Antakaa myös ulkoministeri Timo Soinille työrauha

6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä työrauha? Mitä työtä olette hallituksessa ollen nähneet Soinin tekevän? Matkustellut muutamaan kaukaiseen, lämpimään maahan kun mikään lähinaapuri ei suostu häntä vastaanottamaan. Kertoi ravikunkussa makoilleen hotellihuoneessaan Australiassa, olisi ollut edes parvekkeella auringossa.

Äänestä

Miksi pitäsi kummallekaan noista antaa "työrauha"? Eivätkö ole kuulleet että demokratiassa on myös sananvapaus? Suomi sentään toistaiseksi on demokratia vaikka nuo yrittävätkin päästä siitä eroon...

Äänestä

Siellä rauhassa halutaan torkkupeittojen alla nukuskella. Ei saisi häiritä, vaikka viimeiset x hallitusta on jo tuota nukkumistaktiikkaa kokeillut melkoisen ikävillä seurauksilla Suomen kannalta ja toki ihan kivoilta seurauksilta heidän kannaltaan.

Äänestä

Soinin työraha toisi Venäjän hyökäyksen Suomeen!

Äänestä

Hallituksen ministerien tekemisiä tulee arvioida koko ajan, sillä heidän päätöksensä vaikuttavat suoraan Suomen ja sen kansalaisten tulevaisuuteen. Persujen ministerivalinnat ovat onneksi sellaisia, että päätösvalta on käytännössä virkamiehillä. Soiniakin pidetään tarkoituksella pois tieltä järjestämällä hänelle "ohjelmaa" mahdollisimman kaukana Suomesta. Näitä reissuja Soini sitten hyödyntää parhaansa mukaan katsomalla netistä ravitv:tä ja muuta lapsenomaisen persoonansa valikoimia viihdykkeitä.

Lindströmin taaperrus oikeus- ja työministerinä vastaa tilannetta, jossa terveyskeskuksen vuodeosastolta dementikkopotilaiden joukosta olisi arvottu ministeri. Lindströmiä kärrätään sihteerien laatiman ohjelman mukaisesti eri puolille Suomea, mutta mitään aloitteita ja ratkaisuja häneltä on turha odottaa.

Äänestä

Torkkupeitot. Voi vttu, nekin vielä.
Uudet vaalit heti, että kansa saa arvioida näiden touhut uudestaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


keskeneräistä kirjoitti:

Arvioikaa saavutuksia vaalivuonna.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/avoin-kirje-kokoomusvaikuttajat-vaativat-stubbille-tyorauhaa/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu