Suomessa taksi hoidettu kuin Neuvostoliitossa viisivuotis suunnitelmineen. Säännöstellen ja odotellen keikkaa, perse nousee huonosti penkistä ja markkinoinnista ei oikeastaan ymmärretä tuon taivaallista.
Kaikki byrokraattinen säännöstely on ollut aina tappavaa, kehityksen jarrua ja mitä kauemmin se jatkuu sen , huonommaksi homma menee. Asiaa voi tutkiskella niin asiakkaan, kuin tekijänkin ja myös verokarhunkin kannalta.
Huonosti kannattava ala maksaa myös huonosti veroa, aikaa kuluu aivan liikaa odotteluun. Senkin ajan voisi käyttää hyödyllisemmin, esim. Markkinointiin tai jopa tavaran kuljetukseenkin.
Maailma ei ole vielä valmis, taksi alallakin on monta ideaa vielä keksimättä, Neuvostoliitossakin ne jäivät keksimättä. Palkat olivat huonoja, varkaat lisääntyivät, ryypättiin työaikana jne... Mikään ei kehittynyt, tehtiin vuosikymmeniä samanlaisia traktoreita ja vain johtajat elivät paremmin kuin kansa.
Oikeastaan Suomalaista pidetään idioottina omassa maassaan, jollain kattohinnalla. Kyllä Suomalainen osaa hinnan kysyä viemäriputkestakin rautakaupassa. Lentoliput se kilpailuttaa netissä, samoin vuokra-auton.
Ei taksin tilaamiseenkaan tarvita mitään säännöstelyä, se vain jarruttaa alan kehitystä, vähentäen myös yhteiskunnan verotuloja. Koulutus ja varallisuuden toteaminen riittää hyvin, markkinat kyllä hoitavat autojen määrän oikeaksi. Kuorma-autoliikenne on oiva esimerkki, miten hienosti se toimii markkinaehtoisesti, lumet lähtee kaduilta ja tavarapaketti tulee hetkessä kotiovelle. Autoja riittää ja edullisesti mihin viikonpäivään tahansa. Kalusto on kehittynyttä ja usein monikäyttöistä, milloin pyörii harjakone nokalla, imusäiliö vaihtuu soralalavaan, tarvittaessa perävaunu perässä jne...
Taksin ei aina tarvitse olla musta Mersu, Kovanen hoitaa ne liikeideat. Berlingo kelpaa hyvin ja tavaraa mahtuu ja pizza keikka hoituu väliaikoina.
Ennen vanhaan mentiin maitoauton kyydissä kaupunkiin, tuskin siihen enää tarvitsee palata, mutta taksi autoilu rypee edelleen sillä tasolla ja itkua riittää.
Taksi ala, kuin Neuvostoliitto
20
132
Vastaukset
- Taksilla
Sinä täällä näemmä jatkat sitä itkua?
Meillä taksareilla pyyhkii hyvin, kuis sulla?- varjoyrittäjä
PäSseillä menee hyvin jos ei halua yrittää vaan potkia kiviä tolalla ja tyytyy samaan tai vähempään kuin tehdastyöläinen, mutta Voithan aina nähdä unia yrittäjyydestä ja paremmista ansioista.
- tättärää.pippijuu
Jotenkin tuo virsi tuntuu tutulta, samalla sävelmällä myös joukkoliikennepalstalla veisattu.
- pimeetaksi
KIRJOITIT VÄÄRÄÄ TIETOA
VENÄJÄLLÄ EI OLE 5 VUOTISSUNNITELMIA EIKÄ TAKSISÄÄNTELYÄ
JOTENKIN MENI PIELEEN ALOITUKSESI
- tää_on_tätä
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
Jos vapaalla taksiliikenteellä ihan oikeasti saavutettaisiin jotain parempaa, olisi ala jo vuosikymmenet sitten vapautettu. Jostain kumman syystä taksiala on samalla tyylillä säännöstelty ympäri nk. sivistyneen maailman. - EttäSemmosta
Mene Espanjaan ja katso, miten tiukasti taksiala on siellä säännöstelty. Sitten kun tiedät totuuden, kerro uudestaan noi litaniasi. P.S. Uber on Espanjassa ankarasti kielletty....
- edullistako
Mitä hyötyä on sääntelystä kuluttajille millään alalla?
- 343243434
edullistako kirjoitti:
Mitä hyötyä on sääntelystä kuluttajille millään alalla?
Huumeet ja aseet vapaasti myyntiin.
- on_se_usko_pois
edullistako kirjoitti:
Mitä hyötyä on sääntelystä kuluttajille millään alalla?
Uber uudenvuoden aattona 2015 New York = hinnat normaali X 9,6 eli jos Suomessa sama, niin30 euron kyyti hintaan 288 eur, kun kerta on korkean kysynnän aika.
Olisiko sääntelystä kuluttajalle sellainen hyöty, että näin ei voisi tapahtua? - Taksiasiakas
on_se_usko_pois kirjoitti:
Uber uudenvuoden aattona 2015 New York = hinnat normaali X 9,6 eli jos Suomessa sama, niin30 euron kyyti hintaan 288 eur, kun kerta on korkean kysynnän aika.
Olisiko sääntelystä kuluttajalle sellainen hyöty, että näin ei voisi tapahtua?Onko kuluttajalle parempi ettei se saa autoa ollenkaan kun maksimimäärä on liikenteessä eikä riitä?
Itse kyllä maksaisin 300eur uudenvuodenyönä jos saisin taksin heti tilattuna paikalle. - EtVarmastiMaksaisi
Taksiasiakas kirjoitti:
Onko kuluttajalle parempi ettei se saa autoa ollenkaan kun maksimimäärä on liikenteessä eikä riitä?
Itse kyllä maksaisin 300eur uudenvuodenyönä jos saisin taksin heti tilattuna paikalle.Älä valehtele, kun yrität trollata niin yritä käyttää edes vähän älyä. No vaikea käyttää jos ei ole.
- Urpooooooooooooo
Taksiasiakas kirjoitti:
Onko kuluttajalle parempi ettei se saa autoa ollenkaan kun maksimimäärä on liikenteessä eikä riitä?
Itse kyllä maksaisin 300eur uudenvuodenyönä jos saisin taksin heti tilattuna paikalle.Jos maksat 300€,saat tatusti taksin heti.Systeemistä huolimatta.Vapaan hinnoittelun aikaa et saa sitä kohtuuhintaista edes odottamalla.Ja syrjäseudulla et sitten saa ikinä taksia,oli sitten uusivuosi tai normi maanantai.
- HYYBERTAKSI
on_se_usko_pois kirjoitti:
Uber uudenvuoden aattona 2015 New York = hinnat normaali X 9,6 eli jos Suomessa sama, niin30 euron kyyti hintaan 288 eur, kun kerta on korkean kysynnän aika.
Olisiko sääntelystä kuluttajalle sellainen hyöty, että näin ei voisi tapahtua?KYLLÄ TOLLOJA VOI KOHTA YLIVELOITTAA....SIITÄ VAIN
- taksarinav1998
miksi taksit vastustaa sitä en ymmärrä. markkinat määrää oikra hinnan.
- taksarina_liian_kauan
Varmaan taksit mielellään olis jatkossakin(kin) yhteiskunnan kunnioittama ja luotettu palveluala. Ruotsin mallista näemme, miten ala siellä on imagoltaan mennyt pohjamutiin, kiitos vapaan kilpailun ja hinnoittelun. Pelkohan meillä on lähinnä siitä, että ala vapautetaan niin, että hintasäännöstely säilyy, mutta lupasäännöstely poistuu ja uber tyyppiset sovellukset kaappaavat markkinat näennäisellä halpuudellaan.
- KirjoitaEdesOikein
Taksiala, viisivuotissuunnitelma jne. Kun kirjoitat, kirjoita edes oikein. Tuotoksesi samaa tasoa kuin oikeinkirjoituksesi.
- kilipailuuaaa
Miten voi taksi yrittäjillä olla noin pahasti paskat housussa?
- TeetItsestäsiPellen
kilipailuuaaa kirjoitti:
Miten voi taksi yrittäjillä olla noin pahasti paskat housussa?
Taksiyrittäjä on yhdyssana. Mene takaisin kouluun.
- njkolsegyas
Paskathousussayhdyssanastahuolimatta
- Mercedestaksi
Pääasia, että homma selviää ja taksia ajellaan enemmänkin kansakoulu tai peruskoulu pohjalta, joten oikeinkirjoitus virheitä voi olla.
Tässä yhteiskunnassa on kyllä hyvin huomattu, että laskutaito on kirjoitustaitoa tärkeämpi !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399266Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748120Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681635945William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542428Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62142Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821781Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201725Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt81525Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921502Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4411406