Niinistö ollut hyvä mutta Paavo olisi kokeneempi. Matti Vanhanen on yksi huonoimmista vaihtoehdoista koska hän sotkeutui vaalirahatouhuun ja Matti jägti vastuun kesken kauden kun oli pääministerinä. Matti todennäköisesti valehteli että on polvileikkaukseen meno. Pitäisi olla rehellinen. Myös Jyrki Katainen ja koko vasemmistoliitto jättivät vastuun kuuden puolueen takinkääntöhallituksessa. Toivottavasti Paavo Väyrynen lähtee Kapun riveistä ehdokkaaksi ja johtaa presidenttinä maatamme. Pian Suomi eronnee euroalueesta joten Paavoa tarvitaan Suomen ja ihmiskunnan pelastamiseen.
Kannatan Paavo Väyrystä Suomen presidentiksi .
SaulinJälkeenPaavo
21134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei Paavosta tule Suomen presidenttiä ainakaan vielä vuonna 2018, mutta vuonna 2024 voi tulla. Paavolla on rahaa vetää useampikin presidentinvaalikampanja peräjälkeen, sillä ideat itsensä ja vaimonsa tuotteistamiseksi eivät häneltä varmasti kesken lopu. Suomen kotitalouksista uupuu kahvimukien ohella monia muitakin hyödyllisiä kapineita.
Väyrystähän pidetään Venäjällä hyvänä miehenä. Tarviiko siinä muuta kuin vihjaista, niin rupla-apua tulee? Eikös maalaisliittokin aikanaan saanut?
Kauppa se on joka kannattaa. Venäjällä on 144 miljoonaa asukasta, joille Paavo myy itsensä ja puolisonsa kuvalla varustettuja pääsiäismunia.
Suomessa moni pitää Väyrystä parhaana miehe
Kyllä se näin on, Paavolla on ollut jo '70 luvulla Kekkonen kotiopettajana, teki Pvavosta reippaan juoksupojan. Puavo ihannoi diktatuuria, mikäli hän saa kaiken vallan itselleen, niinkuin Kekkonen aikanaan Neuvostoliiton uhan alla. Puavo kokee, että hän on Jumalan lähettämä messias, joka johdattaa Suomen kansan pois ahdingosta luvattuun maahan, jossa ei käytetä euroja,...eikä paljon muutakaan. Nyt vain pitäisi keksiä Puavolle se valttikortti, kauhuskenaario, millä Suomen turvallisuutta uhataan. Olisiko terrorismi sellainen tekosyy, että Puavon pitää astua eturiviin ja parrasvaloihin.
Myös roskapuolue vihreät lähtivät ovet paukkuen tuosta hallituksesta jättäen ns. vastuun ..
Paavolla on vuonna 2024 ikää 78 vuotta. Meillä on viimeksi valittu 78 vuotias presidentti vuonna 1978 ja se valinta on kai jo melko yksimielisesti todettu virheeksi. Tosin Paasikivi valittiin 1950 Presidentiksi 80 vuotiaana ja hän hoiti virkakautensa hyvin korkeasta iästään huolimatta.
Paavo on pitkäikäistä sukua, elää helposti satavuotiaaksi. Joten jos Paavo ei pääse presidentiksi 2024 niin jättäne 2030 vaalit väliin (itsuvaa presidenttiä on vaikea haastaa) ja tähtää 2036 vaaleihin, on vielä nuori mies silloin ehtii istua kaksikin kautta.
Juu,
vuodet,
2040,
2048,
2058,
2068 on jo riskirajoilla!!
Paavo voi vielä viedä sinunkin puolueeltasi äänestäjiä,ei kannata kerskua liian aikaisin.
Väyrynen ehdottomasti paras valinta pääministeriksi. Ainut valtiomies noiden räkänokkien joukossa.
Ei hitossa, vaikka kuin trollaat!!
Hyvät Ihmiset!
Teillä on nyt mahdollisuus toimia konkreettisesti itsenne puolesta. Se on huomattavasti tyhjää kirjoittelua parempi keino hyvien asioiden edistämiseksi.
Sinä ja vain Sinä voit nyt edesauttaa omaa etuasi osallistumalla Kansalaispuolue ry:n puolueeksi rekisteröimisen tukemiseen täyttämällä rekisteröinnin kannattajakortin ja tulostamalla sekä allekirjoittamalla sen ja lähettämällä kortin postitse osoitteeseen: Paavo Väyrynen, Pohjantie 34, 94400 Keminmaa.
Puoluerekisterikannatuskorttia ei säädösten vuoksi voi allekirjoittaa sähköisesti, joten se on henkilökohtaista käsin allekirjoitusta varten tulostettava allekirjoitettavaksi! Ne, joilla ei ole tulostinta, voivat pyytää korttilomakkeen tulostamista jossakin palvelupisteessä, taikka saada sen esim. muulta lähihenkilöltään. Kortin voi pyytää myös sähköpostiosoitteesta: [email protected]
Rekisteröintikannattajakortin saatte esille alla olevasta nettiosoitteesta:
http://www.paavovayrynen.fi/wp-content/uploads/2016/02/kansalaispuolue_kannattajakortti_a4_w2.pdf
Toimikaa nyt oman etunne puolesta!
"Toimikaa nyt oman etunne puolesta!"
Niin Paavokin on tehnyt jo monta kymmentä vuotta.
HAISTA PASKA!!1
Paavo, se osaa kusettaa kasnaa vuosikymmenestä toiseen.
Olsi sangen mielenkiintoista tutkia viirusilmä lapphlaisen avojen rakennetta magneetti kuvauksella! Näkyykö siellä suuri kusettaja, vai sirppi ja vasara??
Paavon historia osoittaa sen ettei häntä voi äänestää muut kuin täys TOLLOT!!
Kukahan se tollo tässä onkaan? Paavon äänestäjä vai se, joka kirjoittelee hänestä hölmöjä?
Paavon "vihaajille" pelkkää faktatietoa:
Paavo Väyrynen on toiminut kansanedustajana vuosina 1970–1995 ja 2007–2011, eli yhteensä 30 vuotta!
Väyrynen on ollut ministerinä vuodesta 1975 alkaen kahdeksassa eri hallituksessa yhteensä yli 16 vuotta: opetusministerinä, työvoimaministerinä, ulkoasiainministerinä ja ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä pääministerin sijaisena. Ministeriaika on ylivoimaisesti pisin Suomessa.
Euroopan parlamentin jäsenenä hän on toiminut vuosina 1995–2007 ja uudelleen vuodesta 2014 alkaen.
Keskustan varapuheenjohtajana hän oli v. 1972-1980.
Vuosina 1980–1990 Väyrynen oli keskustan puheenjohtaja.
Hän oli presidenttiehdokkaana vuosina 1988, 1994 ja 2012.
Väyrynen on keskustan kunniapuheenjohtaja.
Hän on ollut Keminmaan kunnanvaltuutettu v. 1973-1980, sekä vuodesta 2005 alkaen edelleen. Helsingin kaupunginvaltuutettu hän oli v. 1989.
Väyrynen toimii myös yrittäjänä.
Koulutukseltaan Väyrynen on valtiotieteiden tohtori (v. 1988).
Arvoisat Väyrysen "vihaajat" ja arvostelijat! Toimintanne, puheenne ja käsityksenne perustuvat tunteeseen ja tunnetajuun. Ne eivät perustu tosiasioihin eivätkä järkiajatteluun. Te toimitte yksinkertaisesti itseänne ja maatamme vastaan.
Paavo Väyrysen teräksinen ja erittäin pitkä ja monipuolinen ammattikokemus, poliittinen kyky ja taito sekä hänen henkilökohtaiset ominaisuutensa ovat yksinkertaisesti sanottuna tällä hetkellä maamme poliitikkojen joukossa aivan omaa luokkaansa ja erittäin korkeata huipputasoa.
Jokaisen, joka arvostelee häntä, tulisi ensin suhteuttaa omat vastaavat poliittiset taitonsa verrannollisiksi häneen, ennen kuin alkaa laukomaan kuolemattomia kannanottojaan Väyrysestä. Totuus on pelkistetysti se, että me kansalaiset painimme hieman eri sarjassa Väyryseen nähden poliittisilla areenoilla.
Kehoitan jokaista menemään avoimin korvin ja silmin kuuntelemaan häntä ilman mitään ennakkoasenteita ja sitten puntaroimaan hänen ajatuksiaan rauhassa omissa oloissaan ilman kiihkoa ja "vihaa".
Puolueloikkari Paavo Väyrynen on ilmoittanut, ettei hän halua presidentiksi, vaan kannattaa Sauli Niinistöä jatkokaudelle.
Me homokuppi ollaan Väyrysen miehiä, Rossin viitoittamalla tiellä rakkaat keskusta miehet. Katsokaa Paavon huulia, ne tehty rakkautta varten pojat!
Paavosta olis tullut hyvä Euroopan presidentti, mutta Kekkonen pilas hyvän miehen itämielisyydellään. Paavo ei ole päässyt tästä traumasta eroon, vaikka taustalla on Santeri Alkio, joka ajoi Euroopan Yhdysvaltoja.