Arvatkaa kuka?

Osaatteko sanoa edes mistä puolueesta on tämä EU:n ja rahaliiton ylistäjä ja Venäjän uhan tunnustaja?

….myöntää Suomen EU-jäsenyyden olleen oikea ratkaisu, jota ilman olisimme Venäjän sylissä.
… kirjoittanut Ilkka-lehteen tilityskolumnin…. kirjoituksen otsikkona on Tosiasioiden tunnistamisen ja tunnustamisen aika.

…kuvailee, miten Suomi integroitiin EU-jäsenyyden myötä länteen ja vietiin ytimiin eurojäsenyydellä.

– Olisiko näitä ratkaisuja koskaan tuettu ja tehty, jos olisi tiedetty kielteiset sivuvaikutukset? Tuskin olisi. Epäiltiinhän niitä silloinkin, ihan oikeutetusti ja perustellusti.

–… on vaikea tunnustaa sitä, että nämä ratkaisut ovat olleet kuitenkin oikeita, kun nyt katsotaan isoa maailmanpoliittista kokonaiskuvaa. Jos Suomi olisi nykytilanteessa unionin ulkopuolella, olisimme käytännössä Venäjän sylissä ja vaaravyöhykkeessä Ukrainan tapaan, …toteaa.

– Ja jos Euroopassa ei olisi rahaliittoa, EU olisi todennäköisesti jo hajonnut kansainvaellusten paineessa. Rahaliitto on liima, joka on pitänyt unionin kasassa.

HÄNEN MUKAANSA SUOMELLE OLISI OLLUT KATASTROFI JÄÄDÄ VENÄJÄN KANSSA KAHDEN

– Se toimi vanhassa maailmassa, mutta se ei toimisi nykyään.
33207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kunnia persulle silloin kun on sen paikka. Nyt on. Kirjoittaja on aivan oikeassa.

Äänestä
  • Ei ole koskaan tullut tilaisuutta kehua persua koska eivät ole tehneet mitään kehuttavaa. Nyt pitää oikein ottaa hattu päästä Saarakkalan edessä. Saarakkalan kääntymys ja rehellinen tunnustus sopii esimerkiksi minkä tahansa puolueen poliitikoille.

    Äänestä

Pikka jabbat sanoo sitä, mitä iso Jabba vaatii. Muuten tulee harjasta.

Äänestä
  • Saarakkala otti pitkän askeleen kohti seuraavan puheenjohtajan paikkaa. Suoraselkäinen ja rehellinen mies olisi hyvä logo persupuolueelle.

    Äänestä

  • seuraavapuhjoht kirjoitti:

    Saarakkala otti pitkän askeleen kohti seuraavan puheenjohtajan paikkaa. Suoraselkäinen ja rehellinen mies olisi hyvä logo persupuolueelle.

    Onpahan samaa populistisakkia nykyisen puheenjohtajansa kanssa. Selkäranka umpikierona käännellään rispaantunutta ja aikoja sitten kulahtanutta takkia niin tiuhaa tahtia, että terveyskin reistaa sekä henkisesti että fyysisestikin. Silmät kiiluu fosforina Bryssän suuntaan, kuin saalista iltahämärissä kiihkeästi kärkkyvällä kollilla. Bryssälle kumarrellaan nyt nokka maahan asti useita kertoja päivässä, kun ennen vaaleja sinnepäin vain syljeskeltiin ja näyteltiin koko ajan ahteria hajujen kera. Konna ja luikuri sellainen on, joka ennen vaaleja ja vaalien jälkeen puhuu ja toimii täysin päinvastoin.

    Äänestä

Nuolkaamme Ryssä persettä.

Äänestä
  • Mitähän pahaa Venäjä on sulle tehnyt ?

    Äänestä

  • IhmeUrputusta kirjoitti:

    Mitähän pahaa Venäjä on sulle tehnyt ?

    Kohdistaa Suomeen infosotaa, harrastaa poliittista painostusta (esim. turvapaikanhakijoiden kärräys itärajalle kunnes Suomi suostui kiristykseen), jatkuva vihamielinen kirjoittelu venäläismediassa, ...

    Sitten tulee tietysti yleisempi inho esim. Ukrainaan hyökkäämisen takia.

    Äänestä

  • siinä.hieman.syitä kirjoitti:

    Kyllä sulla pitää olla sitten vihankohteita, ei voi olla kivaa sunkaan raukan elämä.

    Varsinkin kun nuo asiat ovat itseaiheutettuja, siis EU;n.

    Kaikki tuo on suoraa seurausta EU jäsenyydestä ja siitä miten EU kohtelee venäjää.

    Mutta eihän sillä väliä ole kaltaisellesi rasistille jonka ryssäfobia lemuaa taivaaseen asti.

    Äänestä

  • IhmeUrputusta kirjoitti:

    Kyllä sulla pitää olla sitten vihankohteita, ei voi olla kivaa sunkaan raukan elämä.

    Varsinkin kun nuo asiat ovat itseaiheutettuja, siis EU;n.

    Kaikki nuo ovat Venäjän harkitusti tekemiä toimia joihin EU:lla ei ole osaa eikä arpaa.

    Venäjän nykyjohtoa onkin syytä vihata ja inhota. Onneksi se romahtaa pian yhdessä Venäjän talouden kanssa.

    Äänestä

  • Ennen_venäjä_kuin_EU kirjoitti:

    Kaikki tuo on suoraa seurausta EU jäsenyydestä ja siitä miten EU kohtelee venäjää.

    Mutta eihän sillä väliä ole kaltaisellesi rasistille jonka ryssäfobia lemuaa taivaaseen asti.

    No miten EU sitten kohteli Venäjää? Pyrki mahdollisimman hyvään yhteistyöhön, teki kauppasopimuksia, otti Venäjän mukaan kaikenlaiseen kansainväliseen yhteistyöhön, ...

    Venäjä vastasi hyökkäämällä Ukrainaan.

    Äänestä

  • venäjähyökkäsiukrainaan kirjoitti:

    Idiootti !

    Tuosta on enää vaikea erottaa, onko kyseessä kirjoittajan auttamaton typeryys, vai onko sellainen ns. CIA;n länsitrolli !

    Äänestä

  • UnelmaShittiä kirjoitti:

    Idiootti !

    Tuosta on enää vaikea erottaa, onko kyseessä kirjoittajan auttamaton typeryys, vai onko sellainen ns. CIA;n länsitrolli !

    Kuulut Venäjän 5:nteen kolonnaan. Ennen oli taistolaiskommarit, nyt on jotkut Putinia rakastavat ihmesekopäät. Sodan aikana sinun laisesi Putinin perseen nuoliat laitetaan lukkojen taakse etteivät ole vaaraksi isänmaalle..

    Äänestä

  • UnelmaShittiä kirjoitti:

    Idiootti !

    Tuosta on enää vaikea erottaa, onko kyseessä kirjoittajan auttamaton typeryys, vai onko sellainen ns. CIA;n länsitrolli !

    Kerro toki mikä tuossa ei pitänyt paikkaansa. Mutta näinhän se on, kun ei ole asia-argumenttejä täytyy turvautua nimittelyyn kun ei parempaan pysty.

    EU nimenomaan pyrki integroimaan Venäjän mahdollisimman hyvin EU:hun. Energiayhteistyö oli hyvä esimerkki.

    Venäjä vastasi hyökkäämällä Ukrainaan.

    Äänestä

  • SIINÄ ON SE VIKA ETTÄ EU EI SUOJAA KETÄÄN TAISTELUSSA KREMLIN PUTINISTEJA VASTAAN

    vaan se on Nato joka suojaa

    Saarakkala on vain väärässä

    OLISI PITÄNYT LIITTYÄ NATOON JA PYSYÄ EURON ULKOPUOLELLA VAIKKA EU.SSA OLTAISIINKIN JOTENKIN

    Äänestä

  • Hallaahonäänestäjä45 kirjoitti:

    SIINÄ ON SE VIKA ETTÄ EU EI SUOJAA KETÄÄN TAISTELUSSA KREMLIN PUTINISTEJA VASTAAN

    vaan se on Nato joka suojaa

    Saarakkala on vain väärässä

    OLISI PITÄNYT LIITTYÄ NATOON JA PYSYÄ EURON ULKOPUOLELLA VAIKKA EU.SSA OLTAISIINKIN JOTENKIN

    Nato on EU:n puolustusliitto. Ruotsi kohta liittyy siihen eikä Suomikaan voi jäädä ulkopuolelle.

    Äänestä

  • Natoonkinpitääliittyä kirjoitti:

    Nato on EU:n puolustusliitto. Ruotsi kohta liittyy siihen eikä Suomikaan voi jäädä ulkopuolelle.

    Suomen pitää jäädä ulkopuolelle, ei Suomi voi siksi liittyä, kun Ruotsikin. Teeskennellään itsenäistä valtiota, edes hiukan !

    Äänestä

  • venäjähyökkäsiukrainaan kirjoitti:

    Kerro toki mikä tuossa ei pitänyt paikkaansa. Mutta näinhän se on, kun ei ole asia-argumenttejä täytyy turvautua nimittelyyn kun ei parempaan pysty.

    EU nimenomaan pyrki integroimaan Venäjän mahdollisimman hyvin EU:hun. Energiayhteistyö oli hyvä esimerkki.

    Venäjä vastasi hyökkäämällä Ukrainaan.

    Idiootti !

    Äänestä

  • old_profile_96816 kirjoitti:

    Suomen pitää jäädä ulkopuolelle, ei Suomi voi siksi liittyä, kun Ruotsikin. Teeskennellään itsenäistä valtiota, edes hiukan !

    Etko sinä puuttinin agentti osaa pysyä pois isänmaallisen PS-puolueen palstalta? Piruako täällä pyörit tiltu-paskaasi levittämässä? Saarakkala on täysin oikeassa - tiltut pitää heivata niska-perse-otteella laajassa kaaressa ison kaalimaan puolelle.

    Äänestä

  • suomenmies kirjoitti:

    Väittäisin että olen Isänmaallisempi kuin yksikään teistä persuraasuista. Saarakkala ;D on siinä sopiva pitkätukkahiipijä perujen puhetorveksi, melkein yhtä kova hyrrä kuin Soini. Tänään yhtä mieltä huomenna erimieltä - mikä vaan myy, sitä mieltä on markkinapersu.

    Äänestä

  • siinä.hieman.syitä kirjoitti:

    Kohdistaa Suomeen infosotaa, harrastaa poliittista painostusta (esim. turvapaikanhakijoiden kärräys itärajalle kunnes Suomi suostui kiristykseen), jatkuva vihamielinen kirjoittelu venäläismediassa, ...

    Sitten tulee tietysti yleisempi inho esim. Ukrainaan hyökkäämisen takia.

    Kirjoitat: "Esim. turvapaikanhakijoiden kärräys itärajalle kunnes Suomi suostui kiristykseen".
    Luuletko, että pakolaisten ja ihmisten liikkuminen Venäjältä Suomeen on laitonta ja kiellettyä?
    Miksi et marise siitä, että Ruotsista niitä tuli Suomeen vastaavasti 30-kertainen määrä, ja Ruotsi tosiaan kärräsi heidät busseilla ja junilla Suomen Tornion rajalle saakka.
    Oletko vinttipimeä, kun et näe asioiden laillisuutta sekä oikeita mittasuhteita? Venäjä laittoi Suomen pyynnöstä stopin pohjoisten rajapaikkojen ylityksille sillä perusteella, että niiden kautta annettiin lupa ylityksiin vain suomalaisille, venäläisille ja valkovenäläisille. Se on kyseenalainen päätös. Ei Venäjä, eikä Suomi, eikä mikään muukaan valtio voi estää ihmisiä kulkemasta rajojensa yli. Sellaisen eston voi määrätä vain diktatuurivaltio, mikä ei noudata kansainvälisiä säädöksiä.
    Joten älä hillu, kuin heinäukko ilman hankoa, olemattomin tiedoin ja perustein.

    Äänestä

  • old_profile_96816 kirjoitti:

    Väittäisin että olen Isänmaallisempi kuin yksikään teistä persuraasuista. Saarakkala ;D on siinä sopiva pitkätukkahiipijä perujen puhetorveksi, melkein yhtä kova hyrrä kuin Soini. Tänään yhtä mieltä huomenna erimieltä - mikä vaan myy, sitä mieltä on markkinapersu.

    Olet suomisyöjä ja harhasi ovat tosi pahoja jos uskot että ilman Natoa olemme turvassa Putinin roistokoplalta. Putin on ehkä roistomaisin Venäjän johtaja kautta aikojen. Suomi on historiansa suurimmassa vaarassa juuri nyt.

