Lasten oikeuksien puolue

SääliLapsia

Ajaisi inhimillisiä arvoja lasten hyvinvointia painottaen, riippumatta vanhempien varallisuudesta. Oli vanhempi sitten rikas tai köyhä, niin Hallitus on leikannut mitä suuremmissa määrin lapsilta.
TYÖAJAN PIDENNYS = on pois lapsilta ja leikkaa yhteistä vietettävää aikaa ja lisää lasten yksinoloa sekä turvattomuutta, altistaen lapsia entistä enemmän vaaroille ja myös kielteisille vaikutteille, joita on yhä enemmän tarjolla. Ylikuormittuneet vanhemmat eivät jaksa ja se lisää lasten pahoinvointia ,altistaen masennukselle niin lapset kuin vanhemmatkin. Ajan puutteen ja väsymyksen vuoksi perheenjäsenet ei kohta tiedä mitä toisille perheenjäsenille oikeasti kuuluu, kun pitää mennä pää kolmantena jalkana äärirajioilla toimien yhä kasvavien vaatimusten kanssa.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SamatSanat

      Hallitus on leikannut kuntien osuuksia, ja näin jotkut edesvastuuttomat kunnat pyrkivät sitten leikkaamaan edelleen puolustuskyvyttömiltä lapsilta, mm. koulujen aamu-ja iltapäivätoiminnasta, sekä hävyttömästi ja lyhytnäköisesti koulumatkojen kilometrirajoja nostamalla jo pieniltä esikoulikäisiltä, 1.- 2. lk. oppilailta.

      Toiset ajelevat pienimmätkin matkat taxeilla ja edustusautoilla ja lapset sitten kävelevät talvipakkasissa lumimyrskyissä, liukkailla teillä, mahdollisesti lirut housuissa kouluun ja koulusta kotiin. Pitkämatkalaisilla on monta vaaraa eessä ja houkutusta poiketa järvien ja jokien haperoille jäille, eikä heillä ole vielä kehittyneet valmiudet tunnistaa monia vaaroja, autojen nopeuksia ja hahmottaa montaa asiaa samalla aikaa liikenteessä.

      Kyllä lasten oikeuksia pitäisi puolustaa

      • hjgjgkkff

        Kilometrirajat olivat 3km aiemmin, ja nyt edesvastuuttomat kunnat pyrkivät nostamaan rajoja peräti viiteen kilometriin. Asiasta pitäisi tehdä lakialoite jossa määriteltäisiin.uudet lakimääräiset kilometrirajat pienemmille 3 km. Sekä. 3 -6 lk. 4km.
        Vähintä olisi jos kunnat velvoitettaisiin kaavoitetuille alueille järjestämään julkisen liikenneyhteyden ja niin se palvelisi verotuloja ja kiinteistöveroja maksavia kuntalaisia vauvoista vaareihin.


    • Järkihoiäläjätä

      Haloo ! Kuinka moni aikuinen kävelee aamuin töihin, täysvarusteet ja kantamukset selässä, lähes 5km ,siis ihan joka arkipäivä ,oli sitten pakkasta 30 astetta, räntäsade, myrsky, kaatosade, ukkosmyrsky tai vastaava.
      Sama juttu töistä kotiin. HUOM! ei autoa käytettävissä, ei myöskään kaikilla isomilla kaavoitetuilla uusillakaan laspiperheitä suosivilla asuntoalueilla ole mahdollisuutta julkiseen liikenteeseen,ei edes huonoimmilla keleillä. Perheet muuttaneet perheille suunnatulle omakotitaloalueelle ja koulukyyditykset on tuolloin alueelta toimineet, tai vastaavasti tämän päivän tavan mukaan lähikoulu laukkautettu, ja luvattu koulukyyti, kunnes yllättäen kilometrirajat nostetaan.
      Onko toiminta järjellistä, EI, sillä säästöt ovat lyhytnäköisiä, sillä yhä kasvavat kirjamäärät tehtäväkirjoineen, liikuntavälineineen, kuormittaa pitkämatkalaisten kaula-ja selkärankaa, sekä jalkoja, joista koituu myöhemmässä iässä väistämättä ongelmia ja kuinka moni heistä tulee siitä johtuen aikanaan joutumaan ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle.
      Moni vastuullinen vanhempi irtisanoutuu työpaikastaan lapsen edun menessä taloudellisen edun edelle, ja joku mahdollisesti ei ota tarjottua työtä vastaan katsoen ensisijaissa lapsensa etua. Säästöt menevät hukkaan toimeentulotukien määrän lisääntyessä, verovarojen vähentyessä, kuntien sakkomaksujen noustessa työttömyyden vuoksi ja kasvavina terveysmenoina, jotka uhkaavat lasten terveyttä ja altistavat väistämättä tapaturmille ja onnettomuuksille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9277
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8153
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      164
      5977
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2437
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2146
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1789
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1727
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1561
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1517
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1410
    Aihe