Kuka ampui Paraisten poliisilaitoksen oveen

EI_KUKAAN_NÄHNYT

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016033121345580_uu.shtml
Kuka ampui Paraisten poliisilaitoksen oveen 7.65-millisellä aseella joulukuussa?

Laboratoriotutkimuksissa on selvinnyt, että Paraisten virastotalon ampumisessa käytettiin 7.65-millistä asetta.

Paraisten virastotalon pääoveen ammuttiin 8. joulukuuta 2015. Aluksi pidettiin teoriassa mahdollisena, että lasioven reiän olisi aiheuttanut jokin muu kuin laukaus.

Mutta eilen valmistuneissa laboratoriotutkimuksissa varmistui, että oveen tosiaan ammuttiin, ja poliisin tiloista löytynyt pieni esine oli 7.65-millinen patruuna.

Miksi oveen ammuttiin ja kuka oveen ampui, on edelleen epäselvää.

Samassa rakennuksessa toimii poliisin päivystyksen lisäksi ulosotto ja muita Paraisten kaupungin tiloja.

- Henkilökohtaisesti uskon, että ampuminen kohdistui nimenomaan poliisiin, sanoo rikoskomisario Jan Storing.

Storing itse huomasi silmiinpistävän reiän ovessa tullessaan töihin 8. joulukuuta hieman ennen aamukahdeksaa. Päivystäjä, joka oli tullut Storingia aiemmin työpaikalleen kymmentä yli seitsemän, ei reikää ollut nähnyt.

- Kukaan ei ollut nähnyt mitään, kukaan ei ollut kuullut mitään. On tämä edelleen mysteeri.

3

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näkymätön_ampuja

      No johan ilmanmuuta on selvää ettei täällä kukaan näe kuule mitään !?

      Ja ampujan onneksi ei ole kameroitakaan ole missään, vai onko ?!

    • Huh.

    • JonLillering

      Millainen ase on todennäköinen, kun läpimitta on 7.65 ? Melko järeä kaliperi on. Jos joku oli tuomassa isosiän jäämistöä tai löytötavaraa, ja ase laukesi vahingossa taskusta tai kassista kaivettaessa

      Siitä voi päätellä jotain ampujan taustasta. Mutkia myydään alamaailmassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      69
      2522
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2217
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      105
      2157
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2121
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      9
      2062
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      107
      1993
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1895
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      597
      1889
    9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      23
      1673
    10. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      40
      1447
    Aihe