Nelivuotinen suhteemme kaatui puoli vuotta sitten. Eroon ei liittynyt pettämistä, vaan vaikeat olosuhteet ja miehen henkilökohtainen elämänkriisi. Minäkin olin eron kannalla, tilanne oli vain tullut tiensä päähän. En jaksanut enää vaikeaa tilannetta. Jotenkin 25-vuotiaana kaipasin vielä omaa itsenäistä elämääni tämän kaiken lisäksi. Ajattelin että yksin minun olisi helpompi kuin kestää sietämätöntä tilannettamme.
Erosta on nyt tosiaan puoli vuotta.
Olen yrittänyt seurustella. Tällä välillä olen tavannut kaksi varteenotettavaa miestä ja seurustellut molempien kanssa kuukauden ajan.. sitten alun hehku on kadonnut täysin, mua on alkanut ahdistamaan enkä löydä itsestäni mitään rakkauden/ihastuksen tunteita.
Tällä välillä olen muutamia harvoja kertoja tavannut entistä miestäni. Hänen aloitteestaan ollaan tavattu kahvilla, luonani.. hän on lähinnä kertonut elämänsä kuvioista mulle. Minäkin tietenkin omista kuvioistani. Kaikin keinoin olen yrittänyt näyttää että kaikki on ok.
En vain saa miestä mielestäni vaikka emme näkisikään kuukausiin. Hän on ollut mun ensimmäinen oikea suhteeni, ja hänellä oli suuri vaikutus minuun ihmisenä ja naisena. Ajattelen häntä melkein päivittäin.
Kaipaan hyviä hetkiämme, reissuja, hellyyttä, luotettavuutta. Kaipaan häntä ihmisenä. Asumme samassa kaupunginosassa, kaupungilla liikkuessani odotan näkeväni hänet liikenteessä. Muistan hänet tavaroista, paikoista, musiikista ym. Sydämeeni sattuu että meidän juttumme meni pieleen.
En ole päässyt hänestä eroon vielä, tajuan sen kyllä. Satunnaiset visiitit eivät varmasti ole auttaneet tässä asiassa..
En ole lainkaan varma tahdonko edes mielessäni aloittaa hänen kanssaan uudelleen jos sellainen tilaisuus tulisi. En souda enkä huopaa suhteissani, mutta tässä tuntuu joku kaihertavan kovasti.
Viimeinen tikki oli kun hän kertoi yhden vaikean suhteensa loputtua käydessään, että ei taida osata enää seurustella.. ei tunne sitä tunnetta. Sanoi että viimeksi tunsi sen rakkauden tunteen MINUN kanssani.. epäreilu heitto..
Haluaisin rehellisesti kertoa hänelle mitä tunnen. Ilman odotuksia mistään. Joko sanoo että ei tunne mitään samaa mua kohtaan ja saan pisteen tälle "haavemaailmalle". Tai sitten sanoo jotakin muuta ja olen uudessa tilanteessa..
Mitä tekisin.. en ole mikään vietävissä oleva tyhmä tyttö vaikka olenkin kaveerannut eksäni kanssa -vähän kuitenkin, mutta silti. Tämä tunne on vahva. Luulin olevani jo eron paremmalla puolella, mutta nyt en voi kuin ajatella häntä ja kaipaan häntä niin että sydämeen koskee.
Antakaa neuvoa!
Erosta on nyt tosiaan puoli vuotta.
Olen yrittänyt seurustella. Tällä välillä olen tavannut kaksi varteenotettavaa miestä ja seurustellut molempien kanssa kuukauden ajan.. sitten alun hehku on kadonnut täysin, mua on alkanut ahdistamaan enkä löydä itsestäni mitään rakkauden/ihastuksen tunteita.
Tällä välillä olen muutamia harvoja kertoja tavannut entistä miestäni. Hänen aloitteestaan ollaan tavattu kahvilla, luonani.. hän on lähinnä kertonut elämänsä kuvioista mulle. Minäkin tietenkin omista kuvioistani. Kaikin keinoin olen yrittänyt näyttää että kaikki on ok.
En vain saa miestä mielestäni vaikka emme näkisikään kuukausiin. Hän on ollut mun ensimmäinen oikea suhteeni, ja hänellä oli suuri vaikutus minuun ihmisenä ja naisena. Ajattelen häntä melkein päivittäin.
Kaipaan hyviä hetkiämme, reissuja, hellyyttä, luotettavuutta. Kaipaan häntä ihmisenä. Asumme samassa kaupunginosassa, kaupungilla liikkuessani odotan näkeväni hänet liikenteessä. Muistan hänet tavaroista, paikoista, musiikista ym. Sydämeeni sattuu että meidän juttumme meni pieleen.
