Kauppakorkean pääsykokeet + kokopäivätyö + perhe

Olen nyt miettinyt, että millaiseen liemeen olen itseäni mahdollisesti kehittämässä. Olen tällä hetkellä kokopäivätyössä oleva tradenomi, tosin pätkätöitä teen, mikä mahdollistaisi opiskelun ohessa. Pääsykokeisiin lukeminen vain tuottaa päänvaivaa, sillä en ole aloittanut vielä enkä ole uskaltanut hakupapereitakaan laittaa. Olen töissä 7-15 ja sen jälkeen muksu hoidosta ja ruuanlaittoa. Miten ihmeessä kerkeän lukemaan yhtä paljon kuin muut kanditutkintoon hakevat? Maisteriohjelman kautta on mahdotonta hakea, koska keskiarvo n. 3 ja opinnäytetyö vain 2. Vaikeamman kautta tämäkin pitäisi hoitaa, mutta mahdottomalta tuntuu, koska on perhe ja en haluaisi olla poissaoleva vanhempi, joka kaikki vapaa-ajat pänttää. Harmittaa, ettei pänttääminen onnistuu siinä määrin, ellei sitten olisi aloittanut jo tammikuussa. Onko muita, jotka ovat sovittaneet perhe-elämää ja työtä pääsykoepänttäysten lomaan?
3313
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Aivan selvä asia on, ettet ehdi etkä jaksa lukea yhtä paljon kuin ne, joilla ei ole mitään velvollisuuksia mihinkään suuntaan. Kotona toimii vielä täysihoito.

Jos nyt pääsisit opiskelemaan, perhe vaatii edelleen osansa. Kävisitkö vielä töissäkin opiskelun lisäksi? Yhtälössä on jotain liikaa. Mikä sinua ajaa opiskelemaan? Eikö työ ja perhe ole tarpeeksi?

Aniharva saa kaiken kerralla. On pakko tehdä valintoja.

Äänestä
  • No juuri se ajaa minua opiskelemaan lisää, sillä työkuviot ovat epävakaita ja tradenomeja on liikaa. Joka paikasta vähennetään ja työnkuva muuttuu niin, ettei työntekijöitä tarvitse entiseen tapaan. Kauppakorkeaan hain samana vuonna kun tradenomiksi opiskelemaan pääsin. Ajatuksena olisi se, että hyödyntäisin tässä samalla tämän epävakaan työtilanteen, koska loppukesästä olen 3 kk työttömänä ja talvella taas 3 kk töissä. Opiskelisin nämä välit, jolloin töitä ei ole. Hakutoimistoonkin olen ollut yhteydessä ja sanoivat, että mikäli jokin kurssi vaatii läsnäolopakon ja olenkin töissä, siirrän sen seuraavaan vuoteen. Olen ikuinen opiskelija, olen täydentänyt tradenomin tutkintoa sihteerintutkinnolla, mutta työtilanne ei siltikään parane. Hullua olisi alkaa opiskella täysin uutta alaa!

    Äänestä

Hei! Itse opiskelen täysin uutta alaa yliopistossa, jossa 100% työllisyys. Nollasta lähdettiin ja hyvin onnistuu töiden tekeminen samalla (osa-aikaisesti). Toivoisin, että jokainen asian ymmärtävä tiedottaisi nykyisiä sukupolvia (laittaisi sanaa eteenpäin), että saataisiin ihmiset oikeasti tajuamaan, että nyt ei todellakaan kannata opiskella tradenomiksi!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Satsuma83 kirjoitti:

Olen nyt miettinyt, että millaiseen liemeen olen itseäni mahdollisesti kehittämässä. Olen tällä hetkellä kokopäivätyössä oleva tradenomi, tosin pätkätöitä teen, mikä mahdollistaisi opiskelun ohessa. Pääsykokeisiin lukeminen vain tuottaa päänvaivaa, sillä en ole aloittanut vielä enkä ole uskaltanut hakupapereitakaan laittaa. Olen töissä 7-15 ja sen jälkeen muksu hoidosta ja ruuanlaittoa. Miten ihmeessä kerkeän lukemaan yhtä paljon kuin muut kanditutkintoon hakevat? Maisteriohjelman kautta on mahdotonta hakea, koska keskiarvo n. 3 ja opinnäytetyö vain 2. Vaikeamman kautta tämäkin pitäisi hoitaa, mutta mahdottomalta tuntuu, koska on perhe ja en haluaisi olla poissaoleva vanhempi, joka kaikki vapaa-ajat pänttää. Harmittaa, ettei pänttääminen onnistuu siinä määrin, ellei sitten olisi aloittanut jo tammikuussa. Onko muita, jotka ovat sovittaneet perhe-elämää ja työtä pääsykoepänttäysten lomaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu