Nuorempana minulla ei ollut kavereita, joiden kanssa jutella, sitten kun oli kavereita niin olin hiljaa ja kujin muiden mukana. Olen vasta alkanut seurustelemaan ja minulle iski ahdistus että mies jättää koska olen tylsä.
Ongelma on se että en osaa keskustella. Enkä jaksa. Jostain syystä olen väsynyt puhumaan. En ole kovinkaan ujo, tai sillä tavalla että uskallan tehdä kaikkea. Ujo olisi ehkä sellainen että ei välttämättä uskalla mennä pusuttelemaan miestä jne. Minulle se ei ole ongelma. Haluaisinkin että parisuhde olisi vain halia ja pusuja vaikka ei se niin voi olla, "pitäähän ihmisen osata puhua". En vain jaksa puhua mistään enkä kyllä keksikään mitään sanottavaa. Tuntuu että aiheet eivät kolahda. Kaikki tuntuvat puhuvan asioista joista minä en tajua mitään. Joku kun aloittaa kertomaan jotain asiaa niin kohta katselen jo muualle ja ajatelen että pääsisipä tästä tilanteesta pois. SIlloin ymmärrettävästi annan kuvan että "seura ei kiinnosta" siinä vaiheessa kaveri kyllästyy ja lähtee pois. Mies varmaan jättää nyt minut :(
Ongelma on se että en osaa keskustella. Enkä jaksa. Jostain syystä olen väsynyt puhumaan. En ole kovinkaan ujo, tai sillä tavalla että uskallan tehdä kaikkea. Ujo olisi ehkä sellainen että ei välttämättä uskalla mennä pusuttelemaan miestä jne. Minulle se ei ole ongelma. Haluaisinkin että parisuhde olisi vain halia ja pusuja vaikka ei se niin voi olla, "pitäähän ihmisen osata puhua". En vain jaksa puhua mistään enkä kyllä keksikään mitään sanottavaa. Tuntuu että aiheet eivät kolahda. Kaikki tuntuvat puhuvan asioista joista minä en tajua mitään. Joku kun aloittaa kertomaan jotain asiaa niin kohta katselen jo muualle ja ajatelen että pääsisipä tästä tilanteesta pois. SIlloin ymmärrettävästi annan kuvan että "seura ei kiinnosta" siinä vaiheessa kaveri kyllästyy ja lähtee pois. Mies varmaan jättää nyt minut :(
Vastaukset 1
Vanhimmat
Meistä toiset ovat hiljaisia ja toiset puheliaita ja keksiväliltäkin löytyy. Saan toisinaan hiljaisilta kommentteja että vähempikin puhuminen riittäisi ja on rasittavaa kuunnella jatkuvaa pulputusta ja itse kyllä vastaavasti koen tylsyyttä, jos ei porukassa ole ketään toista aktiivista puheen ylläpitäjää. Tulee siinäkin tunne, että olisi sitten parempi olla vaikka yksin.
Puolisoni on hiljainen, mutta hän nautti että vierellä on toinen joka pitää ääntä ilmassa, pohtii, kommentoi, kertoo mitä on lukenut, kokenut...
Vaikea on persoonallisuuttaan muuttaa. Sinun kannattaisi jutella asiasta kumppanin kanssa. Kokeeko hän hiljaisuuden ongelmana vai onko se juuri se piirre, jonka vetää häntä seuraasi. Onko niin, että hän haluaa puhua ja tarvitsee sanoilleen kuuntelijaa. Olen huomannut, että aviopareissa on juuri noin: toinen puhuu ja toinen on hiljaa. Vastakohdat täydentävät toisiaan.
Kun otata asian esille, niin sekin selviää hänelle, että et ole tylsä, tyhmä vaan et yksinkertaisesti koe tarvetta aina ilmaista ajatuksiasi ääneen vaan haluat kuunnella ja pidät ele- ja kosketusviestinnästä. Jos koet hiljaisuuden taakkana ja stressinä, niin ei luovuutesi pääse esille ja se vähäinen ja varmaan asiallinen sanottava on työlästä tuoda esille.