Elättäköön hyysäri kari mäkinen ja kumppanit niitä omilla rahoillaan ja ottakoot omaan kotiinsa asumaan, en ole maksanut kirkollisveroa sen takia että musuloisia hyysätään. Kun itse työttömänä joskus hakenut apua ei ole juuri mitään tippunut, mutta musuloisille järjestyy asunnosta lähtien kaikki vastoin yhteiskunnan tekemiä karkotuspäätöksiä. Kuinka järjettömät summat asianajajienkin palkkioihin, eikä kirkolla ole todellakaan paremppaa käyttöä rahoille. Hyvä syy erota kirkosta, ei kiinnosta enää yhtään tuollaisten idioottien takia maksaa mitään.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016032621327675_uu.shtml
Kirkko suojelee matuja
5
<50
Vastaukset
- kuttura
Määräaikainen kirkosta eroaminen lienee ainut keino vaikuttaa ? Nuoret muslimiehet eivät ole hätää kärsiviä ja se joukko, minkä he perheen yhdistämisten kautta tänne haalaavat, tuskin sen enempää ? Todelliset apua tarvitsevat ja oman maan syrjäytyneet sivuutetaan ja kansa jakaantuu.
- tutkittujuttu
Kun kerran todettu viranomaisten toimesta etteivät tarvitse turvapaikkaa niin miksi kirkko siihen sekaantuu, ottavatko vastuun mitä rötöksiä täällä tekevät. Järjetän palkka tuollakin mäkisellä, kustantakoon omista varoistaan hyysäämisen kun seurakunnalla ei ole mukamas varaa hoitaa edes velvoitteitaan. Täytyypä seurata tilanneta, jos ne niitä alkaa majoittaa ja estää karkoitukset niin minä ainakin eroan.
- kirkotpalaa
Jeesus on kuollut.
- Einäinvoiolla
"Arkkipiispa K Mäkinen kertoo, että kirkossa on varauduttu kielteisiin päätöksiin, joita monet turvapaikanhakijat tämän vuoden aikana saavat. Tämä voi johtaa paperittomiksi jääneiden ”katoamisiin” ja uuden turvapaikan etsimiseen seurakunnista."
Kirkolla ei voi olla eri lait, jossa voidaan päätyä eri kantaan siitä, onko esimerkiksi johonkin maahan turvallista palata.
Verovaroin palkatut viranomaiset ovat selvittäneet, onko turvapaikanhakijan turvallista palata maahan, josta tuli tänne. Jos on, niin annetaan kielteinen päätös. Arkkipiispa aikoo näköjään tehdä omia sevityksiään vielä tästä asiasta eikä anna arvoa viranomaisten päätöksille aikoessaan piilotella näitä hylsyn saaneita kirkon tiloissa (Ruotsissa jo n. 10’0000). Arkkipiispa asettaa omat näkemyksensä lakien yläpuolelle. Tällaista toimintaa sanotaan normaalisti rikollisen suojelemiseksi. Kukapa tietää onko arkkipiispalla mandaattia kirkollisveron maksajien veroeurojen väärin käytölle, siis yksin päättää siitä että nyt nämä rahat suunnataankin johonkin muuhun suomalainen kirkkoon kuuluvan ja kuuliainen veronmaksajan tietämättä. Mäkinen maksakoon omista varoistaan ja ottakoon osaa Sipilän yhteiskunnan talkoisiin, esim. alentamalla omaa palkkaansa muutamaksi vuodeksi. - Hyväntoivoja
Muslimiuskonto aiheuttaa syvää toivottomuutta, koska sen pysäyttäminen näyttää mahdottomalta. Monia kantasuomalaisia ahdistaa syvästi tämä hallitsematon tilanne. Eihän kukaan normaali ihminen enää usko, että Suomi on turvassa. Tämän ymmärrätte kokonaan sitten kun Turun Varissuolla alkaa tapahtua, eivätkä poliisit enää uskalla mennä sinne ... Nythän Varissuota pidetään malliesimerkkinä muslimien rauhallisuudesta. Mutta se on iso ruutitynnyri. Meidän, jotka tiedämme muslimiuskonnon vaarat, on tehtävä kaikkemme, että päättäjät ymmärtävät asian vakavuuden. Terrorismi on maailman pahin vitsaus. Siihen antavat rohkaisua mm. sellaiset kirkonmiehet ja naiset, jotka esittävät julkisesti tuon terroristiporukan "rauhanuskontona". Muslimimyönteiset ihmiset ovat pahan asialla!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422