Kunnallisvaalien tulos Heinolassa ensi vaaleissa

Tulet kunnallisvaalit Heinolassa muuttavat varmasti niin valtuuston kuin hallituksen rakennetta. Ensi kaudella ei Heinolassa istu yhtä monta valtuutettua kuin tällä kaudella, sillä uskoisin valtuuston järkiintyvän ja valitsevan edustajia tuon 27 kappaletta ainoastaan.
Kärki on Heinolassa aina ollut demareilla ja koska tämä Heinola on demarikaupunki niin demarikyylät ei tätä muuksi saa muuttumaan. Mikäli Raili Hilden jättäisi politiikan, ei demarit kärsi siitä yhtään, sillä demarivoitto on aina taattu. Kokoomus joutuu kärsijäksi ja pahasti, nimittäin keskustan kanssa. Persuja ei käytänössä ole enää ensi kaudella sillä niin pahasti valehtelivat kansalle ja käänsivät takkeja että ne on kansan muistissa ja pitkään!! Mikä ihmeen pahe?? Ei ole tainnut oikein onnistua tuossa lupauksessa ja näin ollen siis tulee varmasti olemaan taattua ettei Ville Kuusela, Manun poika enää siellä näyttele teatteria....miten lie käy tämän Vartiaisen tyttären....siinä toinen joka joutunee luopumaan joutavan päiväisestä paheestaan.
Heinolaan tulee uusia ryhmittymiä ja ne tulevat antamaan uuden ponnen täysin, RÄMÖ jyrää ne alleen ja täyskaato on taattu, kuten pojallaan peleissä...jotta varokaa vaan Heinolan tähden lento politiikot...perslasku alko jo....
25239
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Hannele Rämö ei kuulu demareihin enää. Hän on valintansa tehnyt
Hansu tuli politiikaan kultalusikka hampaissa. Demarit haukkasivat paskaa tämän pikku porvarin kanssa. Onneksi ei ole enää demareiden riesana.

Äänestä
  • Just mutta...eihän kirjoituksessa tarkoitettu sitä että RÄMÖ olisi demareiden listalla vaan entä jos tulee joku uusi aluevaltaus ja RÄMÖ jyrää sillä täysin demarit....mietis sitä....

    Äänestä

Eilen tuli hyvä dokkari ykköseltä. Pohjois-Koreassa tehtiin elokuvaa arjesta, kaikkia käskettiin hymyillä ja mitään negatiivista ei saanut näyttää. Koko kansa yhden johtajan takana. Politrukit vahtasivat jokaista hetkeä kuvaustilanteissa.

Oiva opetusfilmi Heinolan Sos dem. työväenyhdistykselle ja demarien valtuustoryhmälle. Päämäärä on sama sekä Pohjois-Koreassa että Heinolassa, demokratian tukahduttaminen. Toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset, demaririvaikuttajia ei tavallisen kansan elämä kiinnosta paskan vertaa.

Äänestä
  • Jokohan möhömahainen demarisyöjä on "leikattu" ?
    Pääsee taas vetelee sinistä lenkkii ja kepukkaa turvan täydeltä.
    Aivopieruhan hän laskettelee entiseen tapaansa.
    Riihimäki Go Go.

    Äänestä

Ja pieleen menee että kolisee...

En ole läski riksulainen demarien syöjä. Olen hoikka duunaripohjaunen demari, jota hävettää Heinolan touhu. Tuolla menolla tulee taas vaalitappio. Äänestäjät eivät ole tyhmiä, sen osoitti Heinolassa demarien viime eduskuntavaalien tulos. Joka kolmas äänesti jaloillaan.

Kannattaa tehdä mahdollisimman nopeasti vääjäämätön ja nakata epäsuositut johtajat pihalle. Uusi aika ja uudet tuulet uusien demaripomojen johdolla. Onko se mahdollista.

Äänestä
  • Mene sinne Heinolan demareiden puheille tai liity jäseneksi, tietääkseni jäsenmäärä on runsaat 200.
    Justhan ne vaihtoi yhdistyksen PJ:ksi kaupunginhallituksen jäsen
    Sanna Koposen ja johtokuntaansa tuli uusia jäseniä.
    Aika tasapainoista toimintaa demareiden homma on viime vuoden ollut. Aika töröä huudella puskista.

    Äänestä

  • DemaritOk kirjoitti:

    Mene sinne Heinolan demareiden puheille tai liity jäseneksi, tietääkseni jäsenmäärä on runsaat 200.

    Eikä siinä kaikki, Sanna Koponen oli myös Rinnevaaraa jahdanneen tilapäisen valiokunnan jäsen. Peräti puh joht?

    Kova meriitti ansiolistalla ja sitä ei unohdettu demariporukoissa. Eikä äänestäjienkään keskuudessa unohdu, turha yrittää eduskuntaan. Se risti ei harteilta putoa.

    Niin, paljonkos se Rinnevaaran kanssa käräjöiminen maksoi Heinolalle? Oliko kaupunginhallitus yksimielinen, kun rahaa poltettiin korkeimman valituslupaan?

    Tasapainoista toimintaa totta tosiaan.

    Demarit valitsi lisäksi vaalipäällikökseen Risto Turusen. Äijän, joka ei ensimmäisellä valtuustokaudellaan ole ollut ihan varma mitä ryhmää edustaa ja mitä mieltä asioista onkaan ollut. Muiden ryhmien pelastus, että loikkari-Turunen on vaalipäällikköän, vie viimeisenkin demariuskottavuuden.

    Äänestä

  • Ryhdikästäjoo kirjoitti:

    Eikä siinä kaikki, Sanna Koponen oli myös Rinnevaaraa jahdanneen tilapäisen valiokunnan jäsen. Peräti puh joht?

    Kova meriitti ansiolistalla ja sitä ei unohdettu demariporukoissa. Eikä äänestäjienkään keskuudessa unohdu, turha yrittää eduskuntaan. Se risti ei harteilta putoa.

    Niin, paljonkos se Rinnevaaran kanssa käräjöiminen maksoi Heinolalle? Oliko kaupunginhallitus yksimielinen, kun rahaa poltettiin korkeimman valituslupaan?

    Tasapainoista toimintaa totta tosiaan.

    Demarit olivat täysin yksimielisiä Rinnevaaran fuduista.
    Koponen hoito homman, ok.

    Äänestä

  • DemaritOk kirjoitti:

    Mene sinne Heinolan demareiden puheille tai liity jäseneksi, tietääkseni jäsenmäärä on runsaat 200.
    Justhan ne vaihtoi yhdistyksen PJ:ksi kaupunginhallituksen jäsen
    Sanna Koposen ja johtokuntaansa tuli uusia jäseniä.
    Aika tasapainoista toimintaa demareiden homma on viime vuoden ollut. Aika töröä huudella puskista.

    Tasapainoista? Tasapaksua ja latistavaa, rouvan perässä hännystelyä tarkoitit varmaan?

    Äänestä

Asiantuntematonta kirjoittelua. Nimenomaan Pahe yrittää vastustaa demarimafiaa. Esim Hopeasillan rakentaminen tässä taloustilanteessa olisi voitu ratkaista toisin jos olisi kuunneltu muitakin kuin Rouva Hildeniä hännystelijöineen.

Äänestä
  • PaHe ei ole saanut aikaan yhtikäs mitään. PaHe on lupaustensa vuoksi koko valtuustokauden pahin pettymys, sillä heidän sivuillaankin listatut vaaliteemat ovat nähdäkseni jääneet vain vaaliteemoiksi, käytännössä mitään ei ole saatu aikaan.
    PaHella on myös kaksi edustajaa kaupunginhallituksessa. Luulisi, että hallituksen toimintaan olisi saatu tätä PaHen avointa uutta politiikkaa, mutta kun ei. Hallitus on vuosikausiin aikaansaamattomin.

    Äänestä

  • pahapettymys kirjoitti:

    PaHe ei ole saanut aikaan yhtikäs mitään. PaHe on lupaustensa vuoksi koko valtuustokauden pahin pettymys, sillä heidän sivuillaankin listatut vaaliteemat ovat nähdäkseni jääneet vain vaaliteemoiksi, käytännössä mitään ei ole saatu aikaan.

    Floppi Pahe yrittää nyt hätäpäissään paikata tilannetta tekemällä jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä aloitteita. Perslennolta vaikuttaa Paheen touhu. Muutamat naikkoset yrittää pyristellä ja käskyttää, siksiköhän Paheen miesväki on luopunut tehtävistään? Mikä se Kuusimäkikin on? Joka paikassa ottamassa kantaa tyyliin "Minä tiedän, vain minä tiedän".

    Äänestä

  • pahapettymys kirjoitti:

    PaHe ei ole saanut aikaan yhtikäs mitään. PaHe on lupaustensa vuoksi koko valtuustokauden pahin pettymys, sillä heidän sivuillaankin listatut vaaliteemat ovat nähdäkseni jääneet vain vaaliteemoiksi, käytännössä mitään ei ole saatu aikaan.
    PaHella on myös kaksi edustajaa kaupunginhallituksessa. Luulisi, että hallituksen toimintaan olisi saatu tätä PaHen avointa uutta politiikkaa, mutta kun ei. Hallitus on vuosikausiin aikaansaamattomin.

    Perustelepas väitteesi! Mitä ajattelit yhdessä vajaassa vaalikaudessa saatavan aikaan? Kyllä Pahe on selvästi lisännyt esim keskustelua ennen päätösten tekoa. On kuitenkin ihan turha kuvitella isoja muutoksia ( mitä ne ovat?) saatavan aikaan näin lyhyessä ajassa. Kaupunginhallituksessa on enemmistö vanhaa liittoa, ei siinä kaksi uutta paljoa voi.

    Äänestä

  • muutostuulet kirjoitti:

    No heidän teesejään voi käydä lukemassa:
    http://www.parempiheinola.fi/teemat-2013-2016

    Kyllä yhdessä vaalikaudessa on mahdollista saada aikaan, ja olisi syytä saada, jos on kerran lupailtu! Vähän naurettavaa nyt perustella aikaansaamattomuutta vaalikauden lyhyydellä.

    En tiedä mitä keskustelua PaHe on lisännyt, mutta en ole vakuuttunut heidän avoimuudestaan. Missä olivat PaHen hallituksen jäsenten kommentit ja avoimuus esim. Lambert -päätöksissä? Kritiikkiä tursusi joka tuutista, mutta PaHe vaikeni. Sekö on avoimuutta, että positiivisten asioiden aikaan ollaan esillä ja sitten kun tehdään ikäviä ja kyseenalaisia päätöksiä, voidaan vaieta?

    PaHe on luvannut myös tiukkaa taloudenpitoa. Kuinka se on ilmennyt? Ei mielestäni kuinkaan.

    PaHea edeltävä Heinola-Ryhmä oli uskottavuudeltaan vähän toista luokkaa. Harmi että ryhmä yritettiin korvata PaHella.

    Äänestä

  • Aiemmin hallitustyössä mukana olleena, tosin muualla, tiedän, ettei hallituksen keskusteluista saa kertoa julkisuuteen. Omia kantojaanhan pahelaisista monikin näyttää kertoneen eri yhteyksissä. Kannattaa seurata erilaisia keskusteluita avoimin mielin.
    Muutenkin tuo ihmisten nälviminen nimettömänä ei ole sitä mikä lisää avointa keskustelua. Jos haluat sitä lisää, ole hyvä ja aloita itse.

    Äänestä

  • muutostuulet kirjoitti:

    Perustelepas väitteesi! Mitä ajattelit yhdessä vajaassa vaalikaudessa saatavan aikaan? Kyllä Pahe on selvästi lisännyt esim keskustelua ennen päätösten tekoa. On kuitenkin ihan turha kuvitella isoja muutoksia ( mitä ne ovat?) saatavan aikaan näin lyhyessä ajassa. Kaupunginhallituksessa on enemmistö vanhaa liittoa, ei siinä kaksi uutta paljoa voi.

    Jos ei saa yhdessä vaalikaudessa aikaan, niin ei pidä sellaista lupailla! Paheen tiukka taloudenpito on on keksittyä. Miten se on näkynyt päätöksissä? Lambertin osalta näkyi, mutta siitäkin joku Pahetäti kirjoitteli lehdessä ihan toista. Pahe on ollut hyysäämässä rahaa joka väliin, talouskurista ei tietoakaan. Eli ota nyt selvää, mitä Pahe on asioista mieltä. Ei voi olla yhtenäinen porukka, kun Paheeseen loikanneita löytyy vasemmalta oikealle. Demaripeesaajia. Persuilla sentään linja pitää.

