"Oli vähällä, ettei Suomen armeija joutunut sodan aikana aloittamaan toisen rintaman sotaa. Päämaja suunnitteli omien sotilaiden hyökkäystä maataloihin takavarikoimaan viljaa, lihaa, maitoa, voita ja kananmunia.
Talonpojat kätkivät tuotteensa ja myivät ne mustassa pörssissä kiskurihintaan. Armeijan ja siviilien oli vaikea saada elintarvikkeita säännöstelyhintaan, eikä kaupoissa ollut aina peruselintarvikkeita edes säännöstelykortteja vastaan.
Maaseudulla poliisit katselivat läpi sormien säännöstelyrikkomuksia. Maanviljelijöiden poikina poliisit olivat pikemminkin osa mustaa pörssiä.
Sodanaikaisen elintarvikesäännöstelyn vaikeuksista saa hyvän kuvan Untamo Utrion uudesta kirjasta Kotirintama kestää, jonka hänen jälkeläisensä ovat toimittaneet. Utrio toimi kansanhuollon tiedotuspäällikkönä ja näki läheltä kaikki elintarvikehuollon ongelmat.
Vaikka Suomi näki nälkää, se ei kokenut nälänhätää. Kun suomalaiset maanviljelijät pimittivät ruokaa, Suomi joutui turvautumaan Hitlerin Saksan elintarvikkeisiin, jotka oli usein ryöstetty sen miehittämistä maista.
Suomalaiset söivät ukrainalaista viljaa tai tanskalaista voita. Saksa kiristi Suomea elintarviketoimituksilla. Ne jotka kuvittelevat, että Suomi olisi voinut irtautua sodasta jo 1943, eivät ajattele sitä, että edessä olisi ollut nälänhätä ja joukkokuolemat, kun Saksa olisi lopettanut elintarviketoimitukset.
Sodan aikana Suomella ei ollut meriyhteyksiä Itämeren ulkopuolelle, joten se oli täysin Saksan avun armoilla.
Suomi oli varmaankin ainoa sotaa käyvä maa, jossa maanviljelijöiden etujärjestö MTK uhkasi maataloustuotteiden luovutuslakolla, kun se vaati tuottajahintojen nostamista lähemmäs mustan pörssin hintoja. Sanonnalla ”Kepu pettää aina” on siis pitkä historia Maalaisliiton päiviin asti.
Viranomaiset eivät juuri puuttuneet maanviljelijöiden harjoittamaan salakauppaan, sillä syytteet olisi pitänyt nostaa satojatuhansia viljelijöitä vastaan. Maalaisliittolaiset kansanhuoltoministeritkin taistelivat viljelijöiden etujen puolesta, vaikka se merkitsi muille nälkää.
Kun tänä päivänä vaaditaan, että Suomen maatalouden pitää olla niin laaja, että se pystyy kriisioloissa ruokkimaan kansan, herää epäluulo, että ahneet maanviljelijät eivät kuitenkaan toimita tuotteitaan kansalle tai armeijalle, jos musta pörssi tuottaa enemmän.
- Iltalehti

Vastaukset 24
Vanhimmat
sotaaikana muistan sen selvästi kuin eilisen päivän sanottiin ihmisille että niille riittää 1000 kilokaloria ja siihen määrään riitti leipäkortit
suomen valtio tiesi kuitenkin että oikea ravinto tarve on 2200 kilokaloria
ja tätä varten mustaa pörssiä valvottiin kulissintakaa erittäin tarkasti kaupan siis annetytiin käydä mutta poikkeuksen suuriin eriin puututtiin
-
-
no eihän tälläisiä armeijaan kelpaamattomat jopet tiedä
Joopa joo tukijussi. Kalle Hagert valvoi mustaa pörssiä? Joopa joo. Uskoo ken tahtoo. Vastuu on kuulijalla.
Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa?
Jos tullaan ulkopuolelta kertomaan paljonko saat korvausta tehdystä työstä, niin eikö tule halu pikkuisen kiertää määräystä jotta pysyisit itse hengissä?
Sota-aikana ei varmaankaan korvattu viljelijöille tuota elintarvikkeiden sääntelyllä keinotekoisesti laskettua hintaa, silloin ei tunnettu maataloustukia.
Jos nyt tulisi tilanne että lailla säädetään elintarvikkeille maksimihinta ja ei tukia niin tulisiko mustanpörssin kauppaa? Varmasti musta pörssi kukostaisi.
Ainakaan en raivoaisi punikeista 20 vuotta ja puhuisi paskaa isänmaallisuudesta yrittämättä edes elää puheitani todeksi käytännössä.
Punikit on paskaa.
Sota aikana oli pellon piinta-aloihin sidottu luovutusvelvollisuus kansanhuollolle
ja siinä tarkastajat Nuo ryösrtösuunnitelmat lienevät olleet entisillä
punakaartilaisillla jotk tuhosivat elintarvikevarastot joita eivät viitsineett ryöstää
navetat punikit polttivat eläimineen Vammalan suunnalla
Epärehellisuuden puolustaminen ahneudella, hmm...
Mutta hyvä kysymys tuo: - Mitä itse tekisit vastaavassa tilanteessa?
Edellisestä kriisistä on opittu ja viljelijöihin kohdentuvat tarvittavat pakkokeinot on suunniteltu aukottomammaksi kuin tuolloin aikanaan
Tuskin on. Heillä on nykyisin vahvempi asema. Vaalit hävittyäänkin pääsevät määräävään asemaan hallituksessa heitä tukevien yhtä itsekkäiden ja typerien eliittiduunarien takia.
Nyky sodassa ei tarvitse miettiä ruokaa, 3 suurimpaan kaupunkiin ydin-pommit ja hyvin riittää muille.
V. - 41 kesällä oli kuulemma kova kuivuus kaiken muun lisäksi. Lehris vaan kirjoteltiin ropagantaa, kuinka on työväestä kova puute. Sotavangeilla henki säily, jos pääsivät maataloon töihin. Vankileirellä oli kurjempaa.
Ihan pakko oli elukoita ja ruokaa pimittääkkin ettei kuoltu ite näläkään. Pakkoluovutus lautakunta saatto vaatia talosta nii ja niin palio, vaikkei kertakaikkiaan ruokaa ollu, no moni joutu ostaan ruokaa jostai ja antamaan sen sitte luovutukseen.
Sari Näreen mukaan ilmeisesti tukijussi murhasi myös vankeja saatuaan ne kiinni emäntänsä naimisesta? Mihin jäi näiden saarnaama 'ristuksen armo'.
Jopan fantasioissa.
maalaiskoirat on roskasakkia jotka elää muiden varoilla!
Kohtahan se joudutaan tekemään jos isännät ei ala asettumaan.
Kohtahan sitä joudutaan ruuasta maksamaankin ja maahanmuuttajien määräkin moninkertaistuu kun alkaa noita nälkäpakolaisia tulla :(
"Raportti: Lihansyöntiä vähennettävä rajusti, jotta kaikille riittää ruokaa maapallolla
Maailmassa tarvitaan väestönkasvun vuoksi noin puolet enemmän ruokaa kuin nyt vuoteen 2050 mennessä, arvioi World Resources Institute -järjestön raportti. "
Hyvä muistaa näin itsenäisyyspäivänä. Toinen hyvä esimerkki on se miten Sari Näreen kirjan mukaan käyttivät ilmeisesti valta-asemaansa kyläyhteisössä ja mustassa pörssissä seksin saamiseksi köyhiltä avuttomilta naarailta.
Jopaa ei olisi olemassa ilman äitinsä köyrintää.
Kun oli asema lähteä pois 1918; vinkuivat Saksaa avuksi. Saksalaisethan eivät olisi päästäneet rehupuntteja edes kotiin asetoverinsa Juho Heiskaisen perässä ilman Trotskin tunarointia Brest-Litovskin rauhanneuvotteluissa.
Yllättävästi tilanne on muuttunut siihen, että verorahoja siirretään tonnitolkulla maatalous"yrittäjille". Yrittäjä lainausmerkeissä, koska yleensä yrittämiseen liittyy riski, mutta maatalouteen verottajan antamat rahat.
Vai mitä tähän sanoo maatalousyrittäjä Aimo Tukiainen?
Kenelle verottaja antaa rahaa?
Kyllä palsta pelle on jälleen sekaisin. Kelantuet tulevat siis verottajalta?
Samanlaistahan se on kuin silloin, mutta tällä kertaa eivät voi vinkua demareita siunaamaan esimerkiksi 'apulantatuen' tapaisia röyhkeyksiä savupiipputeollisuuden kuollessa digitalisaatiossa pois.
Joo, varmaan oli paljon ruoan tuottajia ja ruokaa sellaisessa talossa, jossa oli vain leski ja ehkä tytär, kun pojat olivat rintamalla.
Miks ei olisi? Mikä esti talonämmää trokaamasta? Kirkossa joikuminenko?
Voiko agriin luottaa tiukan paikan tullen?