Kysymys Psykologeille

kolmenteenpolveenasti

Mikä sai sinut valitsemaan Psykologian ja sen opinnot aikoinaan? Liittyikö siihen jokin
elämän aikana tapahtunut asia, josta halusit ottaa enemmän selvää? Sattumastahan ei voida puhua kun kysymyksessä on ammattiin valmistumisesta.

5

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eletty.mikä.valittu

      Kun opettaja ekalla luokalla kansakoulussa kysyi, mihin ammattiin halutaan valmistua, vastasin psykologiksi. Sellainen harvinaisuus siihen aikaan kuin psykologi, vieraili koulussa. Teki koko luokalle jotakin kehistystasotestejä.Mm:piirrettiin kuvioita.Oli niin fiksu, ajattelykyinen ja samalle aaltopituudelle pystyvä, että ihastutti. Olin jo alle koulukäisenä päättänyt, että menen yliopistoon opiskelemaan loppututkintoon asti. Kuvittelin, että niin saan hyvän elintason ja elämän.- Psykologi.Vaikutti ihan hyvälle ammatille.-Sisko oli jo lukiossa.Luin hänen psykan kirjaansa. Lainasin kirjaston aiheeseen liittyvät kirjat.-Kun yliopistoon meno koitti, koko suku ja naapurit vastustivat tätä alaa. Niin että pakkohan minun oli psykkaa lähteä opiskelemaan....enpä kerro enempää...nyt olen ollut eläkkeellä jo vuosia ja olen miettinyt:tuliko mokattua ammatinvalinnassa aikoinaan. Sinne akateemiseen köyhälistöön kun jouduin. Ja muutakin. Tähän ammattiin liittyy sellaisia "luontaisetuja", että joku neutraalimpi ammatti olisi tarjonnut helpomman roolin ihmisyhteisöissä.

    • Psykologiakiinnostaa

      Se on pitkä koulutus. Kannattaako hakea opiskelemaan vielä 39-vuotiaana ja ottaa opintolainaa?

      • hyvä.harrastus

        Ei kannata lainalla opiskella, on edelleen pienet liksat julkisella puolella. Eikä pelkkä ylopistokoulutus riitä, pitää hommata jatkokoulusta, joka yleensä maksaa maltaita.
        Pulaa vähän vähemmän hohdokkaissa hommissa psykologeista kylläki on. Niihin pääsisi ilman isompia jatkojakin, mutta kun sillä pelkällä yliopistokoulutuksella ei kentällä pärjää.
        Mutta jos sinulla on leipäpuu, psykologiaa voi harrastaakin. Opiskella vaikka avoimessa yliopistossa. Ja kirjoja on nykyään suomeksikin. Voi kyllä tulla hämmennys, kun on niin monenlaista asiantuntijaa ja gurua ja oppisuuntaa ja "uskontoa".
        Mutta jos sinulla on joku erityisalue, josta tieto kiinnostaa, pysyy ajatukset selkeämpinä.


      • Psykologiakiinnostaa
        hyvä.harrastus kirjoitti:

        Ei kannata lainalla opiskella, on edelleen pienet liksat julkisella puolella. Eikä pelkkä ylopistokoulutus riitä, pitää hommata jatkokoulusta, joka yleensä maksaa maltaita.
        Pulaa vähän vähemmän hohdokkaissa hommissa psykologeista kylläki on. Niihin pääsisi ilman isompia jatkojakin, mutta kun sillä pelkällä yliopistokoulutuksella ei kentällä pärjää.
        Mutta jos sinulla on leipäpuu, psykologiaa voi harrastaakin. Opiskella vaikka avoimessa yliopistossa. Ja kirjoja on nykyään suomeksikin. Voi kyllä tulla hämmennys, kun on niin monenlaista asiantuntijaa ja gurua ja oppisuuntaa ja "uskontoa".
        Mutta jos sinulla on joku erityisalue, josta tieto kiinnostaa, pysyy ajatukset selkeämpinä.

        Hyvä tietää, että ei kannata lainalla lähteä opiskelemaan. Minua on kiinnostunut kognitiivinen suuntaus. Ehkä luen muuten vain. :)


      • suosittelen.todella

        Jos sinulla on jonkin verran löysää rahaa, mene lyhyeen kognitiiviseen terapiaan. Sovi terapeutin kanssa, minkälaisen pulman käyt hoitamassa tai itsen kehitykseksi. Pääset heti kiinni asian ytimeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9266
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8120
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      163
      5945
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2428
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2142
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1781
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1725
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1525
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1502
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      441
      1406
    Aihe