Potkut saanut paperimies leikkii herraa ja kurnuttaa työttömiä. Olisi aika vaihtaa tilalle parempi??
LINDSTRÖM ESIIN!
kapitalistinuoksuhevone
691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
noku...pitää kysyä ensin sonnilta....
met mulipäät etustamme äärioikeistoa ja maolaisuutta ja mitä kurjempi onpi kansan tila, sitä vallankumouksellisempi
Laboranttiopiskelija, valeluottamusmies Lindström on tottunut selkäpuukottaja, joten avaajan vaatimus on erittäin vaikea toteuttaa. Kun osaamaton ja kouluttamaton ihminen yrittää selvittää itselleen liian spesifisiä kysymyksiä, hän joutuu muiden vietäväksi. Se puolestaan johtaa selittelemään etujen leikkausten ja tessien alasajojen olevan Suomen ja etenkin työttömien etu.
Lindströmin ymmärrys ei riitä siihen, että esimerkiksi työajan pidennys ja ostovoiman vähentäminen aiheuttavat työttömyyttä, ei työpaikkojen lisäystä. Lindströmin teoria menee niin, että palkkoja laskemalla ja työaikaa lisäämällä Suomen viennin kilpailukyky kasvaa ratkaisevasti. Jo tässä kohtaa Lindström on pihalla kuin entinen voimanostaja. Palkkojen osuus lopputuotteen kustannuksista on minimaalinen ja vientituotteiden kilpailukyky on kiinni enemmän esimerkiksi teknologisista oivalluksista ja hyvästä suunnittelusta. Samaan aikaan menetetään etenkin uusien vientituotteiden kehittämisen kannalta elintärkeät kotimarkkinat, kun kulutus keskittyy perustuotteisiin eikä uusia kotimaan investointeja tehdä. Verotulojen vähentyessä ajetaan alas myös yhteiskunnan infrastruktuuria, mikä vähentää entisestään myös viennin kilpailukykyä. Katastrofi varmistetaan ajamalla koulutusta ja sosiaalipalveluja alas.
EK:n asiamies Lindström on heittäytynyt ymmärtämättömyyttään työnantajien osingonjaon mannekiiniksi ilman mitään tajua toimintansa vaikutuksista. Toivon joka tapauksessa, että Lindströmistä tulee persujen puheenjohtaja Soinin jälkeen, mikä varmistaisi persujen poistumisen puoluekartalta.
Lindströmmi oli vielä jokunen vuosi sitten ainakin puheissaan pienen ihmisen ja vähäosaisen asialla. Eipä ole tainnut päätöksissä ja äänestyksissä tulla huonompi osaiset suomalaiset mieleen. Enpä olisi uskonut että se tällälailla köyhää äänestäjää kusettaa. Mitätön äijä kertakaikkiaan!
On tullut ja ryöstömielessä!
Jurpii, juuri maksoin sille 170 korotetun rikesakon!