Mihinkään en pääse siitä

Kun olen tätä sakramenttikiistaa pyörittänyt ja omassatunnossani sanan valossa kuulostellut, niin olen törmännyt muutamiin Jumalan sanan solmukohtiin, joista en pääse yli enkä ympäri.

1. Raamattu kehottaa pitämään Kristuksen kirkon yhteyttä yllä, ja kieltää sitä hajottamasta Joh. 10:16, Ef. 4:3-6, Matt. 12:30, 1 Kor. 12 luku.

2. Raamattu opettaa olemaan kuuliainen kaikelle inhimilliselle järjestykselle 1 Pet. 2:13, Tiit 3:1-2, Room. 13:1-2.

Ja muutama Raamatusta löydettävissä oleva epäkohta on ilmentynyt, eli seuraavat:

3. Heidän hedelmistään te heidät tunnette Matt. 7:16. Sakramenttipäätös on todistettavasti ja kiistämättä aiheuttanut hajaannuksen esikoislestadiolaisuuteen. Hedelmät ovat pahat.

4. "Neuvoista" on muodostunut joko tietoisesti tai tiedostamatta lakiluonteisia. Mistä sen tiedän? Siitä, että tottelemattomuudesta niitä kohtaan on saarnattu sillä tavalla, että siitä menettää pelastuksensa. Raamatun mukaan laki ilmoittaa sen, mikä on synti. Neuvot ovat lain asemassa, jos niiden rikkominen tehdään synniksi.
19685
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Näin on, aloittajan kanssa olen täysin samaa mieltä. Jumalan sanasta ei löydy tukea hakemallakaan tälle Sakramenttien ottamiselle omille rukoushuoneille.

Vaikka he vetoavat ns yleiseen pappeuteen, sekin on ymmärretty väärin. Sehän tarkoittaa sitä, että jokainen uskoa kantava ihminen voi/saa todistaa katuvalle ihmiselle synnit anteeksi Herramme Jeesuksen nimeen. Ei siis ole kysymys virkaan vihityn papin toimesta. Sitä voisi verrata maalliseen jokamiehen oikeuteen, saa toisen maalta kerätä metsän antimia tietyin rajoituksin.

Äänestä

Ei ihme kun silmäsi eivät ole vielä auenneet kritukseenkierkko ei ole evlut kirkko vaaan joukko kristittyjä ihmisiä

Ole edelleeen kuuliainen jumalalle ja jumalan asettamalle seurakunnalle ja sen vanhimmille

Sakramenttipäätös on oikea sillä jeesus sen seurakuntaansa on asettanut ketkä muuta väittävät ovat rottia ja hiiriä

neuvot sakramenttiennauttimisesta ei koskaan hajoita vaan kokoaan mutta sen vastustaminen näköjään hajoittaa niinkus itse näet lipilaarit kovin kokoaa porukkaaa kasaaan juuri ehtoolliskirkkoja järjästelemällä ympäri suome

Tottelemttomuus pyhänhengen neuvoille on aina synti

Mitä hedelmiin tulee mädäthedelmät ovat aina viety tunkiolle eli kuolleeseen kirkkoon piru on ne sinne vienyt

Äänestä
  • Taidatkos sen selkeämmin sanoa!

    Äänestä

  • NÄIN ON NÄREET!

    Äänestä

  • "Ole edelleeen kuuliainen jumalalle ja jumalan asettamalle seurakunnalle ja sen vanhimmille"

    Olen kuuliainen Jumalan sanalle. Silloin en varmasti eksy.


    "Sakramenttipäätös on oikea sillä jeesus sen seurakuntaansa on asettanut ketkä muuta väittävät ovat rottia ja hiiriä"

    Jeesus asetti seurakunnan, siispä Rooman kirkon paavin oppi on oikea. Joopa.


    "neuvot sakramenttiennauttimisesta ei koskaan hajoita vaan kokoaan"

    Todistettavasti on hajottanut. Tätä tosiasiaa on mahdotonta kiistää. Tasan yksi yhteen. Seurakunta on revennyt samaan aikaan, kun tämä sakramenttipäätös on toteutettu.


    "Tottelemattomuus pyhänhengen neuvoille on aina synti"

    Oikein olen päätellyt. Neuvo separatisteilla on yhtä kuin laki.

    Äänestä

  • Anteeks että hermostuin ja kirjoitin noin lapsellisen tyhmäti

    Äänestä

  • 55780 kirjoitti:

    Anteeks että hermostuin ja kirjoitin noin lapsellisen tyhmäti

    Saat anteeksi ja saa aloittajakin taitaa olla sammaa porukhata

    Äänestä

  • 55780 kirjoitti:

    Anteeks että hermostuin ja kirjoitin noin lapsellisen tyhmäti

    Tämä henkilö varasti minulta nimimerkin, siis 55780, ja on ilmiselvä trolli.

    Eli en ollut hermostunut enkä pyydä anteeksi.

    Äänestä

Joks aloitajalle ymmrys aukesi jumalansana21ssa ei ole solmukohtia muilla kuin kuolleenuskon tunnustajilla

Äänestä

Mutta separatistit voisivat vastata itse, miten he aikovat kiertää kohdan 1 ja 2 Raamatunkohdat. Toisin sanoen, miten aiotte poisselittää siteeraamani Raamatun kohdat, niin etteivät ne velvoittaisi kristityitä.

Hyväksyttekö tämän alle lainaamani opin säännön, joka on kirjoitettu luterilaiseen tunnustukseen? Jos ette hyväksy, keskustelu on täysin hyödytöntä. Silloin te ette ole luterilaisia.

"Opin summa, sääntö ja ohje,
jonka mukaan kaikkea oppia on arvioitava ja syntyneet kiistat kristillisesti selvitettävä ja ratkaistava

1. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset ovat ainoa sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit ja opettajat on koeteltava ja arvioitava. Kirjoitettu on: "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni" (Ps. 119.) Pyhä Paavali sanoo: (Gal. 1:8) "Vaikka tulisi taivaan enkeli ja julistaisi toisin, hän olkoon kirottu".

Muita vaikka kuinka nimekkäiden vanhojen ja uusien opettajien kirjoituksia ei ole pidettävä Pyhän Raamatun vertaisina, vaan ne on kaikki tyynni alistettava sen alaisiksi. Niitä tulee käyttää yksinomaan todistajina, jotka kertovat, millaisena ja millä paikkakunnilla profeettojen ja apostolien oppi on säilytetty apostolien ajan jälkeen."

Äänestä

Ootko pikkaasen tyhmä älä vastusta saktamentteja äläkä lähde eriseuraan sillä pidät yhteyden kristuksen kirkhon

2 ole kuuliainen jumalan asettamalleseurakunnalle ja sen vanhimmille se on järjässtys sinulle se jo kerrottiin pöljä

Äänestä
  • oletko uudestisyntynyt ?

    äläkä sitten selitä mitään jumalantekokasteista!

    Äänestä

Kuvitteletteko te todella ett luterilainen kirkko on jokin Kristuksen kirkko!!??

ei hyväisä taivainen tätä yksinkertaisuuden määrää.

Äänestä
  • Luterilainen kirkko on Kristuksen kirkko. Kirkkoon vain on sekoittuneena jumalattomia ja harhaopettajia, siis kirkon kuolleita jäseniä. Mutta kirkko on silti Kristuksen kirkko, niin kuin ihmisen ruumis on elävä, vaikka siinä on mätäpaiseita, syyliä, kasvaimia, syöpää, ihottumaa, kuolioita tai muita sairauksia.

    Luther näki, että myös katolisessa kirkossa oli uskovia. Hän totesi, että usko on säilynyt elävänä läpi pimeän paavikirkon kirkossa siksi, koska kirkolla on ollut kaste, ehtoollinen, uskontunnustus, Isä-meidän rukous, synnintunnustus, synninpäästä, rippi, Raamattu jne. Kirjassaan kirkosta ja kirkolliskokouksista Luther mainitsee että kirkko ei ole erehtynyt yhdessä asiassa, evankeliumissa. Aina on ollut joitakin, jotka ovat sen käsittäneet ja oikein uskoneet. Munkki, joka auttoi Lutheria hänen omantunnon vaivoissa oli augustinolaisluostarin jäsen, siis katolilainen, eikä siten kuulunut esimerkiksi valdolaisiin, böömiläisiin tai hussilaisiin.

    Tätä voi olla vaikea niellä, mutta näin se vain on. Oppi seurakunnasta on uskon asia. Me voimme nähdä kutsuttujen joukon, mutta emme sitä keitä ovat valittuja.

    Äänestä

  • 55780 kirjoitti:

    Luterilainen kirkko on Kristuksen kirkko. Kirkkoon vain on sekoittuneena jumalattomia ja harhaopettajia, siis kirkon kuolleita jäseniä. Mutta kirkko on silti Kristuksen kirkko, niin kuin ihmisen ruumis on elävä, vaikka siinä on mätäpaiseita, syyliä, kasvaimia, syöpää, ihottumaa, kuolioita tai muita sairauksia.

    Luther näki, että myös katolisessa kirkossa oli uskovia. Hän totesi, että usko on säilynyt elävänä läpi pimeän paavikirkon kirkossa siksi, koska kirkolla on ollut kaste, ehtoollinen, uskontunnustus, Isä-meidän rukous, synnintunnustus, synninpäästä, rippi, Raamattu jne. Kirjassaan kirkosta ja kirkolliskokouksista Luther mainitsee että kirkko ei ole erehtynyt yhdessä asiassa, evankeliumissa. Aina on ollut joitakin, jotka ovat sen käsittäneet ja oikein uskoneet. Munkki, joka auttoi Lutheria hänen omantunnon vaivoissa oli augustinolaisluostarin jäsen, siis katolilainen, eikä siten kuulunut esimerkiksi valdolaisiin, böömiläisiin tai hussilaisiin.

    Tätä voi olla vaikea niellä, mutta näin se vain on. Oppi seurakunnasta on uskon asia. Me voimme nähdä kutsuttujen joukon, mutta emme sitä keitä ovat valittuja.

    Pakko kommentoida, vaikka menee ohi aiheen ja lujaa... Löysin netistä Raamattuopetusta, jossa käytiin läpi kirkkohistoriaa ja pohdittiin Jumalan suunnitelmaa. Aito, oikea kristillisyys löytyy tietysti Raamatusta ja varsinkin apostolien teot kuvaa hyvin tilannetta kun politiikka ei vielä ole sotkenut asioita. Luther uudisti takaisin alkuperäiseen, mutta vain osittain. Raamatun opettaja selitti, miten Jumala antoi yksi kerrallaan takaisin ajan saatossa hukattuja Raamatun totuuksia eri herätysten kautta. Kun nämä totuudet (pyhitys, kaste, armolahjat jne.) yhdistää, mitään niistä ylikorostamatta, ollaan jo lähellä alkuperäistä kristinuskoa. En tiedä, onko meiltä vielä kuinka monta Raamatun totuutta pimennossa eli emme tajua niitä omalle kohdalle... Siinäpä rukoiltavaa.

    Äänestä

Ei todellakaaan uskomme apostoliseen seurkuntaan lutter olo vaan yksi uskonpuhdistaja välissä

Äänestä

Mahdollista on sekin, että separatistit paaduttavat sydämensä Jumalan sanan edessä ja kieltäytyvät tietoisesti kuulemasta sitä. Se vaihtoehto huolestuttaa todella. Omantunnon äänen vaientamiseksi voi tietysti yrittää vedota isoon omalla kannalla olevaan ihmisryhmään ja arvovaltaisiin henkilöihin. Mutta mitä ne ovat Jumalan sanan rinnalla?

Meillä on kaksi osapuolta. Toinen seisoo ihmisneuvojen pohjalla, toinen Jumalan sanan pohjalla.

Saa nähdä kuinka käy.

Äänestä

Lapinkortti on mahtava kortti tässä liikkeessä, siksi siitä on luovuttava kaikken jotka Jeesusta apostolejs ja uskonpuhdoistajamme neuvoja tahdomme noudattaa.

Pahin mitä voi tapahtua on, että lapin nöyristely jatkuu ja toista tuhatta esikoislestadiolaista Jeesuksen seuraajaa asettuu muihin kirkon piirissä toimiviin liikkeisiin. Siksi on jo kiire muodostaa yhteisö joka toimii kirkon piirissä samoin kuin ennenkin, kuitenkin ilman Minden ja Perseterin orjuutta, evankeliuumin vapaudessa, vapaina Jumalan lapsina. Näin tapahtuu kevään ja kesän aikana. Tällä tavoin vahinko jää kaikista pienimmäksi, ja moni lakihenkisyyteen väsynyt palaa takaisin kotiin.

Äänestä

Varmaan tämä sakramentti asiakin on tullut esille ihan Jumalan suunnitelman mukaan. Samoin " lapin vanhimmat" ja kaikki muu.
Minusta ihmisen tulee kuunnella sydämensä ääntä. Mennä pois, kun tuntuu väärältä ja tulla paikalle, kun tuntuu oikealta. Ihan sama mitä sanoo "lapin vanhimmat" tai ketä tahansa muu. Eivät he koskaan vastaa sinusta vaan sinä joudut vastaamaan itsestäsi. Älä tee itsellesi väärin tai vääryyttä. Olkaa vapaat, sillä Jeesus on vapauttanut teidät synnin orjuudesta. Mitä muuta voisitte saada? Mitä muuta tarvitsette? Olkaamme onnellisia ja iloisia. Meidän edestämme on poistettu kaikki kiinni tarttuva.
Jeesus siellä, Jeesus täällä, älkää menkö vaan luottakaa paimenen oikeaan ääneen. Jos kuulette paimenen oikeaa ääntä " lapin vanhemmissa" se on oikeaa, jos ette se on väärää.
Olkaa vapaat uskomaan. Pitäkää läheisistänne rakkaudella huoli. Viimeinen hetki tulee kun varas yöllä. Kukaan ei ole sitä odottamassa, mutta osa on valmiina. Pitäkää sydämenne puhtaana ja oikeamielisenä. Älkää tapelko. Älkää itseänne suotta turmelko tai sydäntänne satuttako. Jokainen ihminen tekee sydämensä äänen mukaan. Älköön siitä kukaan pahentuko. Kuunnelkaa aina, kuuluuko jossain paimenen ääni. Oikea paimen ihmisiä johtaa oikeaan paikkaan. Oli ympärillä oleva joukko iso tai pieni. Sillä ei ole merkitystä. Rakastakaa lähimmäisiä niinkuin itseänne. Jos itseänne vihaatte tai sydämenne kantaa vihaa. Miten voitte rakastaa lähimmäisiä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


55780 kirjoitti:

Kun olen tätä sakramenttikiistaa pyörittänyt ja omassatunnossani sanan valossa kuulostellut, niin olen törmännyt muutamiin Jumalan sanan solmukohtiin, joista en pääse yli enkä ympäri.

1. Raamattu kehottaa pitämään Kristuksen kirkon yhteyttä yllä, ja kieltää sitä hajottamasta Joh. 10:16, Ef. 4:3-6, Matt. 12:30, 1 Kor. 12 luku.

2. Raamattu opettaa olemaan kuuliainen kaikelle inhimilliselle järjestykselle 1 Pet. 2:13, Tiit 3:1-2, Room. 13:1-2.

Ja muutama Raamatusta löydettävissä oleva epäkohta on ilmentynyt, eli seuraavat:

3. Heidän hedelmistään te heidät tunnette Matt. 7:16. Sakramenttipäätös on todistettavasti ja kiistämättä aiheuttanut hajaannuksen esikoislestadiolaisuuteen. Hedelmät ovat pahat.

4. "Neuvoista" on muodostunut joko tietoisesti tai tiedostamatta lakiluonteisia. Mistä sen tiedän? Siitä, että tottelemattomuudesta niitä kohtaan on saarnattu sillä tavalla, että siitä menettää pelastuksensa. Raamatun mukaan laki ilmoittaa sen, mikä on synti. Neuvot ovat lain asemassa, jos niiden rikkominen tehdään synniksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu