Kun ihminen ottaa elämältä pataan, ehkä joutuu petetyksi, tai muuten kaltoinkohdelluksi, hän paaduttaa itsensä, eli kovettuu.
Tietynlaiset ihmiset ovat luonteeltaan sellaisia, että he tietävät mitä he tekevät. Jos he esimerkiksi päättävät olla pahoja, he tietävät miten se tehdään, miten seurausten kanssa eletään ja miten ne minimoidaan. Pahan tekeminen aiheuttaa ihmisessä sisäistä kitkaa, joka sekin paaduttaa. Paatumisessa oudointa on se, että sisäinen loukkaantuminen, joka sen lopulta aiheuttaa, tekee ihmisestä myös välinpitämättömän oman kohtalonsa suhteen. He saattavat aavistaa, että suunta on huono, ja että asiat päättyvät turmiollisesti, lopulta jopa henkilökihtaisiin tragedioihin, mutta turtuneina, itsepäisinä ja sisäistä kaunaa kantavina he eivät välitä siitä. Ehkä tarkoitus on myös näyttää maailmalle keskaria.
Miten siis toimia ihmisten kanssa, jotka ovat kovettuneet elämän myrskyissä? Ei voi toimia juuri mitenkään. Voi tuoda esille erilaisia asioita, mutta lopulta ne eivät liikuta ihmisen sisintä olemusta. Se vaan on niin.
Totta kai erilaiset asiat kutsuvat ihmistä muutokseen. Se on aina sisäisen kamppailun paikka. Kukaan muu ei voi tehdä ihmisen puolesta päätöksiä. Näissä asioissa me olemme yksin jokainen.
Tietynlaiset ihmiset ovat luonteeltaan sellaisia, että he tietävät mitä he tekevät. Jos he esimerkiksi päättävät olla pahoja, he tietävät miten se tehdään, miten seurausten kanssa eletään ja miten ne minimoidaan. Pahan tekeminen aiheuttaa ihmisessä sisäistä kitkaa, joka sekin paaduttaa. Paatumisessa oudointa on se, että sisäinen loukkaantuminen, joka sen lopulta aiheuttaa, tekee ihmisestä myös välinpitämättömän oman kohtalonsa suhteen. He saattavat aavistaa, että suunta on huono, ja että asiat päättyvät turmiollisesti, lopulta jopa henkilökihtaisiin tragedioihin, mutta turtuneina, itsepäisinä ja sisäistä kaunaa kantavina he eivät välitä siitä. Ehkä tarkoitus on myös näyttää maailmalle keskaria.
Miten siis toimia ihmisten kanssa, jotka ovat kovettuneet elämän myrskyissä? Ei voi toimia juuri mitenkään. Voi tuoda esille erilaisia asioita, mutta lopulta ne eivät liikuta ihmisen sisintä olemusta. Se vaan on niin.
Totta kai erilaiset asiat kutsuvat ihmistä muutokseen. Se on aina sisäisen kamppailun paikka. Kukaan muu ei voi tehdä ihmisen puolesta päätöksiä. Näissä asioissa me olemme yksin jokainen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olisko noin. Itsensä kovettaneet ihmiset ei pelkää kuolla ehkä jopa toivovat sitä.
Sitähän se joskus on.
Minun kokemukseni mukaan juuri oikealla hetkellä ansaitsematon armo eli rakkaus, jota ei odota ja jota ei ansaitse, joka on käsittämätöntä omien tekojen perusteella voi murtaa panssarin ja murentaa mielen suojamuurit.
Tietenkin voidaan puhua epäsosiaalisesta persoonallisuuden rakenteesta ja psykopatiasta lääketieteessä eli ihminen voi olla tunteeton tietyllä tapaa... En tiedä, miten näitä ihmisiä voisi auttaa. Onko ihminen antanut sielunsa tietoisesti pahalle. Miten omatunto voisi herätä. Uskon, että näin voi käydä. Ihan sama, mitä lääketiede sanoo. Uskon tietynlaiseen synnintuntoon.
Ihan asiaa. Ja sitten joku taas ei olekaan välinpitämätön oman kohtalonsa suhteen, hänpä saattaakin ajatella "elävänsä ikuisesti" ja selviävänsä mistä vaan, koska omaatuntoa tai myötätuntoa ei ole.
Mitä tuollaiseen nyt voisi kommentoida? Liian diippiä.
Mitä jos jättäisit tuon ihmisen kestä puhut rauhaan noin negatiivisesti toivot hänen elämänsä menevän
Ootko satan1sti.
Et voi toimia mitenkään. Vain toivoa.
Mulle on tullut elämältä pataan aika reilusti. Kun tarpeeksi tulee takkiin, niin ihminen turtuu, hyväksyy ettei onnistu missään ja lopettaa turhat kuvittelut ja yrittämiset. Ainakin mun kohdalle kävi noin. Mä olen hyväksynyt faktan etten kelpaa mihinkään, enkä kelpaa muille ihmisille. Mun kohdalle ei tullut rakkautta, ei ystävyyttä, ei onnistumisia. Olin vain muiden tiellä ja riesana, aina väärään aikaan väärissä paikoissa. Ehkä olen paatunut uskomaan ettei mulle ole paikkaa tässä maailmassa. Sen verran olen paatunut etten anna jonkun toista kertaa kusettaa, käyttää hyväksi. Etsiköön muualta uuden kusetettavan idiootin. Jos joku on kohdellut mua huonosti, niin mun vaikea uskoa ett siitä ihmisestä hyvää. Ei kukaan muussakaan mitään hyvää nähnyt vaikka eivät edes tunteneet mua, pelkän ulkonäön takia mut leimattiin muuksi kuin mitä olen. Mä paaduin sen verran kokemuksistani etten luota ihmisiin kovin helpolla. Mä halusin ennen ihmisistä hyvää, mutt en enää. Liian monesti olen pettynyt ihmisiin ja itseeni, kun luulin jotakuta paremmaksi ihmiseksi kuin hän oikeasti oli.
Minä ymmärrän sinua täysin. Minua ei ole 'täysin kusetettu', mutta takkiin on tullut. Luottamus ihmisten aitoon hyvyyteen on hävinnyt.
Niin tuo aloitus ei koske ketään yhtä ihmistä, jonka tunnen, tai jos koskeekin joitakin tuntemiani, niin yhtä lailla myös itseäni. Kunhan kirjoittelen ajatuksiani. Yksityisiä, joita en kaikkia kerro edes läheisilleni. Tänne voi purkaa, kun kukaan ei voi minua varmuudella tunnistaa. Netti on tämmönen.
Pitäisi olla vilpitön. Mitä järkeä tehdä kaikkensa rikkoakseen suojamuurin ja hylätä sen jälkeen? Sitä sit kovettuu takaisin ja rakentaa suojamuuri uudelleen, sekä ymmärtää että 2v on liian lyhyt aika päästää suojamuurin läpi. 4vuotta vois olla seuraava. Ei jaksais aina kokea samaa uudestaan ja uudestaan. Eka viedään sydän, sitten käykin ilmi että toinen on varattu.
Tämä on niin diippiä settiä.
Tuo ei pidä paikkaansa etteikö kukaan voisi tehdä toisen ihmisen puolesta päätöksiä. Koko yhteiskuntahan perustuu siihen että joku muu on jo päättänyt miten vietät aikasi.
Jokainen tekee itse ratkaisunsa henkilökohtaisimmissa valinnoissa.
Ja sitten informaatiota. Kaikki tänne kirjoittamanne asiat voidaan jäljittää ja kaikesta laittomasta joutuu vastaamaan itse.
Itsensä kovettamisessa on usein kyse siitä että on "pelannut liian kovassa liigassa". Jos et ole kova, älä näyttele sitä. Ole itsesi kaltaisten joukossa. Ihminen itse useimmiten hakeutuu itseään henkisesti vahevempaan seuraan. Tai humaltuu seurasta jolla on valtaa. Hyvänä esimerkkinä Susan Ruusunen. Ja mikä oli hänen kohtalonsa? Tulla tuomituksi kun Vanhanen heitti hänet pihalle kuin rukkasen ja suivaantui että Susan toi asian julkisuuteen.
Joten, elä omankaltaistesi joukossa. Sielä ei satuteta eikä sielä tarvitse kovettua. Antaa narsistien ja despoottien tapella keskenään. Heidän elämänsä muodostuu poikkeuksetta vian noista asioita.
En oikein allekirjoita tätä. Kaikenlaisessa seurassa on kovia ja vähemmän kovia ihmisiä. Missään ei ole seuraa, jossa on vain haavoittuneita enkeleitä. Ihmisissä on myös kovuutta ja herkkyyttä samassa paketissa.
Missä on se seura, jossa ketään ei satuteta? Jopa oli erikoinen elämänohje sinulla. :D
Ylipäätään tuo että elää vain itsensä kaltaisten joukossa on liian yksinkertaistava ohje. Miten kukaan voi elää vain itsensä kaltaisten joukossa? Jopa hänen perheenjäsenten kesken voi olla suurta vaihtelua luonteissa.
Miehillä tietysti on tapana tehdä joissain tilanteissa radikaaleja ratkaisuja. Käytännössä kaikki miehet toimivat niin.
Tuo oli kyllä niin utopiaa. Ei ole mitään ryhmäkäyttäytymisen taitoja, edes nk uskovaisten keskuudessa. Samanlaisia ihmiset on kaikkialla, herroissa ja narreissa.
juuri näin . Komppaan edellistä kirjoittajaa. Ihmisen pitää oppia elämästään että turha on ihmiselle joka on satuttanut sinua niin antaa enää mahdollisuuksia. Mutta aina kannattaa siirtyä samanlaisten ihmisten pariin. Niiden , joihin sattuu kylmyys ja kova kohtelu. Empaattisen ihmisen tulisi parantua vain toisen empaattisen ihmisen sylissä. Tunnekylmä ihminen ei ole koskaan mitään hyvää. empaattinen ihminen ei kosta koko ajan kokemiaan vääryyksiä nämä psykot ja nassut sitä vastoin elävät kostosta kostoon. ei kiitos. ja hyvä niin.
Tiedän vain koston aiheuttavan mielipahaa en halua ketään särkeä ja kokevan pahaa oloa joten minimoin lähtemällä pois. Joskus kaipaan ymmärrystä, niin kovin että haluan lohduttautua kertomalla kun ei ole ystäviä kelle kertoa eikä tule varmaan olemaan kun en luota enää kehenkään.
Ja sinä oletkin varmasti mielelläsi seuraamassa vieressä jos oikein huonosti kävisi???
Kuinka monta vuotta ootkaan sitä tehnyt? Kuinka monta vuotta ollut kateellinen. Raapinut välinpitämättömyydellä toiseen naarmuja tai tosiaan vain vierestä katsonut.
Minusta aloittaja vaikutti vähän liiankin armolliselta. Kaikki ei näe pahuutta samalla tavalla.
Pata kattilaa
Ei pidä yleistää. Tuskin kaikki kovetu, moni ottaa opikseen kun näkee että tuli selkään. Se mikä ei tapa vahvistaa ja elämän karikot on vain kompastuskiviä.
Jotkut ihmiset tuntuvat kadottaneen inhimilliset tunteet, mutta heitäkin on kahdenlaisia.
Inhimillisiä tunteita voi hallita siten, että ne tiedostaa itsessään ja tunnustaa ne itselleen, mutta ei anna niiden hallita itseään ja toimintaansa. Sitten on kuvailemasi kaltaisia, jotka ovat kovettaneet itsensä ja tulleet itselleen välinpitämättömiksi. En osaa täysin asettua sellaisen ihmisen kenkiin, mutta olen sitä sivusta seurannut ja yrittänyt ymmärtää.
Ihmisillä on oikeus tehdä omat valinnat ja omat ratkaisut. Silti ihmetyttää se, että joku joka tarkoituksellisesti haluaa tehdä "pahaa", vaikka ymmärtää sen johtavan seuraamuksiin, ajattelee, että niitä voisi minimoida?
Eikö kuvailemasi kaltainen ihminen ole tavallaan menettänyt uskonsa elämään ja sen tarkoitukseen, vajonnut jonkinlaiseen syvään kuoppaan, jonne haluaa vetää muutkin? Miksi ei yrittäisi kavuta sieltä pois?
Elämä voittaa, hyvyys koittaa. Jokaisella on valinnanvaraa.