En ole päässyt hänestä eroon vielä, tajuan sen kyllä. Satunnaiset visiitit eivät varmasti ole auttaneet tässä asiassa..
En ole lainkaan varma tahdonko edes mielessäni aloittaa hänen kanssaan uudelleen jos sellainen tilaisuus tulisi. En souda enkä huopaa suhteissani, mutta tässä tuntuu joku kaihertavan kovasti.
Viimeinen tikki oli kun hän kertoi yhden vaikean suhteensa loputtua käydessään, että ei taida osata enää seurustella.. ei tunne sitä tunnetta. Sanoi että viimeksi tunsi sen rakkauden tunteen MINUN kanssani.. epäreilu heitto..
Haluaisin rehellisesti kertoa hänelle mitä tunnen. Ilman odotuksia mistään. Joko sanoo että ei tunne mitään samaa mua kohtaan ja saan pisteen tälle "haavemaailmalle". Tai sitten sanoo jotakin muuta ja olen uudessa tilanteessa..
Mitä tekisin.. en ole mikään vietävissä oleva tyhmä tyttö vaikka olenkin kaveerannut eksäni kanssa -vähän kuitenkin, mutta silti. Tämä tunne on vahva. Luulin olevani jo eron paremmalla puolella, mutta nyt en voi kuin ajatella häntä ja kaipaan häntä niin että sydämeen koskee.
Antakaa neuvoa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
"Haluaisin rehellisesti kertoa hänelle mitä tunnen." Anna palaa, jos et kerro niin sit mietit lopun elämäs kenties et mitä jos...?
RAKKAUS on sellainen asia jota ei kannata heittää hukkaan. sitä ei korvaa mikään kapakasta löydetty parinkuukauden pintaliitäjä. rakkaus syntyy vuosissa ja vahvistuu entisestään kun ajan ja ongelmien kanssa vain huomaa miten paljon toinen merkitsee elämässä ja sen karikoissa.
T.M25
Sinun ei ainakaan myöhemmin kun on jo liian myöhäistä tarvitse katua ettet kertonut tunteistasi.
Joskus suhteissa on käytävä ihan pohjalla ja elettävä hetki erossa, jotta todella tajuaa sen oikean arvon. Karikkojen jälkeen, kun asiat on selvitetty ja palataan yhteen onkin sitten helpompi vaalia suhdetta tulevaisuudessa.
Nykyään vaihdetaan rakas liian helpolla uuteen. Sydän on kuin exien kaatopaikka, joka odottaa vain seuraavaa dumppausta. Ei sen niin pitäisi olla. Rakkaus on joskus vaikeaa, mutta kun ongelmista selvitään, niin se kukoistaa entistä paremmin.
Onnea Sinulle!
Kerro meille miten kävi, jos kerrot hänelle tunteistasi. Monilla on varmaan samanlainen tilanne.
Pitkä suhde takana, kummankin ensimmäinen pitkä suhde, nyt olemme kaveripohjalla; hänkin on myöntänyt, että meillä oli jotain paljon suurempaa kuin mitä kumpikaan on sen jälkeen kokenut. Ja minä taas myönsin hänelle vielä syksyllä, että kaipaan vielä häntä. Ja hän ymmärsi.
Tuon myöntämisen jälkeen, muutama kuukausi sitten, huomasin, että se on viimein ohi. Hänen tunteet minua kohtaan kuolivat jo pitkän aikaa sitten, vaikka kohtelinkin häntä kuin kukkaa kämmenellä - liikaakin. Ja niin minäkin jouduin päästämään lopullisesti hänestä irti, niin hänestä itsestään, kaikista muistoista kuin kaikesta muustakin yhteisestä (kuten vaikkapa hänen perheestään ja ystävistään).
Jotain minä kuitenkin kaipaan. En enää häntä, vaan sitä helppoutta, sitä tunteen paloa, sitä yhteisymmärrystä, joka meillä oli. Toivon tulevaisuuden tuovan tullessaan samanlaisen suhteen..
Mitä minä tekisin, jos vuosien päästä hän tulisikin ovelle ehdottamaan "jos sittenkin kokeiltaisiin vielä kerran"? Syöksyisinkö heti hänen peräänsä samalla tavalla kuin silloin aikoinaan? En tiedä, ehkä minun pitää kokea vielä paljon ennen kuin tietäisin vastauksen. Ehkäpä tuollaista ei edes pitäisi ajatella..