    Äänestä

  • Alkaakos persuilla persettä polttaa kun pitää mättää sinne ja tänne? Kyllä täst kaupungista peesaajia löytyy mutta ne ei ole pahen joukoissa ne. Persut on niin menneen talven lumia ettei tosikaan. Älyttömiä ihmisvihaaja populisteja koko porukka!

    Äänestä

"Demarit olivat täysin yksimielisiä Rinnevaaran fuduista."

Siinä sitä tuli, Pohjois-Korealaista konsensusta.
Muistakaa kaikki hymyillä kuten suuri johtaja opastaa.

Äänestä
  • Onneksi demarit ymmärsivät ettei Rinnevaarasta ollut Heinolan kaupunginjohtajaksi, kiitos heille ja kaikille muillekin valtuutetuille,
    jotka toimivat Heinolan parhaaksi, eli muutamaa rinnevaaralaista
    lukuunottamatta koko valtuusto. Bravoo Heinola

    Äänestä

Mielestäni Raili Hildenin pitäisi olla demareiden ehdokkaana seuraavissa presidentinvaaleissa. Saisi varmaan Putininkin vapisemaan kun kokkelitkin syö kädestä.

Äänestä
  • Joo, vaalisloganin voisi lainata Saulilta inasti muunneltuna
    "Presidentti on farssi"

    Äänestä

Laman keskellä kepeä komedia olisikin parempi kuin nykyinen inhorealismi. Työttömyyttä voisi vähentää rakentamalla vanhainkoteja ja niiden asukkaita viihdyttää kesäteatterikiertueilla.

Äänestä

Aivan niin. Lisäksi koulunkäynti sallittaisiin vain parakeissa. Myös kuittilaki uudistettaisiin periaatteella ei koske omien sukulaisten pyörittämiä teattereita.

Äänestä

Heinola on ikäihmisten kaupunki ja tulee olemaan sitä aika tovin. Totean tämän ihan hyvällä, en pahalla. Nyt olisi vain näiden kunnallispolitikoiden aika hiukan palauttaa sinne pääkoppaan tämä, sillä todellakin, todellakin, todellakin, äänestäjät ovat ikäihmisiä ja mikäli valtuustossa istuisi vain nuoria valtuutettuja niin eihän tämä Heinolan kaupunki pysyisi laisinkaan kasassa, vaikka nuorissa on voimaa ja tulevaisuutta niin pitää osata myös arvostaa kokemusta ja nöyrtyä, että mites se suu nyt pannaan vain pannaakos sitä laisinkaan....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

janhustehas kirjoitti:

Tulet kunnallisvaalit Heinolassa muuttavat varmasti niin valtuuston kuin hallituksen rakennetta. Ensi kaudella ei Heinolassa istu yhtä monta valtuutettua kuin tällä kaudella, sillä uskoisin valtuuston järkiintyvän ja valitsevan edustajia tuon 27 kappaletta ainoastaan.
Kärki on Heinolassa aina ollut demareilla ja koska tämä Heinola on demarikaupunki niin demarikyylät ei tätä muuksi saa muuttumaan. Mikäli Raili Hilden jättäisi politiikan, ei demarit kärsi siitä yhtään, sillä demarivoitto on aina taattu. Kokoomus joutuu kärsijäksi ja pahasti, nimittäin keskustan kanssa. Persuja ei käytänössä ole enää ensi kaudella sillä niin pahasti valehtelivat kansalle ja käänsivät takkeja että ne on kansan muistissa ja pitkään!! Mikä ihmeen pahe?? Ei ole tainnut oikein onnistua tuossa lupauksessa ja näin ollen siis tulee varmasti olemaan taattua ettei Ville Kuusela, Manun poika enää siellä näyttele teatteria....miten lie käy tämän Vartiaisen tyttären....siinä toinen joka joutunee luopumaan joutavan päiväisestä paheestaan.
Heinolaan tulee uusia ryhmittymiä ja ne tulevat antamaan uuden ponnen täysin, RÄMÖ jyrää ne alleen ja täyskaato on taattu, kuten pojallaan peleissä...jotta varokaa vaan Heinolan tähden lento politiikot...perslasku alko jo....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu