Olen vihainen, väsynyt ja toivoton. Minulla on kaikki perustarpeet ja ylikin, mutta en ikinä saa sitä, mitä todella haluan, vaikka miten yrittäisin. Koen, että minun kuuluisi todella saada se, mutta se ei ole mahdollista. Se tekee minut katkeraksi ja vihaiseksi. Toivon, että ihmisiä kuolisi. Haluaisin kuristaa heitä ja läimäistä lopuksi kasvoihin. Haluan olla ilkeä, mutta salaa. Pelkään itseäni tämän vuoksi, koska tuntuu hyvin vaikealta olla satuttamatta ketään toista silloin kun minua satutetaan. Se tunne on kasvanut jatkuvasti, pikkuhiljaa.
Muuten olen hyväntuulinen ja onnellinen kaikesta, mitä olen saanut. Ystäviä ei ole ja koen toisinaan olevani yksinäinen. En voi siis puhua kellekään. Mielialat voivat helposti vaihdella ääripäästä toiseen. Saatan olla hyvin mukava, mutta yksikin väärä sana voisaada minut miettimään sitä päiväkausia ja silloin jo taas haudon kostoa. Miten eroon tällaisista vihamielisistä tunteista? Olenko vain yksinkertaisesti omahyväinen ja itsekäs, koska asiani kuitenkin ovat todella hyvin joihinkin muihin verrattuna?
Muuten olen hyväntuulinen ja onnellinen kaikesta, mitä olen saanut. Ystäviä ei ole ja koen toisinaan olevani yksinäinen. En voi siis puhua kellekään. Mielialat voivat helposti vaihdella ääripäästä toiseen. Saatan olla hyvin mukava, mutta yksikin väärä sana voisaada minut miettimään sitä päiväkausia ja silloin jo taas haudon kostoa. Miten eroon tällaisista vihamielisistä tunteista? Olenko vain yksinkertaisesti omahyväinen ja itsekäs, koska asiani kuitenkin ovat todella hyvin joihinkin muihin verrattuna?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kirjoitan sinulle.Ihan ystävällisesti.hyvä nimimerkki,kyse saattaa olla ns.piilotetusta aggressiosta.Etsi vaikka hakukoneen kautta lisää tietoa asiasta.sanon vaan,että ymmärrän sinua, jos olet nuorikin.Ajat ovat muuttuneet.Näitä on jo monilla.Välttämättä ystävien puuttuminen ei vaikuta asiaan siis jos kyse on piilotetusta aggressiosta.