Miten käy kepulle? Suuri osa kepu:n äänestäjistä siirtyy Väyrysen
puolueen kannattajiksi. Tuleeko kepu:sta jälleen tynkä puolue. Seolisi ihan
oikein.
Väyrysen kansalaispuolue tulee viemään muiltakin puolueilta
ääniä, mutta kepu:lta eniten.
Miljoona Suomalaista on tällä hetkellä vailla poliittista kotia.
Väyrysen Kansalaispuolue Kovassa Nousussa
8
<50
Vastaukset
- 15-10
Joo, kävin Espoossa kuuntelemassa Väyrystä. Kovalla paatoksella Väyrynen puhuu, joten ainakaan YLE ei päästä häntä ruutuun.
Mahtaa siinä Väyrysen naama venähtää, kun huomaa keväällä 2019 pääsevänsä vaalikeskusteluun vain kolmen kommunistipuolueen, kahden eläkeläispuolueen, Köyhien Asialla -puolueen, Suomen Viskipuolueen, Piraattipuolueen, Muutos 2011:n, Luonnonlain Puolueen, Suomen Kansan Sinivalkoisten ja vastaavien pienpuolueiden hörhöpuheenjohtajien kanssa. :D
- Näin-se-menee
Seuraavien vaalien alla Väyrynen on kahden SDPn kanssa suurpuolueiden sarjassa vaalikeskustuissa.
Näin-se-menee kirjoitti:
Seuraavien vaalien alla Väyrynen on kahden SDPn kanssa suurpuolueiden sarjassa vaalikeskustuissa.
Korkeintaan vasta vuoden 2023 vaaleissa. Yleisradiolla on sellainen perinne, että eduskuntapuolueet keskustelevat ns. suuressa vaalikeskustelussa ja eduskunnan ulkopuoliset erikseen omassa lyhyemmässä vaalikeskustelussaan.
- KaupKesk
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Korkeintaan vasta vuoden 2023 vaaleissa. Yleisradiolla on sellainen perinne, että eduskuntapuolueet keskustelevat ns. suuressa vaalikeskustelussa ja eduskunnan ulkopuoliset erikseen omassa lyhyemmässä vaalikeskustelussaan.
Eikä se toisaalta mitään haittaa, vaikka Väyrynen levittää meidän keskusta aatetta laajemmallekin. Meille hän loppujen lopuksi nuo työt tekee. Joten hyvä Väykkä, siitä vaan täysillä eteenpäin, saadaan keskusta tosi suureen nousuun.
- huh-huh
Höpö-höpö
- Väyrynen-On-Kunkku
Väyrysen kansansuosio on korkea. Kepulle, kok ja persuille tulee
takkiin seuraavissa vaaleissa. Ja hyvä näin.
Lisäksi Väyrynen irroittaa Suomen Tuosta s-tanan eurosta.
Lisäksi Väyrynen panee Hyvät-Vejet verolle, ku ne ovat päässeet
veronmaksusta ku koira veräjästä, poliittisen eliitin avustuksella.
Lisäksi Väyrynen haastaa, kansallisomaisuuden hävittäjät ja kuppaajat,
VALTAKUNNAOIKEUTEEN ja palauttaa kupatun omaisuuden takaisin
valtion hallintaan- huh-huh
Ja höpö-höpö vieläkin.
Noin lapsellista miestä tuskin kukaan täysipäinen äänestää.
Jos Väyryselle tulisi paljon ääniä, niin kansan tyhmyys olisi lopullisesti sinetöity ja todistettu, sitten pitäköön sen mitä ansaitsevatkin.
Tyhmä kansa ansaitsee Väyrysen ja sdp:n ja vihervassarit:)
Ihanneryhmä:D
Yksi ihminen ei pysty tekemään yhtään mitään minkään asian eteen, aina häviää enemmistölle...milloinhan tuokin älytään.
Eli Väyrynenkään ei tekisi yhtään mitään, saisi vain sen salkun, mitä Sipilä ei antanut sille:)," tikkari lapselle".
Onneksi ei noin käy.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399286Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748179Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646019William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542453Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62159Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821795Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201738Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81595Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921519Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411418