Moi!
Olen nyt ollut hoidon piirissä lähes vuoden. Viime keväänä jouduin rankan laihduttamisen takia osastolle , jonka jälkeen olen sitten suosiolla alkanut syömään ja pyrin olemaan yhteistyökykyinen hoitotahojeni kanssa. Painoni on ollut noususuunnassa alkutalvesta lähtien. Nousutahti on ollut tasaista, muutamia pelottavia hyppäyksiä lukuunottamatta. Tahti on ollut pääosin kuitenkin aika hidasta, n. 500 grammaa kahdessa viikossa.
Nyt minulla on n. 3 kiloa matkaa normaalipainon alarajalle, eli sen suhteen työtä ei enää ole kovin paljon. Psyykkeeni ei kuitenkaan meinaa enää olla tasapainossa. Nyt kun painoa on tullut sieltä pahimmasta alipainosta n. vajaa 6 kiloa lisää, alkaa kehokin näyttää ns. runsaammalta. En meinaa hyväksyä tätä, pidän itseäni lihavana ja inhottavan näköisenä.
Olen mennyt koko ajan sinne terveempään suuntaan, mutta nyt alkaa tuntua etten pian enää pysty. Tekisi mieli aloittaa laihduttaminen taas, sillä en siedä tätä kroppaa! Vihaan varsinkin reisiäni, vatsaani ja kasvojani. Pyöreän ja lihavan näköiset. Peilistä näkyy vain liian iso tyttö.
Tekisi mieli vain lakata taas syömästä. Kaipaan litteää vatsaani, mutta osa minusta ei enää kuitenkaan halua niitä terveydellisiä haittoja, joita merkittävä alipaino aiheutti. Haluaisin olla hoikka, mutten elimistöltäni sairas. Vaarana kuitenkin on, että laihuuden himo voittaa pian taas järkevät ja todelliset faktat, ja pian löydän itseni punnitsemasta porkkanoita.
Apua. Itseinho pysäyttää pian paranemisen.
Olen nyt ollut hoidon piirissä lähes vuoden. Viime keväänä jouduin rankan laihduttamisen takia osastolle , jonka jälkeen olen sitten suosiolla alkanut syömään ja pyrin olemaan yhteistyökykyinen hoitotahojeni kanssa. Painoni on ollut noususuunnassa alkutalvesta lähtien. Nousutahti on ollut tasaista, muutamia pelottavia hyppäyksiä lukuunottamatta. Tahti on ollut pääosin kuitenkin aika hidasta, n. 500 grammaa kahdessa viikossa.
Nyt minulla on n. 3 kiloa matkaa normaalipainon alarajalle, eli sen suhteen työtä ei enää ole kovin paljon. Psyykkeeni ei kuitenkaan meinaa enää olla tasapainossa. Nyt kun painoa on tullut sieltä pahimmasta alipainosta n. vajaa 6 kiloa lisää, alkaa kehokin näyttää ns. runsaammalta. En meinaa hyväksyä tätä, pidän itseäni lihavana ja inhottavan näköisenä.
Olen mennyt koko ajan sinne terveempään suuntaan, mutta nyt alkaa tuntua etten pian enää pysty. Tekisi mieli aloittaa laihduttaminen taas, sillä en siedä tätä kroppaa! Vihaan varsinkin reisiäni, vatsaani ja kasvojani. Pyöreän ja lihavan näköiset. Peilistä näkyy vain liian iso tyttö.
Tekisi mieli vain lakata taas syömästä. Kaipaan litteää vatsaani, mutta osa minusta ei enää kuitenkaan halua niitä terveydellisiä haittoja, joita merkittävä alipaino aiheutti. Haluaisin olla hoikka, mutten elimistöltäni sairas. Vaarana kuitenkin on, että laihuuden himo voittaa pian taas järkevät ja todelliset faktat, ja pian löydän itseni punnitsemasta porkkanoita.
Apua. Itseinho pysäyttää pian paranemisen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kehonkuvan korjautuminen vie aikaa, tai ei onnistu koskaan. Sinä voit omaa älyäsi käyttäen päättää, haluatko sairaan tulevaisuuden ja ehkä tuskallisen kuoleman nuorena vai terveyden, ehkä perheen, lapsia, ammatin, kodin, sosiaalisia suhteita jne.
Itselläni oli yläasteella hoitamaton syömishäiriöjakso. Alkoi varmaan kavereiden laihdutuksesta, joten ruuasta ja laihuudesta tuli pakkomielle itsellenikin. Olin lyhyt ja muodokas, en missään nimessä ylipainoinen. Nyt keski-iässä aloitin aktiivisemman liikunnan pitkän tauon jälkeen, ja yllättäen koen kehoani samalla tavoin kuin aikanaan yläasteella. Olen saanut ihan terveellistä lihasmassaa reisiin ja pohkeisiin, jonka lisäksi kaikki entinen rasvakudos on tallella. En todellakaan ole ylipainoinen, mutta koen kehoni ihan yhtä inhottavaksi kuin teini-ikäisenä. Lihasmassakin tuntuu läskiltä. Ja etenkin elämän jälkimmäisellä puoliskolla riittävä lihasmassa on terveydelle todella hyväksi. Onneksi tässä iässä on sen verran mukavuudenhaluinen, että ihan helposti ei nälkäkuureille ala.
Kun sinulla vielä on hoitokontaktit olemassa, niin pitäähän sinun saada tarvittaessa keskusteluapuakin. Eli puhu rehellisesti tuntemuksistasi. Sinulla on siihen oikeus. Ei tarvitse vetää terveen roolia, jos olo ei tunnu siltä. Tunteiden ja ajatuksien tukehduttaminen ei auta yhtään mitään. Eli keskustele asiasta!