnut-60-noin-30-vuodessa-


    • Kermisitkupotkuraivarit

      Miksi suomalainen yrittäjä vain valittaa?

      Italialainen tyytyväinen yrittäjä Suomessa
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14460516/italialainen-tyytyvainen-yrittaja-suomessa

      Italialainen Lukas Hafner perusti yrityksensä Helsinkiin, ylistää nyt Suomen verotusta – ”Merkittävintä on, mitä kaikkea sillä saa”
      - Pääkaupunkiseutu houkuttelee ulkomaalaisiakin startup-yrittäjiä. Italialainen Lukas Hafner tuli Helsinkiin yrittäjäksi viisi vuotta sitten, koska täällä yrittäminen on halpaa.
      http://www.hs.fi/kaupunki/art-2000002915887.html
      http://www.verkkouutiset.fi/talous/hs_yrittaja_hafner-53879

      Miksei yrittäjyys kannata Suomessa
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14431320/miksei-yrittajyys-kannata-suomessa

      Suomalainen yrittäjä haluaa kolme ökyautoa firman pihalle ja rikastua pikana, siksi maksimaaliset katteet, kermisten narina ja itkupotkuraivarit. Muualla maailmassa yrittäjyys on elinkeino.

      Suomalaiset yrittäjät jatkavat ainaista kitisemistään.

      Suomen palkat, työn sivukulut ja työvoimakustannukset kilpailukykyiset Pohjois- ja Keski-Euroopan viitekehyksessä, johon kuulumme:

      Suomalaisen työ vasta kahdeksanneksi kalleinta EU:ssa
      http://yle.fi/uutiset/suomalaisen_tyo_vasta_kahdeksanneksi_kalleinta_eussa/6568591
      ” Vastoin kuin yleensä luullaan, suomalaistyöntekijöiden työ on halvempaa kuin kilpailijamaa Saksassa. Saksan tilastoviranomaisen uusimpien tilastojen mukaan työn sivukulut, kuten sosiaalimaksut, ovat Suomessa jopa alle EU:n keskitason”.

      Suomi pääsee Euroopan palkkavertailussa kymmenen kärkeen, mutta häviää selvästi ykköselle.
      http://www.iltalehti.fi/talous/2014120418891184_ta.shtml

      Meilläkö liikaa liksaa? Suomen työvoimakustannukset ovat kaukana Euroopan kärjestä
      http://www.talouselama.fi/uutiset/meillako-liikaa-liksaa-suomen-tyovoimakustannukset-ovat-kaukana-euroopan-karjesta-3468444

      Kiitos ay-liikkeen äärimaltillisten palkkaratkaisujen viime vuosina, suomalaisen työn ja palkkojen hinta on entisestään alentunut ja kilpailukyky kilpailijamaihin nähden parantunut.

      Suomen arkipyhät ja lomat kilpailukykyiset Pohjois- ja Keski-Euroopan viitekehyksessä, johon kuulumme:

      Arkipyhien leikkaus tekee suomalaisista todella ahkeria
      http://www.kauppalehti.fi/uutiset/arkipyhia-jaa-vain-kourallinen/PiWLQEMu

      MOT: Suomen rikkaimman miehen veroprosentti 4,7
      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14760004/mot-suomen-rikkaimman-miehen-veroprosentti-47

    • TaloustiedettäMielensäP

      Jotta ei mensi ihan salaliittoteoriaksi, niin miljonäärien osuus kasvaa aina, kun talous kääntyy ylöäspäin ja laskee, kun se kääntyy alaspäin. Koska taloudella on syklejä, niin mielensäpahoittajille on aina jotain tekemistä mielipiteestä riippumatta.

      Erityisen hyvin menee niillä, jotka haluavat pahastua rikkaiden rikastumisesta. Inflaatio pitää huolen siitä, että uusia miljonäärejä tulee hitaasti, mutta varmasti. Tosin samalla myös köyhimpien eurojen määrä kasvaa, mutta sitä ei ole pakko sanoa, jos se ei palvele tarkoitusta.

      Ostovoiman kanssa ei inflaation lisäämällä rahamäärällä ole tietenkään mitään merkitystä. Verottaja kuitenkin ottaa osansa myös inflaation mukan aan tuomista numeroista riippumatta siitä laskeeko vai nouseeko ostovoima.

      • PieniPiruVasempaan

        Jotkut haaveilevat takaisin markkaan siirtymisestä. Silloin saataisiin ihan hirveästi uusia miljonäärejä.
        Silloin vasta voitaisiinkin tehdä isoja otsikoita ja päivitellä maailman epäoikeudenmukaisuutta :D


    • Kurppa-2

      Kekkonen runnoi hätätilahallituksen vuonna 1975 kun työttömine määrä oli noussut 63 000 een. Nyt työttömien määrä on 280 000 ja ollaan niinkuin ei mitään......
      Valtion velka 1980 -luvulla oli muutamia miljardeja. Nyt valtion velka on 115 miljardia ja nousee koko ajan.
      siionisti-Soini on ollu takavuosina räksy-koira, mutta ääni muuttui kellossa, kun hänelle tuli suojatyöpaikka. Soinillahan on varakkaita pankkiiri-ystäviä meren takana niin ettei edes lehtikirjoituksia tarvi ite tehä.
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014040318174675_uu.shtml

      Voisko joku tehä jotain järkevää, esim Islannin mallin mukaisesti.

    • veli-hopea_veli-kulta
    • kurppa-2

      Miljonäärien määrä tulee kasvamaan koko ajan.
      Nykyisellä rahapolitiikalla valtioiden on koko ajan otettava enemmin ja enemmin velkaa. Velkaa ei ole mahdollista eikä tarkoituskaan maksaa pois, se lisääntyy vuosi vuodelta. Aina vain enemmin menee korkoihin globaaleille pitkänenäisille pankkiireille.

      Voisiko joku suomalainen korkea-arvoinen pankkiiri vahvistaa ja kertoa tuon edellämainitun totuuden julkisesti.

      • ottijatuota

        Keskiluokka on katoamaan päin kun työttömyys kalvaa ja tuloerota kasvavat ,vai sanottaisiinko että kansa jakautuu hyvää vauhtia varakkaisiin ja heikompiosaisiin.

        Valitettavasti niin käy nykylinjauksilla jossa averosuunnittelut sallitaan ,kuten myös hallintarekisteri ,samalla kun perustoimeentulon varassa olevilta leikataan ja ylipäätänsä koko touhu maksatetaan työväestöllä.

        Jokseenkin näyttää unohtuneen se että raha on vaihdon väline ja tavarat on korvattavissa uusilla,mutta ihminen ei. Nyt mennäään ikäänkuin rajusti rahan ja rahamaailman ehdoilla unohtaen ihmisen tärkeys ja se että valtiopolitiikkaa tehdään ihmisiä varten .Sitävarten että kansan olot ja toimeentulomahdollisuus säilyy ja pyrtään parantamaan niitä koko kansan näkökulmsta .Jotenkin tuntuu että nyt ollaan kaukana tuosta kokonaisajattelusta jossa perustoimeentulo turvattaisiin ensisijaisesti kaikille ,siten että oloja pyrittäisiin kohentamaan kauttalinjan ottaen toimeentulomahdollisuudet ja maksukyvyt jne..


    • PikkuKusetus

      Puolueisiin kuuluvat pelaavat kansallamme. Sehän se on. Kun totuutta ei missään asiassa sanota, vaan ollaan halpoja limaisia tyhjää nauravia paskanjauhajia, niin siitä saadaan tulos jossa kaikki tuhoutuu. Täysimääräisesti puolueisiin kuuluvien syy. He ovat kansamme mätivä syöpä.

    • ahneenkuuluisaloppu

      Olisiko se kuitenkin nyt niin, kun konnat ovat nyt kaikessa etunenässä, että pitäisi paikkansa se vanha sanonta, että kun hullulle antaa köyttä, niin se hirttää itsensä? <Ja voisi kokeeksi vaihtaa hullun tilalle sanan ahne.

    • on.toimittava

      Älkää antako viimeaikaisten tapahtumien häritä mielenrauhaanne ja hoitakaa "korjausliike" määrätietoisesti loppuun.
      Rahat tilille ja paskahousut maksaa loput.

    • Haans.seA

      Vuoden 2016 verotuksessa miljonäärien raja kulkee laskujeni mukaan sijalla 608 ja jos verrataan avauksen v. 2014 sijaan 576, on kasvua tullut rahakkaiden lukumäärässä vaivaiset 5,5 % . Hesari arvuutteli päivän lehdessään (1.11.17), josko paljon puhuttu "KASVU" olisi tarttunut suomen talouteen, niin se tottavie on, ainakin miljonääreihin. Eli vaikka 5,5 % lukumääräinen kasvu näyttää ihan kivalta sekin yleiseen kasvuun (n. 2 % ) verrattuna, on juuri miljoonan rajan alapuolella kovasti tungosta, noin 200:n pään verran. Itse asiassa maamme rikkaat eivät ole lamaa ja taantumaa nähneet koskaan. Rupusakkihan siinnä rypee. Niin tänäänkin ja se sakki jos mikä on todellisessa kasvussa, Herrliinin sanomien iloksi !.


      607 Uusimaa Ehrnrooth Alexander Gö 1974 746408,26 255654,62 468390,4

      608 Satakunta Heikkilä Elina Hannele 1967 28175,3 973167,26 334888,17

      609 Varsinais-Suomi Wahrman Niklas Vi 1984 48368,63 951274,26 336204,26

      http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/art2411629

      • Haans.seA

        Niin ja MUISTA: TULO-tietomiljonäärien määrä on vain OSA-totuus.

        Eihän siinä joukossa ole edes pääministeri Sipilä tai ostopresidenttimme Niinistö, joka ilman muuta kuuluu miljonääreihin. Niin sipilän kuin niinistönkin ylimääräiset on jossain piilossa, kenties täälä:

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14235566/panama-lista-tassa

        Verotiedothan kertovat vain sen, ketkä kerkiävät imuttamaan TEILTÄ sen miljoonan verovuonna mutta kertymiä se ei kerro, otan esimerkin

        Jorma Ollilan tulot olivat edellisvuonna toiseksi suurimmat (sija 2.) yli 40 miljoonalla eurolla. Nyt verotuksessa Jorma oli enää sijalla 133. reilun 2,5 miljoonan tuloilla. Minne katosi 40 miljoonaa ?


    • katso-kaapas
    • Haans.seA
    • Haans.seA

      Nyt itse PÄÄ-KUSETTAJAT tunnustavat tosiasiat
      kun herrrliinin sanomatkin kirjoittavat tähän tapaan:

      https://www.hs.fi/talous/art-2000005708110.html
      "Miljonäärien määrä moninkertaistui Suomessa – tämän vuoksi vauraus kasautuu nyt huipulle"

      Mutta natsien kieroilu ei lopu tähän, puheet pääomien ja osakkeiden vaikutuksesta on puhdasta paskaa silmillenne. Siitä vähän myöhemmin lisää !

    • MrMoneyBurns

      Kansa ei tarvitse julkisia palveluita eikä valtion(kansan omaisuutta), joidenkin mielestä. Iso isämme ja äitimme sekä heidän lapset ovat tuon omaisuuden kerännyt valtiolle, eli kansalle. Nyt jotkut päätöksentekijät näköjään röyhkeästi kavaltavat sen kansalta.
      http://www.booky.fi/tuote/konttinen_seppo/kansallisomaisuuden_ryosto_barrikadi_sarja_/9789510361399
      http://www.maailmantalous.net/fi/artikkeli/euroopan-julkiset-palvelut-ja-kaupan-vapauttaminen
      https://www.hs.fi/nyt/art-2000002869575.html

    • hassen.konnest

      Kiky-sopimus toimii nimensä mukaisesti. Jos avauksessa puhuttiin vajaasta 600 miljonääristä v. 2014, niin nyt vuonna 2017 verotietojen mukaan heitä on n. 900
      Kiky siis toimii, enää "työvoimapula" rajoittaa "kasvua"

    • PieniPiruVasempaan

      Miljonäärin määrä ei voi muuta kuin kasvaa koska inflaatio vähentää rahan arvoa. Tämän päivän miljoona vastaa 810 000 euroa silloin, kun eurot otettiin käyttöön.
      20 vuoden kuluttua jokainen, jolla on oma asunto, on miljonääri.

    • KnasanUUtiset
    • Anonyymi

      Paljonko miljonäärien määrä lisääntyi taas? Mutta ai joo niin, nyt osa suurituloisista sai piilotettua tulonsa.

    • Anonyymi

      Googlatkaapa "verokone" ja todetkaa, kuinka visusti "korona"-varjossa on aikaisemmat rikkaiden verotiedot poistettu netistä.

      Ne on poistettu sieltä täydellisesti !!!!!!

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16637109/vero-kalenteri-romutettu-porrrvarien-toimesta--et-saa-enaa-niiden-tietoja

      Onko korona-kusettajillamme jotain salattavaa ?
      Mielenkiintoista on nyt, missä todellisuudessa menee 100 tonnia vuodessa tienaavien raja tänään, kun takavuosina heitä oli vain luokkaa 10 000. Voiko tuo porukka olla lyhyessä ajassa SEITSEN ( 7 x) kertaistunut ???

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6233
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3986
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      262
      2397
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1940
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1403
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1087
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      971
    Aihe