Nainen seurakunnassa

uskonsisar

Kuunnellessani yhtä TV7:n ohjelmaa, nousi naisen asema esiin.

Näen selvästi Raamatusta ja raamatullisena mallina sen, että naisen paikka ei ole seurakunnan johtajana tai vanhimpana. Nainen ei ole seurakunnassa opettajana - paitsi kuin naisten päivillä. Herran edessä myös olen kokenut tätä samaa tilanteessa, jossa eräässä seurakunnassa nainen oli opettamassa ja jakoi opetusmateriaalia sunnuntain seurakunnan tilaisuudessa opetuspuheestansa. Herra puhui minulle selkeästi, että näin Hän ei ole tarkoittanut. Tätä kokemusta ennen olisin pitänyt melko samana, onko paimen, vanhin tai seurakunnan opettaja mies tai nainen. Tämä tilanne muutti käsittystäni ja saman vahvistaa myös Raamattu.

Tämä ei toki poissulje sitä, etteikö nainenkin saisi puhua seurakunnassa. Tämä ei myöskään tee naisesta missään mielessä vähäarvoisempaa!

On varmasti ollut paljon tilanteita, joissa jotkut naiset ovat kokeneet, että heitä on alistettu väärällä tavalla Raamatulla lyöden. Tällainen alistamisen kokeminen voi saada aikaan vastareaktion ja loukkaantumista. Näin naisena minun on paljon helpompaa tuoda tämä asia esille, kuin monen miehen - moni mies pelkää tuoda tätä asiaa esille, vaikka kokisi sen raamatullisena. Ei haluta loukata naisia. Tässähän ei kuitenkaan ole kenenkään loukkamisesta kyse, vaan selvästä Raamatusta nousevasta arvopohjasta. Meillä on hyviä veljiä johtajiksi ja vanhimmiksi. Emmemkö soisi heille - Herran kutsumille miehille sitä paikkaa, jonka he ovat saaneet Herralta?

4

207

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pirkanmaalainen

      Hyvä uskonsisar! Olen kokenut samoin kuin sinäkin, mutta havainnut samalla, että Raamatun viestistä ei tässä kohdin paljoa piitata.

      • insallah

        Oi tietenkin rakas sisar,
        meidän naisten täytyy kunnioittaa ja palvella kaikkia miehiä, rakkaita uskonveljiämme ( vaikka he tekisivät mitä tahansa pienille siskoillemme). He ovat kuitenkin miehiä, heillä on siihen oikeus koraanin ja vanhan testamentin mukaan. Islam, juutalaisuus ja ALKUKRISTILLISYYS eri muotoineen ovat sama uskonto....ikävä kyllä....


      • JeesusonJumala
        insallah kirjoitti:

        Oi tietenkin rakas sisar,
        meidän naisten täytyy kunnioittaa ja palvella kaikkia miehiä, rakkaita uskonveljiämme ( vaikka he tekisivät mitä tahansa pienille siskoillemme). He ovat kuitenkin miehiä, heillä on siihen oikeus koraanin ja vanhan testamentin mukaan. Islam, juutalaisuus ja ALKUKRISTILLISYYS eri muotoineen ovat sama uskonto....ikävä kyllä....

        Höpö höpö eikä ole sama...
        1Joh 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
        1Joh 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
        Että sillai...


    • uskonvelimies

      Samaa mieltä uskonsisar. Oudosti tuo Sanan selkeä ohje ohitetaan.
      Jumala on näin säätänyt. Kuten kirjoitit, nainen ei ole yhtään vähempiarvoinen kuin mies. Kaikilla vain on paikkansa Jumalan suunnitelmassa.
      Naisesta sanotaan, että hän on heikompi astia. Toki moni nainen on paljon jämäkämpi, kuin "hissuttelija" mies....mutta eikö löydy Sanan mukaisia, raittiita miehiä opettajiksi?
      Olen nähnyt naisia srk:n johtajan paikalla. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut. Eräässä srk:ssa johtohahmona ollut nainen kertoi miesystävästään, joka ei ollut vielä seurakuntalaisten tiedossa. Eikä hän ollut siinäkään tilaisuudessa. Hän kertoi miehellä olevan "arvot kohdallaan". Kävi ilmi, että mies ei ollut edes uskossa.....
      Ja niin tämä "paimen" otti ja lähti hetken perästä jumalattoman miehensä kanssa muihin maisemiin.

      Tämä oli vain yksi esimerkki, onhan nuo miehetkin tehneet jos jonkinlaisia temppuja. Ajsttelen kuitenkin, että naisen paikka ei ole seurakunnan johdossa. Se onSanan mukaista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      38
      1828
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1331
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1281
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      14
      1173
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1075
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      980
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      979
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      53
      751
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      56
      680
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      679
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      658
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      655
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      147
      651
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      622
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      615
    20. 47
      587
    Aihe