Lasken argumentit espanjaksi monipuolista kielivalikoimaa parantaakseni.
Número uno
Ensimmäisen hulppeuden päästi suustaan Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mikaela Nylander. Hän totesi ruotsinkielisen väestön tuhoutuvan ilman kaiken kansan pakkoruotsittamista.
"Tässä ei ole kyse pelkästä kouluaineesta, vaan maan kaksikielisyyden perustasta. Suomen ruotsinkielinen väestö on täysin riippuvainen kouluruotsin asemasta pakollisena kielenä."
Nylander näkemys on suorastaan hupaisa: jos emme opeta kaikille ruotsia, suomen ruotsinkielinen väestö tavalla tai toisella häviää. On hankala sanoa tarkoittaako Nylander heidän muuttavan pois Suomesta, vai esimerkiksi nääntyvän nälkään, lopettavan ruotsin puhumisen vai räjähtävän spontaanisti kappaleiksi. Joka tapauksessa, Nylanderin mukaan ruotsinkieliset ovat riippuvaisia siitä että ei-ruotsinkieliset opiskelevat heidän kieltään vähintään sen muutaman vuoden ajan.
Tietysti myös kieliryhmähän ei voi selvitä jos koko populaatiota ei pakoteta opiskelemaan kyseisen ryhmän kieltä. Tämä on ilmiselvää kun katsomme miten Suomen venäjänkielinen väestö on kadonnut ja tuhoutunut... Tai siis ei ole - mutta tokihan ruotsinkieliset ovat niin herkkiä, että pelkkä kielenopetuksen lasku kantaväestössä saisi suomenruotsalaiset tukehtumaan aamubaageleihinsa. Vaihtoehtoisesti ehkäpä tämän opetuksen onkin tarkoitus suojella ruotsinkielistä väestöämme suomenkielisten raivolta. Ajatelkaa nyt jos lapsi ei olisi saanut peruskoulussa ruotsin opetusta, ruotsia kuullessaanhan hänhän sekoaisi, eiväthän meidän pienet fennomaaniaivomme osaisi käsitellä sitä miten joku Suomessa puhuu ruotsia jos sitä ei ensin pitäisi päntätä koulussa.
Ruotsinkielinen väestö on tavallaan kyllä riippuvainen kielensä asemasta, mutta ei niin kuin Mikaela tahtoisi sanoa. Ruotsinkielisen väestön erityisasema on nimittäin riippuvainen ruotsinkielen erityisasemasta, esimerkiksi helpompi pääsy virkamiesasemiin tai korkeakouluihin roikkuvat yksin ruotsinkielen etuisuuksien varassa.
Número dos
No mutta hupi ei lopu siihen, mielestäni vielä hauskempi kannanotto tuli RKP:n puheenjohtajalta Carl Haglundilta, ja sitä komppasi puoluetoveri Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Heidän mukaansa muiden kielten opiskelun lisääminen ei paranna muiden kielten osaamista.
"Harras toive siitä, että ruotsin kielen muuttaminen vapaaehtoisessi parantaisi muiden kielten osaamista ei pidä paikkaansa."
Hetkinen, jos lisäämme muiden kielten opetusta, leikkaamalla ruotsin pakollisuutta, muiden kielten osaaminen ei parane? Väännetään rautalankaa: Carl Haglund väittää ettei kielten opetuksen lisääminen lisää kielten oppimista. Haglundin mukaan ruotsin opiskelu on jotenkin niin erityistä että ruotsin opetukseen käytetty aika tuottaa ruotsin osaamista, mutta muiden kielten opiskeluun käytetty aika, ei tuota muiden kielten osaamista. Tai sitten ruotsinkaan opiskelu ei tuota osaamista, mutta sitä tehdään silti? Häkellyttävää logiikkaa.
Número tres
Anna-Maja Henrikssonilta tulee vielä yksi pieni helmi: Suomen kilpailukyky laskee jos ruotsin pakko-opetuksesta luovutaan.
"Toteutuessaan tämä heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän."
Kilpailukyvystä on tullut eräänlainen Hitler-kortti: mitä pidempään mistään asiasta keskustellaan, lopulta joku kaivaa esiin tämän pyhän lehmän ja toteaa miten asia X tuhoaa Suomen kilpailukyvyn. Oman perstuntumani mukaan kilpailukykykortti pelataan hieman ennen Hitler-korttia, joten pakkoruotsikeskustelun seuraava käänne lienee jotain natseihin liittyvää.
Tässä tapauksessa Henriksson käyttää melkoista doublethink-pläjäystä argumenttinaan ja argumentoi itseään vastaan. Hänen mukaansa kilpailukykyhän tarvitsee enemmän kielitaitoisia ihmisiä, ei vähemmän ja olen tässä samaa mieltä. Ruotsintaitoisia ihmisiä meillä on kuitenkin vaikka kuinka paljon ja ruotsin taitojen puute ei todellakaan ole kilpailukykyämme rajoittava tekijä. Kilpailukykyä rajoittaa pikemminkin turhan yksipuolinen kielitaito, mitä pakkoruotsi voimakkaasti edistää. Kielten opiskelun vapauttaminen mahdollistaisi eri kielten opiskelua ja potentiaalisesti lisäisi laajempaa kielitaitoa nykyisen suppean suomiruotsivenäjäenglanti-kvartetin sijaan.
Mutta ehkäpä Henriksson paljastaa tässä jotain omasta ajattelustaan: vain ruotsin osaaminen on kielitaitoa, muut kielet eivät pohjolan junteille ole käypiä. Niinpä niin.
On huvittavaa katsella mille tasolle pakkoruotsiargumentaatio on laskenut. Aiempien vuosien hieman ylimieliset asenteet ovat argumentaatiosta laskeneet pois ja puolustajilla näyttäisi olevan jonkinlainen paniikkitila päällä. Ruotsinkielen erityisasemaa puolustetaan "maailma loppuu"-tasoisilla argumenteilla, mitkä tuntuvat muuttuvan päivä päivältä oudommiksi.
Kopy: http://tamapaiva.blogspot.fi/2013/08/top-3-huonointa-perustelua.html
Top 3 huonointa perustelua pakkoruotsille
24
175
Vastaukset
- Pois.pakko.ruotsi
Tässä on argumentaatioarkun pohjan raapiminen lähellä ja perusteluissa on menty sinne naurettavan paremmalle puolelle. Tosin, eipä pakkoruotsin puolesta ole tähän päivään asti esitetty yhtäkään järkevää argumenttia. Argumentaatio on aina joko emotionaalista historiahömppää tai argumentteja kielten opiskelun puolesta, ei koskaan argumentteja miksi kaikille pakollinen ruotsin opiskelu olisi hyvä asia.
http://tamapaiva.blogspot.fi/2013/05/pakkoruotsi-ja-kaksikielisyyden-illuusio.html- Aloitteesta
Mikäli ruotsin opiskelu muutetaan valinnaiseksi, olisi suositeltavaa, että opiskelija käyttäisi vapautuvan ajan haluamansa kielen opiskeluun. Isojen maailmankielten osaajille on tarjolla erinomaisia jatko-opinto- ja työmahdollisuuksia kotimaassa ja ulkomailla.
Mikäli kahden vieraan kielen opiskelua ei pidetä tarkoituksenmukaisena, voisi oppilas ruotsin sijasta käyttää enemmän tunteja englannin opiskeluun. On syytä muistaa, että hyvällä englannilla pärjää Pohjoismaissakin paremmin kuin huonolla ruotsilla. Osalle nuorista lisäpanostus myös äidinkieleen olisi oppimistulosten valossa perusteltua.
ttps://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1939
- jinglejangle
Olisihan se varmasti hieno asia, jos Suomi yhdessä Ruotsin kanssa pitäisi esimerkiksi saamenkieltä elossa opettamalla sitä kouluissaan. Suomessa ei taida oikein pystyä opinnoissaan etenemään, jos ei ole ruotsinkielentaito takataskussa, joten sinänsä on vähän harmi, että se on pakollista.
- Pois.pakko.ruotsi
Siitä pakkoruotsissa on juuri kyse. Pidetään suurin osa suomalaisista rusujen palvelijoina ruotsin kielen voimalla.
- Lukiolaislikka
RKP:n entinen puheenjohtaja Stefan Wallin: ruotsi on isäni kieli.
Varapuheenjohtaja Päivi Storgård:ruotsi on lasteni kieli.
Puheenjohtaja Carl Haglund väittää ruotsin kuuluvan sivistykseen
Entinen opetusministeri Krista Kiuru sai nuorena seksiä ruotsalaiselta.
Kuopion torilla harva puhuu ruotsia.
Pakkoruotsi ei ole ilo vaan meno! - pakkomatematiikka
Nuo ovat ihan hyviä ehdotuksia huonoimmiksi svekoargumenteiksi, mutta niitä on todellakin niin paljon, että vaikea rankata.
- Suomi.poika
Mikaela Nylander. Hän totesi ruotsinkielisen väestön tuhoutuvan ilman kaiken kansan pakkoruotsittamista.
Mitä pahaa siinä sitten olisi? Säästyisi valtiolta suuri summa rahaa ja kansa yhtenäistyisi. Ruotsi ei vaikuttaisi enää niin paljoa Suomen asioihin. Suomi saisi viimein itsenäisenä kansakuntana nostattaa omaa identiteettiään. - Stubbido
"Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Heidän mukaansa muiden kielten opiskelun lisääminen ei paranna muiden kielten osaamista."
Millä tavalla oppituntien lisääminen ei paranna muiden kielien kuin rantaruotsin osaamista? Pitää olla todella ajattelmaton kun päästää tuollaisen tyhmyyden suustaan.- svekologiikka_taas
Svekologiikka huipussaan taas: " Opiskelun lisääminen ei paranna oppimista"!!??
Tuon logiikan mukaan on turha opetella yhtään mitään, koska se ei paranna oppimista!? ;-)
- Peppu-Reino
Ma ootasin midagi põnevad hispaania keeles, aga pettumine oli väga karm. KUSI kirjutas ainult uno, dos, tres ja seda muut sodi ma üldse ei hakanu lugema. Õppige midagi ja tulge tagasi. Nagu nüüd ei kõlba teie okse kuhugi ja mitte kellegi. Müstiline tõbras.
- Peppu-Reino
Värst vad det blev tyst då KUSIn skulle skriva på annat än finska. Tre ynka ord. Det var allt.
Jag är rätt så övertygad om, att skolsvenskan verkligen inte är det som sätter stopp för KUSIn. Det finns tydligen en uppsjö av diverse handikapp att tackla, men lyckligtvis är det inte mitt problem. - Saivartelun.arvostelija
Opettele suomen kieli ennen kuin arvostelet toisten kirjoituksia. Oliko alkulauseessa luvattu muuta kuin laskea kohdat espanjaksi?
Voisit pardi tiigi kirjoitella tänne enemmänkin eestiksi.
- ÄO65
Kun ottaa huomioon että hurri on jo lähtökohtaisesti saamapuolella, niin ymmärtää paremmin hurrien järjettömiä pakkoruotsipuolustuksia.
- Tolkutonta.menoa
Pakkohan sitä on keksiä kaiken maailman selityksiä kun kusi on jo housussa.
- AlexUbergood
Hurrit on tyrmätty.
He he Helenius ha ha Haglund. - Arkistonhoitaja
Nämä on ihan helmiä. Lisäsin ne kuolemattomien pakkoruotsitusperustelujen listalle
http://keskustelu.suomi24.fi/t/14048431/pakkoruotsille-muka-ei-perusteluja - lööppi.lö
Ja näitä rusuja halutaan puolueen johtoon. Ei ole ihme jos rusujen ÄO on mitä on.
- nvnnvvn
"Mutku onhan pakkomatematiikkaakin" :D
- Ajattelemattomuudellaank
"Toteutuessaan tämä heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän."
Tämähän on mahtava lapsus Henrikssonnilta. Ei rusut mitään taloudellisia vaikeuksia pelkää. He pelkäävät että fennot eivät opi ruotsia, koska on parempi komennella fennoja ruotsin kielellä, ettei tarvitse ajatella fennojen kielellä. - Tyhmyydestä.raippaa
Ei ole ihme miksi Subbido on niin ajattelematon ja päästää suustaan valheita. Nämä SRKP:n jäsenet aivan kilvan päästelevät älyttömyyksiä suustaan.
- Julmia.juonia
Totuushan on, ettei pakkoruotsin vastustajien tarvitse keksiä perusteluja poiston puolesta, koska pakkoruotsin kannattajat perustelevat asiaansa juuri niillä asioilla kuin pakkoruotsia poistoa voidaan kannattaa.
- Svekokroatia
Ja näitä jästejä RKP pitää puolueensa puheenjohtajina. Ei taida svekoja paljon politiikka kiinnostaa. Sehän onkin yhteisten asioiden jakamista, eikä itsekeskeinen sveko saa siitä mitään irti.
- Aloite.1939
Kansainvälinen kanssakäyminen tapahtuu nykypäivänä myös Pohjoismaissa pääosin englannin kielellä. Sujuvan englannin merkitys sekä kansalaistaitona että työelämässä on kiistaton. Selkeä kielitaidon tarve heijastuu hyvänä opiskelumotivaationa ja hyvinä oppimistuloksina.
Muiden kielten osaajien määrä tulisikin turvata kieltenopetuksen keinoin. Tämä voi tapahtua vain puuttumalla osaamistarpeeseen nähden ylimitoitettuun ruotsin opetukseen. Niin kauan kun ruotsi vie toisen vieraan kielen paikan oppilaiden lukujärjestyksessä, muita kieliä kuin ruotsia ja englantia opiskellaan liian vähän. Peruskoulu antaa tällä hetkellä kahta vierasta kieltä opiskeleville käytännössä mahdollisuuden vain englanti-ruotsi-yhdistelmälle. Oppilaiden kieliosaamisen yhdistelmiä tulisikin monipuolistaa jo koulupolun varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi saksan, ranskan tai espanjan lukijoille voisi tarjota mahdollisuutta olla aloittamatta ruotsin opiskelua tai lopettaa jo aloittamansa ruotsin opiskelu. Silloin oppilas opiskelisi siis esimerkiksi vain englantia ja saksaa. Kun ruotsin voisi vaihtaa uuteen kieleen, ei kielten opiskelun taakka välttämättä kasvaisi jokaisen oppilaan kohdalla. Vaihtaminen toiseen kieleen ei myöskään lisäisi julkisia kielten opetuksen kustannuksia.
https://www.kansalaisaloite.fi/ - Poliisietsivä
Kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399297Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748202Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681646053William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542467Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62167Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821799Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201744Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt91619Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921525Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411422