Kertokaahan asiasta tietävät, pitääkö paikkaansa, että Mellikan vastaanottoyksikössä on vaikeuksia jätevesien kanssa ja tp-hakijoiden paskavettä on jouduttu juoksuttamaan suoraan Saarijärveen?
Kertoman mukaan asiasta on jo tehty valituksia ympäristöviranomaisille.
Olisi mielenkiintoista tietää tästä tarkemmin, koska tuskin saamme vastaanottokeskuksen viralliselta tiedottajalta, eli Sammosta lukea mitään tämänkaltaista. Olisi myös kiinnostavaa tietää, katsotaanko tälläistä ympäristöterrorismia tiettyjen tahojen osalta läpi sormien, yksityisethän istuisivat käräjillä ja päällä olisi valtavat uhkasakot, jos tuollaista toimintaa harrastaisi.
Jos huhu pitää paikkaansa, seurakunta ja Spr vastaanottokeskuksineen osallistuvat Saarijärven pilaamiseen ajamalla sinne ulosteperäisiä bakteereja. Se on yksiselitteisesti kielletty Suomen laissa.
Ja mikäli viranomaiset eivät tähän tietoisesti puuttuisi, antaisi se aika vahvaa viestiä lakien noudattamisen ja viranomaisten vaatimusten/valvonnan tasapuolisuudesta Saarijärvellä.
Se on tiedossa, että Mellikan leirikeskusta ei ole suunniteltu mm. jätevesien käsittelyn suhteen kymmenien ihmisten jatkuvaan ympärivuotiseen asumiseen.
Joten hyviä uintireissuja ensi kesäksi mahdollisten koli-bakteerien sekaan!
Eipä taida olla kovin montaa osa-aluetta, mitä vastaanottotoiminta ei saisi pilattua.
Kertoman mukaan asiasta on jo tehty valituksia ympäristöviranomaisille.
Olisi mielenkiintoista tietää tästä tarkemmin, koska tuskin saamme vastaanottokeskuksen viralliselta tiedottajalta, eli Sammosta lukea mitään tämänkaltaista. Olisi myös kiinnostavaa tietää, katsotaanko tälläistä ympäristöterrorismia tiettyjen tahojen osalta läpi sormien, yksityisethän istuisivat käräjillä ja päällä olisi valtavat uhkasakot, jos tuollaista toimintaa harrastaisi.
Jos huhu pitää paikkaansa, seurakunta ja Spr vastaanottokeskuksineen osallistuvat Saarijärven pilaamiseen ajamalla sinne ulosteperäisiä bakteereja. Se on yksiselitteisesti kielletty Suomen laissa.
Ja mikäli viranomaiset eivät tähän tietoisesti puuttuisi, antaisi se aika vahvaa viestiä lakien noudattamisen ja viranomaisten vaatimusten/valvonnan tasapuolisuudesta Saarijärvellä.
Se on tiedossa, että Mellikan leirikeskusta ei ole suunniteltu mm. jätevesien käsittelyn suhteen kymmenien ihmisten jatkuvaan ympärivuotiseen asumiseen.
Joten hyviä uintireissuja ensi kesäksi mahdollisten koli-bakteerien sekaan!
Eipä taida olla kovin montaa osa-aluetta, mitä vastaanottotoiminta ei saisi pilattua.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Minä en tiedä ensmmäistäkään osa-aluetta mitä ei olisi pilattu.
Aikanaan Sampo kirjoitti Mimmalan jo puretun alkoholistien toimintaan tarkoitetun talon ongelmista , kun jätevedet menivät järveen.Nyt mielenkiintoista seurata miten matujen kusi ja paskapäästöt julkistetaan ,tuskin ollenkaan.
eppäilen, että pillaavat meitin ilimaa. Henkittävät ja päästävät hiilitioksiitia meitin ilimaan!!!
Tehkää ihmeessä asiasta rikosilmoitus!
Ympäristörikos ei ole pieni juttu.
Ympäristörikoksen rangaistuksista: Eurajokeen päästettiin 6 vuoden ajanjaksona ulosteperäistä jätevettä niin, että vesi oli usein käyttökiellossa. Rangaistus: sakkoja 3200 euroa. http://www.hs.fi/ilta/08012016/a1452228427474
Juttuvinkkiä kaikkiin medioihin, sampo tuskin uskaltaa kertoa muusta kuin hassuista pilkkireisusta pilatussa vesistössä.
Rikosilmoitus kanssa.
Maatalous on tilastojen mukaan yleensä suurin vesien saastuttaja Suomessa. Nämä miehet traktoriensa kanssa myös kuriin?
No sittenhän mamut saa paskantaa vaikka koko saarijärven täyteen, kun kerran suomalaisetkin.
Pitääkö tämä hyvin tyypillinen, varsinaista asiaa sivuraiteille harjaava kommentti tulkita, että aloitus pitää paikkaansa?
Aika näyttää. Seurataan tilannetta. Kyseessä ei olisi kys. toiminnan maineen kannalta ihan pikku juttu, jos paikkakunnan keskeisiä vesistöjä aletaan piittaamattomasti pilaamaan.
Eikä olisi ensimmäinen kerta tässä pelissä. Evitskogissa nimittäin tapahtui näin, kun paikalliseen kurssikeskukseen ahnehdittiin paikan jätevesijärjestelmän kapasiteettia kestämätön määrä pakolaisia. Vieressä oleva paikallinen pieni järvi osin saastui.
Virallisesti tuskin voi odottaa kenenkään tietävän tai myöntävän yhtään mitään koskaan.
Ei ensimmäistä asiaa näillä palstoilla ettei suvakit hyökkää puolustamaan terroristeja.Siirtää muslimit ja suvakit kaikki ahvenanmaalle , niinkuin joku persu ehdotti.Silloin olisi kaikilla mukavaa.Meillä isänmaanpuolustajilla mantereella kuin myös heillä siellä.Tulisi kyllä semmoinen rotu ajan kuluessa että heikottaa jo ajatuskin.Mutta Ahvenanmaan voisi tietysti sen jälkeen lahjoittaa Ruotsille.
Kuosmanen ja Autonen vastuuseen jos pitää paikkaansa.
Ehdottomasti , jos tämä tieto pitää paikkansa.
Ja mitä tulee "suvakinelämää" voimakkaaseen purkaukseen olen siinä kohtaan kyllä samaa mieltä , jos tehdään ympäristörikos , ei siinä tarvitse kääntää asioita traktorimiehiin.Jos he saastuttavat vesistöjä , heidät myös vastuuseen tekosistaan.
Nyt puhutaan kuitenkin Mellikasta , eikä traktorimiehistä , olette te suvakit ihmeporukkaa kun osaatte asiassa kuin asiassa kääntää kupin heti väärinpäin.
Niin siis tratkorimiehetkö vastuuseen tekosistaan, kuten kirjoitit? Herää kysymys, että miten? Mutta ok , heistä ei siis saisi puhua.
Hei lopeta oikeasti tuo lapsellisuus , olet kuin inkuttava pikkukersa.
Kaikki ,jotka tekevät ympäristörikoksen joutuvat vastuuseen.
Eli mene nyt tutkimaan vihaamiasi traktorimiehiä ja heidän tilojaan ja jos huomaat laittomia päästöjä ,niin tee ilmoitus poliisille , jos et luota heihin niin vaikka heti ELY keskukseen.Kyllä Suomessa asia tutkitaan , emme toistaiseksi onneksi ole muslimimaassa.
Jo selkisi nuo sinileväkukinnot. Eikö Pyhäjärvenkin etenevä pilaantuminen saada maahanmuuttajien kontolle, jollakin konstilla. Ettei syy jäisi suomalaisen synniksi. Ainakin Itämeren tilasta voi nyt syyttää pakolaisia, eiköhän niitä ole myös Pohjois-Saksassa. On se mukava, kun meillä on nyt ketä syyttää.
Minulle valkeni tämän erään suvakin kirjoitus siitä ,että Mellikka on tällä hetkellä tyhjillään pakolaisten pois lähdön vuoksi.Oli kovasti tietoinen vokin toiminnasta.
Tässä syy:SPR:N ja seurakunnan vaiettu salaisuus , paskavedet järveen ja suu kiinni ja hiljaisuudessa korjataan vika.
Ja mitä tälle rosvotkiinni suvakille , voisit ehkä lukaista seesteisen kirjoituksen ,emme keskustele Pyhäjärvestä , emmekä Itämerestä vaan ja ainoastaan Mellikan päästöistä.
On se ihme porukkaa nämä aivopestyt muslimeihin rakastuneet suvakit.
Avaa keskustelupalsta Itämeren tilanteesta ja selitä siellä ettei saastuminen johdu muslimeista , jos se oloasi edes hiukan helpottaa.
Äläpä nyt vielä ala riehua. Katsotaan nyt ensin. Puolustelupuheenvuorot ja moraalisaarnat voit pitää sitten, jos aihetta on. Eikä tässä kukaan pakolaisia ole syyttämässä, vaan piittamattomasti ja ahneudella toimivia vastaanottotoiminnan harjoittajia ja mahdollisesti myös viranhaltioita, jotka eivät tee, tai ole tehneet asialle mitään. Kuten sanottua, huhun totuusperäisyys on vielä todentamatta ja tuomioita ei voi vielä millekkään taholle langettaa, mutta tuon mittakaavan juttu kyllä salailustakin huolimatta aikanaan selviää, jos se pitää paikkaansa. Sitten alkaa käsien pesu.
Toki vastaavaa siilipuolustusta kuin kirjoituksesi on, tulemme vielä rutkalti näkemään jos tämä olisi kuin olisikin totta. Eikä takuuvarmasti tule lisäämään ainakaan tällä paikkakunnalla nykyisen pakolaistoiminnan suosiota. Mielipidekyselyn voi aloittaa vaikka Saarijärven rannalla asuvilta.
Evitskogissa järven pilaaminen herätti melkolailla negatiivista huomioo.
Onko mellikka tyhjillään?
Aiheesta myös
http://hommaforum.org/index.php/topic,104374.150.html
http://ylilauta.org/satunnainen/49139157#no49139157
Tuolla Hommafoorumilla on muuten asiantuntevaa kirjoitusta ala PenaSetä. Kannattaa tutustua vaikkei linkki toimikaan, vaan osoitteen joutuu kopsaamaan osoiteriville
Ilouutinen Saarijärvelle! Päästään Mellikan 60:stä matusta lopullisesti eroon ,tullaan lakkauttamaan 30.6 mennessä ja toivottovasti ei saada mahdollisia paskavuotoja tukittua sitä ennen , olisi jo nyt lopullisesti tyhjä.
Voihan se noin olla. Ajattelitko ollenkaan, että nyt kun turvapaikkahakemuksia käsitellään vauhdilla, niin 60 Saarijärvellä odottavaa turvapaikanhakijaa saakin myönteisen päätöksen ja muuttavat vaan pois vastaanottokeskuksista ja jäävät pysyvästi Saarijärvelle. Siinä sinulle painajainen ensi yöksi. Lohtuna voin kertoa, että lähes kaikki Saarijärvellä odottavat ja myönteisen päätöksen saavat tulevat poistumaan Saarijärveltä jo sen tuppukyläisyyden vuoksi.
On muuten helvetin hieno uutinen jos totta.
Mistä löytyy vahvistusta asialle?
Harmi vaan jos paskaa on laskettu järveen.
Esim. Iltasanomissa.
On totta, mellikka lakkautetaan, sääli että silti yksi jää sille paikkakunnalle.
Itseasiassa kaksi keskusta jää palvelemaan näitä nuoria miehiä.
Kalat jää syömättä. Irakin poikien paskaa koko järvi täynnä. Vittu ku tuli aikoinaan mökki ostettua sieltä. Vitun poliitikot näköjään haluaa upottaa koko kansan muklutinsontaan! Ei tässä kohta auta ku kapina!!
Kömmi pois sieltä veneen alta nyt on kevät
On sulla kovaa touhua , kunpitää löylykauhaa kirjoittaa vauhdilla , kun ylläpito poistaa niitä urakalla.
Suomi on täysin 100% korruptoitunut maa. Suomessa et saa demokraattisesti oikeutta, vain suora toiminta enää auttaa. Valitettavasti.
Suomen päättäjät ovat pettureita ja rikollisia.
Samaa mieltä,oma etu tärkeämpää kuin kansan etu , ennen vaaleja kerrotaan satuja , sen jälkeen kääntyy takki nopeasti.
Satujen kertominenhan on osa saarijärven alkuperäisten partalasten kansanperinnettä. Ps.onko kellään tietoa mistä tänään saisi ilmaiset sapuskat?
Käy jäältä etsimässä.
Mitä helvettiä siellä saarijärvellä tapahtuu???
https://ylilauta.org/satunnainen/49252201
Yksi hullu riehuu siihen malliin joka sivustolla Jyväskylää myöten,olisi ehkä syytä ulkona liikuvien jo ruveta pelkäämään tätä psykopaattia ja tehdä tästä kaverista jo rikosilmoitus.Koska kohteena tuntuu olevan kaikki eläkeläisiä ja uskovaisia myöten.
Ja tämä ei ole vitsi , tiedän kuitenkin jonkun verran mielenterveysasioista ja psykiatriasta.
Nämä vihan säleet siirtyvät seuraavassa vaiheessa sanan helinästä konkreettisiin tekoihin ja tämän kaverin käytös osoittaa sellaista agressiivisuutta , että olen oikeasti tästä hepusta paljon enemmän huolissani kuin tänne tulleista turvapaikanhakijoista ja heihin kohdistuvasta terrorismi tai raiskauspeloista.
Ketähän mahdat tarkoittaa?
Jos itsellä on mielenterveysongelmia ja on joutunut psykiatrien puheille, se ei automaattisesti tarkoita että tietäisi niistä.
Vaikka kuvittelisikin kaikkien viestit netissä olevan saman ihmisen kirjoittamia.
Ei mahda mitään kun olet trolli ja olet sadisti ja saat mielihyvää kun sinun kirjoituksiisi joku lähte vastailemaan , usein vain käy niin että tämmöinen tapaus sotkee virtuaalimaailman ja todellisuuden niin silloin voi olla ikävät seuraukset.
Ja mitä tulee itseeni , en ikävä kyllä ole ollut hoidossa , vaan kouluttaunut kyseiselle alalle.
Eiköhän kaikki näitä palstoja lukeneet tiedä kysymättäkin ketä tarkoitan.
Enää en vastaa tämän jälkeen juttuihisi.
Tämä koskee kaikkia täällä olevia , älkää vastatko tälle kaverille yhtään mitään , vaikka löylykauha on perseessä koko ajan.
Ainoa jos jotakuta haittaa on tehdä rikosilmoitus , tämä luokitellaan yleisen keskustelupalstan häiriköinniksi
Tämä kaveri on selvästi luokiteltavissa sadisti trolliksi , heidän ainoa tavoite on kiinnittää huomio itseensä , niinkuin kyseisen henkilön tapauksessa.
Jos tähän lähdetään mukaan , tämmöinen psyykkisesti sairas saa sitä valtavan tyydytyksen ja sen jälkeen kirjoitukset vain lisääntyvät ja lisääntyvät.Mutta jos häntä ei huomioida hän lopettaa ja purkaa agressionsa muilla tavoin. Ja voin kertoa tästä olevan tarkkaa tietoa näiden ihmisten käyttäytymisestä.
Ja minä voin vakuuttaa tässä tapauksessa olevan semmoinen ihminen joka tarvitsee psykiatrin apua.
Täällä häntä on epäilty suvaitsevaiseksi , mutta sitä hän ei ole , jos täällä olisi kirjoitukset toisinpäin , eli matujen puolustajia enemmän , tulisi löylykauhaperseeseen vitun suvakit.
Hän ei ole mitään , mieliala vaihtelee laidasta laitaan , kohteena voi olla siis vaikka eläkeläinen,uskovainen tai jopa partainen naama ärsyttää.
Taisi mennä tunteisiin, voin kuvitella miten siellä kädet täristen ja niska hiessä keksitään pitkiä kirjoituksia ilman sisältöä.
Ajatellen että jokainen viesti on saman ihmisen kirjoittama ja sinulle suunnattu.
Sairauksia on monenlaisia, tiedän kun olen kouluttautunut penispumppujen muoviosien asiantuntijaksi.
On kyllä aika sekava kirjoitus.
Näkee että ei ihan tasapainoinen ole mielenlaatusi.
Sekava ihminen ei ymmärrä ymmärrettävää kirjoitusta.
Pitääkö huhu paikkansa että yöllä kärkkäisen bussi olisi tuonut mellikkaan täyden lastin eli noin 55-60 uutta matua?joku oli nähnyt kyseisen kuljetuksen hirvaskankaan abc:llä
APRILLIA keksi parempi huhu
Tänään päivällä näette komean kulkueen saapuvan sokkarille kun uudet matut tulevat ostoksille,uskotte kun näette. Tämä sisäpiiri tietoa
Uudet matut ja kesä lähellä , huono yhdistelmä.
Ruotsinlaivan joukkoraiskaus , ei kenellekkään yllätys tekijöinä 4 partalasta Ruotsista.
Kaikkien kannattaa tulla omilla traktoreilla vastaanottoon mukaan klo 13.