Kun kuolema koskettaa, elämän rajallisuus tulee lähelle. Surun kohdatessa myös seurakunta tarjoaa apua.
Kristinuskon keskeinen sanoma on, että elämä ei pääty kuolemaan. Meille on annettu toivo kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuolema on portti tulevaan elämään: elämässä ja kuolemassa voimme jättäytyä luottavaisesti suurempiin käsiin.
Kuolemaa kohdattaessa omien läheisten ja uskonystävien lisäksi seurakunnan työntekijät tukevat surussa. Diakoniatyöntekijät ja papit ovat läsnä; heidän kanssaan voi jakaa kuolemaan liittyviä ajatuksia ja tunteita. Myös käytännön asioihin voi pyytää apua seurakunnasta.
Läheisenä surussa
Läheisen kuoleman kivusta voi selvitä ajan kanssa, surua jakaen. Useissa seurakunnissa toimii sururyhmiä, läheisensä menettäneille tarkoitettuja vertaistukiryhmiä.
Joskus voi tuntua vaikealta lähestyä kuolleen omaisia. Yhteydenotto lykkääntyy helposti. Vaikka ei voisikaan helpottaa surua, voi kuitenkin osoittaa välittävänsä. Surevia voi myös auttaa käytännön asioissa.
Sanat jäävät puolitiehen. Riittää, että ollaan yhdessä. Siionin lauluissa ja virsissä on monia lohduttavia, kuolemaankin liittyviä lauluja, joiden kautta voi myös lähestyä surevaa.
Lapsen suru
Erityisesti läheisen ihmisen kuoleman tapahtuessa lapset tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota. Lapset surevat ja ilmaisevat surua heille ominaisella tavallaan.
Asiaa voi miettiä yhdessä lapsen kanssa. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä ole vastauksia, mutta ajan kuluessa voi ehkä oppia ymmärtämään paremmin.
Sureva lapsi tarvitsee paljon läheisyyttä, läsnäoloa ja juttelemista. Tukea lasten selviytymiseen voi pyytää esimerkiksi kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista.
Diakoniatyöntekijä voi auttaa
Papin tai diakoniatyöntekijän puoleen voi kääntyä, jos kokee tarvetta jakaa suruaan seurakunnan työntekijän kanssa. Myös surevan läheinen tai auttajataho voi hänen luvallaan välittää tapaamispyynnön seurakuntaan.
Diakoniatyöntekijän vierailulla pääosassa on kuuntelu ja keskustelu. Toisinaan jo pelkkä läsnäolo lohduttaa ja rohkaisee – surussa tarvitaan toisia ihmisiä lähelle.
Suunta eteenpäin
Miten painavan surun keskellä sitten saa toivoa ja lohtua jatkaa omaa elämää? Luopumiseen suostuminen on kipeä tie.
Raamatun sanat tuovat lohdutusta monille sureville. Lohdullisia sanoja löytyy esimerkiksi Ilmestyskirjasta: ”Jumala pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:4.)
Kristinuskon keskeinen sanoma on, että elämä ei pääty kuolemaan. Meille on annettu toivo kuolemanjälkeisestä elämästä. Kuolema on portti tulevaan elämään: elämässä ja kuolemassa voimme jättäytyä luottavaisesti suurempiin käsiin.
Kuolemaa kohdattaessa omien läheisten ja uskonystävien lisäksi seurakunnan työntekijät tukevat surussa. Diakoniatyöntekijät ja papit ovat läsnä; heidän kanssaan voi jakaa kuolemaan liittyviä ajatuksia ja tunteita. Myös käytännön asioihin voi pyytää apua seurakunnasta.
Läheisenä surussa
Läheisen kuoleman kivusta voi selvitä ajan kanssa, surua jakaen. Useissa seurakunnissa toimii sururyhmiä, läheisensä menettäneille tarkoitettuja vertaistukiryhmiä.
Joskus voi tuntua vaikealta lähestyä kuolleen omaisia. Yhteydenotto lykkääntyy helposti. Vaikka ei voisikaan helpottaa surua, voi kuitenkin osoittaa välittävänsä. Surevia voi myös auttaa käytännön asioissa.
Sanat jäävät puolitiehen. Riittää, että ollaan yhdessä. Siionin lauluissa ja virsissä on monia lohduttavia, kuolemaankin liittyviä lauluja, joiden kautta voi myös lähestyä surevaa.
Lapsen suru
Erityisesti läheisen ihmisen kuoleman tapahtuessa lapset tarvitsevat erityistä tukea ja huomiota. Lapset surevat ja ilmaisevat surua heille ominaisella tavallaan.
Asiaa voi miettiä yhdessä lapsen kanssa. Kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä ole vastauksia, mutta ajan kuluessa voi ehkä oppia ymmärtämään paremmin.
Sureva lapsi tarvitsee paljon läheisyyttä, läsnäoloa ja juttelemista. Tukea lasten selviytymiseen voi pyytää esimerkiksi kirkon perheasiain neuvottelukeskuksista.
Diakoniatyöntekijä voi auttaa
Papin tai diakoniatyöntekijän puoleen voi kääntyä, jos kokee tarvetta jakaa suruaan seurakunnan työntekijän kanssa. Myös surevan läheinen tai auttajataho voi hänen luvallaan välittää tapaamispyynnön seurakuntaan.
Diakoniatyöntekijän vierailulla pääosassa on kuuntelu ja keskustelu. Toisinaan jo pelkkä läsnäolo lohduttaa ja rohkaisee – surussa tarvitaan toisia ihmisiä lähelle.
Suunta eteenpäin
Miten painavan surun keskellä sitten saa toivoa ja lohtua jatkaa omaa elämää? Luopumiseen suostuminen on kipeä tie.
Raamatun sanat tuovat lohdutusta monille sureville. Lohdullisia sanoja löytyy esimerkiksi Ilmestyskirjasta: ”Jumala pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:4.)
Vastaukset 2
Vanhimmat
puhuu Jumalan huolenpidosta: ”Herra, sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään olivat kaikki päiväni jo luodut.” (Ps. 139:16.)
On totta, että Kristinuskon sanoma on juuri se, että elämä jatkuu Uudessa Jerusalemissa (Ilm 21;1-3) ja saamme olla yhdessä, kaikki uudestisyntyneet, Israel ja pakanat ja luonnollisesti Kolmiyhteinen Jumala.
On kuitenkin huomioitava se, että tämän mahdollistaa Messias, Jeesus Kristus,
Joh. 1:3
Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Eli kaikki on syntynyt Pojan kautta, maa, eläimet, puusto ja ihminen.
Ihmisen ollessa Hän lausui, Joh 15; 5. Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Ilman Häntä emme ole mitään.
Siinä on suuri haaste lestadiolaisille, jotka pelkäävät lahkoaan enemmän kun Kolmiyhteistä Jumalaa.
Kuolema on vaikea, mutta yleensä vain jäljelle jääneille, kuolleella ei ole mitään hätää, jos on uudestisyntynyt, mutta kaikki surevat ilmeisesti ei.
Lapsen kuolema tuntuu vielä pahemmalta.
Hautasin kerran kaksi pientä lasta, jotka kuolivat tapaturmaisesti, samaa tapahtumaa en halua toistaa.
Tilanteeseen sitoutuu valitettavasti liikaa, vaikka se on kuitenkin luonnollinen tapahtuma.
Kuten kirjoitin, Jeesus kulkee mukana tässäkin ja lopuksi Isän tullessa Jerusalemiin, loppuu suru.
Tosi hyvä kirjoitus.
Kes.