    Äänestä

  • oletsuomisyöjä kirjoitti:

    Olet suomisyöjä ja harhasi ovat tosi pahoja jos uskot että ilman Natoa olemme turvassa Putinin roistokoplalta. Putin on ehkä roistomaisin Venäjän johtaja kautta aikojen. Suomi on historiansa suurimmassa vaarassa juuri nyt.

    Idiootti !!

    Äänestä

Tämä sama sankari laati persujen kulttuuripoliittisen ohjelman ennen viime kunnallisvaaleja. Ohjelma on suurimmaksi osaksi kopioitutu Hitlerin Kansallissosialistisen puolueen ohjelmasta vuodelta 1920.

Äänestä
  • Hitler ei ollut syntynytkään silloin 1920 vaan hän toimi vesivärimaalarina Habsburgeille Braunau am Innissä

    siellä hän palveli Habsburgeja kunnes päätti päivänsä Berliinissä

    Saarakkala kopioi ohjelmansa Yrjö Hakasen ja Stalinin yhdessä kirjoittamasta kirjasta Pääoma

    Äänestä

  • Mielestäni se oli Pääoman toinen venäjänkielinen painos
    joka oli julistettu leninin nimeen, koska lenin tappoi miljoonia nälkään
    ja kuoli ampumahaavoihinsa keskinäisessä taistelussa

    Äänestä

  • Se oli ennen Saarakkalan heräämistä. Hän on julkisesti tunnustanut kaikki syntinsä ja saa ne anteeksi. Voi kunpa kaikilla poliitikoilla olisi rohkeutta tehdä samoin.

    Äänestä

  • paransitapansa kirjoitti:

    Se oli ennen Saarakkalan heräämistä. Hän on julkisesti tunnustanut kaikki syntinsä ja saa ne anteeksi. Voi kunpa kaikilla poliitikoilla olisi rohkeutta tehdä samoin.

    Saarakkala sai myös suudella paavi Soinin kättä.

    Äänestä

  • juoppokepulainen kirjoitti:

    Hitler ei ollut syntynytkään silloin 1920 vaan hän toimi vesivärimaalarina Habsburgeille Braunau am Innissä

    siellä hän palveli Habsburgeja kunnes päätti päivänsä Berliinissä

    Saarakkala kopioi ohjelmansa Yrjö Hakasen ja Stalinin yhdessä kirjoittamasta kirjasta Pääoma

    Puhut potaskaa, katso:

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_työväenpuolue

    Äänestä

  • Avemariia_ja_Timo_meidän kirjoitti:

    Saarakkala sai myös suudella paavi Soinin kättä.

    Jos Soini aikoo jatkaa puoluejohtajana, hänenkin on syytä tehdä parannus.

    Äänestä

  • Eipä ollut muslimi vaan EU-kansalainen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

arvuuuttaja kirjoitti:

Osaatteko sanoa edes mistä puolueesta on tämä EU:n ja rahaliiton ylistäjä ja Venäjän uhan tunnustaja?

….myöntää Suomen EU-jäsenyyden olleen oikea ratkaisu, jota ilman olisimme Venäjän sylissä.
… kirjoittanut Ilkka-lehteen tilityskolumnin…. kirjoituksen otsikkona on Tosiasioiden tunnistamisen ja tunnustamisen aika.

…kuvailee, miten Suomi integroitiin EU-jäsenyyden myötä länteen ja vietiin ytimiin eurojäsenyydellä.

– Olisiko näitä ratkaisuja koskaan tuettu ja tehty, jos olisi tiedetty kielteiset sivuvaikutukset? Tuskin olisi. Epäiltiinhän niitä silloinkin, ihan oikeutetusti ja perustellusti.

–… on vaikea tunnustaa sitä, että nämä ratkaisut ovat olleet kuitenkin oikeita, kun nyt katsotaan isoa maailmanpoliittista kokonaiskuvaa. Jos Suomi olisi nykytilanteessa unionin ulkopuolella, olisimme käytännössä Venäjän sylissä ja vaaravyöhykkeessä Ukrainan tapaan, …toteaa.

– Ja jos Euroopassa ei olisi rahaliittoa, EU olisi todennäköisesti jo hajonnut kansainvaellusten paineessa. Rahaliitto on liima, joka on pitänyt unionin kasassa.

HÄNEN MUKAANSA SUOMELLE OLISI OLLUT KATASTROFI JÄÄDÄ VENÄJÄN KANSSA KAHDEN

– Se toimi vanhassa maailmassa, mutta se ei toimisi nykyään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu